 Heikki Magga ja Jorma Korva kämpän lämmössä |
Kämpässä pidetään sadetta!
Juoksujalkaa riennämme kohti puolisen km:n päässä olevaa Heikin kämppää. Jorma kauhaisee matkalla kaltiosta kahvipannuun vettä ja niinpä pian onkin kaminassa tuli ja pannu kuumiaa. Olemme kastuneet jo tällä lyhyellä juoksumatkalla läpimäriksi ja totean rinkansuojuksen unohtuneen kotiin. Tämän lisäksi Rantakokolta ostamaani lakkaviineripussia esiin kaivaessani huomaan ikiwanhan Savottani jo päästävän veden lävitseen melko helposti. Voihan pahus! |
| Kahvi kuitenkin maistuu ihanalta, ja viinerit tasaamme kristillisesti. Juttelemme leppoisasti sadetta pitäen nopeasti hiostavan kuumaksi käyneessä kämpässä. Ei huvita lainkaan lähteä vaakasuoraan kovassa tuulessa vihmovaan kylmään vesisateeseen jutamaan. Mutta mikäpä kiire tässä minulla! Kiirettä ei tunnu liioin olevan Heikillä ja Jormallakaan mönkijää korjaamaan. -Emme met ole hopussa! Keitämä kohta toiset kahvit, eiköhän tuo jo pian kirkastune! Heikki huomaa auringon pilkistävän tuulen päältä. | |
 Näkymä kämpän ikkunasta Kalkujärvellä, taustalla Kalkuvaara |
-Kyllä se vain kohta sade lakkaa, kun kerta tuulen päältä kirkastuu, hän ennustaa. Ennustus pitääkin paikkansa, sillä iltaseitsemissä kirkastuu pysyvän oloisesti. Nyt ei enää auta pehmoilla! Lähdemme matkaan, Heikki ja Jorma mönkijälleen, joka kyyhöttää surullisen näköisenä keinon vieressä ja minä samaan suuntaan, kämpältä länteen. Jään kuitenkin hetkeksi seuraamaan miesten touhuja, |
| mutta kun he vaikuttavat harvinaisen asiantuntevilta, totean, ettei tässä taideta minua apuani tarvittavan. Miehet myöntävät naurahtaen asian näin olevan, joten käpälääni heille nostaen ja kuunnellen toivotukset varoen kulkemisesta lähden länttä kohti. Huomaan Partiokaupasta ostamani Leki Sierran erinomaiseksi avuksi. Sauva antaa hyvän tuen hankalissa paikoissa ja kohta eteen tulevan Kalkujokan ylitys sujuu siihen tukien helposti ja turvallisesti. Sauva on teleskooppirakenteinen ja helppo säätää sopivaan mittaan siihen merkityn senttimetriasteikon avulla. Hyvä sijoitus! Videoin silloin tällöin maisemia ja samalla saan hyvän syyn laskea rinkan maahan ja pitää pikkutaukoja. Vielä yksi Lekin käyttö selviää: rinkka on helppo saada pysymään pystyssä, kun sen laittaa nojaamaan sauvan suurta, pyöreää puunuppia vasten. Kiva juttu! Muutaman tunnin vaelluksen jälkeen tulen vanhalla tutulle "kettumellalleni". Tässä paikassa vietin 50-vuotisjuhlani, joiden ainoa viera oli kesyhkö kettu, jota ruokin puolisen päivää. Mukavia muistoja nämä. Nallo 2 on helppo pystyttää raikkaassa tuulessa. Maa on sen verran kovaa tässä, että laitan varmuuden vuoksi kiviä telttanaulojen päälle. Nyt saa tuulla minun puolestani vaikka kuinka! Tässä paikassa tuuli äityykin helposti rajuksi, sillä paikka on avoin ja kaikista suunnista puhaltaville tuulille altis. |
 Kahvia, kuivalihaa ja näkkäriä |
Laitan kaasun kohisemaan Trangiaan ja syön kuivalihaa ja näkkileipää, jotka huuhdon alas vahvalla Robert Pauligin Anna Sahlsten-sekoituksella, aahh! Jälkiruuaksi nautin LO:n Bastogne-kanelikeksin, pikku ylellisyys, jommoinen täytyy ihmisparan täällä itselleen sallia. |
| Kello lähenee jo puolta yötä, kun kylmä alkaa hytisyttää absidi auki olevassa teltassa makailijaa. Kai tässä täytyy sonnustautua ulos! Tuulee sen verran kovaa, että valitsen haspelin perhon sijasta. Vanha kunnon Cardinal 44 on palvellut jo 70-luvun alusta kunnialla. Kiinnitän sen rinkasta esiin kaivamaani Kunnanin 7-jalkaiseen teleskooppiin. Ohut Fireline on valmiina kelassa, joten ei muuta kuin siiman pujottelu vaparenkaiden läpi ja Black Fury #2 siimalukkoon ja putamalle! Offia en usko tarvitsevani, sillä tuuli pitänee sääsket loitolla. Offi on kuitenkin varmuuden vuoksi taskussa. Teltta on vajaan sadan metrin päässä putamasta ylempänä mellalla, jossa kasvaa siellä täällä harvakseltaan känkkyrää tunturikoivua. Siksipä otan punaisen Trangian kattilan mukaani ja jätän sen vesipaikalle puron rannan kiville ja jatkan toivorikkain mielin putaman alapäähän, missä vedän vavan auki. Heitän aivan luusuaan, jossa kyllä kasvaa hieman heinää. Niinpä tietysti saankin vieheeseen heinänriekaleen, jonka nypin koukuista ennen seuraavaa heittoa, jonka suuntaan väljemmille vesille suvannon keskiosaan, lähelle oikeaa rantaa, missä on pieni virtaus. |
 Ensimmäiset tammukat |
Muutaman kierroksen ehdin kammesta vääntää ja sitten tuntuu tuo kalamiehelle niin mieluisa täräys, kun tammukka iskee. Tuntuu olevan tämän putaman normaaliasukki, sillä voimaa on sen verran, että saan väsytelläkin. Eipä juuri hyppää kuitenkaan, mutta vie viehettä oikein ponnekkaasti. Tuuli kuitenkin hukkaa vettä leikkaavan siiman sihinän korvistani. |
| -No, muutenhan tämä olisikin täydellistä, tuumin puoliääneen siimaa sisälle ottaessani. Ilman suurta dramatiikkaa nostan puolen kilon tammukan niskasta kuiville. Tämän kokoinen kala on sillä rajalla,että sen voisi heittää rempauttaa solkenaan rantaan, mutten halua ottaa riskiä vaelluksen ensimmäisen kalan menettämisestä. Se olisi huono enne ja ruuan kanssa leikkimistä, jota sota- ja pula-ajan lapsen mieli pitää syntinä. Kopautan puukon hamaralla kalan tainnoksiin ja katkaisen valtimon. Jätän optimistina puukon kalan viereen mättäälle, irrottelen siiman pusikosta ja heitän keskelle putamaa, mutta saan kelata vieheen tyhjänä takaisin. Neljäs heitto hieman ylemmäs virran kielen sivuun ja taas on tammukka kiinni. Tämä tuntuu varttikiloiselta ja tulee sen kummemmitta mutinoitta kuville kun vedän sen juoheasti sen omaa vauhtia hyödyntäen rannalle. Tämä sitten riittikin. Perkaan kalat vesipaikan lähellä, huuhdon ne ja laitan rinkasta hakemaani paksuun alumiinifolioon, vain hieman merisuolaa mukaan ja paketti kiinni. Asia on valmis! Kauhaisen kattilaan veden ja se sekä muu tavara käsissäni tasapainoilen asentopaikalle, missä sijoitan paketin teltan lännenpuolisen liepeen alle. Huomenna tulistelisin rantakivikon isolla kivellä ja söisin tämän reissun ensimmäisen itsetienatun aterian. | |
Vaellus jatkuu! (seuraavat päivät)
"Erään rinkan anatomia", varustevinkkejä!
http://www.uta.fi/~hoanka/vaell99.htm
Antti Kalliokoski, 22.8.99
