herra ja rouva Steve Jones juhlatamineissa.........
Monet
pitävät
ja itsekin ainakin aikaisemmin pidin internetissä touhuamista
aika lailla kakaroiden puuhana. Puhumattakaan siitä, että
onnistuu saamaan
ystäviä verkon kautta. No, minulle kävi juuri näin.
Oisikohan
ollut
vuosi -97, jolloin aloittelin nettisurffauksen alkeita,
kolusin jotain kirjeenvaihtopalstaa. En muista mikä tai missä
se oli, mutta kiinnitin
huomioni ilmoitukseen, jossa luki suunnilleen näin (suomeksi
käännettynä):
"Täällä Walesilainen keski-ikäinen perheenisä hakee
kirjeenvaihtokaveria
Suomesta. Olen hyvin kiinnostunut Suomesta ja suomalaisista.
Olisiko joku,
joka haluaisi kirjoitella kanssani?"
Tämän ilmoituksen jotenkin sympaattinen ja nöyrä sävy sai
minut kirjoittamaan
tuolle Englannin-ihmeelle ja siitä alkoi todella tiivis
email-kirjeenvaihto, joka jatkuu
edelleen hyvin aktiivisena. Kirjoittelemme 3-4 kertaa viikossa ja
aiheet ovat normaalisti
hyvin tavallisia, jokapäiväisiä asioita. Sellaisia, joista
puhutaan tutun kanssa kadulla
tai puhelimessa. Nykyisten laajakaistojen tultua olemme
siirtyneet toki web-kameroiden
käyttäjiksi ja sepä vasta onkin mukava tapa kommunikoida;
näet toisen ja homma
ei maksa juuri mitään verrattuna normaaliin ulkomaan
puheluun...
Eräänlaisen huipentuman tämä kirjeystävyys koki lokakuussa
2001, kun
tuo mystinen, linjan toisessa päässä keyboardiaan naputtava
mies lensi vieraaksemme
viikon ajaksi.
Vaikka
olimme kirjoitelleet jo
kaksi ja puoli vuotta, vaatii silti mielestäni
aikamoista rohkeutta matkustaa vieraaseen maahan kyläilemään
turvanaan
vain oma vaistonsa siitä, että vastassa on "kunnon"
ihmisiä......Tämä onkin
vakuuttanut minut siitä, että tällaisella emailailullakin voi
toisen oppia
tuntemaan jollain lailla.
Steve
on silloin
tällöin lähetellyt kuviakin perheestään kotona ja lomilla;
kuvaksi valitsinkin tämmöisen vähän erikoisemman. Kuten
tiedämme,
ritari- ja hoviperinne on UK:ssa vähän erilaista kuin
meilläpäin, siksipä
he asujuhlassakin näkevät vaivaa pukujensa kanssa.
En muista, missä linnassa tämä kuva on otettu, mutta ylpeänä
esittelen:
ANN & STEVE JONES !
herra ja rouva Steve Jones juhlatamineissa.........
Steve
on
ammatiltaan keittiömestari ja olen hänelle joitakin suomalaisia
perinnereseptejäkin Englanniksi kääntänyt. En ole vielä
uskaltanut kysyä
minkälaisen vastaanoton Karjalanpaisti Brittipubissa
saa.......Stevelle
ainakin finskiruoka tuntui hyvin maittavan.
Hänen vaimonsa työskentelee sairaanhoitajana. He asuvat
Angleseyn saarella
Llanfair'in kylässä, siis Walesinkielisellä alueella. Kylän
nimi on Wales'iksi
lausuttuna maailman toiseksi pisin:
LLANFAIRPWLLGWYNGYLLGOGERYCHWYRNDROBWLLLLANTYSILIOGOGOGOCH.
Mitäs sanotte ! Uudessa-Seelannissa on kuulemma vielä
pitempiniminen paikka,
mutta tämän Walesilaiskylän rautatieasema tällä pitkällä
nimellä hallitsee
asianomaista sektoria Guinness'in ennätysten kirjassa..
Jonesin
perheessä on kolme tytärtä: Lyndsey, Kirstin ja Samantha,
eikä unohtaa saa ihan pikkuisen sekarotuista Corrie'ta, melkein
New Foundlanderia.
Se kävelyttää Steveä jatkuvasti, satoi tai paistoi..........
Anglesey'n
saari
sijaitsee, sanoisinko keski-Wales'issa, siellä on myös
Holyhead,
paikka, josta lautat kulkevat Irlantiin. Steven kertoman mukaan
näillä lautoilla tehdään
hyvin samantapaisia risteilyjä kuin meidän Ruotsinlaivoillamme;
booze & party...
....siispä
koitti
päivä, jolloin menisin noutamaan Helsinki-Vantaan
lentokentältä
miestä, jonka taustoista tiesin vain emailien perusteella....se
oli sunnuntai, 21.10.
Koska matka on pitkänlainen, ajelin paikalle ajoissa ja katselin
monitoreista
saapuvia koneita ja kävin lisäämässä parkkiautomaattiin
kahdenkympin maksuja
ihan taukoamatta; KAUHEAT PARKKIHINNAT lentokentällä......
Lontoon kone laskeutui, mietin, että vielä ehtisi
karata.....käytävää lähestyy
matkalaukkuineen vaatimattoman oloinen, juuri kuvia vastaava
Steve Jones.
Kun hieman myöhemmin juttelimme tästä kohtaamisesta, myönsi
Stevekin,
että hänellä oli "varasuunnitelma": Jos kentällä
vastassa olisi vähänkin liian
kummallinen tyyppi, olisi hän mennyt Helsinkiin, asunut
hotellissa sen viikon
ja viettänyt kaupunkiloman.......
Kemiamme
toimivat alusta lähtien ja aiemmin pelkäämäni hiljainen,
lähes sanaton ajomatka tänne Auraan ei toteutunut lainkaan,
vaan tarinaa
riitti.....tässä muuten vieraskielisen kirjeenvaihdon yksi
loistava puoli:
pystyt kehittämään kielitaitoasi verrattoman laadukkaasti!
Koska
aikaa oli
vähän, olin laatinut suunnitelman, jossa Steve tapaisi
parhaat ystäväni ja SAUNOISI joka päivä. Sauna on paikka,
jossa
tämä herra ei ollut koskaan käynyt.
Matti
ja Steve
Tämä
turnee
alkoi heti samana päivänä loistavan, hyvän ystäväni Matti
Muurisen
vieraana. Mattihan pitää ravintolaa täällä Aurassa, joten
sieltä ekskursiomme meidän suomalaisten kummalliseen elämään
alkoi......no, tässä vaiheessa
jäin ensin hieman yksin, sillä kun kaksi keittiömestaria
kohtaa, ei muusikoille juuri
puheenvuoroja jaella......Steve sai Matilta kattavan esittelyn
ravintola Haarikan
toiminnasta ja varsinkin keittiöstä.
Matti
lämmitti
mahtavan pihasaunansa ja siellä me sitten saunottiin ja syötiin
suomalaista makkaraa ja juotiin suomalaista olutta ja
Koskenkorvaa.
Muurisen uima-allas oli jo lähes jäässä, mutta hataran
muistikuvani mukaan
ainakin isäntä kävi jopa uimassa....mutta, mutta, kukapa oli
viimeisenä
heittämässä löylyä, herra Steve Jones ! Steve piti saunasta
niin paljon, että
tuli viimeisenä pois ja tämä toistui myös seuraavina
päivinä......
....nimittäin
seuraavana päivänä saunoimme Hämeessä, Malin Mikan hienossa
saunassa Tammelassa, Lunkaan kylässä. Lunkaalle menimme
lähinnä tietenkin
siksi, että harvan tosiystäväjoukkoni lipunkantaja Timo Tervo
asuu siellä..
Timo oli lämmittänyt kesäkeittiönsä ihan meitä varten ja
jos tuo kesäkatos
ei ihan huoneenlämpöinen ollutkaan, suoritti loppulämmityksen
jälleen.....mikäs muu
kuin Timon tervetuliaispommiksi plöröämä lämmin Kossu.
Tuona
yönä,
kävellessämme Malilta Tervomaalle, sattui vielä harvinainen
juttu:
talven ensimmäiset, mahtavat revontulet värittivät taivaan ja
siinä olikin Stevellä
ihmettelemistä. Olisi se varmaan ollut hauska näky
ulkopuoliselle tarkkailijallekin,
kun seisoimme keskiyöllä pellolla taivasta tuijottaen, mutta
olivatpahan komeat
nuo Steven kunniaksi loistaneet taivaan urut. Luulen, että
meistä jokainen tunsi
noilla hetkillä tämän todellisen pienuutemme.......
Kun
pientä
ystäväpiiriäni tutkitaan, ei voi unohtaa jo lapsuudesta asti
tuntemaani Kaislan Tonya, joka myös asuu Aurassa. Häneen ja
firmaansa
kävimme myös pikaisesti tutustumassa. Sinä iltana saunoimme
kuitenkin
sitten Takalan saunassa, josta viimeisenä ulos tuli, kukahan se
oli.....
no Stevepä tietenkin !
Kun
tuollainen
ulkomaan elävä vieraaksi tulee, niin sitä huolehtii
hirveästi,
kuinka kaikki menee, miltä ruoka maistuu, nukkuukohan se nyt
hyvin
tuossa meidän vierashuoneen sohvalla.......Tämä herra Jones
sopeutui
hänelle ihan varmasti tosi eksoottiseen ympäristöön
loistavasti. Hän teki pitkiä
aamukävelyjä, kun me muut vielä nukuimme, hän leikki lastemme
kanssa
sujuvasti, vaikka yhteistä kieltä ei ollut; tosi empaattinen ja
ihana ihminen.
Steve on ahkera korttien ja postipakettienkin lähettelijä.
Muksuille hän lähettelee
milloin mitäkin: karkkia, pieniä leluja...........
Kun
kirjeenvaihtomme alkoi, oli Englanninkielen taitoni lähes
nollassa.
Joskus kivikaudella oli soittokavereinani parikin brittiä ja
tuttava-muusikko-
piirissä yksi amerikkalainenkin, joiden kanssa vehdatessa
kielitaito karttui
ja pysyi urillaan, mutta sitten muutamassa vuodessa paljon
pääsi unohtumaan.
Steve on tuonut kielikylpyä elämääni tosi paljon ja tämä
onkin yksi seikka,
minkä vuoksi tämmöistä kirjeenvaihtoa tulisi jokaisen suosia.
Ilmaista
kielioppia ja hienoja ystäviä......
Tässäpä
oli
siis pienimuotoinen kuvaus ystävästäni Stevestä.
Anglesey'stä ja Llanfair'ista löytyy juttuja myös webissä.
Nyt toivon vain, ettei Steve halua minun kääntävän koko
tätä tarinaa
Englanniksi hänen luettavakseen. Kysyin nääs häneltä
kuitenkin ensin
luvan, ennenkuin aloin hänestä tänne kirjoittelemaan......
MATKAKERTOMUS osa 1 (2.4.2004)
Hyvissä
ajoin
talvella 02-03 Matti kysyi, josko kiinnostaisi lähteä hänen
mukanaan
Irlantiin elokuussa -03. YEEE, olin tietenkin kovasti otettu
tällaisesta kutsusta ja
ilmoittauduin oitis mukaan. Tässähän meillä olisi oivallinen
tilaisuus piipahtaa
myös Britannian puolella tapaamaan kaveriamme Steven Jones'ia.
Torstaina
14.
elokuuta hyppäsimme koneeseen Turussa, vaihdoimme vähän
isompaan
Helsingissä ja kolmisen tuntia Finnair pistelee Dubliniin.
Olimme varautuneet vaihtelevaan
säähän, joka siellä yleensä vallitsee, mutta nyt oli täysi
helle Vihreän Saaren yllä.
Seurueeseemme kuului myös joukko ravintoloitsijoita ja Olvin
ihmisiä. Tästä johtuen
(luulen ainakin niin) yhteinen kemia ja sävel oli viritetty heti
valmiiksi oikealle taajuudelle;
hauskaa oli ensi sekunnista lähtien...ja sepä jäi näin
jälkikäteenkin ajatellen reissun
loistavaksi yleisilmeeksi. Olvin puolesta ja muutenkin maapallon
ristiinrastiin kiertäneenä
matkamme "johtaja" itseoikeutetusti oli herra Raimo
Rajaorko, joka Dublin'in sykkeen ja hässäkän
hyvin tuntevana paimenteli joukkuettamme, milloin kimpassa
liikuimme.
Ulos ja baariin kävi tietenkin heti tiemme, kun olimme
pikaisesti majoittuneet ydinkeskustassa
hotelliimme. Matti diggaa viskistä ja oluesta, minä paremminkin
vain oluesta, joten siinä
mielessä olimme ns. paratiisissa. Paikallisia viski- ja
olutmerkkejä on pilvin pimein...
Parhaat oluet ensimmäisenä päivänä nautimme kuitenkin
eräässä pienessä panimossa,
jonka pieni henkilökunta meille tehdastaan esitteli. Olut oli
tummaa ja täyteläistä,
mallasta täpösen täynnä, kertakaikkiaan herkullista.....
Suunnitelmaamme
kuului lähteä seuraavana aamuna laivalla yli Irlanninmeren
Holyhead'iin,
Angleseyn saaren läntisimpään kärkeen. Varasin taksin
aamukuudeksi, joten otin huomioon
aikaisen herätyksen ja painuin pehkuihin jo iltakymmeneltä.
Matti jäi vielä muun ryhmän
kanssa hotellimme baariin. En kuullut Matin yöllistä entreetä
huoneeseemme, mutta kun
heräsin jostain syystä kello 2:n maissa, nukkui Matti
lattiamatolla sängyn ja ikkunan välissä.
No, huoneemme ainoa vuode oli iso parisänky....tuntuu se kyllä
vähän kummalta nukkua
miehen kanssa samassa sängyssä ja näin Mattikin asian varmaan
näki, kun hän nukkumaan
paneutui....No, nousin ylös, kuiskasin hiljaa: "Matti,
otetaanko huikka"? Muurinen
pomppasi pystyyn, avasimme viskipullon ja otimme pienet. Mutta
sitten varsinaisesti
alkoi tapahtua: Matti paineli kylpyhuoneeseen ja laittoi suihkun
päälle. Mietin ensin,
että onpa kumma aika ruveta peseytymään. Sitten hän ajoi
parran ja laittoi dödöt kainaloon,
tallusti pois kylpyhuoneesta pieni lattialla väärinpäin ollut
imukupein varustettu matto
jalkapohjiinsa tarttuneena, melkein siihen kompastuen ja alkoi
pukemaan..hehh...
Silloin vasta tajusin, että Matti luuli jo aamun koittavan ja
taksin odottavan.....
kyllähän sitten naurettiin ja otettiinpa vielä toinenkin
huikka....Tämä hauska episodi on
jäänyt elämään muistoissamme ja siihen usein palaamme ja
koetamme tuon
tilanteen ja siihen liittyvän huumorin välittää edelleen
niille, jotka vielä jaksavat
juttujamme kuunnella....No, kun Matti sai kumimaton irti
jaloistaan,
menimme vielä pariksi tunniksi takaisin nukkumaan.
No,
aamu koitti
ja eikun taksiin.
Satama-alueelle päästyämme oli vastassa pikkubussi, joka vei
meidät
terminaaliin. Matka oli varmasti vain noin 100 metriä, joten
ihmettelimme
moista kyyditystä. Terminaali oli kolkon ja lohduttoman oloinen
verrattuna
vaikkapa Turun vastaavaan, josta paatit Ruotsiin lähtevät.
Laiva
oli
katamaraanityyppinen, samansorttinen kuin Helsingistä Tallinnaan
liikennöivät viinakaupat. Matka Holyhead'iin ei kestänyt kuin
vajaat kolme tuntia.
Steve oli meitä autollaan vastassa ja turnee Snowdonian alueella
alkoi.
En ollutkaan ymmärtänyt kuinka vuoristoista tuo alue on.
Vihreitä, melko korkeita
lampaiden asuttamia vuoria loputtomiin. Pari tuntia ajeltuamme
Steve vei meidät
kotiinsa Llanfair'iin ja keittiömestari kun on, laittoi hän
meille kevyen lounaan.
Menaibridgen
vierellä. Tätä siltaa käyttäen tehdään Britanniassa
eniten itsemurhia (siis tällä sillaltahyppäämis-tekniikalla).
Suomesta
viemisiksi veimme tietenkin Koskenkorvaa ja ruisleipää, mutta
Steven mielestä paras lahja varmaankin oli Suomi-verkkarit,
jotka hän heti
puki päälleen. Steven vaimolle Ann'ille veimme Kalevala-korun.
Hannu, Steve Suomiverkkareissaan ja Matti
Ja
sitten eikun
pubikierrokselle..........niin, ja tietenkin
fish&ships-aterialle.
Tuosta mainiosta sapuskasta meillä suomalaisilla on mitä
kummallisimpia
ajatuksia ja käsityksiä, mutta kertakaikkiaan mainiolta maistui
tuo anglo-ihmisten
perusruoka muutaman oluen jälkeen valtameren rannalla
nautittuna.
Pubissa Holyhead'issä.
Walesin
reissumme päätti rattoisa junamatka Bangor'ista Holyhead'iin.
Junassa ei saanut polttaa, mutta yllätykseksemme ihmiset ottivat
vapaasti
eväspulloistaan miestä väkevämpää huikkaa...niinhän mekin
sitten teimme...hehhehh...
.....jatkuu...........
Tässä
(kuvaa
ihan vähän editoitu) kokoonpano, jolla soitimme monta vuotta ja
tähän ryhmään sijoittuvat parhaat ja hauskimmat muistot
keikkavuosilta.
Timo Tervomaa ja Kari Hillo soittavat vielä yhdessä, minä
lipsuin yrityksineni
ns. päiväduunarien puolelle. Kaverit vielä asuvat sen verran
kaukana, että aika
harvoin nähdään....Kari muutti pääkaupunkiseudulta takaisin
kotikonnuilleen
Kotkaan ja Timo asuu Tammelassa. No, Timon kanssa sentään
kesäaikaan
pelaillaan golfia aina, kun yhteen satutaan. Ohjelmistomme
leimautui selkeästi
60-, 70-, ja 80-lukujen rock- ja pophitteihin. Minä sovitin osan
materiaalista,
mutta kun tultiin CCR- ja BEATLES-kamaan, on Kari Hillo kyllä
yliveto arraaja.
Hän osaa nuo biisit millimetrin tarkkuudella, varsinkin kitara-
ja laulustemmasektorin.
Näin jälkikäteen olen usein ihmetellyt, miten vähällä
kritiikillä minä pääsin sovituksineni,
kun Kari osaa ne ihan oikeasti ! Olisipa hauskaa nähdä Kari
kisaamassa Esa Niemisen
kanssa Bumtsi-Bumissa teemana The Beatles..Voisipa olla tasainen
skaba, mutta jos
teemaksi valittaisiin CCR, laittaisin kyllä lanttini likoon
Karin puolesta!
Bändit
joutuvat
aika usein raatamaan tosi pitkiä keikkoja, niin mekin. Mutta kun
ohjelmistomme
oli pikkuisen erilainen, saimme myös paljon sellaisia iisejä
vetoja esim. isoissa pubeissa,
missä usein oli tosi hyvä tunnelma ja yleisö. Ja kun paikalle
sattui Eagles- ja Beatles-
faneja, osasivat he arvostaa vaivalla rakentamiamme
laulustemmoja....voi voi,
oli se kyllä useimmiten pirun hauskaa ! Ehkä aika kultaa
muistot; unohtuneet on
rengasrikot kovalla pakkasella...tai kun peräkärryn aisa
katkesi ihan alkutaipaleella
matkalla Sotkamoon...tai kun kuski nukahti jäisellä tiellä
jossain Oulun tienoilla ja
letka jymähti kärry edellä syvään lumihankeen....hehh...tai
kun Göteborgista palatessamme
kohti Tukholmaa kauheessa kiireessä laivalle ehtiäksemme ei
kukaan enää jaksanut
ajaa...ajoimme silti ja ehdimme laivaan...On se ihmeellistä,
miten näin jälkeenpäin
kaikki tuo kaaos on muistoissa muuttunut kumman romanttiseksi ja
kivaksi seikkailuksi.
T.Tervo Roll 69
design by Hannu
Etusivu
Äänistudio
Valokuva-
ja
taittostudio
Soitonopetus
Yhteystiedot
Yhteistyökumppanit
ja muut linkit