MAKEISOHJEITA


Valitettavasti kuvia ei ole.
Etusivulle Anna palautetta sivuistani

SISÄLTÖ

Värikkäät marmeladi
Tryffelit
Nekut
Murosuklaa
Suklaasuukot
Hedelmätryffelit
Suklaakierteet
Amerikan serkun joulukarkit
Suklaisia koristeita
Pähkinätryffelit
Kahvikaramellit
Mokkatryffelit
Riisisuklaa
Suklaamakeiset
Toffee
Porkkana-omenamarmeladi
piparminttupastillit
Karlsonin kola
Kahvitryffelit
Päärynämarmeladit
Rusinasuklaa
Kaura-kookospallot



MARMELADIT

Ainekset

1 rkl (8 g) agar-agaria (apteekista)
5 dl vettä
1 dl sokeria
1 dl mehutiivistettä
marmeladista saa eriväristä käyttämällä erilaisia mehuja.

Valmistus

1.Laita agar-agar kattilaan ja kaada vesi päälle. Lisää sokeri ja keitä nestettä noin 45 minuuttia miedolla lämmöllä.
Varo pohjaanpalamista.
2. Ota kattila liedeltä ja sekoita mehu joukkoon.
3. Kaada marmeladi vuokaan ja jätä se jähmettymään seuraavaan päivään.
4. Käännä marmeladi ympäri ja jätä se kuivahtamaan vielä pariksi tunniksi.
5. Leikkaa marmeladi paloiksi

Värikkäät marmeladit:


Keltaiset marmeladit voi valmistaa eksoottiset hedelmät tuoremehusta, mukana myös ohuita appelsiinkuorisuikaleita.
Vihreät marmeladit saavat makunsa sitruuna- ja limettimehusta. Niiden sekaan on suikaloitu limetin kuorta.
Punaisiin marmeladeihin on käytetty pakastevadelmien mehua ja joukkoon on jauhettu vadelmia
Mehun on oltava voimakkaan makuista. Ohje: kotivinkki12/2004
Alkuun

TRYFFELIT

Ainekset

175-200 g taloussuklaata
2 rkl voita
2 keltuaista
2 rkl kermaa
2 rkl konjakkia tai brandyä
(50 g pähkinärouhe)

Valmistus

  1. Pilko suklaa kulhoon. Sulata suklaapalat ja voi vesihauteessa, ts. aseta kulho kiehuvaa vettä sisältävän kattilan päälle.
  2. Sekoita keltuaiset, kerma ja konjakki.
  3. Lisää suklaan joukkoon ja vatkaa, kunnes seos sakenee.
  4. Täytä tryffelimassalla pienet makeisvuoat (noin 40 kpl).
  5. Jäähdytä, säilytä viileässä ja tarjoa jouluisen kahvipöydän herkkuna.
Ohje:Finfood
Alkuun

NEKUT

Ainekset

2 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
2 dl siirappi
1/2 dl korppujauhoja
1 dl mantelirouhetta
2 rkl voita

Valmistus

Mittaa kerma, sokeri ja siirappi paksupohjaiseen teräskattilaan.
Keitä aineksia koko ajan pohjia myöten sekoittaen, kunnes seos alkaa tulla paksuksi.
Massa on valmista, kun kylmään veteen tiputettu tippa pysyy koossa ja siitä saa muovailtua sormien välissä pallon.
Lisää massaan sitten korppujauhot ja mantelirouhe sekä lopuksi voi ja sekoita kunnolla.
Kaada kuuma massa pieniin vekattuihin karkkivuokiin tai leivinpaperista käärittyihin tötteröihin, jotka voi asetella pystyyn lumella täytettyyn astiaan.
Nekuista syntyy aitoja tikkunekkuja, kun laitat vielä hammastikun pystyyn tötteröön. Ohje: Finfood
Alkuun

MUROSUKLAA

Ainekset

250 gr kookosrasvaa
250 gr tomusokeria
125 gr kaakaojauhetta
250 gr riisimuroja

Valmistus

  • Sulata kookosrasva.
  • Sekoita keskenään tomusokeri, kaakaojauhe ja riisimurot.
  • Sekoita kookosrasva kuiva-aineisiin.
  • Nostele seosta pieniin paperivuokiin. Anna kovettua kylmässä. Ohje:Jouluenkeli
    Alkuun

    SUKLAASUUKOT

    Ainekset

    4 dl pölysokeria
    1 dl vettä
    tl etikkaa
    3-4 tippaa piparminttuöljyä
    50 g tummaa suklaata

    Valmistus

  • Keitä sokeria, vettä ja etikkaa pienessä kattilassa, kunnes pisara hieman jäähtynyttä lientä tuntuu venyvän lankamaisia rihmoina sormien välissä.
  • Kaada liemi kulhoon, lisää piparminttuöljy ja sekoita haarukalla sakeaksi.
  • Levitä massa nokareiksi leivinpaperille. Jos se kovettuu kesken työn, saat sen notkeaksi kuumassa vesihauteessa.
  • Anna nokareiden kovettua.
  • Sulata suklaa vesihauteessa ja pane pisara sulaa suklaata jokaisen minttunapin pinnalle.
  • Pakkaa kovettuneet makeiset tiiviiseen tölkkiin. Ohje: Finfood
    Alkuun

    SUKLAAKIERTEET

    Ainekset

    100g tummaa suklaata
    1 tl voita tai margariinia

    Valmistus

    Suklata suklaa ja voi vesihauteessa tai mikroaaltouunissa.
    Levitä seos ohueksi levyksi leivinpaperin päälle.
    Leikkaa jähmettynyt levy noin 5 cm:n levyisiksi suikaleiksi.
    Työnnä suorapäisellä lastalla suikaleet rulliksi.
    Ohje: Panda
    Alkuun

    AMERIKAN SERKUN JOULUKARKIT

    Ainekset

    75 gr voita tai margariinia
    2 pussillista vaahtokarkkeja 175 gr
    1 dl suolapähkinöitä
    3 dl kookoshiutaleita
    3 dl riisimuroja

    Valmistus

    Sulata rasva suuressa kattilassa.
    Lisää vaahtokarkit, sekoita koko ajan, kunnes ne liukenevat.
    Ota kattila liedeltä, sekoita joukkoon karkeaksi hakatut maapähkinät sekä kookoshiutaleet ja riisimurot.
    Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun matalaan vuokaan, tasoita ja siirrä kylmään paikkaan.
    Leikkaa paloiksi, kun seos on kovettunut.
    Annoksesta tulee noin 70 palaa. Ohje:jouluihminen
    Alkuun

    SUKLAA KORISTEITA

    Ainekset

    Suklaalevy

    Suklaalehdet

    Leivitä sulatettua suklaata tasainen kerros lehden pintaan veitsellä tai pienellä siveltimellä.
    Anna suklaan jähmettyä. Vedä lehti varovasti pois suklaasta.

    Suklaakolmiot

    Sulata suklaa ja levitä se leivinpaperin päälle ohueksi levyksi.
    Kun suklaa on melkein jähmettynyt leikkaa se leivinpyörällä kolmioksi. Irrota suklaakolmot varovasti alustasta. Voit käyttää myös muita esim. piparkakkumuotteja erilaisten muotojen tekemiseen. Ohje:www.fazer.fi
    Alkuun

    PÄHKINÄ TRYFFELIT

    Ainekset

    1 dl hasselpähkinöitä
    100gr taloussuklaata
    1 dl tomusokeria
    50 gr vähäsuolaista voita
    2 rkl kaakaojauhetta

    Valmistus

    Jauha pähkinät ja taloussuklaa tai hienonna ne teholeikkurissa.
    Lisää sokeri, kaakaojauhe ja pehmeä voi.
    Sekoita. Pyöritä massasta käsin pallosia ja anna niiden jähmettyä jääkaapissa.
    Kierittele kaakaojauheessa tai kuorruta vesihauteessa sulatetulla suklaalla
    Alkuun

    KAHVIKARAMELLIT

    Ainekset

    250 gr jauhettua kahvia
    5 dl vettä
    650 gr sokeria
    1,5 dl kermaa

    Valmistus

    Kiehauta kahvi vedessä, siivilöi vesi kulhoon.
    Lisää sokeri ja kerma ja keitä seosta, kunnes se sakenee.
    Kaada voidellulle pellille ja leikkaa jäähtyneenä neliöiksi Ohje:jouluihminen
    Alkuun

    MOKKATRYFFELIT

    Ainekset

    250 gr kaakaojauhetta
    175 gr tomusokeria
    1 munankeltuainen
    2 tl pikakahvijauhetta
    1 rkl konjakkia tai rommia
    3 dl kuohukermaa

    Valmistus

    Sekoita siivilöity kaakao ja tomusokeri ja muut aineet keskenään
    Muodosta massasta pieniä palloja ja kieritä ne suklaaströsselissä.
    Säilytä viileässä. Ohje:jouluihminen
    Alkuun

    RIISISUKLAA

    Ainekset

    125 gr kookosrasvaa
    2,5 dl tomusokeria
    1 dl kaakaojauhetta
    7 dl riisimuroja
    2 tl kanelia
    1 tl kardemummaa

    Valmistus

    Sulata kookosrasva.
    Sekoita hieman jäähtyneeseen rasvaan muut ainekset.
    Nostele seoksesta kahdella lusikalla nokareita leivinpaperin päälle.
    Anna kovettua kylmässä. Ohje:jouluihminen
    Alkuun

    SUKLAAMAKEISET

    Ainekset

    1 dl sokeria
    1 dl siirappia
    100 g tummaa suklaata
    1 rkl vaniljasokeria
    1 dl tomusokeria
    60-100 g manteleita, osa jauhettuna ja osa rouhittuna
    2 rkl voita

    Valmistus

    Rouhi suklaa.
    Sekoita sokeri, siirappi ja suklaarouhe paksupohjaisessa kattilassa.
    Kiehauta seos, vähennä lämpöä ja keitä noin 20 minuuttia kunnes seos on puuromaista.
    Heiluttele kattilaa välillä, mutta älä sekoita liikaa, ettei seos paakkuunnu.
    Seos on sopivan sakeaa, kun muutama pisara jähmettyy kylmässä teelusikassa.
    Ota kattila liedeltä.
    Lisää vaniljasokeri, tomusokeri, mantelit ja voi. Sekoita voimakkaasti.
    Kaada seos öljyttyyn vuokaan (15 cm x 25 cm).
    Leikkaa jähmettynyt levy neliöiksi.
    Aika vain parantaa makeisten makua. Ohje:Finfood
    Alkuun

    TOFFEE

    Ainekset

    2 dl kuohukermaa
    2 dl sokeria
    0,5 dl vaaleaa siirappia
    1 rkl kaakaojauhetta
    2,5 rkl voita tai margariinia

    Valmistus

    Laita ainekset kattilaan
    keitä kasaan sekoittaen kokoajan
    hämmennetään koko aijan jotta väri pysyy tasaisena
    kaadetaan leivinpaperin päälle.
    Jäähdyttyään kolautetaan palasiksi.
    Alkuun

    PORKKANA-OMENAMARMELADI

    Ainekset

    15 g agar-agaria (apteekista)
    5 dl vettä
    6 dl sokeria
    0,75 dl soseutettua kypsää suomalaista porkkanaa
    0,75 dl omenasosetta
    1,5 tl viinihappoa (apteekista)
    sokeria

    Valmistus

    1. Liota agar-agaria yön yli vedessä. Keitä agar-agaria liotusvedessään, kunnes säikeet ovat täysin sulaneet. Älä käytä kattilan kantta marmeladia keittäessäsi. Lisää sokeri ja keitä seosta hiljalleen 45 minuuttia silloin tällöin sekoittaen.
    2. Kokeile seoksen hyytymistä laittamalla lusikallinen seosta lautaselle. Kaada päälle kylmää vettä. Jos seos jähmettyy, se on valmista hyydytettäväksi. Jatka tarvittaessa keittämistä ja uusi koe.
    3. Lisää seokseen siivilän läpi porkkana- ja omenasose.
    4. Lisää viinihappo, sekoita ja kaada seos hyytymään laakeaan, kylmällä vedellä huuhdeltuun astiaan (20X25cm). Kuori vaahto pois pinnalta. Jäähdytä viileässä.
    5. Leikkaa hyytynyt marmeladi kuutioiksi tai ota siitä muotilla paloja. Pyörittele palat sokerissa.
    6. Säilytä marmeladit ilmavasti kuivassa paikassa, aluksi ilman kantta.
    Kuivahtaneet marmeladit voit säilyttää kannellisessa purkissa.
    Marmeladit säilyvät pari viikkoa. Ohje:Finfood
    Alkuun

    PIPARMINTTUPASTILLIT

    Ainekset

    250 g pölysokeria
    noin 1 dl vettä
    vajaa 1 tl etikkaa
    10 tippaa piparminttuöljyä
    vihreää karamelliväriä

    Valmistus

    1. Kiehauta sokeri, vesi ja etikka.
    2. Mausta seos piparminttuöljyllä, jota saa apteekista.
    3. Värjää seos hennon vihreäksi veteen liotetulla karamellivärillä.
    4. Tipauta seosta lusikalla pieniksi napeiksi öljytylle paperille. Jos seos jähmettyy voit lämmittää sen uudestaan.
    5. Makeisten päälle voi panna suklaanapin koristeeksi. /ol> Ohje:Finfood
      Alkuun

      KARLSONIN KOLA

      Ainekset

      2 dl creme fraichea
      1 dl kuohukermaa
      3 dl sokeria
      1 dl vaaleaa siirappia
      1 tl etikkaa
      2 rkl kaakaojauhetta
      1 rkl voita
      0,5 dl maapähkinärouhetta

      Valmistus

      Keitä creme fraichea, kermaa, sokeria ja siirappia paksupohjaisessa kattilassa noin tunnin.
      Lisää etikka.
      Tee hyytymiskoe; tipauta seosta lasiin, jossa on kylmää vettä. Jos pisara rullautuu sormilla pyöritettäessä kuulaksi, seos on valmista.
      Lisää kaakaojauhe, voi ja pähkinärouhe, sekoita hyvin.
      Kaada massa öljytylle leivinpaperille suorareunaiselle vadille.
      Leikkaa hieman kovettuneina paloiksi.
      Älä säilytä kolapaloja viileässä, sillä silloin niistä tulee tahmeita Ohje:jouluihminen
      Alkuun

      KAHVITRYFFELIT

      Ainekset

      200 gr tummaa taloussuklaata
      50 gr voita
      0,5 dl kuohukermaa
      0,5 dl tomusokeria
      1 keltuainen
      0,5 dl tummaa kuumaa kahvia
      1 rkl konjakkia

      Valmistus

      Kuumenna vesihaudeastia ja paloittele siihen suklaa ja voi.
      Sekoita kerma kuuman kahvin joukkoon ja pidä lämpimänä.
      Ota astia hauteesta ja sekoita suklaan joukkoon vatkaten keltuainen, tomusokeri ja kuuma kermakahvi.
      Mausta konjakilla. Vatkaa seos kuohkeaksi. Kun massa alkaa jäähtyä ja jähmettyä, pursota tai lusikoi se pieniin leivosmuotteihin.
      Pane jääkaappiin kovettumaan. Ohje:jouluihminen
      Alkuun

      PÄÄRYNÄMARMELADI

      Ainekset

      1 tlk säilykepäärynöitä liemineen
      2 dl vettä
      2 dl sokeria
      tl sitruunahappoa
      dl (25 gr) pektiinijauhetta
      1/6 tl vihreää karamelliväriä
      pinnalle sokeria

      Valmistus

      Keitä päärynöitä liemessään hetken ajan.
      Soseuta päärynät.
      Lisää joukkoon vesi ja sokeri.
      Keitä lientä ja sokeria noin 10 minuuttia.
      Lisää kylmään veteen (1 dl) sekoitettu pektiinijauhe ja sitruunahappo sekä karamelliväri. Keitä marmeladia hiljalleen vielä 10 minuuttia. Valitse matalareunaisia astioita marmeladin hyydyttämistä varten. Huuhdo astiat kylmällä vedellä. Kaada marmeladiseosta noin 1,5 cm:n paksuiseksi kerrokseksi astiaan.
      Peitä astiat ja pane jääkaappiin hyytymään vähintään kolmeksi vuorokaudeksi. Kun marmeladi on täysin hyytynyt, leikkaa levy haluamasi muotoisiksi palasiksi. Sokeroi palaset. Ohje:jouluihminen
      Alkuun

      RUSINASUKLAAPALAT

      Ainekset

      100 gr taloussuklaata
      25 gr kookosrasvaa
      1 dl rusinoita
      1 dl hasselpähkinärouhetta

      Valmistus

      Pane taloussuklaapalat ja kookosrasva kuumuutta kestävään kulhoon.
      Pane kulho vesikattilaan ja kuumenna sitä niin kauan, että suklaa ja rasva sulavat.
      Ota kulho pois kattilasta ja lisää suklaan ja kookosrasvan joukkoon rusinat ja pähkinärouhe puuhaarukalla sekoittaen.
      Kaada suklaamassa voipaperille ja anna kohmettua kylmässä.
      Leikkaa terävällä veitsellä paloiksi. Ohje:jouluihminen
      Alkuun

      KAURA-KOOKOSPALLOT

      Ainekset

      0,5 dl sul. voita
      3/4 dl sokeria
      2 dl kaurahiutaleita
      1,5 dl kookoshiutaleita
      0,5 dl kaakaojauhetta
      1 muna
      2 tl vanilliinisokeria
      pinnalle kookoshiutaleita

      Valmistus

      Mittaa sulatetun ja jäähtyneen voin joukkoon kaikki muut ainekset.
      Sekoita tasaiseksi ja pyörittele massasta käsin palloja.
      Kierittele pallot kookoshiutaleissa ja pane kylmään kovettumaan. Ohje:jouluihminen
      Alkuun

      HEDELMÄ TRYFFELIT

      Ainekset

      50 gr kuivattuja omenaviipaleita
      100 gr siemenettömiä taateleita
      100 gr rusinoita
      1 tl sitruunamehua
      6 rkl mantelirouhetta
      150 gr sulatettua tummaa suklaata

      Valmistus

      Hienonna omenat, taatelit ja rusinat monitoimikoneessa.
      Lisää sitruunamehu.
      Pyörittele seoksesta palloja ja kääntele ne mantelirouheessa.
      Pistä hammastikku jokaiseen palloon ja kääntele sitä sen varassa sulatetussa suklaassa.
      Jätä pinta tikun ympäriltä ilman suklaata, että saat kurkistusreiän sisältöön.
      Pane pallot jähmettymään foliolle ja poista tikut. Ohje:jouluihminen
      Alkuun