Breed.GRO.

Home ] Up ]              



 
      

GROENENDAELS

GROENENDAEL :Ensimmäinen Groenendael pentueeni syntyi 13.10.1992
                               My first litter BORN 13 Oct 1992

GROENENDAEL PENTUEET / LITTERS
                                        33 pentuetta vuosina 1992 -2011 eli 19 vuoden aikana. N. 1,7 pentuetta / vuosi
                                        33 gr. litters in 1992 - 2011 for 19 years. It's about 1,7 litters / year

Klik - S-Litter jne. KUVIA & SUKUTAULU PENNUISTA
Click - Litter S...you find there photos and pedigree.
Lyhenteiden selitykset sivun lopussa / End of the page, you will find abbreviates clarity.
DNA = koira on osallistunut Helsingin Yliopistossa tehtävään, Lohen geenitutkimukseen.
Tutkimuksen tarkoitus on löytää epilepsian, kaihen ja kivesvian osalta virheellinen geeni ja kehittää siltä pohjalta geenitesti.
Tutkimus on elintärkeä, Belgianpaimenkoirien tulevaisuuden kannalta. Näytteiden keräys alkoi Keväällä 1997

Suomen Kennelliiton KoiraNet - PeVi Sa tietokanta: BLACK MASTER'S GROENENDAEL
Valitettavasti ko. tietokannasta löytyy tietoa vain lonkka, kyynär-ja silmäsairauksien osalta tietoa.
Toki myös luonnetesti, kilpailu ja näyttelytulokset on nähtävillä, mutta ne ovat vain pieniä osia suuresta kokonaisuudesta.

( Päivitys 8.8.2011 / Last Update Aug. 2011 )

GROENEND.
G-litter
9.06.2011
2 u + 1 n = 3
9th June 2011,
2 m + 1 f = 3 
NIMI
NAME
D
N
A
Lonkat
HD
Silmät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Selkä
Back
Ki-
vek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe eli BH-koe

Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility
Capi des
Jardins D'Ebene, Fr

&
Aurora di
Torre
D'Arese
Good As Gold
"Koda"
D
N
A
Good Luck Charm
"Verdi"
D
N
A
Girl Can Rock
"Gidi"
D
N
A


GROENEND.
F-litter
6.06.2011
1 uros
6th June 2011,
1 Gr.male
NIMI
NAME
D
N
A
Lonkat
HD
Silmät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Selkä
Back
Ki-
vek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe eli BH-koe

Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility
Capi des
Jardins D'Ebene, Fr

&
Black Master's
Young Lady
Forever
Shine
On
"Kone"
D
N
A

 

GROENEND.
E-litter
26.10.2010
1 uros
26th Oct. 2010,
1 Gr.male
NIMI
NAME
D
N
A
Lonkat
HD
Silmät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Selkä
Back
Ki-
vek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe eli BH-koe

Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility
NL Ch. pE
Wodan de
Bruine Buck

&
Aurora di
Torre
D'Arese
Eyes
Of
Fire
"Poju"
D
N
A
Kivek-
sitön

Krypt-
orchid
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth

 

GROENEND.
D-litter

5.07.2010
3 u + 4 n =

7 kpl
5th n July 2010
3 Gr.male and
4 Gr female

NIMI
NAME
D
N
A
Lonkat
HD
Silmät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Selkä
Back
Ki-
vek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe

eli BH-koe
Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility
s.r. I Ch. & Rip. Ch. TSAU TAN
Brendo de Bruine Buck
&
EstJW-06
Black Master's
Tail
Twister
Damn Good Times
"Diili"
D
N
A
ok Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth

ROP Sert
BOB CAC
Do You Remember
"Reme"
D
N
A
ok Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
EH / Very Good
Don't Be Cruel
" Luke "
D
N
A
Kiv.vik.
Mon-
orchid
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
Depend On Me
"Demi"
D
N
A
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
ERI / Exc
Diamonds Are Forever
"Alma"
D
N
A
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
VSP, SERT, V-Sert  
BOS, CAC,  R-Cac
Dreaming Of You
"Sera"
D
N
A
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
ROP, 2 x SERT
BOB, 2 x CAC
Dum Dum
Diddle
"Jessi"
D
N
A
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth

2 x ROP, 2 x SERT, V-Sert
2 x BOB, 2 x CAC, R-Cac

 

GROENEND.
C-litter

s. 30.04.2009
2 u + 2 n = 4kpl

30th n April 2009
2 Gr.male and
2 Gr female

NIMI
NAME
D
N
A
Lonkat
HD
Silmät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Selkä
Back
Ki-
vek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe

eli BH-koe
Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility
s.r. I Ch. & Rip. Ch. TSAU TAN
Scudo di Torre D'Arese
&
EstJW-06
Black Master's
Tail
Twister
Call The Man
"Cima"
D
N
A

AA

T11/2010
Healthy

00

Terve
selkä &
lanneranka

Healthy
back and
pelvis11/10
ok Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
 

ERI / Exc.

TK1
Confide In Me
"Roki"
D
N
A

AA

T11/2010
Healthy

00

Terve
selkä &
lanneranka

Healthy
back and
pelvis11/10
ok Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth

EH1 / 1st V.G

Alo Toko = TK1
1st Cl. Obedience
Chords Of Fame
"Nera"
D
N
A

AA

T10/2010
Healthy

00

Terve
selkä,
lanneranka
& niska

Healthy
back,
pelvis & neck 11/10
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth

3 x ROP
3 x Sert
3 x BOB
3 x CAC

Cradle Of Love
"Viola"
D
N
A

AA

T3/2011
Healthy

00

Terve
selkä &
lanneranka

Healthy
back and
pelvis11/10
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
ERI 1 SA
1st Exc. SQ

 

GROENEND.
B-litter

s. 29.03.2009
1 u + 1 n = 2kpl

29th March 2009
1 Gr.male and
1 Gr female

 


NIMI
NAME

D
N
A
Lonkat
HD
Silmät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Selkä
Back
Ki-
vek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe eli BH-koe

Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility
s.r. I Ch. & Rip. Ch. TSAU TAN
Scudo di
Torre D'Arese

&
INT/CIB,FIN,
BALT, EE, LV, LT, RUS, SWE Ch.
EstW-05 BH TK2 JK2 AgiMaxi3
Black Master's
Quickly Kiss
Born To
Run
"Samson"
D
N
A

AA

T11/2010
Healthy

00

Ristiselässä pieni reaktio, muutoin selkä ok. Terve
lanneranka
.
Little bone reaction in the lumbar, other
back ok and healthy
pelvis11/10
Kivek-
sitön

Krypt-
orchid
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
Bet On
It "Betsy"

AA

T11/2010
Healthy

00

Terve
selkä &
lanneranka
.
Healthy
back and
pelvis11/10

nikama-
muutos hännässä/

hooktail
Lievästi
vino
purenta=
A little bit cross bite
Kaikki hampaat=
All teeth


 

GROENEND.
A-litter 05.08.2008
Gr.3u + 1 n = 4 kpl

Tr.1u + 1 n = 2 kpl
ALL 6 pups
5th Aug 2008
Gr. 3 male + 1 fem.
Tr. 1 male + 1 fem.
NIMI
NAME
D
N
A
Lon-
kat
HD
Sil-
mät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Selkä
Back
Kivek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe eli BH-koe

Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility


s.r. I Ch. &
Rip. Ch.
TSAU TAN
Scudo di Torre D'Arese

&

Black Master's
Royal Lady


A Small
Victory
"Edi"
AA T12/09
Healthy

00

Terve
selkä &
lanneranka

Healthy
back and
pelvis11/09
ok Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
EH
VeryGood
PMJV-09
NOJW-09
Aim To Win
"Paavo"
D
N
A
AA T3/2010
Healthy

00

Terve
selkä,
lanneranka
ja niska.

Healthy
back,
pelvis
and neck 3/2010
ok Tasa
purenta
Level bite
Kaikki hampaat
All teeth
PMJV-09
SERT
NOJW-09
CAC
Are U
Ready
"Adi"

AA


T12/09
Healthy

00

Terve
selkä &
lanneranka

Healthy
back and
pelvis11/09
Kivek-
sitön

Krypt-
orchid
Tasa
purenta
Level bite
Kaikki hampaat
All teeth
August
Day
Song
"Ape"
D
N
A

AA

T1/2010
Healthy

I/0

Terve
selkä &
lanneranka

Healthy
back and
pelvis1/2010
ok Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
EH
VeryGood
All Or Nothing
"Pinky"
D
N
A

AA

T8/2010
Healthy

00

Saksi-
purenta=

Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
BaltW-11
Angel Of Mercy
"Pimu"

AA

T12/09
Healthy

00

Terve
selkä &
lanneranka

Healthy
back and
pelvis11/09
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
ROP, VSP
CACIB, Sert
BOB, BOS CACIB,CAC

 

GROENEND.
Z-litter
14.03.2008
1u + 3 n = 4 kpl
14th Narch 2008
1 Gr.male and
3 Gr female

 


NIMI
NAME

D
N
A
Lonkat
Hips=
HD
Silmät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Selkä,
Lanne-
ranka,

Niska,
Polvet,
Rintakehä,
Sydän

Back,
Neck,
Knees,
Chest
Heart
Kivek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäy-

tymiskoe
eli BH-koe
Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility

KANS/C.I.B.,
FI MVA BH JK2
RKFW-07
Scorpion
di Torre
D'Arese


&

Kans/C.I.B.,
Est Ch.
BaltW-04
EstW-06 
BH JK1
Black Master's
Quartz Heart


Zic Zac
"Zaki"
D
N
A

AA

T12/09
Healthy

00

Terve
selkä &
lanneranka

Healthy
back and
pelvis11/09
ok Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 10.07.2011
+200 p. (lauk.varma)
Charactertest
PASSED
VSP,2 x SERT
BOS, 2 x CAC
Zany
Zenith
"Zeni"

AA

Terve HC:n osalta, mutta
lievä
Pannus
molemm.
silmät
3/2010
Pannus
both eyes

3/2010

00

Terve selkä,
lanneranka,
niska ja rintaranka.

Healthy
back and
pelvis, neck and chest 3/10
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
SERT
CAC

FI MVA
BH JK3 HK1 TK2 AD
Zuper
Zena
"Zena"
D
N
A

AA

T4/10
Healthy

00

Terve
lanne-
ranka
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Puuttuu 1 x P1 ylh.vas=
Missing 1 x P1 up left
BH-koe
HYVÄKSYTTY
23.05.2009

Behave Test PASSED
2 x CACIB
3 x VSP
4 x Sert
2 x CACIB
3 x BOS
4 x CAC
Jälki JK3
Track3
Toko TK2
Obed.2
Haku HK1
Search1
AD-kestävyyskoe
AD-test PASSED
SBPKY
PARAS Näyttely-
pentu
2008

TOP PUPPY
2008

Zweet
Zircon
"Zili"
D
N
A

AA

T9/09
T11/10
Healthy

00

Terve
selkä,
niska ja
polvet00.
Sydän-
kuuntelu
=>Terve sydän
Healthy
back, neck &
knees00.
Healthy HEART
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Puuttuu 2 x P1=
Missing 2 x P1
LT. HYVÄK-
SYTTY 10.07.2011
+170 p. (lauk.varma)
Charactertest
PASSED
ROP
V-Cacib
SERT
BOB
R-Cacib
CAC
-------------
10 xROP-pentu
SBPKY Vuoden Pentu 2009
10 xBOB-puppy
Belgians Club,
The BEST Puppy of the Year 2009

 

 

GROENEND.
Y-litter
7th Sept. 2007,
1 Gr.male and
1 Gr female

 


NIMI
NAME

D
N
A
Lonkat
HD
Silmät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Selkä
Back
Polvet
Knees
Kivek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe eli BH-koe

Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility
1er Choix  s.r.
PISTAGE CTLS - CSAU EXCELLENT - TAN
Sparfel de Gardiens de l'Hermine

&
Black Master's
Real Lady
Male
BH JK1 TK2 Vepe1
AgiMaxi1
Yank
Yippee
"Furi"
D
N
A
  CB
*Terveet
olkanivelet
11/08 ja 6/10
Healthy

shoulder
11/08 and

6/10
T11/08
Healthy
0-0 Röntgen 23.05.2010: Terve selkä, -lonkat,-lantio,
-polvet ja -olkanivelet 6/2010.
X-ray 23.05.2010: Healthy back, hips, knees and shoulder 6/2010.
Terveet
polvet
6/2010

Healthy  knees
6/10
Kivek-
sitön

Krypt-
orchid
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
BH-koe
HYVÄKSYTTY
29.06.2009

Behave Test PASSED
LT. HYVÄK-
SYTTY 21.06.20010
+128 (lauk.varma)
Charactertest
PASSED
Toko=TK2
Alo jälki=JK1
Agi Maxi1
Vesipelastus
=> VePe1
Obed.2

Track 1st class
Agi Maxi1
SwimmHelp1
Fem.

AgiMaxi1
Young
Lady
"Zeni"

D
N
A
   AA
T12/08
T 2/10
Healthy
0-0 *Terve
selkä &
lanne-
ranka.
Healthy
back12/08
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth

ERI
Exc
Agi Maxi1

 

GROENEND.
X-litter
28th July 2007
2 Gr. male
1 Tr. male

1 Tr.female

 


NIMI
NAME

D
N
A
Lonkat
HD
Silmät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Selkä
Lanne-
ranka

Back

Pelvis
Kivek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe eli BH-koe

Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility

KANS/C.I.B.,
FI MVA BH JK2
RKFW-07
Scorpion
di Torre
D'Arese


&

Black Master's
Royal Lady
Xcalibur Chaos
"Leevi"
D
N
A
  AA
T12/08
Healthy
0-0 *Terve
selkä &
lanneranka

Healthy
back & pelvis
12/08
Kiv.vik.
Mon-
orchid
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 21.06.20010
+169 (lauk.varma)
Charactertest
PASSED
Xtempore Mio
"Mio"
nikamamuutos hännässä/
hooktail
D
N
A
  AA
0-0 *Terve
selkä &
lanneranka

Healthy
back & pelvis
Kivek-
sitön

Krypt-
orchid
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
Xtreme Xpert
"Elmo"
D
N
A
  AA
T10/09
Healthy
0-0 *Terve
selkä &
lanneranka

Healthy
back and
pelvis2/09
Kiv.vik.
Mon-
orchid
Saksi-
purenta=

Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
LT. HYLÄTTY
21.06.2010
+54 (lauk.varma)

Charactertest
FAIL
Female
Xciting
Lady
"Leti"
D
N
A
  AA
T12/08
Healthy
0-0 *Terve
selkä &
lanneranka.

Healthy
back and
pelvis2/09
Saksi-
purenta=

Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth

EH
T.B.

 

GROENEND.
W-litter
29th March 2006
3 Gr. male
3 Gr.female

 


NIMI
NAME

D
N
A
Lon-
kat
HD
Sil-
mät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Selkä
Back
Kivek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe eli BH-koe

Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility
1er Choix  s.r.
PISTAGE CTLS - CSAU EXCELLENT - TAN
Sparfel de Gardiens de l'Hermine
&
INT/CIB,FIN,
BALT, EE, LV, LT, RUS, SWE Ch.
EstW-05
BH TK2 JK2 AgiMaxi3
Black Master's
Quickly Kiss
Well
Done
"Wellu"
D
N
A
  AA
*Selkä &
lanneranka
terve.
Back
healthy.
9/07
T9/07
Healthy
0-0
Healthy
ok Kiv.vik.
Mon-
orchid
Alapurenta=
Underbite
Kaikki hampaat=
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 02.05.2009
+142 (lauk.varma)
Charactertest
PASSED
Wily
Winner
"Wily"
D
N
A
  BB
*Selkä &
lanneranka
terve.
Back
healthy.
12/08
T12/08
Healthy
0-0 ok Kivek-
sitön

Krypt-
orchid
Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 02.05.2009
+142 (lauk.varma)
Charactertest
PASSED
Wise Wolf
"Wega"
D
N
A
  AA
*Selkä &
lanneranka
terve.
Back
healthy.
9/07
T9/07
Healthy
0-0
Healthy
ok OK Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 02.05.2009
+142 (lauk.kok)
Charactertest
PASSED
3 x Sert
3 x CAC
------------
VSP-pentu
BOS-puppy
.
Belgianpk.
AGILITYN
MAAILMAN
MESTARI
2010
FMBB
AGILITY
WORLD
CHAMPION
2010

------------------
SBPKY
Paras Agility-

tulokas
2008
TOP

Agility
Newcomer
2008

FI AVA
AgiMaxi3
BH

Wicked
Beauty
"Wicky"
D
N
A
  AA
*Selkä &
lanneranka
terve.
Back
healthy.
9/07
T9/07
Healthy
&
T11/09
Healthy
0-0
Healthy
ok Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
LT. HYVÄKSYTTY
02.05.2009
+110 (lauk.varma)
Charactertest
PASSED
-------------------

BH-koe
HYVÄKSYTTY
14.06.2007
Behave Test PASSED
2xROP
2xSert
2xBOB 2xCAC
-------------
RUSSIA=
Jun-Sert
ROP-Jun
-------------
2xROP-pentu
2xBOB-puppy
Agilityvalio
Agi Maxi3

Avo Toko
---------------
Belgianpk.
AGILITYN
MAAILMAN
MESTARI
2010

FMBB
AGILITY
WORLD
CHAMPION
2010
BLR & LV Ch.
BH TK1
AgiMaxi3

Widemind
Heart
"Mindy"
D
N
A
  AA
*Selkä &
lanneranka
terve.
Back
healthy.
9/07
T9/07
Healthy
&
T11/09
Healthy
0-0
Healthy
ok Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 02.05.2009
+125 (lauk.varma)
Charactertest
PASSED
--------------------
BH-koe
HYVÄKSYTTY
21.09.2008
Behave Test PASSED
4 x CACIB
7 x ROP/BOB
7 x Sert/CAC
BLR, LV&LT
CAC-CACIB
BOB
Agi Maxi3
TK1
Avo-Toko
Alo-jälki
SBPKY
3.PARAS  Näyttely.
Gr. 2007

3rd BEST
Show Gr.
2007

SBPKY
PARAS Näyttely-
pentu
2006

TOP PUPPY
2006

FI MVA
EstJW-07
EstW-07
BH JK2

Wild
Woman
"Windy"
D
N
A
  AA
*Selkä &
lanneranka,
olkapäät & kaularanka terveet.
Back,
shoulder,
neckbones
healthy.
9/07
T9/07
Healthy
&
T1/09
Healthy
&
T12/09
Healthy
0-0
Healthy
ok Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 10.10.2009
+170 (lauk.varma)
Charactertest
PASSED
--------------------

BH-koe
HYVÄKSYTTY
21.09.2008
Behave Test PASSED
FI MVA
FI CH
3 x CACIB
4 x ROP
1 x VSP
6 x Sert
-----------
Eesti:
Jun-Sert VSP
EstJW-07
EstW-07

=========
3 x CACIB
4 x BOB

1 x BOS
6 x CAC
Estonia:
Jun-CAC BOS
EstJW-07
EstW-07

-------------
3xROP-pentu
3xBOB-puppy
Jälki
koulutus-
tunnus
JK2

Track2

 

GROENEND.
V-litter
25th March 2006
1 Tr. male
1 Gr. male
1 Gr.female

 


NIMI
NAME

D
N
A
Lonkat
HD
Silmät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Kivek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe eli BH-koe

Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility
1er Choix  s.r.
PISTAGE CTLS - CSAU EXCELLENT - TAN
Sparfel de Gardiens de l'Hermine
&
Black Master's
Royal Lady
Verbally
Vertex
"Vikke"
  AA
*Selkä/
Back ok
8/07
T10/07
Healthy
0-0 OK Saksi-
purenta=
Scissor bite
Kaikki hampaat=
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 02.05.2009
+140 (lauk.kok.)
Charactertest
PASSED
ERI1
1st Exc
Tervueren
Very
Special
"Vertti"
D
N
A
AA
*Selkä/

Back ok
2/08
T2/08
Healthy
&
T11/09
Healthy
0-0 OK Saksi/Tasa
Scissor/
Pince bite

Kaikki hampaat=
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 02.05.2009
+112 (lauk.varma)

Charactertest
PASSED
EH  V.G/T.B
Vogue
Lady
"Valo"
D
N
A
  AA
*Selkä
Back ok
3/07
T9/07
Healthy
T8/10
HC=Sick
0-0 Saksi-
purenta
Scissor bite
Kaikki hampaat
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 02.05.2009
+125 (lauk.varma)
Charactertest
PASSED
ERI4
4th Exc
--------
ROP-pentu/
BOB-puppy
Agi Maxi3

 

GROENEND.
U-litter
20th March 2006
2 Gr.Male
1 Gr.female

 


NIMI
NAME

D
N
A
Lonkat
HD
Silmät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Kivek-
set

Tes-
ticle
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe eli BH-koe

Charactertest
Test & BH=
BehaveTest
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility
KANS/C.I.B.,
FI MVA BH JK2
RKFW-07
Scorpion
di Torre
D'Arese


&

Black Master's
Real Lady
C.I.B
FI,EE,LV Ch. BH JK3 HK1 TK2
EstJW-07
EstW-08
Under
Thunder
"Uca"
D
N
A
  AB
*Selkä &
lanneranka
terve.
Back
healthy.
9/07
T6/08
T4/10
Healthy
I-I OK Tasa
purenta
Level bite
Kaikki hampaat
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 18.10.2008
+184 (lauk.varma)
Charactertest
PASSED

--------------
BH-koe 7.06.07
HYVÄKSYTTY/
Behave Test PASSED
5 x CACIB
2 x ROP
4 x VSP
6 x Sert
EstJV-07
EstV-08

---------
5 x CACIB
2 x BOB
4 x BOS
6 x CAC
EstJW-07
EstW-08
JK2
TK2
Avo Toko
Voi jälki
Valjakkohiihto
Urban
Legend
"Zippo"
OCD oikeassa
olkanivelessä
=>leikattu
  AA
*Selkä &
lanneranka
terve.
Back
healthy.
9/07
T9/07
Healthy
0-0 OK Tasa
purenta
Level bite
Puuttuu ylh.2xP1
Missing Up 2 x P1
LT. HYVÄK-
SYTTY 18.10.2008
+169 (lauk.varma)
Charactertest
PASSED
ERI
Exc
BH
Unreal
Lady
"Uti"
D
N
A
  AA
*Selkä &
lanneranka,
kaularanka terveet.
Back and
neckbones
healthy.
10/07

T10/07
&
12/09
Healthy

0-0 Saksi-
purenta
Scissor bite
Kaikki hampaat
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 18.10.2008
+157 (lauk.varma)
Charactertest
PASSED
--------------
BH-koe 22.07.09
HYVÄKSYTTY/
Behave Test PASSED
CACIB
3 x SERT
Sert Eestistä
3x ROP
VSP
CACIB
3 x CAC
Cac Estonia
3 x BOB
BOS

BH hyväksytty
BehaveTest
Passed

 

GROENEND.
T-litter
13th June 2005,
1 Gr.female

 


NIMI
NAME

D
N
A
Lonkat
HD
Silmät
Eyes
Kyynä-
rät
Elbow
Purenta/
Hampaisto
Bite/
Teeth
Luonnetesti/
käyttäytymiskoe eli BH-koe

Charact.
Test & BH
Näyttelyt
Show Result
Palveluskoira-&
Tottelevaisuuskoe/
Agility

Working /Obedience/Agility
1er Choix  s.r.
PISTAGE CTLS - CSAU EXCELLENT - TAN
Sparfel de Gardiens de l'Hermine
&
Kans/C.I.B., Est Ch. BaltW-04
EstW-06  BH JK1
Black Master's
Quartz Heart
EstJW-06
Tail Twister
"Tazzi"
D
N
A
AA
T9/06
T12/08
T3/10
Healthy
0-0 Saksi-
purenta
Scissor bite
Kaikki hampaat
All teeth
LT. HYVÄK-
SYTTY 18.10.2008
+142 (lauk.varma)
Charactertest
PASSED

EstJV-06
3 x SERT
4xVara-
Sert
Vara-Cacib

EstJW-06
3 x CAC
4 x R-Cac
RCACIB

 

GROENEN-
DAEL
S-litter
13.04.2002
4 urosta +
3 narttua=7
NAME


D
N
A
HD Eyes Elbow Tes-
ticle
Bite/Teeth Charact.Test.
& Behave Test=BH
Show Result Working / Obedience/Agi
Lonkat Silmät Kyynä-
rät
Kivek-
set
Purenta/
Hampaisto
Luonnetesti
(varma)lauk.varma

Käyttäyty-
miskoe=BH
Näyttelyt PK,Toko,Agi ym.
Aloitin koe luontoisesti selkä kuvaukset: Q & R & S - pentueiden lonkkakuvausten yhteydessä 7.11.2003 + pyysin muualla kuvattavien kasvattieni selkäkuvausta.

FIN KVA & MVA HK3 SchH2
Black
Master's
Icicle Man


&

Black
Master's
Norther
Queen


Sir Somersault
"Voltti"
EPILEPTIC
DEAD 8/08
AA Terve
Free
12/04
00 Kivek-
sitön

Krypt-
orchid
Scissor
Saksi-
purenta

All / Kaikki
Smart Shadow
"Santtu"
Niskassa 3-4
nikaman
nikamayhteen-
liittymä.
DEAD 12/2010
=> 8 v 8 kk
AA
*Selkä/
Back ok
Terve
Free
10/04
0-0 Kivek-
sitön

Krypt-
orchid
Scissor
Saksi-
purenta

Comlete=Kaikki
Special Style
"Starry"
Kiv.vik.
Mon-
orchid
Scissor
Saksi-
purenta

All=Kaikki
Success Story
"Kessu"
EPILEPTIC
DEAD 8/06
Kiv.vik.
Mon-
orchid
Hieman vinopurenta
All/Kaikki
Summer Star
"Stella"
EPILEPTIC
D
N
A
AA
*Selkä/
Back ok
Terve
Free
11/03
0-0 Scissor
Saksi-
purenta

All=Kaikki
HYVÄKSYTTY/
PASSED +97p. (lauk.varma)
Sert VSP/
CAC BOS
Sunday Girl
"Sandi"
EPILEPTIC
DEAD 8/06
AA
*Selkä/
Back ok
0-0 Underbite
Alapurenta

All=Kaikki
BH-
hyväksytty
Passed
BH-HYVÄKSYTTY
TK2
Agi MaxiII
Obed.2nd Cl.
FIN AVA
AgiMaxi3
PM-07
BH TK2

Sunshine Queen
"Säde"
D
N
A
BB
*Selkä/
Back ok
Terve
Free
10/05
06/09
0-0 Scissor
Saksi-
purenta
HYVÄKSYTTY
PASSED+142 p. (lauk.varma)
--------------
BH-hyväksytty
Passed
EH BH-HYVÄKSYTTY
Avo-Toko=TK2
Alo Haku
AgiMaxiIII

FIN AVA
Salpausselän piirimestari-07
Obed.2nd Cl.
Agility Champion

 

GROENEND.
R-litter
22.01. 2002
5  Gr.Urosta + 
+ 2 Gr. Nart.= 7
NAME D
N
A
HD Eyes Elbow Tes-
ticle
Bite/
Teeth
Charact.Test.
& Behave Test=BH
Show Result Working / Obedience
Aloitin koe luontoisesti selkä kuvaukset: Q & R & S - pentueiden lonkkakuvausten yhteydessä 7.11.2003


JK1
Eternity's Jasper

&

Black Master's Mayday
Lady
Raven Raccoon
OCD molemm.
olkanivelessä
Kiv.vik.
Mon-
orchid
Scissor
Saksi-
purenta

All=Kaikki
JW-02&
W-02-03
EstW-04

NordW-05,-09
Regal Rebel
"Rene"
D
N
A
AA
*Selkä/
Back ok

T 11/03
T 10/05
T 3/09
Healthy

0-0 OK Scissor
Saksi-
purenta

All=Kaikk
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+154 (lauk.varma)

JV-02&V-02-03 EstV-04,PMV-05
6 x CACIB
1 x Vara-Cacib
RYP2, RYP3
12 x ROP & 5 x VSP
14 x Sert 4xVaraSert
BH
Rescue Ranger
"Rundi"
D
N
A
AA
*Selkä/
Back ok


T 11/03 T 10/05

Healthy

0-0 OK Scissor
Saksi-
purenta

All=Kaikk

LT. HYVÄK-
SYTTY/PASSED
+144(lauk.varma)

--------------
BH-koe
HYVÄKSYTTY/
Behave Test PASSED
2 x Vara-Sert
2 x RCAC
Rock Robot
"Rokki"
AA T5/04
Healthy
0-0 OK Scissor
Saksi-
purenta

All=Kaikk
H
Romulus Remus
"Remus"
AA
*Selkä/
Back ok
T11/03
Healthy
0-0 OK Saksi-
purenta
Puuttuu
/missing
1 x P2 ylh.
LT. HYVÄK-
SYTTY/PASSED
+118(lauk.varma)
EH1
Real Lady
"Ralla"
D
N
A
AA

T 10/03,
T 9/05
T 11/07
Healthy

0-0 Scissor
Saksi-
purenta

All=Kaikk
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+159 (kokemton)

Vara-Sert.
RCAC
Royal Lady
"Ronja"
DEAD10/2010=>
8 v 9 kk
D
N
A
AA

T 2/03
T 10/05
T3/08
Healthy

0-0 Scissor
Saksi-
purenta

All=Kaikk
LT. HYVÄK-
SYTTY/PASSED
+112(lauk.varma)
ER Alo Toko

 

GROENEND.
Q-litter
12th Oct. 2001
1 Gr.M + 
+ 3 Gr. F= 4
NAME D
N
A
HD Eyes Elbow Tes-
ticle
Bite/
Teeth
LT=
Luonnetesti

Charact.
Test & BH
Show Result Working / Obedience


FIN & LTU Ch. LtuW-02
JK2
Mystique

des
Perles
Noires


&

Int/C.I.B.,FIN, S, N, Est Ch.
EstW-04
VK2 JK1
Sweetway's Nakaranda
Quality Guy
"Nemo"
DEAD12/2010=>
9 v 2 kk

SYDÄN/HEART
nikamamuutos hännässä/
hooktail
ja selässä nikamayhdentymiä
AA
Terve
Free
11/03
0-0 OK Scissor
Saksi-
purenta

All=Kaikki
LT.HYVÄK-
SYTTY/PASSED
+137 (lauk.varma)
C.I.B.
KANS, BALT, FIN EST, LV, LTU, S, RUS  CH.
EstW-05
BH JK2 TK2 AgiMaxi3
Quickly Kiss
"Dara"
D
N
A
AA

Terve
1/03,
8/05,
9/07
&
12/08
Healthy

0-0 Tasa-
purenta
Pince
All=Kaikk
LT.HYVÄK-
SYTTY/PASSED
+98 p. (lauk.varma)

---------------
BH-HYVÄKSYTTY
Behave test PASSED
3 x CACIB
9 x VaCa
2 x ROP
3 xVSP
12 x Sert
--------
3 x CACIB
9 x R-Cacib
2 x BOB
3 x BOS
12 x CAC
BH-HYVÄKSYTTY
JK2
Avo-Toko
=TK2
AgiMaxi3
AgiSM Joukkue 5. 2008
& Hlö.koht.kisan 42.
FIN TVA TK4
BH AgiMaxi3

Quaint Quester
"Kiira"
AA


T11/03,
T11/04,
T11/06,
T9/07
T12/09
=>8v1kk
Healthy
=>8y1mths
old

0-0 Scissor
Saksi-
purenta

All=Kaikk
LT. HYLÄTTY
Charact.TestFAIL +10 (altis)
----------------
BH-koe
HYVÄKSYTTY
Behave Test PASSED
SA
Exc.
BH-koe
HYVÄKSYTTY
FIN TVA
Agi Maxi III
AgiSM Joukkue
HOPEAA 2007
& Hlö.koht.kisan 20.
SBPKY
PARAS  Näyttely
Gr. 2006

TOP
Show Gr. 2006

SBPKY PARAS Näyttelypentu
2002

TOP PUPPY
2002

C.I.B., EST, LTU CH. BaltW-03 EstW-06
BH JK1

Quartz Heart
"Kiti"

Hiippaläppä
DEAD 7/2011=>
9 v 9,5 kk
D
N
A
AA


T1/03,

T10/04
T9/06
T3/10=>
8v5kk
Healthy
=>8y5mths
old

0-0 Scissor
Saksi-
purenta

All=Kaikk
LT. HYVÄK-
SYTTY/PASSED
+172 (kokematon)

----------------
BH-HYVÄKSYTTY
BH-PASSED
7 x CACIB
5xVCacib
15 x ROP,
16 x VSP
16 x Sert

6 VaraSert
BH-HYVÄKSYTTY
JK1

 

 

GROENEND.
P-Litter
24th  April 2000
2 Gr.M + 
+ 3 Gr. F= 5
NAME D
N
A
HD Eyes Elbow Tes-
ticle
Bite/
Teeth
Charact.
Test
BH=
BehaveTest
Show Result Working / Obedience


Sweetawy's Navidad
&
s.r. FIN Ch.
Black Master's
Glory
Goddess
FIN TVA
BH IP3
Peppery Packet
"Pepsi"
D
N
A
BB
-----------------
Tod.
nivelrikkoa
vas.lonkassa
12/2007
-----------
*Selkä/
Back ok 12/07
T 5/2001
Free
--------
18.04.2005
Tod.pannus
molemm.
silmissä

=> lääkitys
Pannus both eyes
0-0 OK Scissor
Saksi-
purenta

All=Kaikki
ROLT 10p./
HYVÄK-

SYTTY
BH-
HYVÄKSYT/

passed
2xSERT,
2 x ROP
2 x CAC
2 x  BOB

IP3
BH-hyväksytty
EVL-Toko &
FIN TVA

4th Class Obedience
C.I.B., FIN, EST CH. ESTW-02
BH JK2

Petit Prince
"Pahvi"
D
N
A
AA T5/01 &
10/05
T3/2009
=>8v11kk

Healthy
=>8y11mths
old
0-0 OK Scissor
All
LT.
HYVÄK-
SYTTY/
PASSED
+184 (varma)
BH-
HYVÄK-

SYTTY/
passed
FIN & EST
CH.ESTW-02

2 x CACIB
2xVaCa
8xROP,6xVSP
4 x SERT
*Belgien erik.
ROP-käy, BIS3-käy 2003
JK2
BH-hyväksytty
Avo-Toko
2nd Cl. Obed.

Perfect Pearl
"Perli"
EPILEPTIC
D
N
A
AA T5/01
Healthy
T3/2009
=>8v11kk

Healthy
=>8y11mths
old
0-0 Scissor
All
LT.
HYVÄK-
SYTTY/
PASSED
+197(lauk.varma)

SA PN2
Exc.

Pretty Princess
"Peppi"
D
N
A
BB
*Selkä/
Back ok 7/07
Free
5/01
0-0
Scissor
Missing
P2down

Puuttuu P2
LT.
HYVÄK-
SYTTY/
PASSED
+159(lauk.varma)
ER
Exc.
Alo-Toko
Agi-Maxi2
Proud Parisian
"Priima"
AA Free
5/01

Pannus
10/04
0-0 Scissor
Missing
P2down

Puuttuu P2
LT. HYVÄK-
SYTTY/PASSED
+142(lauk.varma)
SERT
Exc-CAC
Alo-Toko
Agi Maxi2
P-pentue täytti 10 vuotta 24.04.2010.
Synttärikakulla luonani oli Petit Prince, Perfect Pearl ja Pretty Princess omistajineen.
Tavoitin myös Peppery Packetin ja Proud Parisian omistajat. Koko pentue pääsi 10-vuoden rajapyykkiä juhlistamaan.

Ritva Salmi

 

GROENEND.
O-Litter
3rd July 1998
2 Gr.M + 1 Tr. Fauve M
+ 2 Gr. F=5
NAME D
N
A
HD Eyes Elbow Tes-
ticle
Bite/
Teeth
Charact.
Test / BH.
Show Result Working / Obedience

Int./C.I.B
Fin. Est Ch.
EstW-97 JK2/Track2
Black Master's
Chic Chevalier

&
FIN TVA
Obed.Ch.
Black Master's
Ballet Dancer
BH
Old Gold
"Vanja"
EPILEPTIC
Lanneranka kuva 27.8.2007
Välilevytyrä
5.&6 sekä6.& 7. nikamien välissä.
Nivelrikkoa ranteissa.

DEAD 3/2011=>
12 v 8 kk
D
N
A
AA Terve 8/99
T 10/2010 => 12v3kk
Healthy
10/2010=>
12y 3mths old
0-0 Mon-
orchid
Scissor
Missing P1-up
2xP2 down
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+180

(kokematon)
&
BH-pass.
BH-hyväksytty
FIN AVA
AgiPiirimest. 2003
Oliver Onion
"Kosmo"
AB Free 0-0 OK Scissor
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+152
(lauk.varma)
&
BH-pass.
EH
TB/VG
Obed.3rd Cl. /
VOI-Toko
AGI MAXI 3
Agi HKI Piirimest.03
IP1
Oneman Show
"Omen"
DEAD 12/2002
AA
Free 0-0 Mon-
orchid
Scissor
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+172(lauk.varma)
Obed. 2nd Class
Avo-Toko
Once Again
"Oona"
DEAD 10/2007
AA Free
5/01
0-0 Scissor
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+153 (kokematon)
ER/SA
Exc.
Only One
"Mira"
DEAD 4/2011=>
12 v 9 kk
D
N
A
BB T8/99
T3/2009
=>10v8kk

Healthy
=>10y8mths
old
0-0 Scissor
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+215(lauk.varma)

SA, 1 x SERT.
Exc. CAC
O-pentue täytti 10 vuotta 3.07.2008.
Olin yhteydessä O-pentujen omistajiin. Oliver Onion, Old Gold ja Only One voivat hyvin.
Ritva Salmi

 

GROENEND.
N-Litter
25th June 1998
2 M+2(3)F=4(5)
Name D
N
A
HD Eyes Elbow Testicle Bite/
Teeth
Character test Show result Working / Obedience

VK1
Black Master's
Dollar

Smile

&
Tidy

Queen V.'t
Belgisch Schoon
New Smile
"Patu"
DEAD 7/2010
  AA Free
5/00
0-0 OK Sciss.
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+139 (lauk.varma)

BH-HYVÄKSYTTY
SA, Sert & ROP
Exc, Cac & BOB
BH-HYVÄKSYTTY
Nobby Snobby
"Snobby"
=> Espanjassa
        Mon-
orchid
Sciss.
All
     
Nice Nixie
"Nikke"
DEAD 4/2010
nikamamuutos hännässä/hooktail
  AA Free 0-0 Sciss.
All
     
Norther
Queen
"Noora"
DEAD 3/2009
  BA Free
5/01
0-0 Sciss.
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+142(lauk.varma)
EH
TB/VG
 
Narttupentu kuoli 7 vrk:n ikäisenä. Emme tehneet kuolinsyyn tutkimusta..
One Female Died 7 days old - We don't know why - just slept away
N-pentue täytti 10 vuotta 25.06.2008.
Olin yhteydessä N-pentujen omistajiin. Hauvelit voivat hyvin.
En tavoittanut Nobby Snobbyn omistajia.
Ritva Salmi

 

GROENEND.
M-Litter

5th June 1998
1 M + 3 F=4
Name D
N
A
HD Eyes Elbow Testicle Bite/
Teeth
Charact. Show Result Working / Obedience
 

Fin Ch. FinW-93
Messenger3
Frenchy de la Douce Plaine
&
Fin, Est Ch. EstW-97
HK3/Search3
Black Master's
Destiny Lady

BH
Mister Master
"Riva"
  AA
*Selkä
kuvattu syys-06/
Back ok
Free 0-0 OK Sciss.
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+117(lauk.varma) BH-HYVÄKSYTTY
SA/ER SERT
Exc. CAC
BH-hyväksytty
AGI Maxi III
Avo Toko

Obed. 2nd  Cl.
BH
Mayday Lady
"Mandi"
D
N
A
AA Free
5/01
0-0 Sciss.
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+97 (lauk.varma)

BH-HYVÄKSYTTY
EH
TB/VG
BH-HYVÄKSYTTY
Alo-Toko
Melody Lady
"Melli"
DEAD 6/2007
  AB Free99
HC1
11/04
0-0 Sciss.
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+183(lauk.varma)
EH
TB/VG
 
Milady Lady
"Mila"
DEAD 5/2010=>11v11kk
  CB Free 0-0 Sciss.
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+129(lauk.varma)
EH
TB/VG
HonourPrize
 
M-pentue täytti 10 vuotta 05.06.2008.
Olin yhteydessä Mister Masterin, Mayday Ladyn ja Milady Ladyn perheisiin. Hauvelit voivat hyvin.
Ritva Salmi

 

GROENEND.
L-Litter

5th June 1998
2 Gr.M+ 2 GrF.+
1Tr. Fauve F = 5
Name D
N
A
HD Eyes Elbow Testicle Bite/
Teeth
Charact. Show Result Working / obedience

FIN Ch.
Track2
Mystique des Perles Noires,
Imp.France

&
EE Ch.
EstW-95,-99
BlackMaster's Crazy Baby
Legend Life
"Lego"
DEAD 9/2007
AA Free
5/01
0-0 OK Sciss.
All
HYLÄTTY/
FAIL
+90p.(altis)

3xSERT, 2 x ROP,
2 xVSP

3x CAC 2xBOB
2xVSP
Lyric Mystique
"Timi"
nikamamuutos hännässä/
hooktail
EPILEPTIC

OK Sciss.
All
EH
TB/VG
Honour Prize
JK1
Little Lola
"Lola"
DEAD6/05

AA
Free 0-0 Sciss.
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+155(varma)
EH
TB/VG
JK1 =
Tracking 1
Avo-Toko /
2nd.Cl. Obed.
Lovely Baby
"Lakka"
EPILEPTIC
AB Free
5/01
0-0 Sciss.
All
HYLÄTTY/
FAIL
172 (altis)p.

CACIB 3 x Sert,
2 x ROP,5 x VSP

CACIB, 3 x CAC,
2x BOB & 5xBOS

Loving Feeling
"Lilli"
D
N
A
BB T9/05
T11/2007
=>9v4kk
9y4mts
Healthy
0-0 Sciss.
All
HYLÄTTY/
FAIL
+23 (kokematon)
EH
TB/VG
L-pentue täytti 10 vuotta 05.06.2008.
Olin yhteydessä Lovely Babyn ja Loving Feelingin omistajiin. Hauvelit voivat hyvin.
En tavoittanut Lyric Mystiquen omistajia.
Ritva Salmi

 

GROENEND.
Litter K
14th April 1997
2 M + 5 F = 7
Name D
N
A
HD Eyes Elbow Testicle Bite/
Teeth
Charact. Show Result Working / Obedience / Agility
 

Fin Ch FinW-93
VK3 /
Messenger 3
Frenchy de la
Douce Plaine
, B,
Imp. France
&
Black
Master's
Bella
Donna,
A

Kindly King
" Kamu"
DEAD 10/2008
D
N
A
AA T8/98 0-0 OK Sciss.
All
H
Good
Obed. 2nd  Cl.
Avo-Toko
Knock Out "Shemei" BB T8/99 0-0 OK Sciss.
All
Karat Gold
"Kira"

DEAD 4/2011=>
14v
D
N
A
BB T5/98 0-0 Sciss.
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED

+97 (lauk.varma)
BH-pass.

SA SERT

Exc.CAC
Obed. 2nd Cl./Avo-Toko
Alo-Jälki
FIN TVA JK1
Karelian Girl
"Kata"
DEAD 11/2010=>
13v 7 kk
AA T8/98 0-0 Sciss.
All
BH-pass. SERT, ROP
Exc.CAC BOB
Obed. 4th  Cl./
Obed. CH.
EVL-Toko
FIN TVA, JK1
Kenral Caroline
"Kenna"

EPILEPTIC
DEAD 7/2011=>
14 v 2 kk
D
N
A
AA T 9/99
T2/2009
=>11v10 kk
Healthy 11y
10 mths old
0-0 Sciss.
All
H
Good
Killing Karisma
"Jade"
DEAD 3/2011=>
13v 11 kk
D
N
A
AA T8/98
& T1/03

Healthy
T3/2009
=>11v11kk

Healthy
=>11y11mths
old
0-0 Sciss.
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+148p.(varma)
3 x Sert, 2 x ROP
2 x VSP
3 x CAC,2 x BOB
2 x VSP
Alo-Toko
Kismet Kiss
"Kismi"
DEAD 3/2009
AB T5/99
Pupillirefleksi ei toimi kunnolla, näköhermossa tuntematon ongelma
Löydetty kevät2004
0-0 Sciss. Miss.
1xP1
SA/ER
Exc
Obed. 2nd Class./
Avo-Toko AGI II
K-pentue täytti 10 vuotta 14.04.2007.
Olin yhteydessä pentujen omistajiin. Tavoitin 6 K-pentua perheineen ja ne olivat hengissä ja voivat hyvin.En tavoittanut Knock Outin omistajia.
13-vuoden rajapyykin ylitti 4 rautarouvaa, Karat Gold, Karelian Girl, Kenral Caroline ja Killing Karisma
Ritva Salmi

 

GROENEND.
TERVUEREN

Litter J
22th Jan. 1997
2 M + 2 F = 2
1 M Tervueren
Name D
N
A
HD Eyes Elbow Tes-
ticle
Bite/
Teeth
Charact. Show result Working/Obedience/Agility
 

Fin Ch FinW-93
VK3
Mess3
Frenchy de la
Douce Plaine,
B
Imp. France &
Fin Obed.Ch.
Black Master's
Ballet Dancer,
B

FIN MVA JK2
Jackpot Jack
"Jaro"
DEAD 2/2009=>
n. 12v 1kk
  AA HC2
10/06=>
9y9mhs old
0-0 OK Sciss.
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+146(kokem.) & BH-pass.
3 x SERT, ROP, VSP
3 x CAC, BOB, BOS
Jälki JK2
Just Perfect
"Juice"
EPILEPTIC
D
N
A
AB T8/98
Healthy
T3/2009
=>12v2kk

Healthy
=>12y2mths
old
0-0 OK Sciss.
All
HYLÄTTY/
FAIL
+82p (varma)
EH
TB/VG
Obed. 2nd Class / Avo Toko
AGI Maxi II
Jazz Dancer
"Jazzi"
D
N
A
AA T8/98
Pannus
molemm.
silmissä

Tod.10/2005
0-0 Sciss.
All
HYVÄKSYTTY/
PASSED
+182(lauk.varma)
EH
TB/VG
Obed. 3rd Class
VOI TOKO

Agi Maxi III
Jolly Jewel
"
Jolli"
DEAD 9/2010=>
13v 8kk
        Sciss.
All
     
J-pentue täytti 10 vuotta 22.01.2007.
Olin yhteydessä pentujen omistajiin. Kaikki J-pennut ovat hengissä ja voivat hyvin.
13-vuoden rajapyykin ylitti koko pentue :-)
Ritva Salmi

 

GROENEND.
TERVUEREN
Litter I

16th March 96
4 M + 3 F =
7
(1 + 3 Terv.)
Name D
N
A
HD Eyes
Terve=
Healthy
Elbow Tes-
ticle
Bite/
Teeth
Charact. Show result Working/Obedience/Agility

Fin Work &
Beauty Ch.
Track3 IP2
Dasko des PistesNoires,A
France, Imp.
&
Ginippa de la
Douce Plaine
,A, France

FIN WORK.
& BEAUTY CHAMPION

FIN MVA & KVA

HK3 SchH1

Icicle Man
"Iwak"
DEAD 7/2010
=> 14 v 4 kk
D
N
A
AA T 11/04
T 3/03
T 2/01
T 3/99
T 5/97
=>Healthy

11/08
Katarakta, jonka sijaintia ei ole määritelty : epäilyttävä

=>ikä
12v8kk
0-0 OK Pince
All
HYVÄK-
SYTTY/
PASSED
+185(varma)
Exc 3 x CAC
BOB

SA 3 x SERT

ROP
FIN BEAUTY & WORK. CHAMPION
Suomen MUOTO- ja

KÄYTTÖVALIO

HAKU / Search RCI3 (HK3)

SUOJELU SchH2
BEST New Working

Groenendael 1997
PARAS Mölli Gro. 1997

Ulla Tikkanen Pokaalin 2. 1999.
Imagine Man
"Mani"
EPILEPTIC
DEAD 7/2008
D
N
A
AA Free 0-0 Kiv-vik.
Mon-
orchid
Pince
All
PASSED
+138(kokem.)
Incredible Nice
"Redi"
DEAD 12/2010
=> 14 v 9 kk
D
N
A
AA T8/97
Healthy
T3/2009
=>13v

Healthy
=>13 yr
old
0-0 OK Sciss.
All
PASSED
+106 (varma)
H
Good
Ironic Smile
"Nicky"
niskaongelma
DEAD 10/2008
AA Free 0-0 Kivek-
sitön
Kryp-
orchid
Sciss.
All
PASSED
+222 (varma)
Track & Seach 1st Class
Ruin Test PASSED

Obedience 2nd Class
JK 1, Raunio A & B -hyväksytty
AVO Toko
Ice Queen
"Geena"
DEAD 2/2009
=> 12 v 11 kk
AA Free 0-0 Sciss.
All
PASSED
+182(varma)
H
Good
Icon Angel
"Cola"
DEAD 8/2008
D
N
A
AA Free 0-0 Sciss.
All
PASSED
+170(varma)
SA SERT ROP
Exc. CAC BOB
Indian Rose
"Rosa"
AA Sciss.
All
I-pentue täytti 10 vuotta 16.03.2006.
Syntymäpäivillä oli luonani, Imagine Man, Incredible Nice, Ironic Smile, Ice Queen ja Icon Angel.
Icicle Manin omistajan kanssa olin yhteydessä ja ko. on hengissä ja voi hyvin.
Indian Rose
n omistajaa en tavoittanut.
Tässä pentueessa 2 saavutti 14 ikävuoden rajapyykin: Icicle Man & Incredible Nice.
Ritva Salmi

 

GROENEND.
Litter H
25th Feb.1996
4 M + 3 F = 7
Name D
N
A
HD Eyes
T=Free
Elbow Tes-
ticle
Bite/
Teeth
Charact. Show result Working/Obedience/Agility
 


LP RA
A-Te-Ell's
Monsieur Bacchus,

A,
Sweden
&
Black Master's
Black Baroness,

A

Harum Scarum
"Sedi"
    T1/98   OK Sciss.
All
  Exc  CAC
SA SERT
 
Helter Skelter
"Here"
DEAD11/2007
        OK Sciss.
All
  T
Sufficient
 
Hocus Pocus
"Largo"
EPILEPTIC
DEAD4/2010=>
14 v 2 kk
  BB T8/97
Pannus
8/04
0-0 OK Sciss.
All
PASSED
+184(varma)
   
Humpty Dumpty
"Sakke"
DEAD 8/2008
  AA   0-0 Kiv-vik.
Mon-
orchid
Sciss.
All
     
Harlequin Girl
"Kata"
DEAD 9/2008
  AA T5/98 0-0 Sciss.
All
PASSED
+182(varma)
SA/ER
Exc
Search 3rdt Class
VOI-Toko
Alo-Haku
FIN MVA& KVA JK3
EuVW-06
Holy Honesty
"Honey"

DEAD 3/2011
=> 15 v 1 kk
D
N
A
AA Terveet silmät
11/01 &
6/2010
=>14v4kk

Free
11/01

6/2010
=>
14y4mths old
0-0 Sciss.
All
FAIL
+48(varma)
Suomen Muoto-ja Käyttövalio
EuroopanVeretaani
Voittaja 2006
Finnish Model and Working Champion
EuropeVeteran
Winner2006

3 x Sert
3 x CAC
Working Champion
Käyttövalio jäljeltä  JK3

Draught Area Master
2000 & 2001
Obed.3rd Class.
VOI-Toko
Vedossa:
Kymen Piirin Mestaruus 2000,-01
SM-luokan voitto 2000
Rotumestaruus
KULTAA 2002 & 2003
Hopea 2001 ja Pronssi 2004
Hot Heart
"Hurbo"
DEAD 11/2009
=> 13 v 10 kk
  AA T8/97 0-0 Sciss.
All
  T
Sufficient
 
H-pentue täytti 10 vuotta 25.02.2006.
Syntymäpäivillä oli luonani, Harum Scarum, Hocus Pocus, Humpty Dumpty, Harlequin Girl, Holy Honesty & Hot Heart. Tavoitin myös Helter Skelterin omistajan. Kaikki 7 pentua on yhä hengissä ja voivat hyvin.
Tässä pentueessa 3 ylitti 14 ikävuoden rajapyykin. Se on aivan loistava saavutus useamman pennun osalta.
14-vuotis juhlia pääsivät juhlimaan Harum Scarum, Hocus Pocus ja Holy Honesty.
15-vuotta saavutti Harum Scrum ja Holy Honesty
Ritva Salmi

 

GROENEND.
Litter G
17th Feb. 1995
3 M+3 F = 6
Name D
N
A
HD Eyes Elbow Testicle Bite/
Teeth
Charact. Show result Working/Obedience/Agility
 

Fin Ch FinW-93
VK3
Mess3
Frenchy
de la
Douce
Plaine

Imp. France
&
Serios Orleans, A

Gallant Guard
"Gadi"
DEAD
6/2000
  AA T8/97 0-0 OK Sciss.
All
PASSED
+181(kokem.)
2 x CAC BOS
2 x SERT VSP
Obed. 3rd   Class Voi-Toko
Agility Maxi I

Kuollut 16.06.2000 ( 5 v.4 kk ) Mentyään hammaskiven poistoon. Koira sai 2 nukutus- piikkiä + rauhoittava nukahtaakseen, eikä toipunut enää: Patologin lausunto:
1. Sydämen akuutti toimintavajaus
2. Keuhkotulehdus
( Tarkemmin omalla sivulla )
Grand Gale
"Retu"
DEAD 10/2003
  AA T3/97 0-0 OK Sciss.
All
  CAC VaCA
BOS
SERT VSP Vara-Cacib
Track 2 JK2
Lopetettu 23.10.2003
Pernasyöpä. Ikä 8v8kk
MULTI Ch.
EstW-99

Great Gambler
"Gami"
DEAD 9/2005
  BB T5/97
T5/99
0-0 OK Sciss.
All
PASSED
+148(varma)
4 x CAC / 3 x CACIB
4 x BOB
International & Fin & Est Ch. EstW-99
Track 2 / JK2
Obed.3rd Cl. /VOI-Toko
Kansainvälinen, Suomen ja
Eestin Muotovalio

Kennelliiton TokoLuppaus-kilp.
6:s koko maassa 1998 
ESP:n VUODEN TOKOKOIRA-98
Generous Genie
"Gini"
DEAD 4/2008=>
13 v 2 kk
D
N
A
AA T7/97
T6/99
0-0 Sciss.
All
PASSED
+175 (varma)
3 x CAC BOB
2 x CACIB VaCa
3 x SERT ROP
Track 1( Alo-jälki II-tul.)
s.r. FIN MVA JK2
Glory Goddess
"Godi"
DEAD 7/2009=>
14 v 5 kk
D
N
A
AA T8/96 &
T6/98
Healthy
T3/2009
=>14v1kk

Healthy
=>14y1mths
old
0-0 Sciss.
All
PASSED
+161(varma)
SA 3 x SERT VSP
2 x Vara-Cacib
3x  CAC BOS 2 x VaCa
Finnish Model Ch.
Ranskassa suositeltavien jalostuskoirien listalla
(s.r. )

Track 2 / JK2
Suomen Muotovalio

Belgians Master Race Silver-98
Belgi Mestaruus Kilp. Avo-Jälki
PRONSSIA 1998
Guardian Angel
"Garda"
  CB T9/96 0-0 Sciss.
All
PASSED
+140(kokem.)
H
Good
 
G-pentue täytti 10 vuotta 17.02.2005.
Syntymäpäivillä oli luonani, Great Gambler, Generous Genie & Glory Goddess.
Guardian Angelin omistajia en tavoittanut.
Glory Goddess täytti upean 14-vuoden iän ja eli pentueen vanhimpana 14 v 5 kk ikäiseksi.
Ritva Salmi

 

GROENEND.
Litter F
10th Feb.1995
2M +3 F= 5
Name D
N
A
HD Eyes Elbow Testicle Bite/
Teeth
Charact. Show result Working/Obedience/Agility
 

s.r. Fin Ch.
JK2/ Track2
Hook du Castel
D'Argences
, A
Imp. France


&

Zanett V.'t Belgisch Schoon, A
Imp. Holland

Forever Young
DEAD 1995
Died    ? Put Down 10 weeks old
Lopetettu 10 vkoisena
Elbow Problem !!!
Synnynnäinen kyynärpään sijoiltaan meno
Future Hope
"Jaco"
DEAD 10/2007
AA T8/97 0-0 Without
Testicle
Sciss.
All
PASSED
+232 (varma)
Fabulous Fame
"Fami"
DEAD 12/2002
BA
T8/96
T2/01=>
6v/6y
0-0 Sciss.
All
PASSED
+116 p.
(varma)
EH
TB/VG
Kuoli 28.12.2002  - 7v10 kk
Märkäkohtu=>kohdunrepeäminen & kuolioita. Narttu menehtyi leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin.
FIN MVA
HK2

Fantastic Fay
"Tiko"
DEAD 8/2010=>
15 v 6 kk
BA T8/96 0-0 Sciss.
All
PASSED
+182 p.
(varma)
Suomen Muotovalio
Finnish Model Champion

3 x  SERT VSP
3 x CAC BOS
Search 2 / HK2
Funny Honey
"Fabi"
DEAD 12/2009=>
14 v 10 kk
AA T8/96 0-0 Sciss.
All
EH
VG
F-pentue täytti 10 vuotta 10.02.2005.
Syntymäpäivillä oli luonani, Future Hope & Fantastic Fay sekä
pentujen emä Zanett V't Belgisch Schoon (14v7kk ).
Olin yhteydessä myös Funny Honeyn omistajaan ja koira oli hengissä ja voi hyvin.
Tässä pentueessa 2 ylitti 14 ikävuoden rajapyykin eli puolet. Se on  loistava saavutus.
14-vuotis juhlia pääsivät juhlimaan Fantastic Fay ja Funny Honey.
15-vuotta on täyttänyt Fantastic Fay ja on yhä hengissä 16.06.2010, ikää 15v 3kk.
Ritva Salmi

 

GROENEND.
TERVUEREN

Litter E
9th Decemb.94
Gr.3 M + 2 F=5
Tr.1 M + 2 F=3
   
4 M + 4 F=8
Name D
N
A
HD Eyes Elbow
0-Okey
Tes-
ticle
Bite/
Teeth
Character
test
Show Result Working / Obedience /
Agility
 

 

s.r. Fin, Est, S, N Ch.EstW-95
& BW-95
VK3/Mess3
Duke V.'t
Belgisch Schoon,
B, Imp.

Holland
&
Ginippa

de la
Douce Plaine,
A
Imp.

France

Energy Eddy
"Eddy"
DEAD 6/2006
  BB T8/97 0-I OK Sciss.
All
PASSED
+138 (kokem.)
EH
VG
 
Eternal Flame
"Indy"
DEAD 9/2009=>
14 v 9 kk
D
N
A
BA T8/97
Healthy
T3/2009
=>14v3kk

Healthy
=>14y3mths
old
0-0 OK Sciss.
All
  ER/SA
Exc
 
Excellent Earl
"Eco"

DEAD 2/1996
        OK Sciss.
Miss. 1xM1
  Died Accident 14 mts old  Kuoli onnetto-
muudessa 14 kk
Died accident
14 mths old.
Extra Special,T
"Ekku"
DEAD 9/2007=>
12 v 9 kk
  AA T8/96 I-0 OK Under
All
FAIL
13 (altis)
EH
VG
 
Elegant Angel
"Cherie"
  AA     Sciss.
All
  H
Good
 
Endless Love
"Endy"
DEAD 1/2009=>
14 v 1 kk
  BA T8/96 0-0 Sciss.
All
     
Electric Beauty,Terv.
"Cindy"

DEAD 9/2009=>
14 v 9 kk
  BB T8/96 I-I Sciss.
All
  H
Good
Obedience 3rd Cl.
VOI-Toko
Exotic Empress,Terv.
"Enna"
DEAD 8/2010
=> 15 v 8 kk
D
N
A
AA T8/96
Healthy
T3/2009
=>14v3kk

Healthy
=>14y3mths
old
0-0 Sciss.
All
PASSED
+95(varma)
T
Sufficient
Obedience 2nd  Class
Avo-Toko
E-pentue täytti 10 vuotta 9.12.2004.
Syntymäpäivillä oli luonani, Eternal Flame,  Extra Special, Endless Love,  Exotic Empress = 4 kpl ja pentujen isä Duke V't Belgisch Schoon.
Olin yhteydessä myös Energy Eddyyn, Elegant Angeliin ja Electric Beautyn omistajiin.
Kaikki 7 pentua olivat yhä hengissä ja kunnossa.
Jo nuorena moottorikelkan alle jäänyt ja onnettomuudessa kuollut Exellent Earl oli joukosta poistunut.
Upean 14-vuoden iän saavutti Eternal Flame, Endless Love, Electric Beauty & Exotic Empress, puolet ko. pentueesta.
15-vuotta täytti Exotic Empress ja hän on yhä hengissä tänään 16.06.2010 15 v 6 kk ikäisenä.
Viimeinen pentueesta eli Exotic Empress eli kunnioitettavaan 15v 8 kk ikään.
Ritva Salmi

 

GROENEND.
Litter D
6th Nov.1993
6M(7)+6F=12(13)

Name

HD Eyes
T=
Free
Elbow
0= Free
Tes-
ticle
Bite/
Teeth
Character
test
Show Result Working / Obedience /
Agility / Ruin
 

 


France s.r.
NL & LUX
Champion
NL W-89,-91
Bdssg-91 GGI

Othiz V.'t
Belgisch
Schoon

A,
Netherland
&
Milady
des Terres
Bergeres
,
A
Imp. Belgium

Dark Darling
"Dani"
DEAD 7/2007 => 13 v 8 kk
OK Sciss.
All
EH
TB/VG
Diplomatic Dear "Roni"
DEAD 2/2007 => 13 v 3 kk
CB T8/96 0-0 Mon-
orchid
Sciss.
All
PASSED
+150 p.
Doctor's Special
"Hoogi"
nikamamuutos hännässä/hooktail
DEAD 3/2004
BB T8/96 0-0 Mon-
orchid
Cross/
Under
All
FAIL
-77 p.
Obedience 2nd Class
AVO-Toko
Dollar Smile
"Smiley"
DEAD 7/2007 =>13 v 8 kk
BB T8/96
T4/98
0-0 OK Sciss.
All
PASSED
+133 p.
Exc. SQ CAC BOS
SA SERT VSP
Erik.näytt. PU4-96
Relay 1st Class / VK1
Double Trouble
"Domi"
DEAD 5/2007 => 13 v 6 kk
CB T8/96 0-0 Without
Testicles
Sciss.
All
PASSED
+155 p.
Dutch Dandy
"Dandy"
DEAD 10/2007 =>
13 v 11 kk
CB T11/95 0-0 OK Pince
All
PASSED
+104 p.
EH
TB/VG
Obed. 2nd Class
AVO-Toko
Male Born Death    
Daily Love
"Daily"
DEAD 5/2007 => 13 v 6 kk
BB T8/96 II - I Sciss.
All
PASSED
+130 p.
EH
TB
Dally Damsel
"Dali"
DEAD 3/1999
BB T8/96 0-0 Sciss.
All
PASSED
+133 p.
SA/ER
Exc.
Daydream Dryad
"Jade"
DEAD 5/2004
BA T8/97 0-0 Sciss.
All
FAIL
+35 p.
EH
TB/VG
Obed. 2nd Class
AVO-Toko
FIN & EST Ch.
EstW-97
Destiny Lady
"Deli"
DEAD 8/2008
=>14 v 9 kk
AA T8/95
T1/98
T6/01
=>7v
7kk
0-0 Sciss.
All
PASSED
+130 p.
Exc SQ 3x  CAC CACIB BOB
SA 3 x SERT CACIB ROP
Finnish & Estonia
Champion
R.C.I 3

EstW-97
Suomen ja Eestin MVA EstW-97
Search 3 / HK3
Obed. 2 Cl. / Avo-Toko
Working:Club Master 2nd Cl.

Search GOLD-96 & -98
Avo Haku Bpk-MESTARUUS
KULTAA 1996 & 1998
Diamond Dame
"Dina"
DEAD 4/2008
=> 14 v 5 kk
Sciss.
All
Dizzy Duchess
"Dizzy"
DEAD 2/2011
=>17 v 3 kk 3 pv
BC T9/95 0-0 Sciss.
All
PASSED
+170 p.
SA/ER
Exc.
D-pentue täytti 10 vuotta 6.11.2003.
Syntymäpäivillä oli luonani, Diplomatic Dear, Doctor's Special, Dollar Smile, Double Trouble, Dutch Dandy,
Daily Love, Destiny Lady, Dizzy Duchess = 8 kpl.
Dark Darking, Daydream Dryad ja Diamond Dame tavoitin ja kaikki voivat hyvin. 12:sta pennusta 11 hengissä.
Upean 13 vuoden iän täytti 9 pentua ja 14 vuoden synttärit piti 3 pentua.
Tässä pentueessa Dizzy Duchess teki kasvattieni ikäennätyksen eläen 17 v 3 kk 3 pv ikäiseksi !!!
Ritva Salmi

 

GROENENDAEL Name: HD Eyes Tes-
ticle
Bite/
Teeth
Charact. test Show result: Working / Obedience /Agility:
Litter C
18th October 1993

2 m+ 2f = 4
Champion Charm
"Kingi"
DEAD 9/1994
OK Sciss.
All
EH+KP
TB/VG
Honour Prize
Died 11 months old PUPPETING
Kuoli 11 kk PENIKKATAUTIIN
 


Fin Ch  FinW-97
VK3/Mess3
Frenchy de la
Douce Plaine,
B
France
&
Zanett V.'t
Belgisch Schoon
,A
Netherland

C.I.B., FI, EE, S Ch.
EstW-97 Track 2
Chic Chevalier
"Gere"
DEAD 3/2006
BA Free OK Sciss.
All
PASSED
+152 p.
EstW-97
SERT CACIB ROP

CAC CACIB BOB
Belgians Club's Best Show Gro. 1997 7th-96, 3rd.-95,-99
Track 2 (JK2)
Suomen PARAS näyttely
Groenendael 1997

3. PARAS  1995 & 1999.
Belgianpaimenkoirien
Erik.näyttelun PU2 1996
Cover Girl
"Gira"
EPILEPTIC
DEAD 8/2007=>
13 v 10 kk
BA Free Sciss.
All
FAIL
+73 p.
EH
TB
Relay 1st Class / Viesti II-tul.
EST Ch.
EstW-95,-99
EstClubW-99

Crazy Baby
"Cara"
DEAD 5/2007=>
13 v 5 kk
BA Free Sciss.
All
PASSED
+118 p.
EST CH.
SERT CACIB ROP
CAC CACIB BOB
Estonia Winner-95-99

& Est. Club Winner-99
Avo-Toko
Obedience 2nd Class
SBPKYn VETERAANIKILPAILUN
2. 2002 ja 3. 2003

Näyttely Gr.4.sija  2002 ( 2.gr.narttu )

Belgianpaimenkoirien Erik.näyttelun PN4 1997
C-pentue täytti 10 vuotta 18.10.2003.
Syntymäpäivillä oli luonani, Chic Chevalier,Cover Girl & Crazy Baby, sekä isä Frenchy de la Douce Plaine (13v6kk) ja
emä Zanett V't Belgisch Schoon (13v3kk )
Kaikki 3 siis yhä hyvin hengissä ( yksi veli kuoli jo nuorena penikkatautiin ) ja juhla kakku maistui !
Pentueen vanhimmaksi eli Cover Girl => 13v 10kk
Ritva Salmi

 

GROENENDAEL
Litter B
26th October 1992
6 m +5 f = 11
Name: HD Eyes Tes-
ticle
Bite/
Teeth
Character test Show result: Working / Obedience result /
Agility / Ruin / Draught:
 
 

 

s.r. KASTAR
van Hectonero,

A
Belgium

&

Yusti van het
Belgisch Schoon
,
B
Netherlands

Bat Man
"Timi"
DEAD 8/2007=>
14 v 10 kk
AA Free OK Sciss.
All
PASSED
+112 p.
H
Good
   
Best Friend
"Freddie"
DEAD 7/2002
  Free OK Sciss.
All
  SA/ER
Exc.
   
Big Dreams
"Kidi"
DEAD 4/2006=>
13 v 6 kk
BA Free OK Sciss.
All
FAIL
-59 p.
SA/ER
Exc.
   
Black Baron
"Jeri"
EPILEPTIC
DEAD 5/2004
BD Free Without
Testicles
Sciss.
All
       
FIN MVA JK2
Boogie Man
"Rocky"
DEAD 4/2004
BB Free OK Sciss.
All
PASSED
+130 p.
Exc. SQ  CAC BOB
SA SERT ROP
Fin Beauty Champion
Suomen Muotovalio
Track 2 /JK2
Ruin test PASSED (Raunio)
 
Bow Wow
"Bono"
DEAD 3/2007=>
14 v 5 kk
AA Free OK Sciss.
All
PASSED
+127 p.
Exc. SQ  CAC BOS
SA SERT VSP
Obedience 2nd Class
AVO-Toko
 
FIN TVA
OBED. Ch.
Ballet Dancer
"Dana"
DEAD 2/2006=>
13 v 4 kk
BB Free Sciss.
All
PASSED
+75 p.
Exc. SQ CAC BOS
SA SERT VSP
Fin Obedience Champion
Suomen Tottelevaisuus Valio
Agility 2nd Class /Agility II-lk.
Search 1st Class/HK1
Belgian Club Master 2nd Class
Obedience 1994
Belgianpk.Toko Mestaruus
KULTAA Avolk. 1994
 
Beauty Baby
"Vilma"
BB Free Sciss.
All
  SA/ER    

Bella Donna
"Donna"
DEAD 4/2005=>
12 v 6 kk

AA Free Sciss.
All
PASSED
+137 p.
Exc. SQ CAC
CACIB BOS
SA SERT VSP

CACIB
Obedience 3rd Class
Voittaja Toko
 
FIN TVA
OBED. Ch.
Belle Belinda
"Linda"
DEAD 4/2006=>
13 v 6 kk
CD Free Sciss.
All
PASSED
+144 p.
T.B. Fin Obedience Champion
Suomen Tottelevaisuus Valio

Track 1st Class / JK1
Search  1st Class / HK 1
Ruin test PASSED/RAUNIO A

Obedience 4th Class/ EVL-Toko
 

Black Baroness
"Nessie"
DEAD 2/2006=>
13 v 4 kk


AA Free Sciss.
All
PASSED
+168 p.
SA SERT VSP
Exc. SQ  CAC BOS
Obedience 2nd Class/AVO-Toko
Belgian Club Master 1st Class
Obedience 1994,

BEST ALL THE RACE !!!
Belgianpk. Mestaruus kilp.
Alo-Toko
KULTAA 1994
&  KOKO KILPAILUN
PARAS !!!


B-pentue täytti 10 vuotta 26.10.2002.
Syntymäpäivillä oli luonani, Big Dreams, Boogie Man, Ballet Dancer, Beauty Baby, Bella Donna, Belle Belinda & Black Baroness.
Olin myös yhteydessä Black Baronin, Bow Wown ja Bat Manin omistajiin ja ko. koirat ovat yhä hengissä.
Best Friend kuoli vatsasyöpään elokuussa -02.11:sta pennusta, kuitenkin 10 tavoitettuna ja he voivat vielä oikein hyvin.
Vanhimmaksi eli Bat Man, kuollen 29.08.2007 => 14v10kk3pv.
Ritva Salmi

 

GROENENDAEL
Litter A
13 October 1992
4m+3f = 7
Name HD Eyes Tes-
ticle
Bite/
Teeth
Charct. Show Result Working / Obedience / Agility/ Rui


Fin Ch.
FinW-93
VK3/Mess3
Frenchy

de la
Douce Plaine,

B
Imp. France
&
Milady des

Terres
Bergeres,

A,
Imp.

Belgium
Absolutely Best
"Danny"
EPILEPTIC

DEAD 8/2006=>
13 v 10 kk
BB Free OK Sciss.
All
PASSED
+90 p.
   
Acrobat Actor
"Robin"
DEAD 2/2006
=> 13 v 4 kk
    OK Sciss.
All
     
MULTI Ch.
C.I.B, NORD., BALT,FIN,
S,N, DK, LV,
LTU, EST, RUS
MVA
FinV-96
LV-&LTU V-97
NV-2000


Amazing Winner
"Nero"

145 x SA
145 x Exc

DEAD 2/2004=>
11 v 4 kk
AA Free OK Sciss.
All
PASSED
+139 p.


Int. North. Balt. Fin S. N. Dk.
Lv. Ltu. Est.Rus Champion FinW-96
Lv-& LtuW-97

NW-2000
Spec.Show BOB-96
BEST SHOW GRO.
1996, 2nd-97-98-99-00
BEST QUALITY
DOG in Fin -96,-97,-98,-99

2nd BEST in 2000
Track 2nd Class /JK2
Obedience 3rd Class/

VOI-Toko
Draugth in Winter /Veto
Kansainvälinen,

Pohjoismaiden ja Baltian valio. Suomen, Ruotsin, Norjan, Eestin, Liettuan, Latvian ja Venäjän Valion
Suomen Voittaja 1996
Liettuan ja Latvian V-97

Norjan Voittaja 2000
Erikoisnäyttelyn ROP ja
ROP-käyttökoira 1996
BPK-yhd. PALKINNOT:
PARAS NÄYTTELY- ja
LAATUKOIRA 1996

PARAS LAATUKOIRA

MYÖS -97-98-99-01

Toiseksi paras laatukoira
2000

2. NÄYTTELYKOIRA -97-98,-99,-00-,01

2. VETERAANI 2000
VUODEN
VETERAANI 2001

11 x Cacib
53 x ROP, 17 x VSP

146 x SA
33 x ROP-Veteraani &
10xVSP-Vet.
Arctic Star
"Sani"
EPILEPTIC
DEAD 4/2006=>
13 v 6 kk
BE Free Without
Testicles
Sciss.
All
     
Academic Lady
"Demi"
DEAD 11/2005=>
13 v 1 kk
BB Free Sciss.
All
PASSED
+141 p.
SA SERT Vara-Cacib
Exc. SQ  CAC RCacib
Relay 1st Class /VK1
Angelic Queen
"Fiini"
DEAD 7/2006=>
13 v 9 kk
BB HC(Cataracta)
+ Pannus
Sciss.
All
  ER/SA
Exc.
 
Arctic
Princess

"Stella"
DEAD 4/2000
AA Free Sciss.All PASSED
+129 p.
ER/SA
Exc.
Kuollut Huhti-2000.(7 v. 6 kk )
Patologin lausunto:
Kohdunpoiston jälkeen, koira kuoli sisäiseen verenvuotoon, tikkien petettyä,  kohdun kaulan tynkäosasta.

A-pentue täytti 10 vuotta 13.10.2002.
Syntymäpäivillä oli luonani Arctic Star, Absolutely Best, Amazing Winner ja Academic Lady.
Olin myös yhteydessä Angelic Queenin ja Acrobat Actorin omistajiin ja ko. koirat ovat yhä hengissä.
Arctic Princessin omistaja oli myös kekkereillä mukana, valitettavasti koira kuoli kohdunpoiston
yhteydessä 4/2000. 7:stä pennusta, siis 6 on yhä hengissä ja elämä jatkuu...
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
A-pentueesta 13-vuoden iän saavutti 13.10.2005.
Arctic Star " Sani ", Absolutely Best " Danny ", Acrobat Actor Robin ",
Academic Lady " Demi " ja Angelic Queenin " Fiini ".
Tavoitin kaikki ko.koirien omistajat ja Dannyn & Jarin tapasimme synttärikaffella Dannyn ( Absolute Best ) kotona.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
A-pentueestani suurin osa poistui keskuudestamme vuonna 2006.
Iältään he olivat kuollessaan 13 v 4 kk - 13 v 10 kk ikäisiä.
Viimeisenä kuoli Absolutely Best 13.08.2006 - tasan 13 v 10 kk ikäisenä.

Ritva Salmi

 

English and Suomenkielinen selvennys:

HD =A &B-healthy, C,D,E-sick /
Lonkka arvosana ( A, B = Terveet  C, D, E=Sairaat )

Eyes =Free-healthy, HC-Cataracta 1-3 /
=>Silmien terveys,( Free= Terveet, HC-Sairaat asteilla 1-3
)
Elbow = 0-0-healthy , I-limit, II, III-Sick /
Kyynärspäät  (0-0 = Terveet,  I-raja,  II ja III -sairat)

Testicle =Ok-normally, monorchid -one testicle, kryptorchid= none-testicle /
Kivekset Ok =kunnossa, Mon = Yksikiveksinen, Krypto. = Kiveksitön

Bite/=Scissor/Pince/Under/Cross=Saksi, Tasa,Ala ja Ristipurenta
Teeth= All / Missing = Hampaat  Kaikki tai Puutos
--------------------------------------------------------------------------------
Character test = Luonnetesti ( PASSED / FAIL = hyväksytty / hylätty )
(varma) = no problems with shooting / (kokem.) = inexpecenced with shooting /
(altis) = inclined with shooting
BH = Käyttäytymiskoe / Behave test ( PASSED / FAIL = hyväksytty / hylätty) --------------------------------------------------------------------------------
ERI/SA = Exellent = sertificaatin arvoinen / erinomainen rotunsa edustaja
EH / I = Very Good / T.B
H / 2 =   Good / Bon
KP = Honour Prize / Kunniapalkinto näyttelyssä / toko-kokeessa=
SERT = CAC ( saavuttanut Muotovalion arvoon vaadittavia Sertejä )
ROP/VSP = BOB / BOS ( rotunsa paras / vastakkaisen sukupuolen paras )
FIN MVA / FIN Ch. ( Suomen Muotovalio )
KANS MVA. / Int Ch. ( Kansainvälinen Muotovalio )
Swedish = S, Norway = N, Estonia = EST, LV=Latvian,  LTU=Liethuana Champion
---------------------------------------------------------------------------------
Palveluskoirakoe, 1,2,3-luokat / Working class1,2,3
Jälki = Track
Haku = Search
Viesti = Messenger
Tottelevaisuus, 1,2,3,4-luokat / Obedience, 1,2,3,4 
Agility,1,2,3 / Agility,1,2,3
Veto Talvisin / Draught in Winter
Rauniokoe A & B suoritettu hyväksytysti / Ruin A & B
FIN KVA ( Suomen Käyttövalio ) / Work Ch.
FIN TVA ( Suomen Tottelevaisuusvalio ) / Obedience Ch. = Obed.Ch
AVA ( Suomen Agilityvalio ) / Agility Ch.= Agi Ch               


BREEDING/ KASVATUS, FIRST PAGE
Black Master's TERVUEREN'S health


Home        Suomi      Kennel History      Photo Album         
Next Puppies       Success            Champions