Palautetta, vinkkejä, toiveita Aretalogiasta


Parahin vieraani!

Meitä yksilöihmisiä ja kokonaisia kansakuntia sitovat elämän ikuiset lait. Niinpä ei läheskään aina ole sattumaa se millaiseksi elämämme tai kansakuntamme kohtalo muotoutuu. Me yksilöinä ja kansakuntana omilla valinnoilla ja elämällämme säädämme oman tulevaisuutemme. Tämän vuoksi meidän ei tule ajelehtia ajopuun tavoin kulloinkin vallitsevien ajan virtojen mukaan silloin kun ajanvirrat ovat niinkin kielteisiä kuin ne nyt ovat. Meidän on tehtävä oikeat valinnat ja luotava sellaiset ajanvirrat, jotka pystyvät muuttamaan niin oman elämämme kuin koko kansakunnankin suunnan kohti myönteistä tulevaisuutta ja näiden virtojen luomiseen ja muuttamiseen tarvitsemme uutta luovaa ajattelua ja uusia tekoja.

Tähän uutta luovaan ajatteluun ja uusiin tekoihin tähtää myös Aretalogian kotisivut. Kuitenkin on myös niin, ettei yksinäinen pisara pysty virtaa muodostamaan. Me tarvitsemme yhteistyötä ja yhteisiä tavoitteita, joista uuden ajan virrat muodostuvat. Tämän vuoksi tervetullutta on kaikki palaute, vinkit ja toiveet, joiden pohjalta tulevia artikkeleita tulemme suuntaamaan. Samoin tervetulleita ovat sellaiset vieraiden kirjoitukset, joita voidaan "yleisönosastona" sivuillamme julkaista. "Tekoja luokaa, maita valaiskaa", runoilee Eino Leino ja olkoon nämä sanat johtotähtenämme myös näillä kotisivuillamme.(Henkilökohtaisessa yhteydenpidossa käytä sähköpostia ).


Viestini: