KeRJ:n alaiset kenttäratsastuskilpailut Heijastuksessa 12.05.2011

• Heijastuksen tallipihan täyttää toukokuun puolivälissä kirjava lauma kuraa ja kaatumisia uhmaavia KeRJ:n alaisiin kisoihin osallistuvia kenttäratsukkoja!
• vastuuhenkilönä toimii Amar, virtuaali.amar@gmail.com

• kilpailut alkavat aamulla klo. 9.00
• kouluradat ratsastetaan toivottavasti kuivalla kentällä, maasto-osuudet luonnollisesti kauniissa maastoissa ja esteosuudet valoisassa maneesissa, verrytellä voi kaikkia lajeja varten pellolla maneesin vierellä sekä askellajiradalla
• 5 virtuaalieuron osallistumismaksu / ratsukko maksetaan ennen oman luokan alkua tallin toimistoon josta voi ostaa juotavaa ja pientä naposteltavaa
• yksi luokista ratkaistaan tarinoita / kuvia arvostelemalla, loput lyhyellä arvonnalla

rajoitukset

• kilpailupäivä 12.5.2011
• viimeinen ilmoittautumispäivä 9.5.2011

• yksi ratsastaja saa osallistua yhteen luokkaan maks. kolmella ratsulla
• yksi ratsu saa kilpailla vain yhdessä luokassa
• yhteen luokkaan otetaan maks. 45 ratsukkoa

ilmoittautuminen

• sähköpostiin virtuaali.amar@gmail.com
• otsikolla KeRJ15
• muodossa Luokka (numero)
  Ratsastaja (VRL-00000, mahd. Seura) - Ratsu VH-numero
• tuotosluokkaan osallistuessasi liitä tarina tai osoite josta kuvasi löytyy osallistumisen yhteyteen!

• ratsun VH-tunnus ja ratsastajan VRL-tunnukset ovat vapaaehtoisia
• mikäli VRL-tunnus ilmoitetaan, on sen oltava viisinumeroinen

luokat (kaikki ratsastetaan a-radalla)

• 1. harrasteluokka, avoin kaikille (HeC / 80 / 70), tuotosluokka *, tulokset tulleet
• 2. tutustumisluokka, avoin kaikille (HeC / 90 / 90), tulokset tulleet
• 3. helppo luokka, avoin kaikille (HeB / 100 / 95), tulokset tulleet
• 4. CCI/CIC*, avoin kaikille (HeA / 110 / 100), tulokset tulleet
• 5. pitkä CCI/CIC**, avoin hevosille (HeA / 120 / 115 / 16 km), tulokset tulleet
• 6. CCI/CIC***, avoin hevosille (VaB / 125 / 120), tulokset tulleet

• * ohjeistus tarinaan / piirrokseen / maalaukseen: Näin keväisin luonnossa möyrii ties minkälaista vipeltäjää ja mönkijää, kuten luonnollisesti Heijastuksen maastoreittienkin varrella. Jotkin hevosethan tunnetusti pyrähtävät lentoon hyttysen inahduksesta, toiset eivät reagoi vaikka sotakone jytistäisi pään päältä. Minkä mörön sinä tapasit ratsusi kanssa kisojen kestävyysosuudella maastossa matkaa taittaessasi, ja miten ratsusi siihen reagoi? Luomuksista, jotka voivat olla rajoittamattoman pituisia tarinoita, sarjakuvia tai "yksittäisiä" piirroksia tai maalauksia, arvostellaan idearikkautta ja toteutusta, ei niinkään tekniikkaa. Muistathan liittää luomuksesi (kuvien kohdalla nettiosoite josta kuva löytyy ja tulee löytymään vähintään kisapäivään asti) osallistumisen yhteyteen!

tulokset

tuotosluokan osallistujien tekeleet

Luokka 1
taffel (VRL-08761, rieku) - So Cleverly Determined SU! (aiheeseen sopivalla tyylillä kirjoitettu)
Roikuin kuin hengenhädässä ohjissa ja kirosin mielessäni jälleen yhden maastoesteratojen suunnittelijan jonnekkin hyvin syvään ja synkkään paikkaan. Eikö ne vieläkään tajua että ei meidän hevonen mitään parin kilsan juoksupätkiä kestä ilman vauhdin kiihtymistä johonkin luokkaa miljoona kilsaa tunnissa? Taino aina kun oon asiasta (hyvin ystävällisesti tottakai) ilmoittanu nii ne vaan nauraa että älä sitten tuo sitä heikkopäätä kisoihin. Pah. Natsihan on paras kenttäheppa.... ai oho este. Jarrutajarrutajarrutajarruta!! Huh hengissä! Niin siis Natsihan on paras kenttäheppa ikinä.

Ajatuksenkulku katkaistiin toistamiseen, tälläkertaa tosin jonkun vähän vieraamman häiriötekijän puolesta. Eteenpäinsuuntautuva liike ottikin yllättäen suunnaksi idän, kun aina yhtä rento ja rohkea ratsuni otti parin metrin sivuloikan naama sen näköisenä kuin joku olisi juuri uhannut sitä moottorisahalla toisessa kädessä hevosenpäätä roikottaen. Meinasin kellahtaa kyljelle mutta pääsin kuin pääsinkin takaisin suoraksi, samalla kun vedin liinat kiinni ja koitin ottaa reittiä takaisin. Sain aikaiseksi ainoastaan hyvin vahvasti taivasta kohti menevää liikettä, erään ison teinin kieltäytyessä ehdottomasti liikkumasta. Syykin selvisi melko pian: eräs pieni siilinpoikanen oli eksynyt reitille. Taisi mullakin vähän naama venähtää siinä kohtaa: väittääkö joku oikeesti että mun huippuluokan täysiverinen vetää törkeet paniikit _siilistä_? Oikeesti? Ei luoja..

Lohduttelin tärisevää ja tuota pientä piikkityynyä mulkoilevaa tammaa, samalla kun edellisellä esteellä tarkkaillut mies hölkkäsi paikalle, samalla ilmoittaen radioon että takana tuleva ratsukko pysäytettäisiin hetkeksi. "Onko kaikki ok?" "No ei itseasiassa, radalla on tunkeilija joka järkyttää herkän ratsuni feng shuita.." totesin pientä katkeruutta äänessäni, samalla kun raipalla osoitin valtavaa hevosta nuuhkivaa siilivauvaa. Tarkkailija huomasi hetken ihmettelyn jälkeen pikkuisen nisäkkään ja meinasi revetä nauruun. "Aah aivan.. Odotas niin tehdään asialle jotain." Ystävällinen mies veti hanskat käteensä ja siirsi varovasti siililapsen kauemmas radan sivuun sopivaan pusikkoon. "Onko nyt parempi?" Natsi tuijotti edelleen välillä väristen pusikkoa. "Ehkä me pärjätään tän draaman keskellä, kiitokset ja pahottelut jumituksesta..." Käänsin tamman reippaasti taas oikeille urille ja parin napakan komennuksen jälkeen Natsikin huokaisi syvään, varmistaen vielä viimeisen kerran reitin turvalliseksi, jatkaen sitten vähän vastentahtoisesti matkaa.

Kama (VRL-01994, PZT) - Kimalainen VH00-046-7811 (hienoa kuvailua!)
Kimi jytistää neulasten peittämällä metsätiellä eteenpäin valtavan lujaa. Sen voimakkaat, vuohistupsuiset jalat ahmivat joka askeleella lisää vauhtia. Kirpeä auringonpaiste siivilöityy kapeiden mäntyjen läpi luoden vehreälle ojanpenkalle väräjävän varjon tinkerin menosta.

Kohotan katseeni ylös ja nautin tuulesta, joka hulmuttaa oriin paksua jouhipehkoa. Hevosen meno on niin rohkean ja luottavaisen oloista, että minun tekisi mieli vain nauraa ja kirkua jiihaata. Mahanpohjassani vielä tovi sitten lepattaneet perhoset olivat karisseet jo ensimmäisellä risuesteellä, jonka yli Kimi oli leiskauttanut urhean lennokkaasti.

Seuraavana edessämme kohoaa massiivinen tukki. Se on asetettu levenevälle polulle aavistuksen vinottain, kahden hontelon koivun väliin. Rungon eläväiset naarmut ja samea sammalpeite saavat sen näyttämään jo kaukaa hyvin kauniilta. Vilkaisen Kimin kuuliaisesti taaksepäin sojottavia korvia ja painan pohkeeni sen lämpimiin kupeisiin.

Hevosen lapa vavahtelee lihaksikkaana lähestyessämme tukkia. Ori vaikuttaa varmalta, ja terästäytyy tunnollisesti tehdessäni muutaman, hennon puolipidätteen. Tuuli suhisee korvissani ja Kimin raudoitetut kaviot iskeytyvät kumisevaan maahan valmistautuen esteeseen.

Hetken verran ymmärrän, että jokin on vialla. Kimi vilkaisee yhtäkkiä tien reunalla nuokkuvien ruohojen sekaan kaartaen itsensä mutkalle, ja...
"IIK!"
Ori korskahtaa pysähtyen salamana aloilleen. Se liukuu pehmeässä hiekassa vähän matkaa pusertaen kenkiinsä ruuvatut nurmihokit tiukasti maan kamaralle.
"Aauh!" tunnen, miten nenääni kirveltää. Naamani oli paiskautunut päin hevosen vahvaa, ranskanletillä varustettua kaulaa sen heittäessä päänsä ylös äkisti. En ehdi tehdä muuta kuin kerätä pitkiksi solahtaneet ohjat takaisin tuntumalle ja pelästyä valkoisissa jouhisuortuvissa valuvaa vertani, kun Kimi jo rupeaa peruuttamaan kauhuissaan puhisten.
"Ptruu, ei hätää, soo" mutisen kahmaisten tippuneen jalustimen takaisin jalkaani. Luon hätääntyneen silmäyksen maahan - mikä ihme siellä on voi olla, Kimihän on tavallisesti niin rohkea...

Sitten huomaan sen. Nuppunsa varjon vuoksi sulkeneen voikukan takaa polulle on möngertänyt pienen pieni siili. Se on käpertynyt säikähdyksestä tummanharmaaksi, piikikkääksi palloksi ja keinahtelee Kimin touhotuksen tahdissa pölyävässä hiekassa.
"Kimi! Senkin nolo äijä!" parahdan. Voi elämän kevät! Äimistelen hevosen perijuurin järkyttynyttä olemusta ja silmänvalkuaisten muljahtelua ja suuntaan taas katseeni pisteliääseen pikkuotukseen. Minun ah niin rohkea ritarinratsuni, joka hetki sitten paahtoi rämeen siimeksessä urheana ja valmiina kaksintaisteluun vaikka lohikäärmeen kanssa, tanssahtelee nyt häntä koholla vaarattoman metsänelävän vierellä tahtoen paeta.

Häpeän silmät päästäni.
"Nyt Kimi mennään... odotas kun kerron tästä sun laumatovereille. Ne nauraa ittensä kuoliaiksi", irvailen kevyesti hionneelle hevoselle ja sipaisen sen säkää hellästi. Käännän sen ripeästi ympäri ja käyn kääntymässä sellaisen etäisyyden päässä, että Kimi mahtuu kunnolla nostamaan laukan ja karauttamaan esteelle uudestaan.

Tupsujalka tuntuu heti levottomammalta, mitä aiemmin. Sen jokainen lihas on virittynyt jännittyneeksi, ja laukka on lyhyen pinkeää. Maiskautan kuuluvasti suullani ja painan reilusti pohkeilla. Hevonen ampaiseekin menemään tahdikkaammin, vaikka pyörittelee edelleen korviaan hermostuneesti. Annan laukan sujua aivan lähelle karmaisevaa siiliä. Sen tuntumassa Kimi varautuu heti, nakkaa päänsä ylös ja puhaltaa huolestuneesti. Napautan hevosta kevyesti takapuolelle lyhyellä esteraipalla, ja näen sieluni silmin orin purevan huulta ohittaessaan piikkipallon kauhunsekaisella loikalla.
"Vou!" huoahdan jättiaskeleen jälkeen, sillä se toi hevosen todella lähelle tukkia. Kimi kuitenkin pärskähtää ärtyisästi, haparoi jalansijaa ja loikkaa yli aivan juuresta. Painaudun vasten hevosen paikoin tummanpunaiseksi värjäytynyttä harjaa myödäten notkeilla kumiohjilla niin paljon kuin suinkin pystyn. En halua kiskaista oria suusta. Mutta miten ihmeessä se voisi muka venyä näin pitkän tukin yli ehjänä pompattuaan melkein paikoiltaan?

Huojennuksekseni Kimi kuitenkin selviytyy loikasta ja jymähtää neulasten seassa lepääviä, yksittäisiä käpyjä tömäyttäen takaisin maahan.
"Hyvä poika, hienoa!" taputan hevostan mojovasti mustavalkoiselle kaulalle. Laskeutumisen jälkeen Kimi pukittaa kipakasti kiitoksistani piittaamatta ja jatkaa menoaan kireän oloisena. Silmäilen eteemme avautuvaa jyrkkää kumpua. Toivottavasti sen varpujen seassa ei lymyä enempää siilejä...

misteli (VRL-01604, KaRa) - Metsämaan Lucas (kiva kun hevosenkin todelliset mietteet tulevat ilmi. Söpö kypäränsuojus muuten!)

Emma P. (VRL-01062) - Anffin Leijonankita (hienoista repeilyä kuvan vuoksi havaittavissa!)

”SURRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR” kuului yhtäkkiä korvani juuresta kesken kenttäratsastuskilpailujen maasto-osuuden. Olin juuri melko rauhallisesti laukkaamassa kohti seuraavaa estettä eli bankettia. Laukkaamisesta huolimatta melkein (pienen..) nyrkinkokoinen mehiläinen pörräsi ympärilläni (tämä on vain sellainen pieni kalavale, eihän niin isoja mehiläisiä olekaan! eihän?). Yritin ensin olla huomioimatta pörriäistä, mutta se ei tuntunut jättävän minua rauhaan millään. Saamarin surriaiset… Sen siitä saa kun kesä tekee vauhdilla tuloaan.

Aloin hermostua ötökän pörräilyihin ja suoritukseenkin olisi mukava yrittää keskittyä… Viimein yritin huitaista sitä muualle kädelläni. Tässä vaiheessa ratsuni alkoi hieman ihmettelemään, mitä kummaa se ratsastaja oikein touhuaa. Tamma pyöräytteli korviaan tarkkailevasti. Huitaisuni sai mehiläisen kuitenkin vain siirtymään ratsuni ”kimppuun”. Se alkoi pörräämään tamman pään ympärillä. Leijonankita vain aavistuksen ravisteli päätään ja heilautteli korviaan. Ötökkä ei kuitenkaan liiemmin tuntunut häiritsevän sitä.

Selvitettyämme banketista kannustin tamman reippaaseen laukkaan. Seuraavaksi olisi pieni osuus vedessä, jonka roiskumisen ajattelin tiputtavat surraavan ystävämme viimein kannoiltamme. Jes, se onnistui! Loppuradan saimmekin jatkaa rauhassa ilman häiriötekijöitä. Maaliin päästyämme tarkistin vielä, ettei minulla eikä tammalla ollut mitään huimaa pattia, jos se viheläinen surriainen olisi sattunut pistämään jompaakumpaa radalla.

Jenny K (VRL-03401, KGR) - Metsäkartanon Reemus (hauskan vauhdikas kuva)

Chao (VRL-02415) - Rodina HA (hauska, muista poikkeava idea)

taustan © Ritva's Gallery, tarinoiden & kuvien © osallistujat, muun © Amar