Uutisia...Uutisia
Vuosi 2007
Suurin uutinen taitaa olla, että olen saanut viimein meidän webmasterille vähän matskua, ja sivut on päivitetty 31.1.2008! Tsekkaa ainakin kuvat, Sylvin näyttelyt ja uutiset =)
17.-19.8.2007
Vietimme viikonloppua mummolassa, joka on paikka ilman autoteitä ja naapureita veden ja mahtavien metsämaisemien keskellä. On meinaan korvakoirat spurttailleet useamman kymmenen kilometriä viikonlopun aikana! Frodo osoittautui vallan mainioksi merikapteeniksi, se ei päästänyt Jania kertaakaan yksin veneilemään, vaan aina piti päästä mukaan! Oton aika kului rantavedestä bongatun sisiliskon jahtaamisessa, mikä vaati paljon haukkumista, itsensä sotkemista rantamudassa ja pikkuisen uimistakin. Tarina ei kerro kumpi oli mukavampaa, saalis vai saalistaminen…
Lauantaiaamuna meidät tavoitti odottamaton suruviesti, Sylvin ihana velipoika Rontti on siirtynyt juoksentelemaan äärettömille lakeuksille. Lähetämme Maritalle ja tytöille virtuaalivoimahalit ja jaksamista!
15.8.2007
Sylvi debytoi epävirallisissa agilitykilpailuissa. Kesä on mennyt treenien suhteen vähän laiskotellessa, mutta lähdimme kokeilemaan ulkokisoja nurmikentälle. Ensimmäisen radan (hyppy) saalis taisi olla ainakin 40 virhepistettä =D ja koko joukko huvittuneita katsojailmeitä. Toisella radalla (agi) keskittyminen olikin toista luokkaa, ja tuloksena nollavoitto ajalla -29,73 ;*)
Tulokset löytyvät kennelkerhon sivuilta.
Sylvineidin mielestä kisojen parasta antia oli ehdottomasti palkinnoksi saatu puruluu!
..agipuuhien jatkoa seuraa syksyn myötä ev-kisoissa, ja virallisissa starttaamme näillä näkymin tammikuussa, jolloin on TorKKin omat kisat; Pakkasralli 2008.
31.7.2007
HerraFrodo matkasi Rovaniemelle ja tuli takaisin ilman kasseja. Sisukas ukko heräsi pian leikkauksen jälkeen ja pysytteli illalla 4 tuntia seisaallaan, ennen kuin suostui istumaan =@ Pojan olo oli hieman tokkurainen, ja ihmeellinen törppö päässä haittasi filosofista ajattelua… Elämä pönttöpäänä (hih!) alkoi kuitenkin sujua hyvin, haava parani hienosti ja elämä ilman naishuolia (?) lähti käyntiin varsin mallikkaasti.
21.7.2007
Kävimme Pellon leppoisan kesäisessä näyttelyssä. Marja Talvitien arvosteltavana oli vain yksi cirneco, Sylvin saaliina rop ja sert. Ryhmässä emme sijoittuneet, mutta sitä odotellessa aika ei todellakaan menyt hukkaan. Kävimme Ritavaaran maisemissa syömässä ulkolounaan, varsin eksoottista kun poroja hiippaili kolmenkymmenen metrin päässä =))
7.7.2007
Piteån näyttelyssä vettä tuli kuin esterinpe---stä. Sylvin mielestä oli epäinhimillistä ja brutaalia riisua häneltä takki ja kiskoa kaatosadekuuron aikana juoksentelemaan ympyrää jonkun miehen eteen joka itse oli suojassa sateenvarjon alla! Esiintyminen ei siis todellakaan ollut parasta nähnytkään, mutta Jörgen Hindse piti Sylvistä (sert, cacib ja rop) ja toivotteli tervetulleeksi ryhmiin. Niitä emme kuitenkaan jääneet odottelemaan, sillä arvostelu oli heti aamulla, ja sää todella kurja…Kotimatkalla märistä vaatteista huolimatta mieltä lämmitti Sylvin ensimmäinen cacib =)
15.6.2007
Herra Frodon synkkäripäivä, 5 vuotta tuli täyteen! Päivää juhlistettiin NEU-kakulla nakkikynttilöin =)
27.5.2007
Kerrankin lyhyt matka näyttelyyn! =) Keminmaan ryhmänäyttelyssä Sylvi sai sertin ja oli vsp. Ropin nappasi charmantti herra Immu, joka oli myös veteraanien bis4. Päivän ehdoton kohokohta oli Annikin kasvattajaryhmän BIS!
12.5.2007
Oulun näyttelyssä kävimme naisporukalla, kyytiläisenä siskoni jonka kasvatit ensimmäistä kertaa shelttikehässä. Hörökorvakehässä pyörähtämisestä Sylvi sai sertin sijoituksella pn3. Kotimatkalla penkinlämmitys oli tarpeen, sen verran kylmä kevätpäivä Oulussa oli!
24.3.2007
Kävimme viikonlopun ystävämme Annen ilona (?) kyläilemässä. Näytelmähommissa Pirkkahallissa oli mieletön määrä kirneekkoja, 17! Sylvin mielestä parhaita tyyppejä ovat kyllä Bianca-tikko ja Lontti-veli. Että se tyttö jaksaakin pelata! Vähän kun katseensa käänsi niin heti narun päässä oli eloa kun Sylvineiti oli pyytämässä kaveria leikkiin =)
Tällä kertaa kotiin tuomisina oli varaserti ja olimme mukana myös Annikin rop-kasvattajaryhmässä.
3.-4.2.2007
Janita Leinosen agilitykoulutusta TorKKin hallilla. Osallistuimme Sylvin kanssa kumpanakin päivänä ja saimme valtavasti hyödyllisiä treenivinkkejä!
VUOSI VAIHTUI 2007:ksi
14.12.2006
Käynti optikolla auttaa – sanotaan. Sylvi kävi silmäpeilauksessa, ja terveet (kuulemma myös kauniit) silmät tytöllä on. Emännän töissä oltiin kyllä huolissaan että entä jos Sylvineiti saa rillit, alkaako hän sitten vaatimaan piilolinssejä kun murkkuikä iskee… =@
10.12.2006
Messarinreissussa meillä oli kyytiläisenä whippet Helmi omistajansa Katjan kanssa sekä velupoika Rontti ja Marita. Otimme varaslähdön reissuun jo lauantaina ja ajelimme asemiin Tampereelle. Kuten actionsankarit ainakin, saattelimme Maritan ja Rontin Tampereelta jatkamaan matkaa noin minuuttia ennen junan lähtöä. Ehti ne kyydille kuitenkin! =D Tampereelta jatkoimme matkaa sunnuntaiksi Helsinkiin. Sylvi sai kehästä lämmintä kättä ja eh:n, kuten päivän aikana moni muukin. Espen Engh oli todella tiukka tuomari. Kyytiläisillä paremmat tulokset, Helmille eri ja oli junnujen kolmas! (hippettejä oli muuten arvosteltavana ainakin ziljoona..=))
Täältä löytyy kuvia Sylvin ja Helmin ajanvietosta: http://www.wimpula.vuodatus.net/page/Koira+kaveruksia%3A%29
18.11.2006
Voihan nenä! Olihan mieletön päivä Jyväskylän näyttelyssä. Rotuarvostelussa Christian Vantu kehui koiraa, mutta antoi emännälle nasevaa palautetta kun esitys ei ollut lainkaan koiran tasoa... Hui! Sylvi nimittäin hieman ilotteli, tutkaili matolle tippuneita nameja eikä oikein jaksanut keskittyä näyttelypuuhiin. Rohkaisimme mielemme ja jatkoimme ryhmäkehiin, sillä Vantu oli sijoittanut Sylvin rop:ksi. Jyväskylän erikoisuus oli rop-junnujen (sylville siis myös se) iso kehä, johon neiti pisti parastaan (varmaankin huomasi palkintoina olleet ruokasäkit!) ja liiteli BIS4:ksi! Vitosryhmän kehässä emme sitten enää sijoittuneet jatkoon. Ikimuistoinen kokemus oli kuitenkin tuo Sylvin esiintyminen isossa kehässä, tähden elkeitä oli selvästi tytöllä kun tykkäsi keimailla yleisölle! =)
7.10.2006
Oulun syysnäyttelystä Sylville sert ja rop. Ryhmää odoteltiin päiväunien merkeissä lämpimässä autossa (kerrankin mukava ilma!) ja kotiin palattiin kokemusta rikkaampana, ei sijoitusta siis.
2.10.2006
TÄRKEÄ päivä! KAKKUA! Sylvin ekat synttärit siis.
5.8.2006
Kalakukkojen luvattu kaupunki Kuopio. Helteisen päivän saldona Italialainen tuomari Giuseppe Alessandra jakoi Sylville sertin ja vsp:n. Tykkäsi tytöstä kovasti, ja kehui oikein kauniiksi tytöksi ja lupaili menestystä jatkossa kunhan kehittyy vielä lisää. Kas lämmitti emännän mieltä kehut, vielä enemmän kuin täydeltä taivaalta porottanut aurinko =)
22.7.2006 Sylvi ensimmäistä kertaa junioriluokassa Keminmaan näyttelyssä, tulos EH, PN2. Kaunis Bianca-sisko sai sertin ja oli ROP. Seuraavan kerran tytöt matkaavat yhdessä Kuopioon kahden viikon päästä, siellä nähdään myös velipoika Rontti. Seuraavaa näyttelymatkaa odotellessa nautimme kesän lämpimistä aurinkoisista päivistä joita tänä vuonna onkin ollut mahtavan paljon.
8.7.2006 Frodosta Piteån näyttelyssä INT ja S MVA! Perheemme ensimmäinen inttivalio, kylläpäs tuntuukin mukavalta =) Matkaseurana oli ihastuttava Tihu-neiti, jolle sert, cacib ja rop. Kerrassaan hieno kesäinen pikareissu naapurimaahan!
14.05.2006 Sylvi ROP-pentu Oulun näytelyssä. Että tyttö osasikin käyttäytyä kauniisti ensimmäisessä näyttelyssään! Kylmä oli kuin mikä, välillä sää muistuttaa siitä että asumme melkein napapiirillä…
1.12.2005 Vimeinki nämä meän nettisivut ois valmiit. Eikun surffaile, ja käy kirjailemassa vieraskirjaankin.
24.11.2005 Kävimme hakemassa Sylvin kotiin.
12.-13.11.2005 Merja kisaili borderterrieri Idalla Kemin agikisoissa. Viikonlopulta kaksi nollaa ja toinen sija TORKK:n kerhonmestaruuksissa. Arjalle kiitoksia koiralainasta.
22.-23.10.2005 Kävimme Norjassa Tromson koiranäyttelyssä. Frodo oli vsp, nappasi norjan valioitumiseen oikeuttavan sertin ja myöskin cacibin. Oli muutes huikeat maisemat siellä vuorten keskellä!
2.10.2005 Meille tulee vauva! Vespinja’s kennelissä syntyi Gaian pentue, ensimmäisenä maailmaan putkahti pieni ja äänekäs tyttöpentu. Hänestä tulee meidän Sylvineiti =)
17.7.2005 Nivalan näyttelystä Otolle VA-CA (vahvistetaan CACIBiksi).
Frodo oli VSP ja nappasi CACIBin.
3.7. 2005 Piteån näyttelyssä Otto oli ROP ja sai CACIBin.
|