![]()
![]()
|
PARTISPENTUJA.... Zandralle syntyi kahdeksan pentua, vapaana yksi narttu ja kolme urospentua "Zandra" V-10 FI MVA Bristregal Queen Of Regal synnytti äitienpäivänä 13.5. neljä mustavalkoista narttua, kaksi mustavalkoista ja kaksi ruskeavalkoista urosta. Pennut syntyivät vauhdilla ja Zandra on osoittautunut erinomaiseksi äidiksi. Odotimme enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun H-hetki lähestyy mutta Zandra oli todella helppo ja rauhallinen synnyttäjä. Hulivili nuorikosta tuli hetkessä malliäiti! Pentueessa on isänä Ruotsissa asuva Puolan tuonti "Skipper" SE & DK MVA Double Happy Smartness, lonkat A/A ja silmät terveet. Molemmat vanhemmat ovat iloisia ja avoimia luonteiltaan eikä kumpikaan pelkää paukkuja. Vaikka näyttelyt ovat olleetkin näiden molempien koirien erikoisalaa tähän mennessä, uskon luonteiden soveltuvan myös muuhun harrastamiseen. Skipper on harrastanut tokoilua ja agilitya, sitä on koulutettu niin paljon, että se taitaa tottelevaisuusliikkeet oikein hyvin mutta omistajan mukaan hänen hermonsa eivät kestä kilpailuja ;). Zandraa ei ole paljon koulutettu, miellyttämisen halua ja taistelutahtoa kuitenkin löytyy mukavasti. Vuonna 2011 näyttelytulokset ovat olleet näillä nuorilla koirilla hienot, Zandra oli Suomessa TOP2 partacollienarttu ja TOP3 kokonaiskilpailussa. Skipper puolestaan oli Ruotsissa TOP4 näyttelypartacollieuros. Zandralla on Cacibeja kertynyt seitsemän ja Skipperille viisi. Zandrasta lisää omalla sivulla. Zandran haplotyyppi on Parta2 : Parta6. Jos sinua kiinnostaa lukea lisää tutkimuksesta koskien partacollieiden haplotyyppejä, klikkaa TÄSTÄ KUVIA PENNUISTA TÄÄLLÄ ![]() ![]() "Zandra" W-10 FI CH Bristregal Queen Of Regal
"Skipper" SE & DK CH Double Happy Smartness owner Tina Lejonsson, Sweden
* * *
One girl puppy and three boy puppies available "Zandra" W-10 FI CH Bristregal Queen Of Regal has eight lovely puppies. Four black & white girls, two black & white boys and two brown & white boys. Puppies were born very quickly and Zandra has been wonderful mother. Father of this litter is handsome polish import "Skipper" SE & DK CH Double Happy Smartness, who lives in Sweden. Skipper has A/A hips and clear eyes. Skipper knows how to do agility and ovedience, they have been training quite a lot. He learns easily but his owner's Tina tells that her nervous won't be strong enough to compete ;). Both parents got happy and open temperaments and they don't be afraid of shooting... Both has done very well in shows during the year 2011. Skipper was TOP4 show beardie male in Sweden and he has five Cacibs. Zandra was TOP2 show beardie bitch in Finland and she has seven Cacibs. If you are interested in reading more about haplotypes in bearded collies PHOTOS OF PUPPIES HERE * * * Pentumme elävät aina keskellä perheen arkea ja ovat tottuneet myös toisiin koiriin sekä ulkoilemaan useita kertoja päivässä. Luovutamme pennut aina madotettuina, tunnistusmerkittyinä, eläinlääkärin tarkastamina ja rekisteröityinä hoito-ohjeen kera 7 viikon ikäisestä lukien. Pennuille pyritään aina tekemään myös pentutesti ennen luovutusikää. Toivomme yhteistyökykyisiä aktiiveja koteja, jotka ovat mahdollisesti kiinnostuneita myös eri harrastuksista koiransa kanssa. Yhteydenotot sähköpostitse bristregal(at)pp.inet.fi tai * * *
|
