Edellinen | Seuraava | Pääsivu | Lähetä sähköpostia

22. helmikuuta 2005

Ihanaa, tämän talviloman (semana blanca) ensimmäinen aamu, jolloin ei olisi kiirettä mihinkään. Herättyämme totesimme kuitenkin, että kehittymässä onkin ns. normaaliaamu. Aamu alkoi vesipumpun rikkoutumisella. Vekkuli tunne, veneen molemmat vesitankit täynnä, ja täytenä pysyivätkin, koska vettä ei voinut millään saada sieltä pois. Samalla huomasimme, että myöskään lämmitin ei enää toiminut. Normaalista poiketen veneen molemmat vessat toimivat.

No, mitäpä tuosta! Rannassa oli venetarvikeliike, joka olisi auki illalla. Paistoin kaikessa rauhassa tyttärien pitkään ja hartaasti toivomaa aamiaista – pekonia ja munia. Käytimme kertakäyttölautasia, koska emme olleet ihan vakuuttuneita tiskiveden saannista lähiaikoina. Ateriointi veneen istumalaatikossa auringonpaisteessa.

Sitten kaupungille. Meillä ei ollut karttaa, joten lähdimme vain liikkeelle ilman päämäärää. Mukavan tuntuinen kaupunki, kameran olimme käytännöllisesti unohtaneet veneeseen. Ihailimme kauniita rakennuksia, suurta meripuistoa (Parque Maritimo Mediterraneo), joka on auki kesäisin, sekä vanhoja muureja, joita parhaillaan kunnostetaan. Kaupunki oli selkeästi espanjalainen, mutta muslimeja näkyi katukuvassa runsaasti.

Lounasaikaan olimme vanhoilla muureilla Centro Callego –ravintolan kohdalla. Ovesta sisään ja ruokaa tilaamaan. Tarjolla oli ”platos típicos callegos”. Söimme mustekalaa ja merikrottia gallialaisittain. Nam! Nautiskelimme siis eteläisessä Espanjassa pohjoisespanjalaisesta ruokaa. Käyhän se näinkin!

Illalla venetarvikeliikkeestä löytyi 60 eurolla käytetty vesipumppu. Jonka jälkeen kippari alkoi purkaa vanhaa pumppua ja löysi sieltä hapettuneen liitoksen, puhdisti sen, ja vanha pumppumme ryhtyi vettä pumppaamaan kuin ei ikinä rikki olisi ollutkaan. Myöskin lämppärimme lopetti mökötyksensä ja ryhtyi puhaltamaan lämmintä ilmaa jo viilentyneeseen veneeseen. Loppu hyvin, kaikki hyvin – ja veneen varastossa varavesipumppu!

Edellinen | Seuraava | Pääsivu | Lähetä sähköpostia