Rakenteluaika Phoenixin kanssa venyi aika pitkäksi, mutta kaikesta huolimatta siitä tuli yksi parhaimmin lentävistä koneista mitä minulla on ollut. Ensilento tehtiin Mankkaan lennokkikentällä, joskus 1990-91 vaihteessa. Kone päällystettiin kokonaan punaiseksi mikä ei ollut ihan paras vaihtoehto näin jälkeenpäin ajatellen. Viimeinen kirjattu lento: 16.9.1995 jonka jälkeen myytiin pois.
Rakennussarja ostettu Ruotsista Barkarbyn mallilennokkipäiviltä. Päällystetty Solar-Filmillä sini-valkoiseksi kuten mainoksissa. Tekemistäni liidokeista helpoin rakentaa ja lento-ominaisuudet aivan mahtavat. Myyty pois.
Melkein sama tarina kuin edellä paitsi että huono rakentaa ja yksiosainen siipi ikävä kuljettaa. Myyty pois.
|
COSMO 10sr |
|
| Kärkiväli | 100 cm |
| Paino | Paljon kg |
| Moottori | SuperTigre X11 |
| Ensilento | 14.8.1992 |
| Lentojen määrä | 4 kpl |
| Viimeinen lento | 16.8.1992 |
Piti olla vain kesäloman mittainen väliprojekti mutta venyi sekin hieman. Varsinaisia kunnon lentoja ei tullut koska kone oli aika painava vakioservoillaan ja SuperTigre X11- moottorilla. Muutama kierros tuli kentän ympäri kuitenkin tehtyä. Ei myyty eikä tuhoutunut vaan hypittiin tasajalkaa päälle ja heitettiin roskikseen.
Jälkiviisaus: Jos on tilaa, laita hyllylle!|
COSMO KING 40 |
|
| Kärkiväli | 140 cm |
| Paino | ? kg |
| Moottori | SuperTigre G49 |
| Ensilento | 28.11.1992 |
| Lentojen määrä | 93 kpl |
| Viimeinen lento | 16.9.1995 |
Luotettava traineri jolla opin lennättämään. Rakennusvaihe kesti turhan kauan koska oli laittanut Solartexin koneen pintaan eikä mahdollisuutta ruiskumaalaukseen oikein tahtonut olla. Kone seisoi hyllyllä kunnes sain apuun kerhomme ruiskumestarin. Esiintyi Mäntsälän ilmailunäyttelyssä. Koneessa oli vihreä savupatruuna kyydissä mutta se ei toiminutkaan! Myytiin Lappeenrantaan.
|
Acrostar |
|
| Kärkiväli | 160 cm |
| Paino | 4 kg |
| Moottori | Saito FA-65 |
| Ensilento | 3.4.1993 |
| Lentojen määrä | 39 kpl |
| Viimeinen lento | 5.6.1993 |
Sain Acrostarin kaverilta ja sitä piti hieman kunnostaa. Malli oli jo lentänyt useamman vuoden ja polttoainetta oli jo hieman levinnyt koneen rakenteeseen. Minä sitten tein uuden tuliseinän ja päällystin koneen uudelleen. Tarkoitus oli tehdä kisakone jolla voisi osallistua kansanscale-kilpailuihin. Osallistuin mallilla ensimmäiseen mallilennokkikilpailuuni Mankkaalla 15.5.93 ja voitin Mankkaa Open- kiertopalkinnon. Runko aikaamyöden mätäni ja jouduin eroamaan siitä. Roskikseen meni.
Jälkiviisaus: Olisi kannattanut säilyttää, helppo korjata. Tuli ikävä.|
Dandy |
|
| Kärkiväli | 120 cm |
| Paino | 2,5 kg |
| Moottori | SuperTigre G29 |
| Ensilento | 15.4.1993 |
| Lentojen määrä | 15 kpl |
| Viimeinen lento | 10.7.1994 |

Pieni sporttistuntti jonka minä oikeastaan vaan päällystin, pikkuveli rakensi koneen isän avustuksella. Vakioservoilla ja painavalla änkkärillä koneesta tuli heiman ylipainoinen. Kone kärsi yhden kovahkon laskun jossa nokkapyöräteline repesi irti. Kone korjattiin myöhemmin ja myytiin pois.
|
Sportster Bipe |
|
| Kärkiväli | 110 cm |
| Paino | 3,5 kg |
| Moottori | SuperTigre S45 |
| Ensilento | 25.4.1993 |
| Lentojen määrä | 51 kpl |
| Viimeinen lento | 15.6.1994 |
Barkarbystä ostettu Great Planesin sarja. Kone oli kaksitaso ja ellei sitä saanut kuljetettua kokonaisena oli yläsiiven irrotus aika työlästä. Yläsiipi taisi olla suora, alasiivessä oli aika paljon v-kulmaa. Siivekkeet vain alasiivessä. Päällystetty Coveritellä ja maalattu ruiskulla automaaleja käyttäen. Myin pois.
|
Thermite |
|
| Kärkiväli | 120 cm |
| Paino | 0,5 kg |
| Moottori | Cox mikälie |
| Ensilento | 26.4.1993 |
| Lentojen määrä | 22 kpl |
| Viimeinen lento | Myyty |

Pieni heittoliidokki josta tehtiin hinattava versio. On ollut Kadet Sr:n selässä, Kadetin viedessä sitä yläilmoihin. Laitoin nokalle apumoottorin ja nyt se menee aivan tajutonta vauhtia. Moottorin vetämänä menee ihan pystyyn pilven reunalle. Myytiin pois.
|
Buccaner |
|
| Kärkiväli | 165 cm |
| Paino | 2 kg |
| Moottori | OS 25 |
| Ensilento | 20.5.1993 |
| Lentojen määrä | 39 kpl |
| Viimeinen lento | 8.10.1995 |

Ben Bucklen rakennussarjasta tehty kone. Oli tosi kevyt ja sillä oli mukava tehdä hitaita ohilentoja. Muuhun sillä ei pystynytkään. Päällystetty ensiksi värillisellä Solartexillä johon spraylla laitoin lakan. No, se ei silloin paljoa miellyttänyt ja laitoin uudet Texit ja maalasin Miranolilla. Maalia ei säästelty. Monet paikalliset harrastajat muistavat varmaan ANA-1 merkinnän koneen kyljessä. Roskiksessa.
Jälkiviisaus: Jos osaat rakentaa piirrustuksista, ei sarjaa kannata ostaa. Sisältää pelkkiä tikkuja!|
Golden Eagle |
|
| Kärkiväli | 120 cm |
| Paino | 1,5 kg |
| Moottori | - |
| Ensilento | 20.5.1993 |
| Lentojen määrä | Ei kovin monta |
| Viimeinen lento | ?.?.1994 |

Ei kuulunut ihan niihin parhaiten onnistuneihin projekteihin. Ylipainoinen johtuen painavasta ja huonolaatuisesta balsasta. Oli tarkoitus tehdä hinattava liidokki. Konehan oli kotkan näköinen. Päällystetty Coveritellä ja maalattu mikä toi turhaa painoa.
Jälkiviisaus: Jos haluat kehittyä harrastuksessasi kohti kilpailuja, jätä tällaiset tekemättä. Turhaa ajanhukkaa!|
F8F-2 Bearcat |
|
| Kärkiväli | 150 cm |
| Paino | 4,5 kg |
| Moottori | Asp 75 |
| Ensilento | 5.9.1993 |
| Lentojen määrä | 2 kpl |
| Viimeinen lento | 22.9.1993 |
Ensimmäinen sotakoneeni joka on rakennettu TopFliten sarjasta. Tosi makeen näköinen, paneeliviivat oli paikoin jopa 3mm leveät :)! Model Expossa keräsi ansaittua huomiota, oli jopa Pienoismallilehdessä iso juttu. Koneessa oli sisäänmenevät laskutelineet ja sulkeutuvat pyöräluukut. Rikoin sitä hieman toisessa laskussa kun toinen pyörä oli lähtenyt ilmassa irti. Ensimmäisellä lennolla moottori sammui (opinpahan ettei lennokeissa voi lyödä "hanaa tiskiin") ja kone tuli siipi edellä turpeeseen. Vahingot eivät olleet suuria mutta hyllytin koneen kuitenkin. Perärungon sahasin irti ja lopulle tehtiin se tavallinen; tasajalkaa päälle ja roskiin.
Jälkiviisaus: Jos on tilaa, laita hyllylle!|
Sukhoi SU 26MX |
|
| Kärkiväli | 175 cm |
| Paino | 6,5 kg |
| Moottori | Enya R120/ST 3000 |
| Ensilento | 3.5.1994 |
| Lentojen määrä | 66 kpl |
| Viimeinen lento | 17.5.1997 |
Tosihyvä taitolennokki jolla osallistuin kolmeen kansanscale-kisaan. Paras sijoitus Petikossa 13.8.94 jolloin tuli toiseksi. Kone oli peräpainoinen ja tein siihen uuden tuliseinä/kowlinki-yhdistelmän ja samalla laitoin suuremman moottorin. Tästähän tuli painoa koneeseen ja se ei enää toiminut niinkuin keveämpänä. Alussa ongelmana oli laskutelineet jotka helposti repesivät irti siivestä, josta ne myöhemmin siirsin runkoon. Kone oli päällystetty Glosstexillä Proteus Petrol-kuviointiin. Myin koneen pois.
|
Extra 300 |
|
| Kärkiväli | 168 cm |
| Paino | 5,5 kg |
| Moottori | OS 120 I |
| Ensilento | 9.10.1994 |
| Lentojen määrä | 260 kpl |
| Viimeinen lento | Myyty |
Erittäin hyvä temppukone! Tämän koneen kanssa helppo oppia taitolentoliikkeitä, on rauhallinen mutta tarvittaessa tekee tosi ärhäkkiä liikkeitä. Ollut käytössä useissa kisoissa kisakoneena ja varakoneena myös kaverilla. Päällystetty Lexus-sponsoritekstein.
Jälkiviisaus: Jos on rahaa, osta tällainen heti alatasotrainerivaiheen jälkeen. Lennätystaitosi kehittyvät varmasti!|
Cap 231ex |
|
| Kärkiväli | 185 cm |
| Paino | 6,8 kg |
| Moottori | SuperTigre 3000 |
| Ensilento | 19.5.1995 |
| Lentojen määrä | 17 kpl |
| Viimeinen lento | 18.6.1995 |
Sami Kontion kanssa tehtiin piirrustukset ja rakennettiin niiden pohjalta molemmille kone. Mulla koneen lentoaika jäi pieneksi koska malli meni rikki Lappeenrannan kilpailuissa moottorin sammumisen vuoksi. Kone on nyt kuitenkin korjattu ja suunnitelmissa olisi tehdä uusi kevyempi siipi ja maalata kone. Osallistuin mallilla myös Barkarbyn mallilennokkikilpailuun. Koneella oli ainoastaan 4 lentoa ennen sitä!
Jälkiviisaus: Pyri keveyteen!|
Cap 232 |
|
| Kärkiväli | 185 cm |
| Paino | 6,5 kg |
| Moottori | O.S. BGX-1 3500 |
| Ensilento | 8.6.1996 |
| Lentojen määrä | 37 kpl |
| Viimeinen lento | Palveluksessa |
Edellisestä koneesta parannettu versio. Lentää vallan mainiosti mutta moottorin tärinöiden kanssa hieman ongelmia. Koneeseen on tehty toiset siivet koska ensimmäisten kiinnitysmekanismi oli surkea. Nyt siivet kiinnittyvät lujitemuoviputkella toisiinsa.
Jälkiviisaus: Putki on ainoa oikea tapa!|
Fazer |
|
| Kärkiväli | 122 cm |
| Paino | 2 kg |
| Moottori | O.S. 25 SF |
| Ensilento | 14.10.1996 |
| Lentojen määrä | 16 kpl |
| Viimeinen lento | Palveluksessa |
Rakennettu SIGin sarjasta. Tein koneen kerholle. Moottorina jo ruskea vanha Ossi. Kone ehkä hiukan painava koska tiukat silmukat ja matalalla pyöriminen ei oikein onnistu. Osallistunut moniin näyttelyihin ja Model Expoon.
Jälkiviisaus: Runkoa voi keventää runsaasti!|
Giles G-202 |
|
| Kärkiväli | 182 cm |
| Paino | 5,9 kg |
| Moottori | OS 140 RX |
| Ensilento | 12.6.1998 |
| Lentojen määrä | 194 kpl |
| Viimeinen lento | Myyty |
Katso myös Giles G-202 sivu.
Kansanscalen kilpailusäännöt muuttuivat vuoden 97-98 vaihteessa ja painoraja
ison ja pienen luokan välillä tippui 6 kiloon, josta johtuen tein uuden kilpailukoneen kaudelle -98. Painoraja oli ennen ollut 7 kiloa ja
edelliset kilpailukoneet oli tehty juuri alle tuon rajan. Tämän takia tuli tarve pienemmälle (kevyemmälle) kilpailukoneelle.
Huhut rajan tippumisesta oli kuultu jo -97 kesällä ja tuolloin olin alkanut etsiä sopivaa esikuvaa mallilleni.
Päädyin Amerikkalaiseen Giles G-202 koneeseen sen ulkonäön ja mittasuhteiden perusteella. Yksi kriteeri oli että laskutelineen
pitäisi olla mahdollisimman edessä ettei kone menisi helposti nokilleen, tämä ongelma kun oli ollut edellisten mallien kanssa!
Gilesissä landari on melkein siivenkin etupuolella mikä helpottaa maakäsittelyominaisuuksia huomattavasti.
|
Gitano |
|
| Kärkiväli | 175 cm |
| Paino | 3,5 kg |
| Moottori | Ys 61 Long AR |
| Ensilento | 7.5.1999 |
| Lentojen määrä | 73 kpl |
| Viimeinen lento | Myyty |
RCM:n piirrustuksista rakennettu taitolennokki vanhojen F3A-sääntöjen mukaan. Projekti aloitettu useampi
vuosi sitten mutta se jäi hyllylle odottelemaan. Siipi ja korkeusperäsin on tehty styroksista ja salmiakin muotoisilla rei´illä kevennetty.
Koneessa on paineilmatoimiset Spring Air laskutelineet. Siipi on yksiosainen ja koko kone on päällystetty Solarfilmillä.
Lentää mainiosti.
|
Focke Wulf |
|
| Kärkiväli | 90 cm |
| Paino | 1 kg |
| Moottori | Zenoah 62 |
| Ensilento | No mitäs luulet! |
| Lentojen määrä | - kpl |
| Viimeinen lento | Myyty |
Pussisen Pekan kanssa tehtiin molemmille tällaiset, Pekalla tosin hieman pienempi moottori.
|
Spirit |
|
| Kärkiväli | 200 cm |
| Paino | 0,7 kg |
| Moottori | - |
| Ensilento | 29.4.2000 |
| Lentojen määrä | joka kesä |
| Viimeinen lento | Palveluksessa |
F3B-2M kisoja varten rakensin piirustuksista Spiritin yhdessä viikossa! Muutama uneton yökin siihen kului. Sijoituin 6:nneksi, blahh.
|
Ultimate |
|
| Kärkiväli | 175 cm |
| Paino | n. 9 kg |
| Moottori | Zenoah 62 pillillä |
| Ensilento | 4.6.2001 |
| Lentojen määrä | |
| Viimeinen lento | Palveluksessa |
Ultimate on amerikkalaisen Bob Godfreyn rakennussarjasta tehty. Lennokki on suunniteltu vuoden -92 Tournament of Champions -kilpailuja varten. Koneen on alunperin tehnyt Pekka Engblom, jolta hankin koneen vuonna 2000. Rakenteille joutui tekemään aikamoista remonttia koska savunesteenä käytetty diesel oli päässyt valumaan runkorakenteisiin ja kun se pääsee styroxin kanssa tekemisiin ei jälki ole kaunista.
|
Solution |
|
| Kärkiväli | 2700 mm |
| Paino | 3300 g |
| Moottori | Simprop Power Speed |
| Ensilento | 3.8.2001 |
| Lentojen määrä | Muutama |
| Viimenen lento | Myyty |
Simprop:in sarjasta tehty iso sähköliidokki. Lasikuiturungolla ja styroxsiivellä. Lentänyt ainoastaan liidokkina muutaman kerran Jämin rinteeltä. Moottorina Simprop Power Speed 7/14, alennusvaihde CNC alumiininen 1/1,9, säädin LRP Stratos 53A opto, akku Sanyo 16x2400SCRC.
|
Xtreme |
|
| Kärkiväli | 1450 mm |
| Paino | 2600 g |
| Moottori | MDS 58 |
| Ensilento | 17.5.2003 |
| Lentojen määrä | 16 |
| Viimeinen lento | Myyty |
Xtreme on englantilaisen Balsacraft:in sarjasta tehty 3D temppukone. Rungon kokobalsa ja vanerivahvikkeet suurimpia painonlisääjiä, siipi itsessään suhteellisen kevyt. APC 12.5x3.75 potkurilla menee ihan ketterästi.
|
High Society |
|
| Kärkiväli | 1940 mm |
| Paino | 4950 g |
| Moottori | OS 140 RX |
| Ensilento | 3.6.2004 |
| Lentojen määrä | 283 |
| Viimeinen lento | - |
Katso myös erillinen High Society sivu.
Kone ostettu ARF valmiusasteella Saksasta Wolfgang Lorenzilta www.f3alorenz.de. Koska muut F3A projektit tuntuivat ottavan aikaa valmistuakseen, päätin hankkia mahdollisimman valmiina saatavan "rakennussarjan" jolla pääsee lennättämään heti alkukesästä. High Society osoittautui hinta/laatu -suhteeltaan erinomaiseksi valinnaksi ja lento-ominaisuudet ovat valtavan hyvät. Tällainen kone olisi pitänyt hankkia heti Goldbergin Extran jälkeen!
|
Diabolic |
|
| Kärkiväli | 1560 mm |
| Paino | 3200 g |
| Moottori | OS FS91-II P |
| Ensilento | 5.7.2004 |
| Lentojen määrä | 32 |
| Viimeinen lento | - |
Diabolic:in ostin käytettynä, oli ollut sähkökäytössä aikaisemmin joten kone oli erittäin hyvässä kunnossa. Fazerin ja Extremen ollessa pienoisia pettymyksiä 3D ominaisuuksiensa puolesta, tällä koneella pitäisi pystyä kaikkeen mitä pilotti vaan osaa tikuttaa. Korkeusperäsin toimii pendeliperiaatteella eli liikkuu kokonaan hiilikuituakselissa, liikevara on +- 85 astetta, sivarissa vastaavasti +- 45 astetta. Eiköhän noilla liikkeillä saada jotakin aikaan. Korkkariin ja sivariin laitoin JR:n digiservon DS8411, siivekkeissä DS3328 ja kaasulla Futaban vakioservo.
Pieni pettymys tämäkin lopulta oli, koneella saa kyllä tiukkaa liikettä aikaiseksi mutta leijuttelu ei ole niin stabiilia kun voisi olla. Kuulemma Diablotin on parempi valinta jos konetta haluaa roikutella. Elikkäs jos joku haluaa ostaa koneen ilman moottoria ja servoja niin ota yhteyttä.
|
Reel Beatrice |
|
| Kärkiväli | 2000 mm |
| Paino | 4900g |
| Moottori | OS 140 RX |
| Ensilento | 12.2.2005 |
| Lentojen määrä | 162 |
| Viimeinen lento | Myyty |
Kettusen Jussilta ostettu F3A kisakone. Palveli varakoneena ja oli useassa kisassa mukana.
|
B29 |
|
| Kärkiväli | 1050 mm |
| Paino | 370g |
| Moottori | 4*sähkö |
| Ensilento | - |
| Lentojen määrä | - |
| Viimeinen lento | Myyty |
Arpajaisvoittona saatu CC LEE modelsin sähkömoottorinen B29. Ohjaus tapahtuu pelkästään moottoreiden avulla, käännöksetkin toisen puolen moottoreiden kierroslukua laskemalla.
|
Giles |
|
| Kärkiväli | 2400 mm |
| Paino | about 7-9 kg |
| Moottori | 3W-60 |
| Ensilento | - |
| Lentojen määrä | |
| Viimeinen lento | |
Iso Giles G202 on tehty saksalaisen SMC:n sarjasta, kuiturungolla ja styroxsiivellä. Tarkoitus tehdä koneesta kilpailukone kotimaiseen Aresti-taitolentoluokkaan. Valmistunee...
|
F3A Giles |
|
| Kärkiväli | 2000 mm |
| Paino | alle 5 kg |
| Moottori | SM30 Bensa |
| Ensilento | - |
| Lentojen määrä | - |
| Viimeinen lento | - |

Katso erillinen F3A Giles sivu.
F3A kilpailuluokkaan tarkoitettu Giles G202 on rakennettu Gator RC:n piirustusten mukaan. Projekti on vielä työn alla mutta valmistunee...
|
Typhoon |
|
| Kärkiväli | 2000 mm |
| Paino | alle 5 kg |
| Moottori | OS 140 RX |
| Ensilento | - |
| Lentojen määrä | - |
| Viimeinen lento | - |

Typhoon X3M on itse tehty venytetty versio normaalista Typhoon:ista, jonka piirustuksia saa myös Gator RC:stä. Alunperin aloitettu jo pari vuotta sitten. Valmistunee... Voin myös myydä aihion pois jos jotakuta kiinnostaa.
|
BYP YAK |
|
| Kärkiväli | |
| Paino | |
| Moottori | |
| Ensilento | |
| Lentojen määrä | |
| Viimeinen lento | |
|
CAP 580 |
|
| Kärkiväli | 250 cm |
| Paino | 13 kg |
| Moottori | DA100 |
| Ensilento | 15.6.2006 |
| Lentojen määrä | 33 |
| Viimeinen lento | - |

CAP 580 on Greatplanesin ARF sarja. Oli ensimmäinen ISO kone meikäläisellä. Moottorina on DA100 Krumscheidin kanistereilla. On hieman telakalla tällä hetkellä, unohdin laittaa toisen siiven siipipultin kiinni ja siipi irtosi ilmassa. Onneksi osui märkään ja korkeaan heinään joten vahingot jäivät pieniksi. Kabiinin etupuolinen osa rungosta menee kuitenkin uusiksi.
|
Hawker Sea Fury |
|
| Kärkiväli | 235 cm |
| Paino | 14,8 kg |
| Moottori | ZG80 |
| Ensilento | 12.7.2006 |
| Lentojen määrä | 12 |
| Viimeinen lento | - |

Hawker Sea Fury on pitkään ollut kiinnostuksen kohteena, mielestäni siinä on jotain hienoa mitä ei sanoilla voi kuvata. Toisekseen olen ollut sitä mieltä, että maihinnousuraidat pitäisi saada johonkin koneeseen mukaan. Tässä esikuvassa ne yhdistyivät, joten päätös oli helppo tehdä. Piirustuksen ja kabiinin hommasin Vailly Aviationista jo muutama vuosi sitten mutta rakennus varsinaisesti alkoi vasta 2005 loppuvuodesta. Rakennus oli helppo, tosin joitakin muokkauksia tein saadakseni ulkomuodon skaalanmukaisemmaksi. Laskutelineet on Sierra Precisionilta. Aluksi moottorina oli ZG62 mutta vaihdoin sen voimakkaampaan ZG80 bokseriin.
Koneella on osallistuttu 2006 F4C MM kisoihin (49. sij.) ja 2007 F4C PM kisoihin (13. sij.).
Katso erillinen Hawker Sea Fury sivusto.
|
YAK |
|
| Kärkiväli | 84 cm |
| Paino | 230g |
| Moottori | Dualsky |
| Ensilento | 2007 |
| Lentojen määrä | 10 |
| Viimeinen lento | - |

Ikaruksen sarjasta kasattu sisälennokki. On himan liian painava tehokkaaseen taitolennätykseen mutta ihan mukava räppäyskone.
|
Pulsar |
|
| Kärkiväli | 84 cm |
| Paino | 210g |
| Moottori | AXI2203/52 |
| Ensilento | 2007 |
| Lentojen määrä | 15 |
| Viimeinen lento | - |

Pulsar on Topmodelin tekemä 2-taso sisäkone. Lentää ihan kivasti kunhan saa painopisteen tarpeeksi eteen.
|
Leviosa |
|
| Kärkiväli | 1890 |
| Paino | 4,6 kg |
| Moottori | YS170DZ |
| Ensilento | 10.7.2007 |
| Lentojen määrä | 21 |
| Viimeinen lento | - |
Leviosa on F3ALorenzin kautta hankittu kokokuituinen F3A kisakone. Moottoreina on ollut OS160FX-FI ja OS 140RX, jotka sittemmin ovat vaihtuneet YS170DZ nelitahtimoottoriin nokkapainon ja isomman väännön takia.
|
Spark |
|
| Kärkiväli | 1890 |
| Paino | 4,6 kg |
| Moottori | Hacker C50-14XL |
| Ensilento | - |
| Lentojen määrä | - |
| Viimeinen lento | - |

Spark on tsekkiläisen KRILL modellbaun tuote, kokokuituinen pelkästään sähkölle suunniteltu F3A kisakone. Tämä on minun ensimmäinen isompi sähkökone, akkupakaksi tulee 2 kpl ThunderPower 4600mAh tai Flightpower 5350 mAh 18,5V akkuja. Moottorina Hacker C50-14XL 6.7:1 alennusvaihteella. Säädin on Jeti Spin 99 ja potkurina APC 21x13W.
|
YAK 55 SP |
|
| Kärkiväli | 250cm |
| Paino | 13kg |
| Moottori | 3W120 |
| Ensilento | - |
| Lentojen määrä | - |
| Viimeinen lento | - |

Tämä iso YAK on Composite ARF:in tekemä kokokuituinen lennokki.