Turkkilainen Van -luonnonlapsi Turkista

Nimensäkin mukaan alunperin Turkista, van-järven alueelta kotoisin oleva kissarotu. Rotu hyväksyttiin virallisesti 1969 ja Suomeen sen ensimmäiset edustajat tuotiin 1980-luvulla.

Turkkilainen Van on keskikokoinen, ruumiinrakenteeltaan vankka, puolipitkäkarvainen rotu. Sen turkki on silkkisen pehmeä, eikä siinä ole pohjavillaa. Rotumääritelmän mukaan vanilla on pääväriltään kalkinvalkea turkki ja päässä ja hännässä sillä tulee olla muunväriset merkit. Alunperin noiden merkkien tuli olla oranssit, mutta sittemmin hyväksyttiin myös mm. musta ja ns. kilpikonna ( musta ja oranssi yhdessä ) värit. Van on vielä varsin nuori rotu, jonka jalostustyö on vielä kesken ja pentueisiin syntyykin usein pentuja lähes valkoisesta hyvinkin kirjaviin.

Luonteeltaan van on todellinen luonnonlapsi; utelias, leikkisä, vilkas ja ystävällinen. Muista kissoista poiketen vaneilla on yksi erityisominaisuus; ne rakastavat vettä! Tai ainakin useimmat niistä, sillä tämäkin taipumus tulee esiin hyvin yksilöllisesti. Vani voi innostua auttamaan omistajaansa tiskaamisessa, taikka seurata emäntäänsä suihkuun. Tilaisuuden saadessaan, saattaa se jopa lähteä rannalta uimaretkelle järveen! Toisaalta onpa niitäkin vaneja, jotka eivät halua olla missään tekemisissä veden kanssa, ellei se sijaitse sen omassa juomakupissa.

 

Vanit myös kiipeilevät ja hyppivät mielelllään; asunnon hyllyt käydään tutkimassa ja sieltä se sopiva löhöilypaikka varaamassa, eikä vanille ole lainkaan tavatonta hypätä oven päälle maailmaa ihmettelemään.

Vaneissa löytyy monenlaisia persoonallisuuksia, mutta yhteistä kaikille on seurallisuus ja ystävällisyys; hyvän kotikasvatuksen saadessaan, sillä ne tarvitsevan rakkauden lisäksi hellää kuria ja rajoja. Ne ovatkin ehkä enemmän koiramaisia, kuin kissamaisia. Ne ovat oppivaisia ja oppivatkin mielellään mm. monenlaisia temppuja.

Turkkilainen van on lyhyesti sanottuna eloisa ilopilleri, joka kiintyy isäntäväkeensä ja tuo paljon iloa heidän elämäänsä.

ŠArtvan