Harrastukseni
Radio-ohjattavat lennokit
Kipinä tähän mielettömän hienoon harrastukseen sain lukiessani Tammen kustantamaa Lennokkikirja-nimistä teosta jonka olin löytänyt kotoa kirjahyllystä. Sitä en tiedä kuinka kirja oli sinne joutunut. Kirjassa puhuttiin lennokeista, niiden rakentelusta sekä lennokkikerhoista. Kirjan lopussa mainittiin että kannattaa kysyä Suomen Ilmailuliitosta mahdollisesti lähellä olevista lennokkikerhoista. Kysyin heti perhepäivähoitajaltani tietääkö hän kotimme lähellä olevan lennokkikerhoa.
-Vuosi oli 1987 ja olin tuolloin 8-vuotias
Jouduin tuolloin useasti käymään Allergiasairaalassa vaikean ruoka-aineallergian takia. Pisimmät visiitit taisivat kestää jopa viisi viikkoa. Nykyäänhän Allergiasairaalasta pääsee kotiin yöksi. No, kuitenkin ollessani siellä isäni toi kerran mukanaan kerhokortin Tapiolan lennokkikerhoon. Sain itse laittaa nimikirjoituksen tuohon korttiin. Päivämääräksi tuli 3.9.87. Pidän tuota päivää harrastukseni alkuna.
Menin sitten sinne Tapiolan lennokkikerhoon joka oli nuorisokeskus DICO:ssa aivan Heikintorin vieressä. Kerhon vetäjänä oli Esa Lamberg ja porukkaa oli aika paljon. Paljon tarkoittaa tässä n.15 henkeä, mutta kun käytettävissä oli ainoastaan yksi huone!
Aloitin rakentelun ihan peruskoneista eli siis niistä vapaastilentävistä, eihän siellä muuta siihen aikaan tehtykkään. Tuli tehtyä niin Eskot, Tokat kuin myös Balsar ja Tintti sekä monia muita. Varmaan siinä pari vuotta meni niitä tehdessä ja homma alkoi jo hiukan kyllästyttää. Vapaastilentävissä lennokeissa kun oli se huono puoli ettei niitä pystynyt millään ohjaamaan, heitit koneen ilmaan ja katselit kun se liiteli sieltä sitten alas. Mieli teki siirtyä hieman vaativempien lennokkien pariin. Mielessä oli joko siimalennokit tai sitten radio-ohjattavat lennokit. Kerhonvetäjä Esa suositteli ostamaan Blue Phoenix-nimisen r/c-liidokin. Hyvä niin koska en näin jälkeenpäin usko että olisin kovin kauan jaksanut siimavehkeiden kanssa harrastella!
Aikaa myöten harrastajamäärä hieman hiipui kerhossa, meikäläisen ollessa loppujen lopuksi ainoa koko kerhossa kerhonvetäjän lisäksi. Lennokkikerhotoiminta jouduttiin Tapiolassa siis lopettamaan. No Esan opit eivät menneet mun osalta hukkaan vaan jatkoin Phoenixin rakentamista isäni kanssa. Ennen pitkää koitti päällystämisen aika ja opettavaista apua tarvittiin taas. Alkoi toisen lennokkikerhon etsintä...
Päätettiin yhtenä kesälauantaina lähteä katsomaan mallilennokkikilpailua Räyskälään, kilpailun ilmoitus oli ollut jossakin alan lehdessä. Paikanpäälle tultuamme tunnistin kilpailijoiden joukosta Pekka Engblomin, Soukan Lennokkikerhon puheenjohtajan. Ai mistä tunnistin? No Pekalla oli päässään Shellin logolla varustettu lippis ja olin nähnyt Lennokki-lehdessä kuvan Pekasta samainen lippis päässä. Kuvatekstissä kun oli kerrottu Pekan olevan Soukan Lennokkikerhon puheenjohtaja! Sitä se teettää kun lukee lehtiä liian tarkkaan :) !
Mentiin sitten juttelemaan Pekan kanssa että löytyisikö minulle vielä kerhopaikkaa. Tottakai semmoinen löytyi ja sain lopulta Phoenixini päällystettyä. Tuolla samalla rakennuspaikalla olen sitten pysynyt siitä lähtien, porukka vain on ympäriltä moneen kertaan vaihtunut.
Tähän väliin on hyvä laittaa kiitokset kaikille
jotka edesauttoivat minua harrastuksessani:
Tällä hetkellä opetan kerhossa nuorempia harrastajia niin rakentamaan lennokkeja kuin lennättämään niitä. Niin se maailma muuttuu!!