Kasvattaja

Olen Toppisen Hanne, iisalmelainen farmaseuttiopiskelija. Kotona vanhempien luona asustellessa minulla oli maatiaiskissa Vili seuranani kunnioitettavat 17 vuotta, joten kovasti teki mieli kissaa muutettuani kotoa pois. Siispä nettiin etsimään söpöä sinisilmäistä, pitkäkarvaista kaveria ja sieltähän Melina löytyikin, kouvolalaisen Scepters-kissalan kotisivuilta.

Siispä sain kaipaamani kämppäkaverin - persoonallisen sellaisen! Alunperin etsin itselleni vain lemmikkiä, mutta koska Melina on näyttely- ja siitostasoinen kissa, pentujen hankinta kävi kuitenkin mielessä. Keväällä/kesällä 2002 siihen olikin mahdollisuus, koska majoitumme Melinan kanssa väliaikaisesti vanhempieni luo, missä pennuilla oli enemmän tilaa temmeltää kuin silloisessa yksiössäni Kuopiossa.

Tällä hetkellä omistuksessani on kaksi ragdollia, sillä jätin Melinan pennuista yhden itselleni. Näyttää siltä, että pentuja ei ole lähiaikoina tulossa lisää, sillä Melina leikattiin ja uuden naaraskissan ostaminen ei ole vielä ajankohtaista. Haaveissa kylläkin! =) Tarkoituksenani oli pitää Melinan pennuista siitostasoinen naaras ja mieluiten sininen colorpoint. Niinhän siinä sitten kävi, että pennut olivatkin kaikki uroksia ja kaikkia muita mahdollisia väri/kuvioyhdistelmiä tuli kyllä, mutta se sininen colorpoint jäi puuttumaan... =) Ei siinä mitään, pennut olivat mielettömän suloisia ja olisin voinut pitää itselläni vaikka ne kaikki...

 

takaisin