Takaisin Nelospallo TURUN NAPPULALIIGAN HISTORIIKKI Nelospallo Takaisin


ALKUSANAT

PääsivulleKun Aunelan alueen Nappuloiden perustaja- jäsenet vuosikymmeniä sitten, kulkivat alueen pihoilla ja teillä ja he näkivät, kuinka lapset pelasivat jalkapalloa, heräsi heidän mielessään ajatus, saada nämä lapset yhteen, hyvän harrastuksen pariin.. 

Koska oli olemassa jo Turun Nappulaliiga, perustivat he yhden sen kaupunginosajoukkueista, joka sitten sai nimekseen Aunelan Nappulat. Jo 60-luvulla Aunelan perustajajäsenet näkivät ja kokivat asian tärkeyden, nimittäin saada lapset yhteen hyvän ohjatun harrastuksen pariin ja he onnistuivatkin siinä.  Aunelan nappuloiden toiminta lähtikin menemään alusta alkaen hyvin ja niin se sujuu tänäkin päivänä.

Se miten silloin harjoiteltiin ja pelattiin oli jonkin verran erilaista kuin tänä päivänä. Tänäkin vuonna Aunela-Turnaus järjestetään alueemme vähintään viidellä nappulakentällä. Turnaus on kaksipäiväinen ja joukkueita on ollut vuosittain puolensataa ja otteluita pitkälti yli sata.

AKTIIVINEN NAISJAOSTO TOIMINUT USEAN VUOSIKYMMENEN AJAN

Koko perheen urheiluksi voidaan täydellä syyllä luonnehtia jalkapalloilun nappulatoimintaa, jossa mukana ovat paitsi perheen nuoret pelimiehet ja tytöt, monasti kiitettävän aktiivisesti myös isät ja äidit. Tehtäviä riittää nappulaliigan puitteissa kyllä kaikille asiasta kiinnostuneille. Huoltoportaan jäseniltä ei välttämättä vaadita jalkapalloilun valmentajan taitoja tai sääntötuntemusta.

Naisjaoston perustaminen keväällä 1975 toi Turun Nappulaliigan ympyröihin aivan uutta virkeyttä ja toimintoja, joita 10 vuoden aikana pelkästään miehisin voimin harrastettu. Naisten apua oli saatu jo aikaisemmin kauden eri tilaisuuksissa, mutta vasta "järjestäytynyt" jaosto alkoi tuoda pysyvää vahvistusta ns. huoltojoukkoihin.

Ystävyyssuhteet Valkeakosken Nappulaliigan kanssa herättivät turkulaisten keskudessa alun perin ajatuksen oman naisjaoston perustamisesta. "Koskella" kun naisten osuus mm. vierailujen järjestämisessä oli havaittu erityisen tärkeäksi. Helmikuun 17. päivänä 1975 tehtiin ensimmäinen yritys naisjaoston perustamiseksi, mutta Hospitsiin kokoontuivat tällöin vain kolmen pojan äidit: Paula Paatelo, Auli Sten ja Tuula Virta. Lisäksi olivat mukana liigan johtokunnan edustajina puheenjohtajana Antti Heino ja sihteeri Reino Linkosaari. Kun läsnäolijat lupautuivat seuraavaksi kerraksi tuomaan kukin mukanaan kaksi muuta "mamia", oli 3.3. pidetyssä varsinaisessa perustamiskokouksessa jo yhteensä yhdeksän tulevan naisjaoston aktiivia. Heidän joukossaan tulevat puheenjohtajat Tuula Virta, Sirpa Jaatinen ja Arja Kurokallio.

Nelospallo

Artikkeli - Pentti "Pendu" LaaksonenPentti Laaksosen kokoamat teokset "Turun Nappulaliiga 25 vuotta" ja "Turun Nappulaliiga 40 vuotta" toimivat myös näiden sivujen lähdeteoksina. Pentti Laaksonen, joka toimi Turun Nappulaliigan yli kymmenen vuoden ajan Turun Nappulaliigan toiminanjohtajana, edustusjoukkuiden vetäjänä, SNaLL:n hallituksen jäsenenä sekä kaikenlaisten julkaisujen tekijänä käsiohjelmista, Turun Nappulaliigan oman lehden toimittamisesta, Nappulaliigan käsikirjasta aina valmennusoppaisiin asti, jatkoi itse asiassa Jukka Paatelon työtä.

Pentti Laaksonen kutsuttiin vuonna 2001 seuran kunniajäseneksi nro 5.

Alkuun

VUODET VIERIVÄT

JUHLAVUOSIEN KOLUMNI

CUP-TOIMINTA

 VUOSIA KERTYY

MATKATEN

TOIMINTA TIIVISTYY

  • Sinapinsiemenestä kasvanut iso puu
  • Nappulajalkapalloilusta hyvää
  • Naisjaosto Nappulaliigan henki

Artikkeli - Juhlavuodet

  • Toiminta alkoi Cup-kilpailuna
  • Sarjakehitys

Artikkeli - CUP -toiminta

  • Kilpailutoiminnan kehitys
  • Mainetta kertyy

Artikkeli - Vuosia kertyy

  • Mitalinotkahdus 
  • Matka jatkuu

Artikkeli - Matkaten

  • Koskelaisten tehtaalla
  • Hopeaa viimein
  • Omat kisat
  • Suomen suurimmaksi

Artikkeli - Toiminta tiivistyy

PUHEENJOHTAJIA JA AKTIIVIJÄSENIÄ

Artikkeli - Ola Laaksonen

ONKO SIITÄ JO 25 VUOTTA ?

Artikkeli - Jukka Paatelo

PIENESTÄ PITÄEN

Artikkeli - Pekka Kaleva

RAHAKIRSTUN VARTIJA

Artikkeli - Kauko Linko

ENSIMMÄINEN  PUHEENJOHTAJA

Artikkeli - Olavi Laaksola

KASVATUSTYÖ TÄRKEÄÄ

Artikkeli - Antti Heino

YHTEEN HIILEEN PUHALTAEN

Artikkeli - Antonio Casagrande

VANHEMPIEN MUKANAOLO

Artikkeli - Antti Lehmuskoski

NYKYINEN PUHEENJOHTAJA

Artikkeli - ReijoToivonen

TURUN NAPPULALIIGA

Artikkeli - Sakari Taskinen

JÄRJESTÖN 6. PUHEEENJOHTAJA

Nelospallo

Nelospallo

Nelospallo

Nelospallo

Nelospallo

NAISJAOSTON PUHEENVUORO

Artikkeli - Tuula Virta

ENSIAPULAUKUT JA OMA LIPPU ALKUUN

Artikkeli - Sirpa Jaatinen

YHTEISTYÖTÄ KASVATUKSESSA

Alkuun Artikkeli - Arja Kurokallio

KUIN YHTÄ PERHETTÄ

Artikkeli - Marja-Liisa Laaksonen

AVUSTUKSIA ALUEILLE

ENSIMMÄISET KUNNIAJÄSENET

KunniajäsentrioKunniajäsenistä kuvassa vas. Aulis Sinkkonen nro 3, Tauno Maskuniitty nro 2 ja Reino Linkosaari nro 1. Reino Linkosaari on kutsuttu myöskin SNaLL:n kunniajäseneksi. Reino Linkosaarta voidaan pitää koko Turun Nappulaliigan "isänä". Hänen ideoimanaan perustettiin Turun Nappulaliiga v. 1965. Itse asiassa nämä henkilöt tekivät kaiken mahdollisen sinä aikana, kun he olivat mukana aktiivisesti nappulatyössä. Voi sanoa, että mikään seuratyössä ei ollut heille vierasta taikka liian hankalaa, jotta sitä ei voisi tehdä.

Lähteet: Turun Nappulaliiga 25 Vuotta, Turun Nappulaliiga 40-vuotta.

Alkuun

Kaikki oikeudet pidätetään Päivitetty 13.2. 2010 klo 19:30 © Copyright 2000-2023 ylläpitäjällä.