Vapaa-ajan iloja!

Yksinäisen miehen vaellus viddalla
Vaellustarina Enontekiön Lapista

Kesän 1996 vaellus oli mieleenjäävin!

Ukkonen nousee Aluksi muutama sana taustaksi.

Olen tehnyt reissuni viimeiset kymmenen vuotta yksin. Ainoastaan yksi kesä on jäänyt väliin omakotitalon rakentamisen takia. Sinä syksynä tunsin itseni melkein sairaaksi, jotain puuttui. No, seuraavana kesänä otettiin velipojan kanssa vahinko takaisin.

Tehtiin yksi monista yhteisistä kolmen viikon vaelluksista Finnmarkiin, Koutokeinon kaakkoispuolelle, Karasjokan ja Anarjokan latvoille. Kotiin palattua oli tunne, että evät olivat alkaneet kasvaa selkään. Tuli syödyksi melko lailla kalaa!  

Ensin lentämällä Hettaan!
Heinäkuun lopulla 1996 lähden taas kerran aamulla varhain rinkka pakattuna Sinolia ja muuta pientä vailla taksilla HML:n linja-autoasemalle ja nousen Paunun "Airport Expressiin". Tuota pikaa istun ATR-72:ssa matkalla kohti Enontekiön kirkonkylää, Hettaa. Majoitun Jussan Tupaan ja vietän iltaa tuttujen parissa

Alue Lapissa
Kohdealue Lapissa

Alue Euroopassa
Kohdealue Pohjois-Euroopassa
Näkkälään ja 1. päivä

Aamulla pienessä krapulassa istun Vieltojärven Urhon mersuun ja lähdemme jakamaan postia Koutokeinon tien varteen. Käymme kääntämässä Kivilompolon tullilla ja palaamme vähän matkaa etelään. Jaamme vielä Näkkälän tien porotiloille uutiset, sitten minä nostan rinkan peräkontista ja Urho kääntää Mersun takaisin.

Totta kai käyn moikkaamassa Vanhapihan Oskarin. Oskari on 94-vuotias tervaskanto, Paulaharjunkin aikoinaan mainitsema. Oskarilta on hänellä kommentti valkkoporon hyvistä ja huonoista puolista tavalliseen verrattuna. Oskari oli myös kuuluisan Hukka Salkkon pororenkinä. Enontekiöllä kaikki tuntevat hänet. Kun Hettaan tulee, on aina ensimmäiseksi kysyttävä: "Vieläkös Oskari?" Sitten vastauksen kuultuaan on hymyiltävä tietävästi ja todettava jotain vanhan tervaskannon sitkeydestä.

Oskarin poika, ikämies hänkin, keittelee kahvit ja tarjoaa leipomaansa hiivaleipää, jota pistelen suolasiian kera hyvällä ruokahalulla parempiin suihin. Tuleekin kestämään melkoinen tovi ennen kuin seuraavan kerran pehmeää leipää maistan.

Juttelemme porovuodet ja muut tärkeät ja sitten onkin aika lähteä tunturiin!

"Rinkka pykälään ja orjan muoto päällensä" tapasi appiukko-vainaa todeta tässä vaiheessa. Rinkka tietenkin painaa jonkun verran (Tämähän on tapana tekovaatimattomasti tämmöisissä vaellustarinoissa aina muistaa mainita.), ei nyt sentään kolmea leiviskää niin kuin Teuvo Hahl-Marjokorvella, mutta hyvän päälle 20 kiloa kuitenkin. Jo äijäikään ehtineenä tuntee tämänkin kyllä nahoissaan. Vuosi vuodelta reppu tuntuu raskaammalta, mutta se on kannettava ellei sitten Maggan Matilta takkahärkää tule lainanneeksi. Matti on tätä monasti puolileikillään kyllä esittänyt.

Siis rinkka pykälään ja polulle!

Sää suosii, niin että kelpaa tässä lyhyttä askelta töpöttäen nousta harjun päälle ja huoahtaa suurin kiire pois istahtamalla varvikkoon ja panemalla piipuksi. Kaivan siis Savinellin ja Plantation Eveningiä sisältävän nahkamassin esiin ja virittelen nysän röyhyämään. Kylläpä maistuukin! Silmä lepää maisemassa. Ovat muinaiset Saamet osanneet asuinsijansa valita. Kumpuilevaa suppamaastoa, tunturikoivua ja harmaata jäkälää. Hiekkarantaisia sinisenä päilyviä järviä ja lompoloita koristamassa näkymää. Sillanpääkö se oli, joka puhui järvestä silmänä suomalaisen maiseman kasvoissa?

On noustava hitaasti Palkisoaivin päälle. Nousu on 150 m relatiivista korkeutta, mutta jyrkkä. Rinkka painavimmillaan ja kunto huonoimmillaan. Krapulan jäänteetkin vielä rasittamassa. Huilailen pariinkin otteeseen ennen kuin pääseen päälle paljakkaan. Täältä ei ilma lopu! Naurattaa, kun mieleen tulee Rovan Leon muistelus Valkoisen Peuran filmauksesta. Leo on Yrjö Kokon oppaan "Niuniu"n poika. Mirjam Kuosmanen oli Ounistunturin laella lumikuopassa valittanut tulilla Leon serkulle, että ilma loppuu ja savu menee silmin. Serkkupoika oli noussut kuopasta pystyyn ja karjaissut käsiään mahtipontiseen tapaansa levittäen: "On täällä kuule tyttö vielä sautontakin!"

Pahtalompolon siiat
Pientä siikaa Pahtalompololta
Päätän kulkea Hanhikurun pahtalompoloille ja panna leiri sinne pystyyn, levätä, totutella ja nauttia. Epäilenpä saavani lompolosta jonkun kalankin. Näin tapahtuu! Nostan neljä pienehköä siikaa lompolosta. Yhden graavaan huomiseksi, muut paistan Trangian teflonkannella. Nälkä lähtee helposti eikä unta tarvitse kauan hakea!
2. päivä

Uusi aamu ja uusi kaunis päivä! Jatkan Ainuppivaaralle ja -järville. Olen niin huonossa kunnossa, että päätän jäädä A-lompolon pohjoispäähän asennolle. Tänne olen yleensä tullut jo ensimmäisenä päivänä, nyt sitten toisena. Mitäpä tästä, aikaa on ruhtinaalliset kolme viikkoa. Hyväksyn siis tosiasiat. Paikka on kaunis, nyt tosin ei näy kaakkureita uimassa kuten yleensä. Makailen ja kuuntelen nappikuulokkeista pientä radiotani, joka yhden kirjan lisäksi on täällä muistuttamassa kulttuurista. Torkahtelen ja herään sitten tekemään Reiterin spaghetti Bolognesea. Illalla vielä vahvaa kahvia ja graavisiikaa näkkärillä ja makuupussiin. Hyvää yötä!

3. päivä

Herään hirvittävään meteliin. Luulen helikopterin paahtavan yli, mutta siellä olivatkin ystäväni kaakkurit kiihdyttämässä lompolon pinnasta lentoon. Mieli on hyvä!

Edelleen kaunista! Syön mysliä ja juon päälle kahvit vaihteeksi graavisiikanäkkäriä särpimenä. Mukana on kyllä ilmakuivattua poroakin, mutta säästelen sitä vaellustauolle voimien antajaksi.

Teltta kasaan. Halti Base Camp 2 on tunnelimallinen termo, jossa on kaksi absidia. Toisessa säilytän rinkkaa, toinen toimii keittiönä. Siitä hyvä teltta, että ulkoteltta pystytetään ensin ja sitten sen sisälle kätevillä nipsusoljilla sisäteltta ikään kuin rankiseksi. Hyväksi tämän ratkaisun tekee se, että voin halutessani pystyttää pelkän ulkoteltan tilavaksi suojaksi vaikkapa vaellustauolla. Lisäksi on hyvä, että sisäteltan voi viritellä sadesäälläkin kuivana päällysteltan sisällä. Mielestäni sellaiset konstruktiot, joissa ensin pystytetään sisäteltta ja sitten sen päälle ulkoteltta, eivät ole yhtä toimivia ratkaisuja.

Lähden purolle ja osun sattumoisin hyvään ylityspaikkaan. Ei ole juuri pajukkoa ja puro virtailee nopeasti kivien välissä. Astun parilla askeleella yli ja muistelen niitä kertoja kun olen joutunut vesi saappaan suista tiristen rämpimään yli jossain toisessa kohtaa tästä mokomasta purosta aggressiivisia hyttyspilviä kiroten. Syvässä notkossa ei koskaan tuule, joten ötökät on elementissään.

Aloitan nousun ja välttelen jäämästä liian alas vaikka rinkka painaakin. Nousen poikki käyrien päälle, missä on helppo kulkea. Kuunmaisemalammella pidän vesi- ja piipputauon. Einehdin myös Savotan alapussista, missä pidän päivittäistavaroitani, kuivalihaa ja ryypiskelen vettä päälle. Ah miten maistuukin piipullinen hyvältä.
Tauko
Saappaat kuivahtavat
ja piippu maistuu!
Oikaisen selälleni mättäikköön ja eikös vain maakotka kaartelekin siellä sinessä suoraan yläpuolellani! Näillä seuduilla sen tapaan nähdä. Havaintojeni mukaan, jos nyt on kyseessä sama yksilö, se liikkuu saalistelemassa tuommoisella 5 km säteellä pesästään, jonka sijainnin aavistan, mutten kerro!

Kotka häviää näkyvistä ja minäkin nousen virkistyneenä tamppaillen pesällisen loput vähän tiukemmaksi, pistän piipun nahkapussiinsa, nostan taakan selkään ja vielä silmäillen makuuksiani tarkistan, ettei mitään ole jäänyt tai tipahtanut taskuistani.

Jatkan Mahkuvaaralle ja laskeudun sieltä sitten kohti Vuomajärvien kannasta ja siellä olevaa kämppää, ns. Angelin tupaa. Tämä onkin ainoa kämppä tällä kulmalla ja ainoa yö reissullani, jolloin neljän seinän sisällä tulen yöpymään. Paikka on kaunis, useamman kilometrin mittainen kapea ja kuiva tunturikoivua ja jäkälää kasvava kannas, joka kiemurtelee kahden järven välissä. Järvet ovat vanha Saamen kala-aitta, siikaa vieläkin runsaasti.

Piisi
Tuli Vuomajärvien kämpän piisissä
Kämppä on tyhjä niin kuin yleensä. Mutta korjattu sitä on perusteellisesti: uusi ovi ja katto. Sisällä näen seinät ja sisäkaton melkein valmiiksi villoitetuiksija levytetyiksi. Piisiin ei ole tarvinnut koskea, se on edelleen hyvässä kunnossa, muurattu liuske- ym kivistä ja vetää hyvin. Peltikin on ja toimiva. Hohhoijaa, eletään nyt herroiksi sitten! Illemmalla käyn kalassa ja vetelen hirmuhauen kuiville.

Ensin se retale katkaisi siiman ja vei lippani, mutta laitoin teräsperukkeen ja uuden lipan ja eikös tämä ahne pirulainen erehtynyt toistamiseen! Sain lippani takaisin sen luisesta leuasta. Härskisti vedän vain fileet irti ja niistäkin otan vain sen minkä katson jaksavani syödä. Korpit ja tällä kämpän kentällä vieraileva minkin piru hoitavat loput. Niin että olkaapa hyvät vaan! Laittelen tulet piisiin ja paistan voissa paksuja haukisiivuja. Mikseipä tätäkin syö, vaikka näin harvemmin kylläkin tulee tehdyksi, sitä parempaa kalaa kun on yllin kyllin. Keitän vielä vahvan kahvin ja nautiskelen muutaman Cream Crackerin voilla siveltyinä ja sitten onkin aika kellahtaa ritsille radiota kuuntelemaan.

Raukeaa makailuani alkaa häiritä hyttysten ininä ja hyökkäilyt. Mikäs nyt? Huomaan oven jääneen rakoselleen. Tempaan sen kiinni, mutta se loksahtaa kohta taas rauolleen. Tempaisen uudesta kahvasta kunnolla sillä seurauksella, että se jää käteeni. Noi voihan per.! Se olikin vain ns. heftissä, tosin muutamalla vankalla naulalla lyötynä. Sitähän taidetaankin olla voimissaan taas! Naputtelen kahvan takaisin paikoilleen nurkasta löytämälläni rautalapiolla ja saan narunpätkällä kiinnitetyksi oven kahvasta oven karmiin niin, että se pysyy jokseenkin kiinni. Hyvää yötä!

4. päivä
Vuomavarre
Näkymä Vuomavarrelta pohjoiseen
Lähden virkeänä taipaleelle. Ensin pari kilometria kannasta etelään,sitten pitkä nousu Vuomavaaralle. Laella on pieni lampi, jonka rannalla keittelen kahvia ja syön kuivalihaa näkkärin päällä.
Maisemat täältä ovat upeat kaikkiin suuntiin paitsi etelään. Vuomavarre estää massiivisella rangallansa siihen suuntaan näköalan. Päivä on mitä parhain vaeltamiseen, sopiva tuuli pyyhkii hien pinnasta ja pitää hyttyset riittävän etäisyyden päässä. Katselen itään. Tästä on aina hieman hankala valita juuri oikea reitti Pöyrisjoen rantaan ylityspaikalle. Soihin tai ainakin pounikkoisiin korpimaihin osuu liiankin helposti. Laskeudun vajaat 200 m. relatiivista korkeutta ja tulen pahaan koivukorpeen. Yleensä pysähdyn varmuuden vuoksi etsiessäni sopivaa suuntaa tai jotain kiintopistettä, mutta tällä kertaa en malta.Astun sammalen peittämän puolimetrisen onkalon reunalle, nilkka vääntyy pahasti ja oikea jalka rysähtää kaiken huipuksi samalla vauhdilla onkalon pohjalle. Rinkka täydentää onnettomuuden lyömällä ilkeästi takaraivoon. Ulvon tuskasta ja kauhusta! En uskalla muutamaan minuuttiin liikahtaakaan. Pelkään jalan olevan poikki, kipu on kamala. Pakkohan siitä viimein on yrittää ylös. Saan jotenkin rinkan selästä ja jalan kuopasta. Keplottelen itseni vasemmalle jalalle seisomaan ja lasken varoen oikean maahan. Tuntuu, ettei luita ole poikki! Kipu on kuitenkin viiltävä! Tähän en voi jäädä. On pakko päästä joelle, josta jollain on mahdollisuus minut löytää. Matkaa on parisen km. On siis tehtävä sauva. Hyppelen lähimmälle ranteen vahvuiselle koivulle ja veistan puukolla sen poikki, oksin ja katkaisen ohuemmasta päästä sopivan mittaiseksi. Jumankauta, että rinkka tuntuu raskaalta! Jalkaa on työläs siirtää, mutta on pakko. Seuraa elämäni pisimmät pari kilometriä. Tiuhaan lepäillen ja hermosauhuja vedellen pääsen joelle.
Vedessä
Viileä vesi helpottaa
Saan jotenkin taisteltua saappaan koko ajan ajettuvasta ja turpoavasta jalasta ja sitten kylmään veteen. Tuntuu hyvältä. Vesi on viileää ja rauhoittaa. Sauhuttelen ja juon toista litraa vettä kuivaan suuhuni. Entä nyt sitten? Jos saan saappaan vielä jalkaan, on ponnisteltava pari km. alavirtaan joen ylityksen jälkeen! Näin pääsisin paikkaan, johon Vuontisjärveläiset yleensä nousevat veneillään. Siellä on kaunis ruohikkoinen kenttä ja laavupuut pysyvästi pystyssä. Siinä voisin odotella mahdollista jokea seuraavaa tai sitä liikkuvaa kulkijaa, joka hälyyttäisi apua. Saan saappaan vedetyksi takaisin jalkaan ja onnistun taiteilemaan itseni joen yli. Onneksi vettä on vähän.
Jalka
Lopulta teltassa ja jalka saanut jo väriä!
Viimein olen lopen uupuuneena ja tuskissani päämärässäni.Teltta pystyyn, vettä kattilaan, mikä onkin helpommin sanottu kuin tehty. Penkka on hankalan korkea ja jyrkkä. Vettä on kuitenkin reilu puoli kattilallista päästessäni teltalle. Saapas ei enää ole irrota jalasta.
Lopulta se kuitenkin onnistuu ja pääsen selälleni telttaan makaamaan. Jalka on turvonnut lisää ja muuttumassa sinimustaksi. Särky on kova. Minulla on 3 (kolme) Buranaa, mutta en ota vielä niitä, vaan säästelen pahan päivän varalle :-) Laitan Trangiaan tulen ja kahviveden pannuun. Alan ajatella. Lopputulos: Onneksi onnettomuuteni sattui niin lähellä Pöyrisjokea, että kykenin klenkkaamaan tänne, mikä on periaatteessa ainoa paikka, jossa todennäköisesti voi kohdata jonkun toisen kulkijan tässä erämaassa. On vain pakko odotella, että joku tulee. Joko kanootilla jokea alas, minkä kuulen kolinasta tai sitten kalastellen pitkin rantoja. Jälkimmäisessä tapauksessa on "hyvä" mahdollisuus, että tällainen kulkija hienotunteisesti hiljaa sivuuttaa telttani ilman, että minä kuulen sitä. Huhhuh, oikein puistattaa tämä vaihtoehto.

Anna Sahlstenin sekoitus maistuu jälleen kerran taivaalliselta, ehkä paremmalta kuin koskaan. Päälle lataan piipun, laitan nappikuulokkeet korviin ja alan kuunnella. Vallu Kononen ei saa mitalia, mutta Räty ja Kinnunen selviävät karsinnasta, Hakkarainen ei. Jotenkin vieraantunut olo:-(

5. päivä

Nukun huonosti sillä aina makuupussissa kääntyessä nilkkaan koskee niin paljon, että herään. Sataa! Jalka on turvonnut ja värjääntynyt yhä enemmän. Nyt varpaista aina puoleen sääreen molemmin puolin. Päivällä syön puolet yhdestä Blå Bandin Merimiespihvipussista. On pakko kaiken varalta alkaa säännöstellä. Sade on paria taukoa lukuunottamatta ollut jatkuvaa. Kolehmainen jää seitsemänneksi finaalissa.
Haen iltapäivällä vettä kattilaan ja saan kuluttaa viisi minuuttia hyttysiä tappaen. Niitä tulee noin miljoona jokaisella ulkonakäynnillä mukanani sisään telttaan. Keksin hyvän keinon vähentää ulkonakäyntejä ja kipujani. Hoksaan nimittäin, että voin kusta minigrippiin ja sulkea 4 litran pussin odottamaan seuraavaa kertaa. Sitten aina vedenhakureissulla tyhjennän pussin. "Nuori mies, te olette nero", kuuluu Einstein sanoneen, kun luennoidessa oli piipputupakat yllättäen loppuneet. Nuori mies oli nimittäin ehdottanut, että savukkeita voi rikkoa piipun täytteeksi ja poltella sitten kaikessa rauhassa. Niinpä!

6. päivä

Yöllä kuuntelen keihäskisaa.Sir Seppo heittää viimeisellään pronssia! Nukun aamulla pitkään. Unen läpi kuulen kuinka sade rummuttaa telttaa jatkuvana virtana. Ei mainittavia tältä päivältä.

7. päivä
Illalla puoli kuuden maissa alkaa elämä hymyillä. Telttani vierestä kuuluu selvällä suomen kielellä "Terve!". Kaksi nuorta miestä Jyväskylän seudulta ovat saapuneet perhokalareissunsa ääripisteeseen ja pyytävät saada leiriytyä tähän kanssani. Sanon, että mitään mieluisampaa en olisi voinut ajatellakaan.

Poikien selvästi kummastellessa näytän jalkaani ja tulen heti ymmärretyksi. Saan idealsiteen, joka helpottaakin selvästi vedenhakureissuja. Pojat laittavat teltan pystyyn ja lähtevät kalaan.
No nih! Hyvinhän tämä menee. He lupasivat hetimiten Vuontisjärvelelle tienvarteen päästyään hälyttää apua. Paluumatkaan on heiltä menevä kaksi päivää, sillä matka on pitkä, viitisenkymmentä km etelään. Pari yötä sanoivat viipyvänsä täällä, jos minulla ei ole hätää ja se muuten sopii. Totta kai, mitäs minulla enää tässä nyt! Jonkusen harrin ja tammukan pojat saavat, syönti huonoa. Kerron, ettei tämä joki enää ole semmoinen eldorado kuin se joskus oli. Itse yleensä en tässä kalasta enää ollenkaan. Huomaan tämän vähän harmittavan, mutta minkäs teet tosiasioille! Yöllä he kuhkivat tulistellen pienessä sateessa ja viskinkin virkistäminä. Minua hymyilyttää pussissani. Jotenkin tulee mieleen Lampaansyöjien Sepe ja Valtteri.

Yöllä luen "The Steel Eye"-nimistä SciFi-romaania, jonka on kirjoittanut ystäväni Chet Gottfried. On sääli, että teoksen julkaisi aikoinaan (1984) melko vähäinen kustantaja, "SPACE and TIME". Näin teos jäi vaille sitä huomiota, jonka se ilman muuta olisi ansainnut. Siinä olisi runsaasti aineksia kohota jopa kulttikirjojen joukkoon. Juttu on kirjoitettu hieman kieli poskella Dashiell Hammettin ja Raymond Chandlerin tyyliin. Huomattakoon, että romaanin nimi, "The Steel Eye" on monimerkityksinen ja voidaan tulkita yksinkertaisesti "Terässilmäksi", mutta myös Asimovin "The Robot I" tapaan, varsinkin kun muistetaan, että sanat "eye" ja "I" ääntyvät samalla tavoin englannin kielessä ja että yksityisetsivää kutsutaan myös nimityksellä "private eye".

8. päivä
Pyykki
Pyykki kuivuu
Aamu on kaunis, aurinko paistaa taas kirkkaalta taivaalta. Tästä on tuleva helteinen päivä! Sepe ja Valtteri nukkuvat varmaan pitkään, mutta minun on pakko lähteä numero kakkoselle ja vähän äkkiä! En aivan ehdi, sillä en heti pöpperöisenä löydä keppiäni absidista.

Vahinko pääsee tapahtumaan klenkatessani pusikkoon. Hyttysiä ja ennen kaikkea mäkäriä tukahduttavana pilvenä tunkemassa silmiin, nenään, suuhun, aremmista ruumiinosista puhumattakaan. Taiteilen kalsarit jaloistani ja lähden klenkkaamaan rantaan pesulle. Ripustan pyykin kuivumaan koivun oksaan. Tässä lämmössä uskon kalsarien kuivuvan ennen poikien heräämistä. Ja mitäpä siitä, sattuuhan sitä vammaiselle vahinkoja.
Kaarle
Kaarlenvaltikka
Kuvailen aikani kuluksi leiripaikalla vaivalloisesti kepin kanssa liikkuen. Rannassa kasvaa jokunen Kaarlenvaltikka. Näppään niistä muutaman otoksen.Nautin myslin, kahvia, ym. kauan sitten katkaistun koivun kannolla oikea jalka suorana istuen. On pakko laittaa Offia sillä on melko tyyntä ja hyttyset ja mäkärät jaksavat tehdä hyökkäyksiään lannistumattomalla innolla. Pojat jaksavat nukkua, kunnes iltapäivän puolella kömpivät pöpperöisinä teltastaan. Syömme kaikki mustikkasoppaa, itse säästellen puoli pussia.

Sepe ja Valtteri lähtevät puoli neljän maissa kalaan. Kerään hissukseen käpsehtien kuivia katajia riittävästi hyvää hiillosta varten ja asettelen ne kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti laavuringin tulisijakivien väliin kuivien tuohien päälle. Ei tarvitse kuin vähän tulitikkua vilauttaa, niin notski jo leimahtaen syttyy!
Saan massamurhata ainakin 10 minuuttia hyttysiä, ennen kuin teltassa voi olla jotakuinkin siedettävästi. Onneksi mäkäristä ei teltan sisällä tarvitse välittää, sillä ne mönkivät mustana puurona sisäteltan saumoissa aiheuttamatta muuta kuin esteettistä epäviihtyvyyttä.
Pojat palaavat kahdeksan maissa, kolme mitan täyttävää harria ja yksi tammukka. Laittavat Hope Smokella. Lähden hienotunteisesti telttaan, sillä ei noista ole jaettavaksi.
Annoin kavereille lapun, johon olin kirjoittanut tarkan sijainnin ja kuvaillut tilanteeni.
Makailen, kuuntelen radiota ja polttelen. Tässäpä tämä vuoden odotettu vaellus pikkuhiljaa menee.
Mostarin Kroaattien määräaika kuuluu menneen umpeen ilman tulosta. Saa nähdä, mikä on EU:n ym. seuraava siirto? Clintonin laki Iranin ja Libyan saartamiseksi terrorismin takia herättää Englannissa ja Ranskassa mielenkuohua. Näillä mailla on suuria öljybusineksia po. maissa.

Pojat lähtevät vielä illalla katsomaan Valkamajokea ja tutkivat samalla paluureittiään. Palaavat joskus yöllä kun olen jo pussissa, kala ei ollut juuri näyttäytynyt.

9. päivä

Herään lämpöön klo 8. Aurinko paahtaa pääpuoleen voimakkaasti, ei kuitenkaan vielä mitenkään tukalasti. Säätiedotus ennusti hellettä ja näytää osuneen oikeaan.Sen sijaan ennustettua yöpakkasta ei mielestäni ollut. Viileää oli, mutta kuitenkin kaukana nollasta. Minulla on kyllä lämmin kolmen kauden makuupussi, Ajungilak Kompakt. Tällainen on täällä kesälläkin tarpeen, sillä lämötila saattaa laskea hyvinkin nopeasti.
lumi
Viipymälumi heinäkuulla
Heinä-elokuussa saattaa lumisade yllättää, vaikka samana päivänä olisi ollut helle! Lisäksi suojattomalla paljakalla vaikuttaa matalapaineisiin usein liittyvä voimakas tuuli märkyyden kanssa lämpötilan kokemiseen rajusti! Nollakelillä tai muutaman asteen lämmössä voi lopputulos tuntua usean pakkasasteen hyytävältä kylmyydeltä.
Säätiedotukset ovat Lappia koskien usein ärsyttävän ylimalkaisia. Vaikka Lappi onkin melkoin osa maatamme, kuulee aivan liian usein todettavan. "Lapissa vaihtelevaa säätä". Vaikka vaellusalueeni on vain keskimäärin 400 - 600 m. merenpinnan yläpuolella, on täälläkin paikkoja, joissa saattaa heinä-elokuussa tavata vielä viipymälumia edelliseltä talvelta.
Yöllä kuulin klo yhden jälkeen poikien palaavan. Jalkaan alkaa ilmestyä uusia värisävyjä, mm. hentoa oliivinvihreyttä ja yllättäen helakkaa ruusunpunaa, joka varmaan johtuu yöksi jättämästäni ehkä vähän kireästä siteestä. Luumunpunainen on edelleen kuitenkin hallitseva väri.
Pojat aikovat tänään illan suussa lähteä. Sanovat pyrkivänsä kahdessa vuorokaudessa Vuontisjärvelle.

Päivä on helteinen, mutta pojat lähtevät ylävirtaan kalaan.Mieli olisi tehnyt itsekin lähteä, mutta ei mitään mahdollisuutta! Kipu on kova ja verenpurkaumat häijyn näköisiä. Ihmettelen, miten ylös sääreen ne ulottuvat. Lääkäri olisi kieltänyt tällä jalalla astumasta askeltakaan, mutta minun oli rinkka selässä mentävä kilometritolkulla. Muukaan ei auttanut.
Vettä on kuitenkin kohta taas noudettava . Tietäisipä nyt, pukeako vai mennäkö Crafteissa. Joskus kyllä tulee pieni tuulenvire, mutta loppuu aina nopeasti. Ehkä päällysvaatteiden mukana tulee enemmän vapaamatkustajia, tiedä sitten!

Täytyy iloita säästä. Voin ihailla hopeisena ryöpsähtelevää virtaa sen laskiessa auringon kirkastamana kristallina suvantoon. Kaikki on ikävän tapaturman jälkeen sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Elleivät pojat olisi osuneet tähän olisi jo nyt kasvanut huoli siitä, ettei kukaan taida tullakaan. Aika olisi yksin kulunut paljon hitaammin kuin nyt.

Syön loput mustikkasoppapussin sisällöstä näkkileivän ja Cream Crackerien kanssa. Ei maatessa paljon kulu!
Pojat tulevat kalasta, paljon pientä olisi tullut, mutta eivät olleet viitsineet ottaa. Sovittiin, että jos ovat torstai-iltana V-järvellä, pyytävät noutomiehiä hakemaan minut perjantaina. Sanoivat lohduttaen, että ellei sieltä hakijoita järjesty, soittavat Hetan poliisille tai palokunnalle. Joka tapauksessa varmasti hoitaisivat asiaani eteenpäin. Rauhoittavaa kuulla. Kunhan nyt eivät itse eksyisi ja pääsisivät terveinä perille. Minulla kyllä on vielä ruokaa hyvinkin neljäksi päiväksi ynnä reilusti mysliä miltei kahdeksi viikoksi, niin ettei mitään hädän näköistäkään tässä!

Illalla asentosuvannossa tuikkii taimen poikien jo tehdessä lähtöä. He ovat juuri saaneet pakattua, mutta usutan silti yrittämään. Kahta kehotusta ei tarvita kun Sepe, että: "jos mä sitten vaikka ...", virittää perho-onkensa ja lähtee sopivalle heittohollille. Ensin muutamia tuloksettomia yrityksiä,sitten nappaa nätti taimen harmaaseen March Browniin. Sepe nautiskelee aikansa, saa kalan väsytetyksi ja haaviaa sen naama onnesta ja auringosta punaisena. Tuntuu tietysti mukavalta kahlailla rantaan pintaperholla otettu vajaan kilon kaunis taimen mukana, vieläpä hetkellä, jolloin jo luuli kalastuksen olevan ohi.
Filet
Vedän fileet irti
Saan kalan estelyistäni huolimatta. Kunnon miehiä! Vedän taimenesta teltassa muovilevyn päällä, joka toimii monitoimipöytänäni, fileet irti, merisuolaan ja käärin alumiinifolioon tiukaksi paketiksi graavautumaan yön yli varjonpuolen liepeen alle suojaan kärpäsiltä.

Pojat lähtevät ja olen taas yksin.

10. päivä

Herään klo 8. Kuuntelin yöllä kolmeen asti ohjelmaa erilaisista sattumuksista. Ei hääviä, mutta kuuntelutti. Yö oli kylmä, mutta nyt aurinko paistaa jo kuumasti pääpuolelle.
Alusta
Aamiainen pöydässä
Lataan uuden Savinelli Roman Oriental Silkillä ja nautin makoiset savut myslin päälle. Kello 11 maissa juon kahvit ja syön upeaa graavitaimenta näkkärivoileivän päällä.

Olin kuulevinani jonkun puhelevan aivan lähellä. Taitaa kuitenkin olla aistiharha.

Paavo ("paavi") Pitkäsellähän on novelli kosken "juttelusta" ja asia näyttää pitävän paikkansa. Ei silti, onpa samalla miehellä kokemuksia jopa "puhuvasta tunturistakin"! Tämä ex-pankinjohtaja on kirjoitellut näitäkin kairoja sivuavia teoksia, kuten "Lemmenlenkillä Lapissa", "Noita ja neljätoista" ja "Puhuva tunturi". Humoorilla ja paikallistuntemuksella väritettyjä vaellus- ja kalatarinoita Lapista. Hetasta mies yleensä lähti ja takaisin palasi. Kohtalaista luettavaa näistä kiinnostuneille.

Taisin sittenkin äsken kuulla oikein, sillä alas jokea tuli kaksi miestä naruista kanoottia alas uitellen. Kaksi mukavaa miestä Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin kumpikin. Toisella oli 450-kännykkä, jota ei valitettavasti saanut tässä kuulumaan. Juteltiin ja he jatkoivat laskuaan vakuututtuaan, ettei minulla tosiaankaan ollut mitään hätää. Syön sittemmin ulkona. Meny: "Reiterin metsästäjän pata herkkusienillä". Runsasta, helposti valmistuvaa ja maukasta!

Tänään on kesän lämpimin päivän Lapissa tähän mennessä. Kevolla +26, Muoniossa +25! Huomenna pitäisi saman jatkua!
Uutisista sain käsityksen, että ulkomaanvelka olisi hieman pienentynyt! uskoako tätä?
Klo 19 aikaan alkaa lämpötila tuntua miellyttävältä. Olen kuunnellut "Luonto-iltaa", joka taas jatkuu, kunhan uutiset saadaan alta pois. Mäkärät ovat näemmä päässeet pureskelemaan vasenta poskea ja kaulaa. Torkahdin päivällä aurinkoon.
Olen laskenut ruoan väärin.Jäljellä onkin enää yksi Blå Band ja yksi Reiter's.

11. päivä

Herään lopulta kahdeksalta, haen sitten auringon voimakkaasti paistaessa vettä kattilaan ja kirjoitan tätä klo 9. Yöllä nukahdin taas napit korvissa. Suljin radion kuitenkin joskus 03:n jälkeen.
Hellepäivä! Mutta mysliä on taas syötävä!
Ohi meni toinen kanoottikunta, josta edellinen jo kertoi. Kyselivät muonatilanteeni ja miten pärjään. Jatkoivat sitten matkaansa.
Käyn peseytymässä puolen päivän jälkeen. Sattui sopiva tuulenpuuska niin ettei edes hyttyset kiusanneet. Useampisatapäinen mutuparvi tuli ihmettelemään, jääden peseytymiseni jälkeen seilaamaan paikalle. Hauska seurata kuivaillessa.
Tylli tepasteli arvokkaasti absidin edessä ja tuli aivan viereen, mutten ehtinyt kuvata sitä.
Syön BB:n tomaattilihamakaronipataa, jonka höystän valkosipulipulverilla. Iso annos!

Kello 20 kuulen, miten moottorivene lähestyy alavirrasta. Kaksi palomiestä ja yksi paikallinen siviili. Noutajat! Jo nyt!
Kamppeet kasaan, kahvitulet ja ateriointi ja jo klo 20.30 lähdemme veneellä alas. Tulen pelastetuksi tulemisen ahdistuksesta johtuen pakanneeksi kamerin rinkkaan, minkä ikäväkseni huomaan vasta mieleen juolahtaessa, että tämä ikimuistoinen operaatio täytyy ikuistaa!
Alkuun miehet saavat airoilla sauvoa venettä hiekkasärkkien ja kivien välistä väylää haeskellen, mutta sitten saadaan vetää moottori käyntiin.Tunnin verran ajamme ripeästi konevoimalla tällä välillä nyt jo rauhallisesti soljuvaa jokea alavirtaan, sitten maihin, mihin "rescue team" on jättänyt maastokulkuneuvonsa. Kuusipyöräinen mönkijä (Polar) ja sen perässä reki viisimetrisin jalaksin. Reessä pumpattava ilmapatja, jonka paine lasketaan kuljetettavan painolle sopivaksi. Pahus, kun harmittaa kamera rinkassa!
Alkaa neljän tunnin röykytys. Moneen kertaan tulee mieleen kysymys, milloin tämä päättyy.
Vihdoin seuraavana päivänä klo 01 olemme perillä Vuontisjärvellä, missä tienvarressa on palokunnan auto odottamassa. En tahdo päästä reestä ylös ja sitten on vaikeuksia pysyä kepinkään avulla tolpillaan. Tuntikausien röykytys selällään maaten on jotenkin vaikuttanut tasapainoelimiin!
Mönkijä rekineen hilataan odottavaan pakuun ja sen perävaunuun. Täytän joitakin asian vaatimia papereita. Odottelemme ja pian ambulanssi saapuukin.
Henkilökuntana Jussan poika ja tämän vaimo. Jussa oli aloittanut tämän palvelun ja poika jatkaa. Vaimo koulutettuna sairaanhoitajana itseoikeutettuna henkilökuntana. Päivittelemme tapahtunutta, jalka tutkitaan alustavasti. Ollaan yhteydessä sairaalaan. Tehdään päätös: Muonioon! Perillä olemme klo 03:n jälkeen. Käyn yöpuulle viihtyisässä sairaalassa. Aamulla tutkimukset ja kierto!

12. päivä

Nukun jäitä nilkassa, klo 8 aamupala ja klo 8.30 lääkärin kierto. Nuorehko naislääkäri ja mieskandi. Tätä ennen on rtg-kuvat otettu. Luita ei poikki. Pientä säröä epäillään vasemmalla puolella. Lääkäri teippaa ip. Saa kävellä, ei kipsiä! Viikko sitten kipsaus olisi olut varma! Jalan hyvää rakennetta ihaillaan (lohdutukseksi), carpukset hienot ja korkeat. Paljon kävelty? Myönnetään. Lääkäri toteaa näillää jaloilla käveltävän 90-vuotiaaksi jos vain muuten kunto riittää!
Lääkäri teippaa jalan ja pääsen lähtemään Kultiman taksissa jo iltapäivällä.
Haemme rinkan palolaitokselta ja kurvaamme Jussan Tuvalle. Isäntä itse on jo ulko-ovella vastassa ja saattelee minut huoneeseeni, saan muistella hänelle vaiherikkaan reissuni juurta jaksaen. Asiani on nähtävästi jo tullut tutuksi koko kylälle.

Olen kuuluisuus; "mies, joka haettiin metästä". Pirullista tässä on, että kolmekymmentä vuotta olen tehnyt vaelluksia, useitakin kesässä eikä koskaan ole sattunut mitään dramaattista, nyt yksi kerta vähän pieleen ja tämä muistetaan! Kuten Chet Gottfried minulle osuvasti asian puki sanoiksi: "Juttusi on juuri kuin shakkipeli, ensin 40 hienoa siirtoa ja sitten 41:llä moka". "Kukaan ei enää muista niitä onnistuneita, vain viimeinen jää mieleen!"
Voihan paska!

13. päivä ja eteenpäin

Juttelua poromiesten, turistien ja muusikoiden kanssa. Nopeasti ympärilleni kertyy tuttuja ja tuntemattomia vaatimaan kertomuksia seikkailuistani.
Käyn parturissa ja siellä minut heti tunnistetaan mieheksi, joka haettiin tunturista.

Köpöttelen keppini kanssa Rovan Leon kanssa Matkailuhotellin baariin ja eikös vain ole kohta taas alettava muistella, miten kaikki oikein kävikään!

Olen vuosien mittaan tullut monen paikallisen kanssa tutuksi, mutta nyt tuntuu siltä, että kaikki raitilla vastaantulijat on tervehdittävä! Voihan ...!

Koneen odottelua. Reissu on ohi, finish, loppu! Muotkajärven Erkki tuo poronselkää aimo kimpaleen ja vähän "sulle punakallaa etelhän pakkasseen".

Vihdoin 17.8., syntymäpäivänäni, koittaa kotiinlähdön päivä. Alkaa olla aikakin! Pidättäydyn kaljoista, joita joka puolelta edelleen ollaan hanakasti tarjoamassa. Kone lähtee klo 14.10. Lennän turvallisesti Helsinkiin ja sieltä matelen bussilla Hämeenlinnaan. Ympyrä on sulkeutunut, reissu tosin kääntyi aivan muuksi kuin sen olin ajatellut.

Epilogi

Vaellus oli kaikkea muuta kuin suunnitelman mukaan etenevä. Vimmatusti harmitti jossain välissä se, että homma katkesi jo siinä vaiheessa kun sen olisi vasta varsinaisesti pitänyt alkaa.Kaikki hyvät kalavedet ja rakkaat salaiset asentopaikat jäivät käymättä. Sitten mieliala vaihtui, tilalle tuli helpotus siitä, että kaikki kuitenkin sujui onnellisesti. Karmaiseva on ajatus nilkan vääntymisestä jossain Tsuvggesjokan itäpuolella tai oikeastaan melkein missä tahansa muualla kuin nyt. Apua olisi ollut turha odotella. Olisi pitänyt kehitellä kainalosauvat jalan edes vähän alkaessa kestää ja sitten sinnitellä lähimpään kämppään. Lähin olisi pahimmassa tapauksessa saattanut merkitä 20 km:iä. Miten tästä olisin selvinnyt jää nyt onneksi vain arvailtavaksi. Helppoa se ainakaan olisi ollut, kenties mahdotonta, sillä vielä nytkään, lokakuun lopussa, nilkka ei kestä pidempää rinkatontakaan kävelyä sileällä tiellä ilman kipeytymistä.

Ensi kesänä aion kuitenkin korjata vahingon ja palata takaisin viddalle!
"Toivon" kuitenkin hartaasti, että talven aikana mahdollisimman moni turistihiihtelijä olisi jouduttu hakemaan mittavin pelastusoperaatioin takaisin ihmisten ilmoille.

http://www.uta.fi/~hoanka/kokovael.htm

ETUSIVULLE