Huushollimme asukit
Huusholliamme asustaa kaiken kaikkiaan minä eli koirien "Akka", minun Ukko, kaksi lasta, kolme koiraa ja kissa. Muistan vinkuneeni koiraa
pienestä pitäen. Varmaankin syynä oli se, että kummallakin naapurillamme oli suomenpystykorva, jotka epäsäännöllisen säännöllisesti kävivät
meillä "kylässä", tosin omin lupine, mutta näiden ko. "irtokoirien" visiitit ei haitanneet luultavasti muita kuin korkeintaan koiranomistajia.
Noin 6-vuotiaana toiveeni toteutui: meille muutti puolivuotias pystykorvansotku, Pepi. Pepi muutti kerrostalosta, jonne se ei sopeutunut ja
nuoresta iästään huolimatta oli kokenut jo paljon. Luottamus siihen, että ihmiset voivat olla mukavia oli menetetty ja yrityksistä huolimatta sitä
ei osattu palauttaa. Kaikkialla muualla oli mukava olla paitsi ei kotona.. eli karkailu oli todellinen ongelma ja tästä johtuen sitä ei enää edes
yritetty pitää irti. Ollessani 13-vuotias Pepi siirtyi sateenkaarisillalle ja sain ystävältäni seropipennun Ressun, jonka emässä oli beaglea ja dreeviä ja
isä oli tuntematon suuruus. Ressu oli kaikkea mitä silloin saatoin koiralta toivoa: ei karkaillut, tykkäsi omasta perheestään, halusi aina mukaani
ja totteli sen mitä tarvitsi, vaikka en osannut kouluttaa sitä mitenkään.
Vuonna 1994 aloin selaamaan koirakirjoja miettien itselleni rotua, jonka kanssa voisi harrastaa jotakin. Tervuer, berni ja hovawart pääsivät
finaaliin ja voiton vei hoffi mm. monipuolisuudellaan ja rodun hyvällä terveystilanteella. Rotujärjestöltä sain pentulistan ja soitin muutamille
kasvattajiille. Yhden kasvattajan kanssa juttelin puhelimessa toista tuntia, vaikka hänellä ei ollukaan tarjota minulle pentua. Tämä nainen antoi
minulle kallisarvoisia ohjeita hoffin kanssa elämiseen ja suositteli minulle pentua yhdistelmästä, joka löytyi Hofsteinsin kennelistä. Sieltä löytyikin
Elämäni Koira. Parempaa en olisi voinut saada ja Artturin ansiosta sydämessäni tulee aina olemaan paikka hoffille. Kiitos Riitta ja Juha.
Artturi on opettanut minulle paljon, ja se on ollut erittäin kärsivällinen ope ;) Se oli ilmeisesti kuullut jo pentulaatikossa pehmeistä koulutusmetodeista
ja näin ollen se ei ole suostunut tekemään pakolla mitään. Kerrankin tyhmyyksissäni annoin tokokisoissa kehän reunalla erään miehen "näyttää" kuinka
koiralle saadaan nopea sivulletulo.. mies pujotti talutushihnan jalkojensa väliin ja toisen jalkansa alle ja siitä nopea pyörähdys, jotta hihna kiskaisee koiran
"oikealle" paikalle. Arskan ilme oli sanoinkuvaamattoman hämmästynyt, kun nykäisy tuntui. Tulokseksi tuli se, että mies kompastui hihnaan, kun koira
ei liikahtanutkaan :)
Talossamme on aina ollut koiria, nyt poikkeuksellisesti jopa kolme. Ukko huolehtii, että käpälämäärä pysyy kohtuullisena. Optimaalisena hän pitää
kahdeksaa koirankäpälää, mutta Veeran hyvien neuvottelutaitojensa ansiosta saimme neljän käpälän poikkeusluvan :))
Hyvä näin, useampaan ei aika riittäisi.
Lapset ovat saaneet elää koiramaailmassa pienestä pitäen ja uskomatonta kyllä, he eivät ole vielä kyllästyneet, vaikka
ovat joutuneet olemaan niin jälkimetsässä kuin tokokentälläkin mukana vauvasta lähtien. Oikeastaan on käynyt ihan päinvastoin.
Veeran viiden vuoden aikainen toive siis toteutui; hän sai oman koiran jonka kanssa voi kulkea erilaisissa koirahommissa. Roduksi valikoitui
schanpendoes snautserin jäädessä voimakkaan luonteensa takia toiseksi. Koira sai kutsumanimekseen AuneOlivia, tuttavallisemmin Aune.
Aiemmin keväällä hän sai itselleen vakituisen lainakoiran leonberginnarttukoira Selman, jonka kanssa hän aloitti JH-harjoitukset ja osallistui
Kemijärvellä järjestettyyn Nuori ja koira -leirille. Koiratouhujen lisäksi Veera harrastaa mm. sellonsoittoa, trampoliinilla hyppimistä ja musiikin
kuuntelua. Selmaan pääset tutustumaan Kennel Kaarnikan kotisivuilla.
Eerik, itseoppinut voileipätieteiden maisteri, tekee ennakkoluulottamasti uskomattomista yhdistelmistä aivan käsittämättömän hyvännäköisiä
ja maistuvia voileipiä. Eerik tykkää koirista ja haaveissa on hankkia tulevaisuudessa oma koiruus, joka on todennäköisesti lintukoira. Kaarnikan
kennelin Olli on luvannut ottaa Eerikin mukaansa syksyllä lintumetsälle, ja mukaan lähtee tietenkin heidän pohjanpystykorvat Neita ja Juulia
vuorollaan. Näitä reissuja odotetaan innolla :) Kotona Eerik ja Ernesti ovat olleet erottomattomat taaperoiästä alkaen, koira on seurannut ja seuraa
yhä Eetiä missä hän liikkuukin. Eerik harrastaa mm. jalkapalloa, trampoliinilla hyppimistä ja PS2:n ja Runen pelaamista sekä lisäksi häntä
kiinnostavat metsästys ja mopot.
