|
|
|
|
Koirien omistaja ja henkilö kotisivujen takana Vakaasti olin päättänyt, että en ikinä tule kertomaan tänne itsestäni taikka laittamaan kuvaani, mutta taas nähdään että koskaan ei pitäisi sanoa: "ei koskaan" ;) (Se kuva saapuu myöhemmin) Minä siis olen Sanna Virtanen Hyvinkäältä ja näiden kahden shelttipojan onnellinen omistaja. Tai pojat omistetaan miehen kanssa yhdessä, mutta minähän se lähinnä olen joka näiden koulutuksesta ja hyvinvoinnista vastaan. Perheessämme on myös tytär (01/05) sekä poika (03/08). Olen syntynyt vuonna 1982 ja niin pienestä kuin vain muistan olen itselleni koiraa halunnut. Beni on ensimmäinen koirani ja erittäin ihana sellainen. Rauhallisuudellaan ja kiltteydellään on saanut mut pysymään koiraharrastuksen parissa. Sisu puolestaan (tai kasvattaja ;)) toi mua enemmän lähemmäksi koiramaailmaa ja erityisesti shetlanninlammaskoiria. Unelmaksi on tullut päästä joskus kasvattamaan terveitä, rohkeita ja kauniita rodunomaisia shelttejä. Niinpä kävinkin kasvattajanperuskurssin syksyllä 2006 ja samana talvena laitoin kennelnimi hakemuksen menemään, kun oli mielessä niin hyvä nimi jonka halusin varata omakseni. Toukokuussa 2007 sitten postissa tulikin hyväksytyksi tuo haluamani nimi: "Ksandora´s". Kasvattajaksi "ryhtymiseen" on vielä matkaa sillä opittavaa riittää ja narttukin olisi hyvä omistaa... Shelteistä tykkään, koska ovat miellyttämisenhaluisia, pienikokoisia, sopeutuvaisia, hyviä harrastekoiria, kauniin näköisiä ja turkkikin niillä on helppohoitoinen. Nämä pojat ovat opettaneet minulle sen miten erilaisia sheltit osaa olla. Nämä ainakin ovat kuin yö ja päivä. Toinen niin rauhallinen ja hieman laiska ja toinen taas kamalan energinen ja vaativa. Toinen alistuu ja toisella on luonnetta sitten vähän enemmän. Etusivulta löydät yhteystietojani jos haluat vaihtaa ajatuksia tai sinulla on palautetta kotisivuista. Risuja ja ruusuja otetaan ilomielin vastaan :) |
© Sanna Virtanen