| Kuulumisia | |||
| 30.9.2007 |
Ulkona on komein ruska naismuistiin, ja saamme 'nauttia' siitä ihan sisätiloissakin koirien, lähinnä Aunen kantaessa turkissaan sisälle mitä kauneimpia lehtiä. Aunen kanssa
kävimme hiljattain moikkaamassa leoja ja pohjalaisia. Varsinkin pohjanpystykorva oli Aunesta varsin kummallinen. Sitä piti haistella ja ihmetellä useaan otteeseen; melkein
samankokoinen ja kuitenkin ihan koira ;) Leojen kanssa neiti oli tarkkana, iso koko ja vauhti alussa hirvittivät pientä, mutta siitäpä se sekin sitten suttaantui ja leikki Selman
onnistui varsin mukavasti. Vierailusta löydät kuvia Einin kuvagalleriasta.
Viime viikolla Kemijärvellä oli perinteiset syysmarkkinat: sinne siis :) Näillä selkosilla kun ei monestikkaan ole kymmentä ihmistä yhtä aikaa samalla torilla. Aamulla kävimme ensimmäisen kerran torin 'lepattavassa hökkelikylässä'. Uusi miljöö ihmisineen sekä monenlaisine äänineen laittoi Aunen pään pyörälle, mutta hienosti edettiin. Alussa emme montaa metriä ehtineet edetäkään yhden myyjän tunnistaessa Aunen rodun. Käsittääkseni hänen tyttärellään oli yks tai kaksikin schapea. Minä ja minun (nimi)muisti ei nyt kykene tuottamaan enempää informaatiota asiasta ;) Iltapäivällä kävimme toisen kierroksen ja neiti pörräs ihan omana itsenään alueella, sinkoili sinne tänne minkä ehti hihnan nokassa. Ehkäpä pitäisi alkaa kiinnittämään huomiota enemmän hihnassa kulkemiseen ;) Hoffiherrat ovat voineet ihan hyvin. Ernesti pääsee toteuttamaan itseään riekkuessa Aunen kanssa. Liekö se koskaan aikuistuu ;) Artturia moiset lapsellisuudet ei minuuttia kauempaa jaksa kiinnostaa, täytyyhän talossa nyt joku järjestyksenpitäjäkin olla! Kaikenlaisia pieniä huvittavia sattumuksia on koirien kanssa ollut, mutta eihän niitä nyt enää muista. Aunen kehityksestä vielä jotakin: Kaikki ylä- ja alahampaat edestä lähtivät 20.-23.9. välisenä aikana, koiruus oli mummoluukissaan varsin veikeä näky :) Sängylle ja sohvalle loikkaamiset on onnistuneet jo pari viikkoa varsin tyylipuhtaasti. Koiruus on ylipäätänsäkin löytänyt jalkansa ja tulee niiden kanssa erinomaisen hyvin toimeen: vauhti on hurja ja käännökset nopeita, ainut mikä jää välillä jälkeen on pää. Välillä koira itsekin pysähtyy aivan kun ihmetellen, että tässäkö minä nyt olen!? Kyllä otus on varsin veikeä ilopilleri, rodun valinta ei ole kaduttanut hetkäkään ja yksilönä Aune on vallan mainio. Ihana Huithapeli :)) |
||
| |
|||
| 31.8.2007 |
Koirarintamalla elämä on ollut suhteellisen rauhallista. Urtsilla tapahtuu -sarjassa kentän reunalle on ilmaantunut toinenkin koiranpentu, kultainennoutaja Nemo.
Tämä nuorimies on syntynyt samana päivänä AuneLiinun kanssa ja on osoittautunut varsin mukavaksi leikkikaveriksi :) Massaa Nemolla on miltei triplasti
enemmän, mutta Aunen kettyryys kompensoi taistelukavereiden leikit.
Lisäsin kuvagalleriaan uuden kuvasarjan elokuisen keskiviikkoillan sokkotreffeistä urtsilla (urheilukentällä). Kuvat ovat taas kännyllä sihdattuja, sillä kamera ei ole tullut vieläkään. Viikko tilauksesta saapui muistikortti kameraan, kolme viikkoa tilauksesta saapui kameran salama. Eiköhän se itse kamerakin sieltä vielä .. |
||
| |
|||
| 22.8.2007 |
Maanantaina Aune sai ensimmäisen rokotteen: neitin mussuttaessa eläinlääkärin tarjoamia nappuloita se ei edes huomannut pistämistä. Grammoja neitillä oli vaa'an mukaan noin
4400 ja kaipa se on normaali määrä tuommoiselle. Hankala sanoa, kun vertailukohdetta ei ole.
Aune-neitin elämä on suht' kiireistä: aamupäivät menee pitäessä hoffiherroja hereillä ja iltapäivällä täytyy olla akan apukuskina kuskaamassa lapsia milloin minnekin. Liene sanomattakin selvää, että Aunea ei automatkat jännitä, sen verran paljon neiti on akan pirssin kyytissä oleillut. Arkielämän ohessa neiti toimii kahden junnufutisjoukkueen maskottina/riesana urheilukentällä noin kolmena iltana viikossa. Akan toimiessa toisen joukkueen joukkueenjohtajana Aune pääsi sunnuntaina ensimmäisen kerran ihan vierasotteluun joka järjestettiin noin 100 km:n päässä Saarenkylässä. Neitiä ei kauheasti itse ottelut kiinnostaneet, mutta irtopallot saivat tassut alleen tai koko koiruuden päälleen. Ja ne lukuisat ihanat ihmiset, niin isot kuin varsinkin ne pienet, olivat aivan ihania! Kaipa ihmiskiintiö tuli loppupäivästä täyteen, sillä neiti vetäytyi nukkumaan vaihtopenkin alle välittämättä välillä reiluun sataan desibeliin yltäneestä möykästä päänsä päällä ihmisten kannustaessa joukkueitaan. Joku tuumaskin, että taitaa tuo koira olla kuuro! Tässä aamuna eräänä mietin lasten kans, että kuinkahan monelta ihmiseltä Aune on rapsut ja silitykset saanut.. Useilta kymmeniltä varmaankin. Joskus tulee tuumailtua, että stressaakahan tuo koiruus tätä ainaista menemistä. Ei se kyllä siltä vaikuta.. Syö, juo, sontii ja nukkuu ihan normaalisti. Ruuan määrä vain on olemattoman pieni mitä se nielee, mutta onhan se nyt aikalailla pienempi kuin hoffi. Suhteellista siis. Käyttäyminen uudessa paikassa on reipasta: uteliaana tutkitaan mihin on saavuttu. Hmm.. En muista, että olisiko Aune perääntynyt vielä missään niin, ettei olisi uskaltanut käydä katsomassa jotain. Tuskinpa vain. Niskoja nakellen takapuoltaan puolelta toiselle heitellen se saattaa hakea vauhtia ja sitten törmätään vauhdilla uudestaan uuteen asiaan :) Tapaamamme ihmisetkin ovat osanneet pääsääntöisesti olla koiranpennun kanssa hienosti, joten ikäviltä kokemuksilta olemme säästyneet. Risoo, kun ei ole vieläkään se kamera tullu. Alla kännykuvia pelireissusta: pari ottelutauolta ja yksi kotimatkalta. Täytyy tyytyä niihin toistaiseksi. 
|
||
| |
|||
| 30.7.2007 |
Eilen noin klo 20.00 aikoihin Ukko kertoi, että eräältä lypsykarjatilalta oli aamupäivällä karannut metsään noin yksi vuotias lehmävasikka eli hieho ja sitä oli
etsitty siitä asti. Hän oli itsekin ollu haravoimoimassa muiden kanssa lähimetsiä ja ryyseikköjä ja mukana oli ollut yksi bordercollie, mutta etsinnät olivat
olleet tuloksettomia. Ukko kysäsi, että löytäiskähän Ernesti sitä? Mietin asetelmaa: koira ei juuri ole ollut lehmien kans tekemisissä, alueella oli useita
henkilöitä kulkenut koiran kanssa ja välissä on tullut sadekuurojakin. Tuumin, että osaahan Ernesti ihmistä hakea niin jäljestämällä kuin ilmavainulla,
mutta .. Mitään muuta sillä ei ole haetettu. Päätin, että mennään kokeilemaan. En siinä mitään menetä, mutta maanviljeliä saattaa menettää hiehonsa jos
sitä ei vuorokauden sisään löydy. Naudat tulevat aika nopeasti aroiksi, sillä saaliseläimiähän ne alunperin ovat.
Menimme Ukon kanssa ensin käymään navetassa tutustuttamassa koira lehmiin ja tein koiralle pari "pistoa" lehmien luokse ensin läheltä navetassa ja sitten lähetin pihalta. Navettaanhan koiruus "uppos" ja palkkasin sen siellä. Lehmä "nimettiin" tämmösellä pikakurssilla. Lähdin Ernestin ja Ukon kans oletetulle hiehon sijaintialueelle ja jaoimme mielessämme alueen reilun 50 metrin kaistaleihin kuten henkilöhaussa. Puin koiralle PK-liivit (=merkki, nyt haetaan) päälle parin vuoden tauon jälkeen ja siirryimme sen pienen tuulenvireen alapuolelle jota ei itse rääseikössä edes huomannut. Alueen vasemmassa nurkassa annoin Ernestille etsi-käskyn ja lähdimme kulkemaan suht suoraa linjaa rääseikössä. Koira teki pistoja ja me käveltiin "lähetyslinjaa" pitkin eteenpäin. Ernestin eteneminen tapahtui osittain loikkien, ja koiraa ei välttämättä nähnyt edes silloin, kun se oli kahden metrin päässä. Alueen päässä laskuduimme "linjaa" alaspäin ja lähdimme takaisinpäin ja sama jatkui... Koko ajan koira liikkui ja etsi. Toisen kierroksen lopussa Ernesti pysähtyi jonkun matkan päässä meistä pienellä aukiolla ja alkoi piehtaroimaan sammaleikossa. Manasin mielessäni, mutta menin hiljakseen katsomaan paikkaa. Paikalla ei ollut mitään näkyvää, joten toivekkaana arvelin Ukolle, että oiskohan ko. hieho tehny siihen lirut... Emme mennee kierrosta loppuun, vaan otin riskin ja kehuin Ernestiä ko. paikalla ja annoin rauhallisesti etsi-käskyn. Koira lähti suoraan oikealle alaviistoon, ja me perässä. Koira eteni suunnitellun etsintäalueen ulkopuolelle ja lähestyi jonkun pihapiiriä, joten kutsuin koiran pois, sillä toinen etsijä oli jo käynyt haravoimassa koiransa kanssa alueen pihapiiristä eteenpäin ennen meidän tuloa. Pidimme tuumaustauon ja lähdimme kävelemään poispäin, mutta sillä välin koiruus oli menossa taas pihaa kohti. Teimme käännöksen ja päätimme seurata koiraa. Ohitimme pihan parinkymmenen metrin päästä ja jonkin aikaa seurattuamme koiraa Ukko kuiskas: Bingo! Ernesti löysi hiehon! Koira ei tiennyt mitä tehdä, se vaan katsoi hiehoa reilun viiden metrin päässä ja hieho tuijotti takasin :) Kehuin koiraa hiljaa ja kutsuin sen pois, ettei se lähtisi ajattamaan sitä. Ukko soitti hiehon omistajalle ja lähti omistajaa vastaa maantielle. Jäin koiran kanssa metsään ja pidimme pientä ääntä, jotta hieho pysyisi paikallaan. Ernesti-Trusinantte sai makkaralihapullaherkkuja ja kovasti kehuja uteliaan lehmänalun tuijottaessa meitä. Kohta puoliin Ukko tulikin omistajan ja köyden kanssa. Piiritimme karkulaisen ja pienen episodin jälkeen hieho oli päitsissä. Tämmöstä. Pikkusen paljon olen ylpeä Ernestistä :)) Enkä ole ainoa. Kovasti se on saanut rapsuja ja kyhnytyksiä illanaikana. Meidän Trusinantte. Hoffitus. Etsimiseen meni noin tunti ja koira teki koko ajan töitä. Sinnikko vielä vetskunakin. Nyt se nukkuu jalkojeni vieressä, reppana, ymmärtämättä ollenkaan mistä ne on hösänneet :)) Alla kännykkäkameralla otettua pari suttusta kuvaa H-hetkestä. Ilma oli sateinen ja sääskiä triljoona.. 
|
||
| |
|||
| 26.7.2007 |
Sivuston uusiminen on jotensakin ohi. Jos tämmöstä yksinkertaisempaa mallia tulisi päivitetty useammasti, ettei "ohikulkijoiden" tarvisi aina vinoilla ;)
Saimme uuden asukin huusholliimme, AuneOlivian. Aune haettiin Parkanosta 18 - 19.7. ja ikää hänelle on kertynyt jo huimat 8 viikkoa ja neljä päivää. Hain lasten kanssa neidon junalla ja matka uuteen kotiin meni todella hienosti. Matkan alussa piti vähän aikaan ihmetellä ja sen jälkeen Aune kuorsas Ouluun asti, jossa hieman ulkoiltiin. Rovaniemen rautatieaseman nurtsilla olimme aamupiknikillä ja sitten parin mutkan kautta kohti Kemijärveä. Auton startatessa neiti ojensi kroppansa suoraksi ja alkoi nukkumaan. Koko 12 tunnin matkan aikana ei ollut minkäänlaista itkua, vaikerrusta, pahoinvointia - ei mitään. Reipas koiranalku. Vanhat koirat ottivat uuden tulokkaan hyvin vastaan, uteliaina tietenkin, mutta käyttäytyivät kuitenkin kohteliaasti eli eivät neitiä ihan katolleen tuuppineet :) Neljä ensimmäistä yötä joku meistä nukkui Aunen kanssa kaniverkolla eristetyssä keittiössä (tupakeittiö), ihan varmuuden vuoksi että yöllä ei sattuisi mitään. Tiistai-iltana neiti tuumas ettei hän enää halua olla keittiökoira ja hilasi itsensä oikein varovasti Artturin selän taakse nukkumaan. Arska huokasi raskaasti ja oli sen näköinen anna mun kaikki kestää.. yhen pennun yh-isänä olen jo ollu niin... no, olkoon sitten. Päikkäreiden aikana Aune nukkuu mielellään minun jalkojen päällä jos olen yhdessä kohden, kuten tällä hetkellä. Talvella varmaan mukava, mutta näin kesäaikaan turhan lämmin ;) Nyt tämä neitokainen on alkanut kulkemaan aivan hampaat edellä ja ne iskeytyvät välittömästi yhteen jos vähänkin kirsukarvat tunnistaa koiran törmänneen johonkin. Pienimuotoisia neuvotteluja olemme käyneet moisesta käyttäytymisestä johtuen, mutta kun se muisti tuppaa olla niin lyhyt - tai kiusaus aivan liian suuri. Supersöpö ulkonäkö hieman hämää ja helposti "unohtaa" että se koira, sillä tulee kohta liikaakin kanniskeltua neitiä sylissä. Nyt minä ehkä ymmärrän hieman enemmän shitsujen omistajia ;)) Seuraavista linkeistä pääset tutustumaan Aunen vanhempiin: Ninni ja Aatu |
||
| |
|||