Pääsivulle

AUNELA-TURNAUKSESSA 2011

SATTUU JA TAPAHTUU

Takaisin

Alleviivaus

ylös

NORMAALI TAMMIKUU  Koristeviiva

Koristeviiva

Vuodenkierto on edennyt jo seuraavalle Turnaus- vuodelle ja Suomen eteläkin on saanut normaalin talven seitsemään vuoteen. Pakkaset toivat tullessaan viestin turnauksen vetäjän vaihtumisesta. Hän jää turnauksen monipuoliseksi tukijaksi taka-alalle työkiireiden vuoksi avustamaan mm. järjestelyissä ja tulospalvelussa. Toi- votetaan onnea uudelle yrittäjälle.

Futisfani 96

ylös

TURNAUSTOIMET KÄYNTIIN Koristeviiva

Koristeviiva

Turnauksen ilmoittautumisaika umpeni huhtikuun alussa. Samalla alkoivat turnausaikataulujen väsäilyt. Tänä vuonna Poikien sarjoista peruttiin F-pojat pienen ilmoittautumismäärän vuoksi. Tällä kertaan poikien sarjoissa pelaavat E-, G- ja I-ikäiset ja tytöissä niin kuin viime vuonna E- ja G-ikäiset. Joukkueita on mukana paitsi Turun alueelta mutta myös Kaarinasta, Littoisista, Liedosta,  Raisiosta ja Ruskolta.

Stressipallo

ylös

VALMISTELUT Koristeviiva

Koristeviiva

Aikataulutus valmistui viime viikon perjantaina ja nettiin ohjelma saatiin seuraavana sunnuntai-iltana. Korjauksien jälkeen aikataulu oli kunnossa huomautusten jälkeen Maanantai iltana. Myös joukkueiden peliaikatoiveet on saatu toteutettua. Näin voidaan menetellä, jos niitä ei ole liian paljoa.

Kenttien sulamista lumesta vielä odotetaan, mutta näin sateisina ja lämpiminä päivinä se lienee hävinnyt ajoissa ja näin kentät voidaan lanata tasaiseksi talven jäljiltä.

Käytössä olevat pelipaikat tänä vuotena ovat Aunelan koulun, Nuorisotalon, Taka-Härkämäen ja Suikkilan kentät. Suikkilan kenttä toimii kaksoiskenttänä.

Tulospalvelu toimii tavalliseen tapaan kohtuudella reaaliaikaisena korkeintaan yhden ottelun viiveellä, mutta varauksena on sähkökatkoton viikonloppu, Soneran palvelimen toimivuusaste ja laitteiston rikkoutumisen mahdollisuus.

Turnaus alkaa viikon 16 lauantaina ja on kaksi päiväinen. Alle E-ikäiset pelaavat pelinsä molempina päivinä kello 9:n ja 16:a välisenä aikana. E-sarjalaiset pelaavat näin vain lauantaina, mutta sunnuntai venyy finaalijoukkueilla aina seitsemään asti iltaan.

Nelospallo

ylös

LAUANTAI Koristeviiva

Koristeviiva

Kentät saatiin viime hetkessä kuntoon kaupunginkin taholta. Lumien sulaminen vähän kastaa mm. Aunelan koulun kenttää, mutta alkuun päästiin.

Tulospalvelu odottaa edelleen ensimmäisiä tuloksia kirjattavaksi ylös puoli yhdentoista aikaan. Uudet turnausvetäjät eivät ilmeisesti  ole aivan ymmärtäneet reaaliaikaisen tulospalvelun vaatimuksia ruohonjuuri tasolla. Vihdoin yhdentoista aikaan tulospalvelu päästettiin sitten pinteestä. Puolenpäivän aikaan ollaan ihan aikataulussa. Loppupäivä sujuikin sukkelaan. Iltapäivällä aurinkokin alkoi porottamaan kunnolla.

Päivän päätteeksi tarkistetaan tuloksien yhtenevyys ja siivotaan jäljet seuraavaa päivää varten. Panokset kovenevat E-ikäsarjojen joukkueilla pudotuspelipaikkojen jaon lähestyessä. Mitään varmaa ei voida sanoa, mutta maltetaan, katsotaan ja nautitaan peleistä huomennakin..

Turnauspallo

ylös SUNNUNTAI Koristeviiva

Koristeviiva

Sunnuntai aamusella järjestäjäosapuoli valmistelee vermeet käyttökuntoon ja heräilevät kahvikupposen ääressä. Kaikki on valmista toiseen turnauspelipäivään. Onnea ja menestystä kaikille osallistujille. Aurinkokin suo läsnäolollaan tapahtumaamme.

Tuloksista alkaa näkyä jo ennen puoltapäivää jatkopaikkajoukkueet ainakin E-poikien osalta. Pelin 13. kirjaamisen jälkeen ollaan lähempänä totuutta, ettei tarvitse spekuloida.

Varusteet

ylös TUNNELMA TIIVISTYY Koristeviiva

Koristeviiva

E-Tyttöjen B- sekä E-Poikien A-Lohkon toinen jatkoon menijä ratkesi vasta viimeisellä runkosarjan kierroksella. Muut paikat ratkesivat jo jonkin verran aikaisemmin.

Runkosarja saatiin päätökseen ja tarkistuslaskennan jälkeen tuloslaskennassa ei todettu virheitä, joten oikeat joukkueet pääsivät pelaamaan mitalisijoituksista E-ikäryhmissä. Valitettavasti järjestävän nappulaliigan omat joukkueet eivät menestyneet.. ehkä sitten ensi vuonna.

Huoltajat

ylös VIIMEKSI Koristeviiva

Koristeviiva

Lopun iltaa katsomme jännittäviä mitali ja finaalipelejä. Åbo Unitedin kaikki osallistuvat joukkueet pääsivät jatkoon. Nähtäväksi jää yltävätkö ne myös mitaleille. 

Sitten. Åbo Unitedin joukkueet eivät lopulta päässeet loppuotteluihin vaan jäivät taistelemaan pronssista. Kotiin tuomisinaan heille on kuitenkin kaksi mitalia kolmesta mahdollisesta. Onnea ja menestystä heille seuraavaksi kerraksi.

Tästäkin turnauksesta selvittiin kohtuudella tyydyttävästi. Alussa tulospalvelulla oli käynnistys vaikeuksia, mutta alkoi sitten luistaa kuin rasvattuna. Jatkoon päässeiden laskeskelussakaan ei ollut tänä vuonna mitään erityisen vaikeaa.  Lopulta turnaus onnistui ihan hyvin. Tosin viimeisten finaalipelien tulospäivitys vähän takkuili, mutta saatiin nekin mukaan tuloksiin

Lopuksi vielä allekirjoittanut tuntee hieman haikeutta turnausta kohtaa, koska 12 vuoden aikataulutus- ja reaaliaikaisen tulospalvelu-urakan jälkeen siirtynen pois kuvioista antaen tilaa nuoremmille ja kyvykkäimmille tuloslaskentalahjakkuuksille. Jään kaipaamaan tätä häslinkiä yhtenä viikonloppuna vuodessa.. Onnea ensi vuodelle uudelle ohjelmanikkarille !!

Onnea Aunela-Turnaus !! Pelataan ensi vuonnakin 2012 !! 

Jalkapalloperhe

Copyright 2000-2023 Kaikki oikeudet pidätetään Päivitetty 18.04. 2011 klo 5:55.