Kanta-Hämeen autosuunnistussarjassa 350 suoritusta

Kaikissa luokissa tiukat mitalitaistelut

Kahdeksasta osakilpailusta muodostuneessa Kanta-Hämeen autosuunnistussarjassa tehtiin kesän aikana ennätykselliset 349 kilpailusuoritusta. Sarjan tapahtumiin osallistui 119 kuljettajaa ja 104 kartanlukijaa, eli sama kartturi ”ulkoilutti” kesän aikana useampaa kuljettajaa. Kaikissa neljässä kilpailuluokassa käytiin tiukkaa taistelua varsinkin himmeämmistä mitalisijoista. Jo 60-luvulta alkaen Kanta-Hämeessä järjestetyn AS-sarjan kisoista vastaavat Ahveniston Autourheilijat (2 osakilpailua), Hyvinkään, Lammin, Lopen ja Riihimäen Urheiluautoilijat, Valkeakosken–Toijalan Seudun Urheiluautoilijat ja Turengin Autourheilukerho.
Aloittelijoiden E-luokassa toijalalais-tamperelainen pari Janne Elomäki – Taisto Aurola voitti puolet osakilpailuista ja oli muutenkin aina vähintään neljäs, joten pari keräsi viidestä parhaasta suorituksestaan kahta vaille maksimipisteet. E-luokan mestariparin voittomarginaali oli selvästi suurempi kuin muiden luokkien mestareiden piste-ero kakkospariin.

Naiset olivat vahvasti edustettuina aloittelijaluokassa, ja Elomäen jälkeen kuljettajien sarjassa sijoittuivat Mari Salmi (Janakkala), Mira Itkonen (Riihimäki) ja Tiia Lindstedt (Mouhijärvi). Kaudella 2003 E:n kuljettajakisassa toiseksi sijoittunut hämeenlinnalainen Tuomo Ahonen luki tänä vuonna karttaa parille eri kuljettajalle kartturien hopeatilan arvoisesti. Seuraavat sijat suunnistajien puolella menivät Salmen ja Itkosen karttureille Mervi Lippille ja Sauli Luomalle. AS:n saloihin perehtyi kauden aikana yli 30 kaksikkoa.
Hyvinkääläisen Pekka Illin ja loppilaisen Antti Uusimäen muodostama autokunta voitti C-luokan mestaruuden ajamalla kolme voittoa ja kaksi kakkossijaa. AS on varsinkin alemmilla luokkatasoilla suosittu perheharrastus, sillä C:n tiukassa mitalisijassa oli toinen nurmijärveläinen isä-poikapari Antti Väisänen – Jani Väisänen ja kolmas riihimäkeläinen pariskunta Juha Piittinen – Aino Parviainen. C-luokassa kilpaili kahdeksassa kisassa yhteensä pari tusinaa kaksikkoa.

Osanottajamäärältään AS-sarjan suurin luokka on B, missä tehtiin kauden aikana 113 kilpailusuoritusta. B on harrastajaluokkiin (E ja C) verrattuna jo selvä kilpailuluokka. Forssalaisten Jari ja Toni Koiviston muodostama isä-poikapari oli B:ssä selvä ykkönen. HyUA:n Åke Mether – Jari Fröblom (Janakkala/Hyvinkää) nousi päätöskisan voitolla sarjakakkoseksi ohi helsinkiläis-janakkalalaisen parin Pertti Johansson – Matti Erämaja.

Kauden 2004 AS-sarjassa yhdistetyn M- ja A-luokan mestaruuden voitti helsinkiläis-lohjalainen pari Erkki Sinisalo – Jarkko Heino.



Janne Elomäki ja Taisto Aurola voittivat Kanta-Hämeen AS-sarjan aloittelijaluokan.