Kadonnutta aikaa etsimässä

LOTTA-SVÄRDIN SYNTY. Naisten maanpuolustusliikkeen käynnistyminen ja kehitys valtakunnalliseksi järjestöksi 1918-1924

Lisensiaatintutkimus, 219 s., 2 liitettä, 2 liitekarttaa
Suomen historia
Marraskuu 2001

7. Lotta-Svärdin synty (Loppuluku)

Tarkastelu on tullut päätökseen. Se katkeaa vuodenvaihteessa 1924-1925. Kuten historialliset rajapyykit ja leikkauskohdat yleensäkin myös tämä on enemmän tai vähemmän keinotekoinen. Lotta-Svärd yhtenäistyi ja valtakunnallisen järjestön muotoutuminen jatkui vielä vuosia sen jälkeen.

Jotain oli kuitenkin saatu valmiiksi. Lotta-Svärd -järjestö alkoi muistuttaa sitä maanpuolustus- ja kansalaistoiminnan kokonaisuutta, jollaisena se esiintyi historiansa myöhemmässä vaiheessa. Säännöt oli uudistettu lopulliseen muotoonsa, puheenjohtajuus ja keskusjohto ylipäätään vakiinnutettu, organisatorinen maankattavuus saavutettu viimeisen kapinapiirin liittyessä kattojärjestöön. Keskusjohtoinen julkaisu-, urheilu- ja liiketoiminta käynnistyivät suurinpiirtein samoihin aikoihin. Vuonna 1924 järjestö sai myös ensimmäiset ulkomaiset vieraansa. Valtakunnallinen Lotta-Svärd oli muodostunut.

Miten se tapahtui? Sitä lähdin kysymään tutkimuksen käynnistyessä ja vastaus on osoittautunut monimutkaisemmaksi ja monivaiheisemmaksi kuin alussa osasin kuvitellakaan. Lotta-Svärdin synty oli prosessina ja historiallisena tapahtumasarjana odottamattoman rikas. Siihen sisältyi joukoittain erilaisia toimijoita, tapahtumia, pyrkimyksiä ja käsityskantoja sekä eriasteisia vaikutustekijöitä yksilöiden luonteenpiirteistä geopolitiikkaan ja henkilökohtaista ratkaisuista yhteiskunnallisiin ja jopa kansainvälisiin tapahtumiin.

Se ei sinänsä ole yllättävää. Mikä hyvänsä historiallinen prosessi on samalla tavoin moni-ilmeinen ja lukemattomille tasoille ulottuva, jos sitä tarkastelee itsessään ja kokonaisuudessaan. Historia on kaaosta. Kun se tapahtuu, sillä ei ole määrättyä suuntaa, saati varmaa lopputulosta. Sellainen heijastetaan vasta myöhemmin, ja usein sen tekevät juuri historiantutkijat. Lotta-Svärdin historiassa on mielestäni käynyt niin. Valmiin järjestön kuva on peittänyt alleen kaikki ne kehityslinjat, jotka eivät välittömästi johtaneet siihen, ja valtava määrä menneitä tapahtumia ja olleita ilmiöitä on rajautunut historiallisen tietämyksen ulkopuolelle.

Kaikkineen Lotta-Svärdin synty oli niin monimutkainen tapahtuma, että sitä on perin vaikea tiivistää. Yritetään kuitenkin. Tutkimustyön aikana kehitysprosessista nousi toistuvasti esille kaksi piirrettä, jotka laajalti hallitsivat tapahtumien kulkua. Ensimmäinen niistä oli konflikti. Lotta-Svärdin muodostuminen muistutti monessa suhteessa enemmän yhteenottoa kuin yhteisyritystä. Kenttä ja johto – nämä metodiset välineet, jotka omaksuin tutkimuksen alussa, – eivät esiintyneet vain eritasoisina ja -luonteisina toimijoina, kuten oletin. Ne olivat myös vastavoimia, yhteenoton osapuolia ja usein yllättävän voimakkaassa ristiriidassa keskenään. Toinen hallitseva ominaispiirre oli suojeluskunta. Suojeluskuntaliike vaikutti tavalla tai toisella ja muodossa tai toisessa ratkaisevasti prosessin lähes jokaiseen vaiheeseen.

Lotta-Svärd alkoi syntyä Suomen sisäisessä konfliktissa. Sisällissota sysäsi kansanliikkeen käyntiin. Se oli reaktiota maassa vallinneeseen yhteiskunnalliseen kahtiajakoon, jonka väkivaltainen purkaus sota ennen muuta oli. Naisaktivismin perintö oli siihen verrattuna toissijainen seikka. Tämä vahvistui suoraan lähdetyöstä käsin. Varhaiset naisyksiköt eivät syntyneet aktivismin ydinalueille. Niiden perustajien joukossa ei ollut naisaktivisteja kuin poikkeuksellisesti, eikä niiden toiminta seurannut aktivismille ominaisia perusperiaatteita.

Varhaiset naisyksiköt, kansanliikkeen ensimmäiset ilmentymät olivat paikallisia. Ne eivät olleet sitä vain sisällöltään ja rakenteiltaan vaan laajalti myös tavoitteiltaan. Ne syntyivät pienyhteisöissä ja kuuluivat niihin. Hallitsevana motiivina oli valkoiseen Suomeen osallistuminen ja tuon osallisuuden ilmaiseminen oman kotiyhteisön puitteissa. Motiivi oli sitä voimakkaampi, mitä omakohtaisemmin naiset olivat sodan kokeneet ja mitä kärjekkäämmin he olivat törmänneet yhteiskunnalliseen kahtiajakoon. Tämä osoittautui varhaistoiminnan alueellisessa tarkastelussa. Kaikki yritykset organisoida varhaista naistoimintaa paikallistason yläpuolelle ja siten jollakin tavoin siirtää sitä pois pienyhteisön puitteista epäonnistuivat. Niin kävi yhtä lailla Karjalan sotamarttaorganisaatiolle kuin Keski-Pohjanmaan piirin naisjärjestöllekin.

Pienyhteisöissä tapahtunut liikkeellelähtö ja koko varhainen toiminta oli erittäin läheisessä suhteessa suojeluskuntiin. Useimmat varhaiskauden naisyksiköt perustettiin joko suoraan tai välillisesti suojeluskuntien aloitteesta. Oma paikallinen suojeluskunta, sen tukeminen eri tavoin oli naisten toiminnan tarkoitus ja enemmänkin: suojeluskuntaliike muodosti naistoiminnan viitekehyksen, kokonaisuuden jonka puitteissa työtä tehtiin. Naisyksiköt eivät tavoitelleet omaehtoista toimintaa, eivät yrittäneetkään tuottaa itsenäisiä ja toiminnallisesti omavaraisia organisaatioita muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Merkittävin niistä oli alkuvuodesta 1919 perustettu Helsingin Lotta-Svärd -avdelning. Pääsääntöisesti valkoinen naisväestö ei halunnut järjestäytyä suojeluskuntaliikkeen ulkopuolella ja omasta suojeluskunnastaan erillään.

Sisällissodan jälkeen Suomessa oli itse asiassa vain yksi valkoinen maanpuolustusliike, suojeluskuntina tunnettu, jossa sekä miehet että naiset toimivat. Kansanliike perustui jokaisessa merkitsevässä suhteessa yhteisjärjestäytymiseen. Miesten ja naisten toiminnan väliset erot eivät johtuneet järjestäytymisestä sinänsä eivätkä missään tapauksessa motivaatiosta tai aatepohjasta. Erottavana tekijänä toimi käytännössä vain ja ainoastaan sukupuoli. Ajan sukupuolikäsitys esti naisia osallistumasta aseelliseen toimintaan ja siten suoraan kuulumasta suojeluskuntiin. Niinpä he ryhmittyivät naisille soveliaiden työmuotojen ympärille ja järjestäytyivät näennäisesti omiksi yksiköikseen. Niin tehdessään he kuitenkin ymmärsivät itsensä osaksi suojeluskuntaa. He tekivät työtään suojeluskuntien naisosastoina.

Suojeluskunnat olivat siten naistoiminnan välitön syy. Naisten maanpuolustukseen keskittynyt kansanliike syntyi reaktiona sisäiseen konfliktiin, muuntui sen kärjistämän yhteiskunnallisen kahtiajaon paineesta rauhanaikaiseksi järjestötoiminnaksi ja sai muotonsa osana suojeluskuntaliikettä. Tämä on aiheesta itsestään nouseva selitys valkoisen naisväestön muodostamalle liikkeelle.

Suojeluskunnilla oli ratkaiseva rooli myös liikkeen järjestäytyessä, organisoituessa entistä pidemmälle ja lopulta itsenäistyessä omaksi kokonaisuudekseen. Ajatellen miesten ja naisten toiminnan yhteisyyttä ja niiden välisen suhteen läheisyyttä tämä voisi vaikuttaa paradoksaaliselta, elleivät suojeluskunnatkin olisi olleet olemassa kahdella tasolla, toisaalta kansanliikkeenä ja toisaalta järjestönä.

Suomen suojeluskuntajärjestö perustettiin valtakunnallisena ja keskusjohtoisena kokonaisuutena alkuvuodesta 1919, jolloin naisten toiminta oli vastikään käynnistynyt. Vuoden jälkipuoliskolle saavuttaessa suojeluskuntajärjestö oli vakiintunut niin pitkälle ja samalla naistoiminta kasvanut jo niin suuriin mittoihin, että niiden oli vaikea toimia yhden liikkeen puitteissa, osina samaa kokonaisuutta. Suojeluskuntajärjestön korkein johto, Helsingin yliesikunta, alkoi kokea naisten muodostamat yksiköt hallinnolliseksi rasitteeksi.

Elokuun 29. päivä vuonna 1919 suojeluskuntien ylipäällikkö Didrik von Essen antoi päiväkäskyn, jolla oli ratkaiseva merkitys sekä kansanliikkeen kehitykselle että Lotta-Svärdin historialle yleensä. Naiset määrättiin järjestäytymään selkeästi omiksi kokonaisuuksikseen, perustamaan yhdistyksiä, joiden nimeksi tuli yliesikunnan päätöksellä Lotta-Svärd. Seurausvaikutukset olivat valtavat ja myös monitahoiset.

Ensinnäkin naisten muodostamien yksiköiden, uusien Lotta-Svärd -yhdistysten määrä lähti räjähdysmäiseen kasvuun. Vajaassa puolessa vuodessa naisten toiminta, joka käynnistyessään oli keskittynyt vain tietyille alueille, levisi suurimpaan osaan maata. Toiseksi suojeluskuntain yliesikunta omaksui päiväkäskyn välityksellä keskusjohdon roolin ja ainakin pyrki kontrolloimaan naisten toimintaa maanlaajuisesti. Siitä käynnistyi kehitys, joka vähä vähältä, puolittain satunnaisesti ja monien virheiden kautta johti valtakunnallisen järjestön perustamiseen. Kolmanneksi ja edeltävään nähden ristiriitaisena kehitystapahtumana naistoiminnan kenttä lähti jakautumaan ja muodosti useita vahvasti omaleimaisia aluekokonaisuuksia.

Omaksumaani metodia noudattaen tarkastelin kenttää ja johtoa, paikallista kansanliikettä ja valtakunnallista järjestöä toisistaan erillään. Aiheen käsittely tapahtui kahden eritasoisen ja perusolemukseltaan erilaisen kehitystarinan varassa. Ratkaisu osoittautui mielestäni oikeaksi, sillä vuorotteleva tarkastelu paljasti kummastakin kehitystasosta odottamattomia ja aiemmin havaitsemattomia piirteitä. Kun on kerran lähtenyt jollekin linjalle, sitä on syytä seurata johdonmukaisesti. Esittelen tutkimustyön tuomia tuloksia myös tässä kahden tason kautta, vaihdan vain järjestystä, jotta eri kehityslinjojen vuorovaikutteisuus tulisi esille vielä kertaalleen ja hieman uudesta näkökulmasta.

Kentän jakautumisen välittömänä syynä oli keskusjohdon heikkous. Yliesikunta määräsi järjestön alemmat organisaatiotasot perustamaan uusia naisyksiköitä tuottamatta kuitenkaan yleispätevää mallia niiden järjestämiseksi. Ratkaisut jäivät siten suojeluskuntaliikkeen paikallistason harkintaan, jolloin uudenlainen kehitys tapahtui varhaisimman liikkeellelähdön tavoin alueellisten tekijöiden varassa. Kansanliike oli edelleen paikallinen.

Kentälle syntyi useita alueellisia sovellutuksia, useita lottatyön malleja, joista tutkimus nosti esille kolme laajimmalle levinnyttä ja merkitykseltään painavinta. Suomenruotsalainen naistoiminta aktivoitui päiväkäskyn jälkeen tavattoman voimakkaasti. Vuoden 1920 alussa lottayhdistysten jäsenistä oli ruotsinkielisiä vähintään kolmannes, vaikka kieliryhmän osuus koko väestöstä oli vain noin kymmenesosa. Suomenruotsalainen lottatoiminta järjestäytyi nopeasti ja pitkälle erityisesti Uudenmaan ruotsinkielisellä alueella. Sinne syntyi lottahistorian ensimmäinen selkeästi piiritasolle yltänyt organisaatio, joka myös jatkoi kehitystään muuta lottatoimintaa nopeammin.

Itäisillä alueilla, rajan tuntumassa Lotta-Svärd -yhdistykset keskittyivät kaikkein konkreettisimpaan maanpuolustustyöhön ja pyrkivät lisäämään kriisinaikaisen toimintansa tehokkuutta. Järjestäytyminen perustui toiminnan organisointiin, erikoistuneiden yksikköjen muodostamiseen, lyhyesti sanottuna jaostojakoon. Se oli idässä huomattavasti yleisempää kuin muualla maassa.

Kolmas omaleimainen Lotta-Svärd pohjasi yhdistysmuotoon ja sen edellyttämiin sääntöihin. Juuri säännöt konkretisoivat näkyvimmin valtakunnallisen mallin puutetta ja johdon kyvyttömyyttä todella yhtenäistää kenttää. Yhteisiä sääntöjä ei ollut, joten paikallistason oli laadittava niitä itse. Laajimmalle levinnyt sääntöpaperi kirjoitettiin naistoiminnan alkuperäisellä ydinalueella, Porin kaupungissa, joka oli varhaisimman naistoiminnan eräänlainen keskus. Sitä voisi lähestulkoon nimittää kansanliikkeen syntypaikaksi. Siellä laaditut säännöt noudattivat uskollisesti varhaistoiminnan käytäntöjä, pyrkivät vapaamuotoisuuteen ja tiiviin suojeluskuntasidonnaisuuden säilyttämiseen. Porin säännöt levisivät eri kanavia pitkin, ja ne omaksuttiin niin laajalti, että Porin mallin voidaan katsoa aidoimmin edustaneen kentän itsensä tarpeita. Porin sääntöjä otettiin käyttöön ennen muuta maan länsi- ja pohjoisosissa.

Eri mallien synnylle ei ole löydettävissä yhtä, yhteismitallista taustatekijää. Varhainen Lotta-Svärd oli monimuotoinen, koska itse Suomi oli monimuotoinen. Paikallisuus johti hajanaisuuteen, kuten työn alussa oletin. Ennen valtakunnallisen järjestön perustamista Lotta-Svärdiä yhdisti vain nimi ja joukko vakiintuneita työmuotoja – sekä suojeluskuntaliike. Jopa Nylands Södra -distriktin Lotta-Svärd, joka pisimmälle organisoituneena vaikutti kaikkein itsenäisimmältä, oli lähemmin tarkasteltuna tiivisti osa alueen suojeluskuntatoimintaa ja sen organisaatiota. Suojeluskuntien rooli Lotta-Svärdin varhaisessa kehityksessä oli todellakin huomattavasti suurempi kuin aiemmin on luultu.

Vuosina 1919-1920 suojeluskuntain yliesikunta, Lotta-Svärdin tuolloinen keskusjohto, ei kyennyt sen enempää yhtenäistämään naisten toimintaa kuin erottamaan sitä suojeluskuntaliikkeen piiristä. Kenttä ja johto, kansanliike ja järjestö etenivät poikkeavilla kursseilla, jotka väistämättä johtivat yhteentörmäykseen. Yliesikunnan tavoitteeksi muodostui naistoiminnan täydellinen erottaminen suojeluskuntajärjestöstä. Kenttä oli kasvanut entistä vahvemmin kiinni paikalliseen suojeluskuntaliikkeeseen. Vuoden 1920 keväästä alkaen ja jatkuen koko muodostumisvaiheen loppuun saakka tämä ristiriita johti toistuviin konflikteihin.

Perustamisvaiheen koko tapahtumahistoriaa ei tässä enää tarvinne käsitellä. Vaiheita oli monenlaisia: Ernst Knapen toistuvat epäonnistumiset, erilaiset sääntökomiteat, suunnitelma lotta-asetuksen antamiseksi, Matilda Blomqvistin keinotekoinen ja jäljettömiin kadonnut keskusjohtokunta. Yritykset olivat Helsinki keskeisiä ja sivuuttivat kentän lähes täydelleen. Kaksi yleistä seikkaa on syytä mainita. Ensinnäkin valtakunnallisen Lotta-Svärd -järjestön perustaminen oli alusta loppuun suojeluskuntain yliesikunnan suunnittelema ja toteuttama operaatio. Se ei ollut naisista itsestään lähtöisin. Toiseksi sen motiivit olivat perin maallisia tai arkisia, jos tällaisia laatusanoja voi käyttää.

Valtakunnallinen Lotta-Svärd perustettiin ennen muuta hallinnollisista syistä. Naisten toiminta oli kasvanut niin laajamittaiseksi ja sen johtaminen käynyt niin vaikeaksi, etteivät yliesikunnan resurssit enää riittäneet sen hallitsemiseen. Lottatoiminnan hallinto oli siirrettävä siihen erikoistuneelle itsenäiselle yksikölle, ja pääosin tätä tarkoitusta varten perustettiin lottien kattojärjestö.

Lotat itse eivät sitä halunneet. Suurelle osalle kenttää koko ajatus oli vastenmielinen ja selvässä ristiriidassa kaikkeen siihenastiseen työhön ja kehitykseen nähden. Vastarinta oli niin voimakasta, että yliesikunnan oli turvauduttava monimutkaiseen ja tarkoin masinoituun hallinnolliseen manööveriin saadakseen tahtonsa perille. Piirit perustettiin näennäisen vapaaehtoisesti. Säännöt lähetettiin kentän hyväksyttäviksi, vaikkei palautetta otettu huomioon. Perustava kokous maaliskuussa 1921 oli kentän edustajien kokoontuminen, mutta puhetta siellä johti suojeluskuntien päällystö.

Ja vielä sittenkin kenttä kapinoi. Yli 30% paikallisista lottayhdistyksistä kieltäytyi liittymästä uuteen järjestöön ja siten erottautumaan suojeluskunnan yhteydestä. Osuus on paljon suurempi kuin tutkimus on aiemmin antanut ymmärtää. Syyt olivat moninaiset, ulottuivat kustannusten pelosta naiskuvan nyansseihin. Monet lottatoimintaan osallistuneet näkivät itsenäisen järjestötoiminnan epänaisellisena, liian sotilaallisena. Taustalla häämötti kuitenkin haluttomuus erota suojeluskuntaliikkeestä, tavallaan luonnottomaksi koettu pakko jakaa yksi kansaliike kahteen järjestöön.

Ristiriita kärjistyi äärimmilleen perustamisvuoden aikana. Järjestön ensimmäisenä johtajan toiminut Greta Krohn nojautui vahvasti itäsuomalaiseen lottatyön malliin, vieläpä sen kaikkein kärjekkäimpiin muotoihin, ja päätyi siten korostamaan juuri niitä järjestötoiminnan piirteitä, joita kentän valtaosa eniten vastusti. Yhteenotto päättyi kentän voittoon, Greta Krohnin eroon ja järjestön todellisen edustuksellisuuden vahvistumiseen. Ongelmat ratkaistiin suurelta osin seuraavan puheenjohtajan, Helmi Arneberg-Pentin johdolla.

Arneberg-Pentin menetelmänä oli kompromissi, väliaikainen perääntyminen kovimmista vaatimuksista ja kentän tahdon noudattaminen. Yhtenäistymiskehitys käynnistyi, mutta tahti oli hidas. Hallinnollinen yhtenäisyys saavutettiin, mutta itse toiminta, pitäjien pienyhteisöissä tehty lottatyö säilyi hajanaisena vuosien ajan. Yhteenottoja seurasi lisää. Kapinointia esiintyi edelleen. Vasta vuodenvaihteessa 1924-1925 valtakunnallisesta järjestöstä oli muotoutunut se Lotta-Svärd, jonka me täällä nykyhetkessä olemme oppineet tuntemaan.

Tällainen siis oli Lotta-Svärdin synty, kehitystapahtuma jonka tarkastelu oli tämän tutkimuksen tehtävä. Se oli monin tavoin satunnainen ja ennustamaton tapahtuma, kaoottinen, kuten historia yleensäkin. Useimmat lopputulokset saavutetaan sattumalta. Suomen historiassa suurta roolia näytellyt ja sotien aikana äärimmäisen tärkeään asemaan noussut Lotta-Svärd syntyi puoleksi vahingossa. Järjestö, josta muodostui keskeinen osa monien suomalaisnaisten elämää, oli syntyessään juuri suomalaisten naisten sitkeimmin vastustama. Siten historia usein tapahtuu ja yhteiskunta kehittyy, eikä sitä pidä liiemmin hämmästellä.

Työni oli suurelta osin perustutkimusta, sillä tarkastelemaani lottahistorian jaksoa on aiemmin käsitelty vain vähän. Tutkimaton aihe on tietysti historioitsijalle paras aihe, mutta on siinä haittapuolensakin. Perustason tutkimus – tapahtumien, toimijoiden ja tärkeimpien kehityslinjojen löytäminen lähdeaineistosta – hallitsee käsittelyä niin paljon, että tulkinta jää osin vajavaiseksi. Vivahteille ja laajemmalle teoreettiselle analyysille ei riitä aikaa. Paljon jää tekemättä.

Esimerkistä käy naiskuva. Jouduin pääosin käsittelemään sitä yhtenä kokonaisuutena ja yhtenä kehitykseen vaikuttaneena tekijänä, jollainen se kyllä olikin. Mutta samalla se oli sisäisesti monitasoinen ja vivahderikas ilmiö, jonka puitteissa esiintyi laajaakin vaihtelua. Sitä olisi näin ollen voinut analysoida huomattavasti pidemmälle suhteessa lottatyöhön. Yleinen naiskuva ja naisten omakuva vaihtelivat sosiaaliryhmien välillä, millä epäilemättä oli vaikutuksensa järjestön kehitykseen ja erityisesti johdon ja kentän suhteisiin. Siitä sain esille vain aavistuksen käsitellessäni lottajärjestön sotilaallisuutta.

Toinen melko lailla hämärään jäänyt ja osin myös edeltävään liittyvä kohde on maaseudun ja kaupungin välinen akseli. Niille ominaiset piirteet ja niiden väliset erotukset sekä yleensä kahden erilaisen ympäristön vaikutukset tutkimaani kehitykseen olisivat ansainneet laajempaa käsittelyä. Maaseutu ja kaupunki nousevat toistensa vastapooleina siellä täällä lähteistön pintaan. Ilmiö on niin näkyvä, että sitä tulisi tarkastella lähemmin ja seurata pinnalla erottuvaa värähtelyä syvemmälle selitykseen ja teoriaan asti. Siihenkään ei tässä ollut mahdollisuutta.

Nämä ja muut erityiskysymykset jäävät myöhemmän tutkimuksen tehtäviksi. Olen toivoakseni avannut näkökulman, josta käsin tuleva lottatutkimus voi niitä tarkastella. Kansanliikkeen mekaniikka, johdon ja kentän selvä erottautuminen, suojeluskuntien voimakas vaikutus – nämä ilmiöt, jotka hallitsivat Lotta-Svärdin syntyä, tunkeutuivat kokonaisuuden jokaiseen osaan. Myöhempi tutkimus voi siis lähteä liikkeelle niistä. Mahdotonta ei ole sekään, että valitsemaani näkökulmaa voidaan käyttää lottahistoriassa laajemminkin, että sen kautta voidaan tarkastella myös järjestön myöhempää kehitystä. Siinä tapauksessa tutkimukseni olisi edistänyt ainakin joltain osin uuden kokonaistulkinnan syntyä. Jos niin käy, tämä työ on saavuttanut tavoitteensa.


ASIASANAT: lotat, maanpuolustusjärjestöt, naisjärjestöt, yhteiskunnalliset liikkeet, sisällissodat: Suomi: 1918 ­ vapaussota ­ 1920-luku.

SAATAVUUS: mm.  Turun yliopiston kirjasto.