Kasvattaja: Ilpo Jokinen
Omistaja: Tapani&Emilia&Eija Helminen
Syntymäaika: 4.10.2007
Polvet: Ei vielä tutkittu
Silmät: Ei vielä tutkittu
Sydän: Ei vielä tutkittu
Luonnetesti: Ei vielä testattu


Gibson tuli laumanvahvistukseksemme aivan vuoden 2007 lopulla. Itse olin kyllä sitä mieltä, että neljäs koira olisi liikaa tähän meidän poppooseen, mutta ihan hyvinhän tämä on mennyt. Gibs tuli lähinnä vanhempieni koiraksi, minä kun otan ainakin pari koiraa mukaani minne sitten lähdenkään opiskelemaan ja muutenkin olisi mukavaa jos olisi koira, jonka kanssa voisi taas käydä näyttelyissäkin.

Jos emme jo Attiksen kanssa vakuuttuneet siitä, että cavalierit eivät todellakaan ole laiskoja sohvapottuja, niin viimeistään Gibson on tehnyt sen selväksi. Se kyllä tykkää maata vieressä sohvallakin, mutta vielä enemmän se pitää piraija-hampaidensa käytöstä sekopäisestä juoksemisesta ympäriinsä. Gibson on oikea ahmatti kuin myös pallohullu, joten turha luulo ettenkö myös sitä ”pihistäisi” agilityn pariin ainakin sen verran että esteet tulee opetettua. Aika näyttää, minkälainen koira Gibsonista kehittyy, mutta nyt vaikuttaa oikein mukavalta. Safi ei tosin ole samaa mieltä, mutta totuttelu jatkuu...


BABBLER'S OZZY OSBOURNE CRAWFORD COMMAND MISSION SPACE MISSION VIA CHANTIZ
CRAWFORD COCTAIL
CORBONA'S ON MY MIND PAMEDNA LORD LOUIS
CORBONA'S NICE SUPRICE
BABBLER'S MC MYRNA BABBLER'S MCLAREN HOMERBRENT MORRIS
CORBONA'S DELICE DENIT
BABBLER'S WILD WOODOO CRAWFORD COMMAND MISSION
BABBLER'S AUTUMN WIND