Kissaneiti on osoittautunut todelliseksi persoonaksi, niinkuin kaikki kissat omalla tavallaan. Tässäpä Melinan kertomuksia Kuopion vuodesta:

Aamun virkku ja ... illan virkku myöskin ...

Aamulla kelloradio huutaa ja tyttö ei vaan suostu nousemaan sängystä! Siispä nousen rintakehän päälle istumaan koko painolla (.. mieluiten tassut kaulasta painaen niin että varmasti ahdistaa..) ja alan kehrätä niin kovaa, että vähemmästäkin jo heräisi. Mutta ei, on siis naukaistava pari kertaa oikein kovaa ja jos tämäkään ei auta niin nuolenpa sitten kasvoja, viimeistään silloin alkaa elonmerkkejä näkyä..

Emmä-oo-mitään-tehny!!!

Olemus, minkä otan salamannopeasti kuullessani huudon "Melina, ei!" Äkillinen tarve puhdistaa turkkia tai vaihtaa asentoa tai jopa maantieteellistä sijaintia kuuluu tähän sarjaan. Mutta jos emäntä onkin nopeampi enkä ehdi näistä huomaamatta mitään tekemään, riittää kun otan erittäin viattoman katseen "mitä, minäkö??"

"Kell' aarre on se aarteen kätkeköön".. vai miten se nyt meni??

Minulla on oma piilo sängyn alla, jonne vien kaikki parhaimmat löydökseni. Löytyipä sieltä eräänkin kerran siivotessa lankakerä, toinen salaperäisesti kadonneista hanskoista, pehmohiiri, talouspaperia, kynsiviiloja... Kuulemma minulla on outo tapa muutenkin viedä kaikki tärkeät esineet piiloon paikkoihin, joista niitä ei löydä etsimälläkään, mutta sitten vaan joku päivä taas ilmestyn kadonnut esine suussa!

Klassinen "kissa ja lankakerä" -tarina

On se sitten kiva, että satuin eräänä päivänä löytämään lankakerän, muutenpa en olisi tiennytkään mitä kaikkea kivaa sillä voi saada aikaan! Kerrankin huomasin että kerän saa hyvin helposti purkautumaan, kun sitä kuljettaa suussa ja mikä hauskinta, se vielä tarttuu kulkiessani huonekaluihin. Emäntä taisi saada tarpeekseen kerran, kun olin yön aikana "kutonut" mahtavan seitin huonekalusta toiseen, eikä sitä saanut purettua kuin saksilla! Siihen lankakerään vaan ei olisi kuulemma saanut koskea... Mutta sainpahan sen jälkeen oman kerän. Minusta ja kerästä löytyy valokuvakin näiltä sivuilta...

Seurallinen, ai minäkö?

Minä kun niin mielellään olisin kerran survonut puolukoitakin ja ei kun käskivät pois... =( Kuulemma tassujen olisi pitänyt olla mieluummin valkoiset kuin punaiset, mutta...

Sauna ja sisu(-kkuus)

Mukavin juttu Iisalmen reissuilla on kun pääsee saunomaan, ehdottomasti. Joskus tulee huijattua ja käyn parikin kertaa samana päivänä löylyissä, kun eivät muista kertoa toisilleen, että meitsi on siellä jo käynyt. Ja sitten kauhistellaan... Mikäs siinä, minä tyttö vaan kiipeen aina ylimmälle lauteelle itseäni pesemään ja pois en lähde ennen kuin väkisin viedään.

Tupla-nau

Minulla on hauska tapa kommunikoida ihmisten kanssa! Vastaukseksi annan napakan tuplanaukaisun "miu-iu"! Ja heilautanpa samalla päätäni tehostaakseni asiaa. Onpa emäntä kerran kuullut triplanaukaisunkin.. Silloin jos koskaan olikin vahva mielipide asiaan! Tuplanaukaisua käytän myös kun haluan emännän tietävän jotain merkittävää tapahtuneen, niinkuin esimerkiksi silloin kun lopultakin sain leviteltyä hiekkapussin sisällön lattialle, vaikka pussi kuinka oli yritetty tukkia, ja ylpeänä sitten esittelin aikaansaannostani.

Ulkoilu on "kivaa"!

Emäntä saa joskus reippailukohtauksen ja päättää viedä minut ulos. Mikäs siinä, kyllähän se valjaiden päälle pukeminen liikunnasta käykin, mutta ulkona en kyllä askeltakaan ota. Itseasiassa tapanani on heittäytyä kyljelleen juuri sillä sekunnilla kun minua lähdetään taluttamaan... Siinäpähän vetää minua perässään jos kehtaa! Toisaalta, jos ollaan selvästi menossa kotiin päin lähden juoksemaan niin lujaa kuin pääsen. Käytännössä homma toimii siis niin, että Hanne kantaa minut sopivaksi katsomansa matkan päähän ja laskee minut maahan, jolloin lähdemme kiitämään kohti kotia.