Meidän matka kohti hääpäivää
Tämän tarinan kaaso luki juhlassamme:
Jouni:
Jouni syntyi tammikuussa 1980 perheensä neljäntenä lapsena ja ainokaisena poikana. Lapsuuteen metsän siimeksessä Vehmasjärvellä kuuluivat mäenlaskut Stigalla ja legoilla rakentelu. Koulutiensä Jouni aloitti Koirakosken ala-asteella. Koulussa oli vain noin parikymmentä oppilasta ja koulumatkaa kertyi 10 kilometriä. Matka taitettiin linja-autolla tai taksilla. Silja-sisko kävi samaa koulua ennen siirtymistään yläasteelle. Ylä-asteelle Jouni siirtyi Sonkajärvelle 30 kilometrin päähän, linja-autolla kulkeminen jatkui. Yläasteen jälkeen kutsuivat ammattiopinnot tietotekniikan parissa Iisalmessa. Jouni kävi valmistumisensa aikoihin pyrkimässä opiskelemaan insinööriksi Varkauteen. Opiskelupaikka irtosikin, mutta sitä piti lykätä armeijaan menon vuoksi. Keväällä 2000 tapahtui muutakin..
Aino:
Aino syntyi joulukuussa 1982 perheensä toiseksi lapseksi. Aino kasvoi pienen puiston keskellä, tehden retkiä saappaat väärissä jaloissa. Ainoa kuvaillaan hymyileväiseksi lapseksi, jota nukeksikin kutsuttiin. Koulutiensä Aino aloitti Savikannan ala-asteella. Esikoulun jälkeen luokassa oli monta tuttua. Ensimmäiset viisi vuotta koulunkäynti oli erityisen turvallista, olihan Anneli-äiti vielä tuolloin samassa koulussa opettajana. Yläastetta Aino kävi Imatrankosken yläasteella. ”Tavallista teiniaikaa” kuvaa hyvin näitä vuosia. Tuolloin selvisi myös, että sokerileipurihaaveet oli haudattu, Aino tahtoi seurakunnan leipiin! Aino aloitti lukion, elämä oli helppoa ja poikaystävä vain kaukainen haave... Kunnes...
Yhteinen taival:
2000 keväällä Aino vastaa Jounin kirjeenvaihtoilmoitukseen tyttökavereidensa höykkyyttämänä rempseään tyyliinsä. Yhtäkkiä koko kevät on täynnä sähköä. Tekstiviestit, kirjeet ja elämää pidemmät puhelut sinkoilevat läpi Suomen ja herättävät lähipiirin epäilykset romanssista. Alkukesästä on pakko alkaa puhua edessä olevasta armeijasta. Aino suree, Jouni lohduttaa. Luvataan, että yritetään selvitä 6 kk:sta ja tavata, kun Jouni muuttaa Varkauteen. Jouni lähtee armeijaan ja samanaikaisesti Aino valmistautuu syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Kirjeitä kirjoitetaan ja puhelinlaskuja kasvatetaan molemmin puolin ”rintamalinjaa” viikoittain. Jouni kirjoittaa eräältä leiriltä, kirje saapuu Kieppikujalle merkillä ”Kenttäpostia”. Ainoa pelottaa avata kirje, onkohan huonoja uutisia. Mutta tavallinen Jounin kirje vain. Vihdoin, Rovajärven pitkän leirin jälkeen, koittaa vuosi -01, Jouni pääsee siviiliin. Jouni muuttaa Varkauteen keväällä, Savontien pieneen yksiöön odotetaan vierailua. Vihdoin, hiihtolomalla, Aino soittaa ovikelloa sydän pamppaillen. Anneli ja Pentti ovat varulta jääneet Varkauteen ostoksille ja huolestunut äiti soittaa aika usein (tai ainakin siltä tuntui!). Aino jatkaa kyläilyjään Savontiellä, saa omat avaimet asuntoon ja kuluttaa yhden matkalaukun pyörät sileiksi Varkauden kaduilla. Jouni esitellään suvulle Ainon ylioppilasjuhlissa ja pian sen jälkeen nuori pari matkasi Savoon ensi vierailulle. Aino ja Jouni päättävät kihlautua, kihlapäiväksi sovitaan 18.7.01. 2001 syksyllä molemmat aloittavat opintonsa, Jouni Varkaudessa ja Aino Pieksämäellä. Ensimmäinen yhteinen koti päätetään perustaa Pieksämäelle -02 toukokuussa, kun Ainon on luovuttava asuntolapaikastaan. Aino valmistuu -04 joulukuussa ja palataan takaisin Varkauteen tammikuussa -05. Samalla sovitaan hääpäivästä. Viimeisen vuoden aikana Jouni on saanut opintonsa päätökseen ja voimme ilolla juhlia tätä suurta päivää!