isä: Dinosaurus, emä: Nelly, kasvattaja Pentti Eronen, Sipilä
 |
Ensimmäinen koirani oli punainen irlanninsetterinarttu Ira. Olin vasta 6-vuotias kun koira tuli taloon n. vuoden ikäisenä pitovaikeuksien johdosta. Olimmekin jo peräti 4. koti kasvattajalta lähdön jälkeen! Meillä Ira sai turvallisen kodin ja muutaman villin vuoden jälkeen alkoi Ira myös oppimaan tavoillemme, joitakin koulu- ja kirjastokirjoja se tuhosi ja koskaan se ei oppinut olemaan karkaamatta, metsästysvietti vei aina voiton. Kotipihan lintujen vahtiminen oli sen työtä ja saipa se kerran varpusen lennosta kiinni. Ira oli lapsirakas ja lempeäluonteinen eloisa koira aina loppuun asti, omaa vanhenemistakaan se ei ymmärtänyt, vauhti oli välillä vaarallista esim. rappusissa. Paremmat metsästysmaat kutsuivat Iraa reilu 12 vuotiaana. | |
"Ransu" Baltimore rek. SF-19223/86 s. 25.05.1986, k. 11.01.1987
isä: FIN & S Mva Fridolf, emä: FIN Mva Von Vertrago Stella,
kasvattaja Ritva Talvi, Jämsä
| Melkein heti muutettuani yhteen entisen mieheni kanssa, halusimme yhteisen koiran. Rodun piti olla suurikokoinen ja arvostusta herättävä, silti lempeäluonteinen. Päädyimme irlanninsusikoiraan. Kun pentu tuli taloon, sai se nimekseen Ransu, koska oli aivan Pikku Kakkosen Ransun näköinen. Kesä meillä meni oikein mukavasti, koira kasvoi normaalisti joskin valtavalla vauhdilla. | ||
| Ransu hurmasi kaikki avoimuudellaan ja kömpelöllä olemuksellaan. Loppusyksystä alkoi kasvuhäiriö oireilla eturaajoissa ja olimme yhteydessä eläinlääkäriin sekä kasvattajaan. Ruokavaliota tarkastettiin ja kävimme kontrolleissa. Lopulta Ransun toinen etujalka jouduttiin leikkaamaan. Luusto olikin niin haurasta, ettei toipuminen sujunut odotusten mukaan vaan koira jouduttiin lopettamaan vain muutama päivä leikkauksen jälkeen. Se oli todellinen shokki! Luultavasti kalciumin imeytymishäiriö aiheutti luuston haurastumisen. Ransu vei sydämen mutta näiden kokemusten jälkeen emme uskaltaneet uutta irlistä ottaa vaikka kaikki olikin vain huonoa tuuria ja sattumien summaa. Ehkä vielä joskus kun minulla on suuri talo ja paljon tilaa.... |  |
|
"Eppu" FIN Mva Laggan Black Liner X* s. 14.11.1986, k. 14.05.2001
isä: FIN & S Mva Hill Trails Brown Guest X*
emä: FIN Mva Laggan Black Leda X* kasvattaja Lea Marttinen, Pornainen
| Ransun menettäminen oli vaikea isku ja koin, että uusi koira on paras lääke suruun. Mietimme muutaman rodun välillä ja lopulta päädyimme partacollieen, koska törmäsimme kaupungilla aivan sattumalta aivan ihanaan iloiseen urokseen, jonka omistaja ei voinut muuta kuin suositella rotua! Nyt tiedän itsekin miksi. Kun kerran partacollien ottaa, ei siitä voi luopua! Eppu oli varsinainen persoona, suuren suuri ego erotti sen normaalista partacolliesta. Ei löytynyt niin suurta ja mahtavaa uroskoiraa, jolle Eppu ei olisi ainakin yrittänyt näyttää taivaan merkkejä. Muistan kun valitsimme Epun pentuesisarusten joukosta, oli se jo silloin pentueen pomo ja ensimmäinen nimiehdotus olikin "Boss", joka myös juontui legendaarisesta Bruce "The Boss" Springsteenistä. Kuitenkin päädyimme kotimaisuutta suosien Eppu Normaaliin ja koirahan ei myöskään talossa saa pomo olla :) Eppu kävi jonkin verran näyttelyissä vaihtelevalla menestyksellä, parhaimpina saavutuksina 2xRop, v. -91 Helsingin EuV-näyttelyssä paras suomalainen uros, ollen PU2, v.-94 BIS1 veteraani Orimattilan ryhmänäyttelyssä. Se omasi loistavan pigmentin ja yhdet kauneimmat silmät mitä olen koskaan nähnyt. Ollessaan 11-vuotias ryntäsi Eppu jälleen kerran pihasta mopon perään, joskin kohtalokkain seurauksin jäädessään vastaantulevan auton alle. Takajalka ja häntä jäivät jarruttavan renkaan alle ja kuoriutuivat nahoista. Kuin ihmeen kautta Eppu selvisi ilman sisäisiä vammoja. Lopulta myös karvat kasvoivat näihin vaurioituneisiin kohtiin takaisin. Viimeisinä vuosina Epun elo alkoi rauhoittumaan, koska kuulo ja näkö heikkenivät. Enää ei tarvinnut ryntäillä mopojen perään eikä pelätä ukkosta tai muita kolinoita. Eppu on ja tulee kuulemma aina olemaan Nikon, vanhimman poikani, maailman paras koira. Yhdessähän he kasvoivat, ikäeron ollessa vain vajaa 5 kuukautta. | ||||
 |
 |
|||
| yllä: Minä ja Rocky talvella 90. oikealla: Eppu, Niko ja Rocky | ||||
"Rocky" HK3 Arrant Joonia C1 LT +169 s. 15.4.1988 k. 31.12.1998
isä: FIN K & Mva Pectus Heiduck X*
emä: Arrant Berenice X* kasvattaja Päivi Aallonen, Lahti
| Epun turhautuessa yksinoloonsa kotona, päätimme ottaa sille kaverin. Mietimme mikä rotu voisi olla tarpeeksi kovapäinen selviämään pomon pompottelusta ja päädyimme suursnautseriin. Rocky tuli taloon kun Eppu oli reilu puolitoistavuotias. Pojista tulikin hyvät kaverukset, suuremmilta nahinoilta vältyttiin aina sinne asti kunnes taloon tuli ensimmäinen narttu juoksuineen. Siitä alkoi entisten kaverusten välien selvittelyt muuttua pienistä nahinoista verisiksi tappeluiksi, joten Rocky sai uuden kodin Niina Vainion luota 1993. Kävin Rockyn kanssa kerran näyttelyssä, tuloksena SA ja PU2. Rockyn karva oli aivan liian pehmeä, jotta se olisi ollut ihanteellinen näyttelykoira hienoista raameistaan huolimatta. Muutamissa toko-kisoissa kävin Rockyn kanssa, samoin harjoittelimme hakua, joten Niina jatkoi siitä mihin me jäimme ja lopulta Rocky saavutti HK3 koulutustunnuksen Niinan ohjauksessa. | |
"Cindy" FIN Mva Lawnlake Prettiest Star A1 LT +82 s.10.08.1991, k. 05.03.2000
isä: FIN & S Mva Misty Moonlight's Adirondacks X*
emä: FIN & EST Mva Moonhill's Classic Lady A2
kasvattaja Tarja Löfman, Klaukkala
| Koiraharrastuskärpäsen purtua kunnolla, alkoi mielessä häämöttää myös mahdollisuus kasvattamisesta, jos vain hyvän narttukoiran onnistuisi saamaan. Ihastuimme kovasti Pinkyyn, hiekanväriseen englannintuontinarttuun, Moonhill's Classic Lady, sen ollessa vielä kovin nuori. Halusin kovasti pennun siitä ja varasimmekin Tarjalta narttupennun ja muistan ilolla kuin eilisen päivän kun Tarja kertoi Oulunjärven leirillä v.-91, että Pinky on astutettu ja isänä Jakke, uros josta myös pidin kovasti!
Pieni mustavalkoinen "kaunein tähti" saapui meille syksyllä 1991 ja hurmasi kaikkien sydämet. Cindystä löytyi sisua, temperamenttia, älykkyyttä, toiminnanhalua ja rohkeutta kuin myös hellyyttä niin ihmisvauvoille kuin omillekin vauvoille. Kerran yllätin Jonin, nuoremman lapsistani, vajaan vuoden ikäisenä, seisomassa Cindyn kallon päällä pitäen kiinni pöydän reunasta. Nopeasti nostin lapsen pois koiran pään päältä ja Cindy nosti vain vähän päätään ja nuolaisi poikaa varpaista. Joni sai kontata vaikka yli, niin Cindy vain nuoli poikaa korvan takaa. |
||
 |
 |
|
| Cindy oli lähes täydellinen harrastuskoirana, jos vain oma aika (lapset+työ) ja pentujen synnyttäminen ei olisi rajoittanut harrastuksiin vietettyä aikaa niin paljon. Kuitenkin Cindy suoritti raunioilla peruskokeen heti ensimmäisellä yrittämällä. Samoin Cindy osallistui kahteen viralliseen hakukokeeseen alokasluokassa, saaden molemmista tuloksen (ensimmäinen haussa tuloksen saanut partis) ja molemmissa kaikki äijät ylös ilman turhia pistoja. Tottelevaisuuspuolella harjoittelun puute näkyi sen verran, että häiriöherkkyyttä oli aika paljon, joten tottispisteet jäivät alhaisiksi. Toisella kerralla hauskuutimme koko kenttää, kun parinamme kilpaillut rotikka sai luoksetulossa vierelleen Cindyn tapittamassa sen omistajaa silmiin hännän pöllyttäessä hiekkakenttää. Tokokisoissa saattoi joskus naapurikehän noutokapula kiinnostaa niin paljon, että se piti hakea oman kehän puolelle... Tokossa saimme avoimesta luokasta ykköstuloksen. Joskus tuntui, ettei Cindy pysynyt nahoissaan halutessaan noutaa keppiä tai hakea äijää piilosta, eikä palkaksi juuri tarvinut muuta kuin tekemisen ilo! Cindy rakasti tekemistä, toimintaa ja hassutteluakin, kuten kunnon partis, silti se oli kotona maailman rauhallisin kuten myös näyttelyissä odotellessaan kehää. Joskus sitten kehässä taas tekemisen into pursui yli kun vaan piti seistä! Mutta se onkin koiranomistajan yksi suurimmista iloista nähdä koira nauttimassa olemisesta ja elämisestä.
Cindy on ja tulee aina olemaan se elämäni koira. Vieläkin tuntuu kuin jotain puuttuisi kun Simppaa ei enää ole. Cindy elää muistoissa, sydämessä ja lapsissaan, joille onneksi on periyttänyt monia ihastuttavia ominaisuuksiaan. Kotiin jäi Cindyn viimeisestä pentueesta Donna, joskin siskonsa Emma muistuttaa äitiään enemmän. Näen myös paljon Sanissa, B. Chivas Regal, äitiään niin luonteessa kuin ulkomuodossa, sitä samaa taikaa on ilmassa... Cindy saavutti useita Rop- ja Ryp-sijoituksia, myös sen jälkeläisluokat pärjäsivät hyvin. Vuonna -94 oli Cindy ryhmänäyttelyn BIS1 Orimattilassa. Muistan tuomarin ensikommentin vieläkin; "Mikä ihana karkki", sitä Cindy todellakin oli! Älykäs ihastuttava koira joka opetti minulle paljon, koira joka oli ilo ja onni saada omistaa! |
||
"Rubiini" Arrant Rubin A, LT +174 s. 31.12.1991, k. 14.05.2001
isä: Arrant Blancanus X*, emä: Arrant Gemini A2
kasvattaja Päivi Aallonen Lahti
| Suursnautserinarttu tuli perheeseemme melkeinpä vahingossa. Kasvattajalle palautunut sijoituskoira oli kotia vailla ja päätimme kokeilla kuinka musta rubiini meille sopeutuisi. Hyvinhän kaikki sujui ja Rubiini muutti meille syksyllä 1992 olessaan10 kk vanha. Rubiinistä ja Cindystä tuli kunnon voimakaksikko, girl power jylläsi ja Eppu parka joutui välillä koetukselle. Rubiinista tuli laumanjohtaja, joskin Cindy ei koskaan täysin alistunut sille vaan piti itseään samalla tasolla, Rubiini uskoi olevansa kodin varashälytin, varmuuslukko sekä itkuhälytin kun Joni oli vauva. Rubiinin itseriittoisuus oli valtava, koskaan ei kuitenkaan tarvinnut pelätä sen ylittävän sitä rajaa, missä omistaja ei voi luottaa koiraansa. Sen hermot olivat rautaa kun tiukka paikka yllätti kenen perheenjäsenen kanssa tahansa, eli Rubiini ei ollut vain minun koira vaan todellakin koko perhe oli sen laumaa, josta se halusi myös "huolehtia". Rubiini vahti myös kovasti Jonia vauvana, jota kyllä karsin tarkoituksella pois ettei syntyisi mitään ristiriitatilanteita. Rubiinin oli myös vaikea vastustaa Cindyn pentujen vikinää ja joutuikin asustelemaan häkissä, koska muuten se olisi mennyt hoitamaan toisenkin pentuja. Äitinä Rubiini oli loistava, kantoi ja siirteli pentuja, tuntui kun se olisi jopa osannut laskea ne, pentujen kasvettua se leikki niin omien kuin Cindynkin pentujen kanssa, tämän "avun" Cindy myös otti hyvin vastaan. | ||
 |
Rubiini kävi näyttelyissä jonkin verran ja ihan hyvällä menestyksellä. Muotovalion arvoon tarvittavat sertit olivat kasassa, mutta käyttöpuolen tulos jäi metsään. Kerran onnistuimme maastossa jäljellä täydellisesti, kerran eksyimme täydellisesti ja loput olivat siltä väliltä. Viestiä yritimme myös jonkun kerran, koiran jäädessä aina jollakin pätkällä metsään. Koirassa oli varmasti ainesta enempäänkin, mutta omistajien harrastaessa muidenkin koirien kanssa muiden kiireidensä lisäksi, jäi suurempi panostus tekemättä. Luonnetestissä jäi vaikuttavasti mieleen koiran puolustushalu, Rubiini seisoi kuin kivi jaloillaan puolustaessaan minua.
Rubiinilla olisi ollut vielä varmasti muutama suhteellisen terve vuosi edessään, mutta elämäntilanteeni pakotti tekemään vaikean ratkaisun ja Rubiini lähti yhdessä Epun kanssa paremmille paimennusmaille. Uuteen kotiin ja kerrostaloon (jossa asuin väliaikaisesti) sopeutuminen olisi ollut molemmille vanhuksille monella tavalla vaikeaa. |
|