Kadonnutta aikaa etsimässä

LSVäitöskirjan tiivistelmä

Lotta Svärdin synty ­ järjestö, armeija naiseus 1918-1928

Väitöskirjan aiheena on Suomen naisten maanpuolustustoiminta ja sen järjestäytyminen maanlaajuiseksi kokonaisuudeksi, Lotta Svärd -järjestöksi, vuosina 1918-1928. Lotta Svärd oli oikeistolaisisänmaallinen järjestö, joka oli tarkoitettu yksinomaan naisille ja jonka toiminta perustui vapaaehtoisuuteen. Se toimi läheisessä suhteessa suojeluskuntiin, miesten vapaaehtoiseen puolustusjärjestöön, joka harjoitti aseistettua toimintaa. Lotta Svärdin puolustustyö oli aseetonta ja kohdistui ensisijaisesti huoltotyöhön. Toisen maailmansodan aikana Lotta Svärdiin kuului 230 000 jäsentä.

Aihetta tarkastellaan kahdella tavoin. Ensinnäkin tutkimus kohdistuu järjestäytymiskehitykseen, prosessiin, jossa toiminta kasvoi hajanaisten paikallisyksikköjen joukosta kansalliseksi kokonaisuudeksi, josta tuli ajan suurin naisjärjestö. Toinen tarkastelutaso on sukupuolihistoriallinen. Väitöskirja kuvaa tapaa, jolla naisten puolustustoiminnan organisoituminen vaikutti aikakauden sukupuolijärjestelmään.

Naisten toiminta käynnistyi Suomen sisällissodassa vuonna 1918. Spontaanisti alkanut työ sai sotakuukausien aikana yhä järjestäytyneempiä ja laaja-alaisempia muotoja. Sodan jälkeen naisten työ päättyi ja heidän muodostamansa yksiköt hajosivat. Uusi aktivoituminen tapahtui vuodenvaihteessa 1918-1919. Vastikään itsenäistynyt Suomi ajautui turvallisuuspoliittisesti epävarmaan asemaan, jolloin yleinen kriisitunnelma herätti vapaaehtoisen puolustusaktiivisuuden. Suojeluskunnat järjestäytyivät ja samalla maahan perustettiin useita paikkakuntakohtaisia naisyksiköitä.

Seurannut kehitys oli alkunsa määrittämää. Paikallisuus ja läheinen yhteys suojeluskuntiin määrittivät naisten varhaista puolustustyötä. Omaa maanlaajuista organisaatiotaan naiset eivät pyrkineet muodostamaan. Kun Lotta Svärd -järjestö vuonna 1921 perustettiin, tapahtuma ei ollut naisten itsenäisen järjestäytymisen tulos. Kansallinen organisaatio muodostettiin suojeluskuntien johdon toimesta ja suurelta osin vastoin jäsenkunnan tahtoa. Näin syntynyt järjestökokonaisuus kehitettiin 1920-luvulla jatkuvasti tehokkaammaksi puolustustoimijaksi. Sen toiminta laajeni ja sai samalla yhä selkeämmin sotilaallisia piirteitä. Samalla perinteisesti läheinen suhde suojeluskuntien ja naisten toiminnan välillä heikkeni ja Lotta Svärd muodostui lähes täysin itsenäiseksi kokonaisuudeksi.

Väitöskirjan keskeisiin tuloksiin kuuluu, että tämä kehitys tapahtui valtaosin vastoin vapaaehtoisen puolustusliikkeen luontaisia lähtökohtia. Maaseutuvaltaisessa Suomessa vallinnut sukupuolijärjestelmä vastusti naisten itsenäistä toimintaa yhteiskunnassa. Siten Lotta Svärdin kehitys, jota ajoivat eteenpäin pienen kansakunnan puolustustarpeet, muutti vallinnutta sukupuolijärjestelmää. Naisten toiminta yhteiskunnassa muuttui entistä hyväksytymmäksi. Samalla naisten mahdollisuudet osallistua kodin ulkopuoliseen toimintaan laajenivat. Kokonaisuutena Lotta Svärdin kehitys on esimerkki tapahtumasta, jossa perusluonteeltaan poliittinen vaikutus aikaansai sukupuolihistoriallisen tuloksen.