VÄRILÄMPÖTILA JA SUOTIMET Vesa Heino

Tässä monisteessa käydään läpi värilämpötilan keskeisimmät perusperiaatteet, sekä kerrotaan miten suotimia hyväksikäyttäen voidaan kuvan väritasapaino saada oikeaksi.

VÄRILÄMPÖTILA JA KELVIN ASTEIKKO

Jatkuvan spektrin valolähteestä (mikä sisältää kaikki näkyvät aallonpituudet) tulevan valon värien keskinäistä suhdetta mitataan värilämpötilana. Värilämpötila ilmaistaan kelvin (K) asteikolla. Kelvin asteikko määritellään siten, että lisätään 273 siihen lukuun celsiusasteita joka vaaditaan ns. mustan kappaleen (metalli) lämmittämiseksi kohteesta tulevan valon väriseksi. Mustaa kappaletta käytetään standardina koska se ei heijasta valoa (lue värejä) joka osuu siihen, vaan välittää ainoastaan säteilyä kun sitä kuumennetaan. Kelvin asteikko alkaa 0 kelvinistä mikä vastaa - 273 pakkasastetta celsius asteikolla. Kelvin asteikko ilmaisee siis valon väriä niin kuin ISO asteikko ilmaisee filmin herkkyyttä.

Vaikka päivänvalo näyttää valkoiselta se sisältää aina jotain väriä, riippuen vuorokauden ajasta, vuoden ajasta ja sää tilanteesta. Aivomme muistavat miltä asioiden tulisi näyttää ja uskottelevat meille, että valo on valkoista vaikka näin ei olisikaan asianlaita. Valitettavasti värifilmi ei pysty tähän, vaan yksinkertaisesti rekisteröi sen värilämpötilan mikä kulloinkin on vallitsevana. Jos käytät filmiä joka ei vastaa vallitsevaa värilämpötilaa tulee kuviisi värivirhe, mikä näyttää epäluonnolliselta. Kannattaa muistaa, että jokaisen filmivalmistajan käsitys oikeasta väritasapainosta vaihtelee hieman, joten hyvään lopputulokseen pääsemiseksi kannattaa tuntea käyttämänsä materiaalit.

Yleisin filmityyppi on kehitelty antamaan luonnollisen näköisen värintoiston päivänvalossa. Keskipäivällä kelvin lämpötila on ulkoilmassa noin 5500 kelviniä. Päivänvalofilmit antavat hyvän lopputuloksen valon lämpötilan ollessa 5200 - 5800 kelviniä. Päivänvalon ominaisväri on sininen, mutta auringon nousun ja laskun aikaan se sisältää vähemmän sinistä aallonpituutta. Kun värilämpötila laskee alle 5200 kelviniä alkaa päivänvalofilmi näkemään aiheet punaisempina eli lämpimämpinä. Mitä enemmän värilämpötila laskee alle 5200 kelvinin, sitä suurempi värivirhe on. Keinovalossa päivänvalofilmi tuottaa lämpimiä oranssi-puna-keltaisia kuvia, kun taas talvella kaikki näyttää hieman kylmemmän sävyiseltä. Valo joka heijastuu värillisestä seinästä tai tulee värillisen läpinäkyvän kohteen läpi vaikuttaa koko kuvan väritasapainoon.

Keinovalokohteita varten on kehitelty tyypin B filmi, joka on väritasapainotettu 3200 kelvinin kohdalle. Sitä voidaan käyttää hyvin tuloksin 250 - 500 watin valokuvalamppujen kanssa, mutta jos kuvaat sillä alhaisemman värilämpötilan (punaisemman) omaavan lampun valossa, kuten hehkulampun valossa on lopputuloksena keltaisempi kuva. Keinovalofilmi antaa paremmin väritasapainoltaan tasapainotettuja kuvia kaikessa keinovalossa tapahtuvassa kuvauksessa, kuin päivänvalofilmi. Keinovalofilmin käyttäminen päivänvalossa aikaansaa kuviin sinisen värivirheen. Mikäli et voi korjata värivirhettä filminvalinnalla, etkä halua kuviisi näitä värin "siirtymiä" jää ainoaksi keinoksi käyttää suotimia. Parhaimman lopputuloksen saat aikaiseksi kun korjaat väritasapainon oikeaksi suotimien avulla filmin valotushetkellä, kuin että yrität korjata sitä myöhemmin.

Negatiivifilmit

Negatiivifilmit pystyvät käsittelemään paremmin sekoittuneita värilämpötiloja (päivänvalo ja keinovalo), kuin diafilmit. Ne antavat myös kaksi mahdollisuutta korjata väritasapaino oikeaksi; silloin kun filmi valotetaan ja silloin kun tehdään lopullinen printti. Herkemmillä värinegatiivifilmeillä (ISO 400 tai enemmän) on helpompi saattaa oikea väritasapaino erilaisissa olosuhteissa kuin hitaammilla tovereillaan. Värinegatiivifilmit antavat myös paremman lopputuloksen loisteputkivalossa tapahtuvassa kuvauksessa.

Diafilmit

Periaatteessa diafilmit rekisteröivät juuri sen minkä näet. Käytännössä - johtuen aivoissa tapahtuvasta korjauksesta tarvitset tarkkaan lopputulokseen pääsemiseksi värilämpötilamittaria. Tämän mittarin avulla voidaan määritellä tarvittava korjaussuodatus. Mikäli kuvat on otettu ilman korjaussuodatusta ja värivirhe on häiritsevä jää ainoaksi mahdollisuudeksi valmistaa diasta kopio ja tehdä tarvittava suodatus tämän toimenpiteen yhteydessä. Kopiointi kuitenkin lisää kontrastia ja vähentää kuvassa esiintyviä yksityiskohtia.

Salamavalo

Salamavalolaitteet omaavat värilämpötilan joka vastaa kirkasta päivänvaloa, tavallisesti värilämpötila on noin 5600 -6000 kelviniä. Jokainen laite on erilainen, joidenkin ollessa hieman kylmemmänsävyisiä ja sinisemmän valon antavia kuin toiset. Elektronisalamat tuottavat myös suuren määrän ultraviolettivaloa, joka voi toistua sinisenä sävynä filmillä. Mikäli salamavalolaitteesi tuottaa mielestäsi liian kylmän lopputuloksen, voit korjata sitä asettamalla keltaisen OS - 10 CC-suotimen (color correction) välähdyspään eteen. Värillisillä suotimilla ja salamalaitteilla voidaan myös luovasti muuttaa valon väriä kohteessa. Hyvä keino on käyttää pientä salamavalon välähdystä apuna kuvatessa päivänvalofilmillä keinovalossa, koska se vähentää keinovalon vääristävää vaikutusta väritasapainoon.

YLEISIMMÄT KORJAUSSUOTIMET JA KELVIN LÄMPÖTILAT

Jos alat vakavasti harrastamaan värivalokuvausta tarvitset muutamia värisuotimia. Älä kuitenkaan ryntää ostamaan laatikoittain suotimia, vaan keskity niihin kohteisiin joita useimmin kuvaat ja pyri hankkimaan ne suotimet jotka korjaavat noiden tilanteiden ongelmat. Pikkuhiljaa oman kuvauskokemuksesi karttuessa opit korjaamaan myös vaikeampia valaistusolosuhteita oikeaksi.

Alla olevissa taulukoissa on esitetty sekä suhteelliset kelvin lämpötilat päivänvalo ja keinovalo lähteille, että perus korjaussuotimet kutakin kelvin lämpötilaa varten.

Yleisimmät valonlähteet ja niiden suurpiirteiset värilämpötilat :

*Huom! Päivänvalon värilämpötila riippuu vuorokauden ajasta, vuoden ajastaja kuvaus paikan sijainnista.
** Huom! Lampun käyttömäärä sekä sen ikä vaikuttavat värilämpötilaan.

Yleisimmät korjaussuotimet:

Värilämpötilamittarit

Kohteen värilämpötila voidaan tarkkaan määritellä värilämpötilamittarin avulla. Tarkimmat ja kalleimmat mittarit tarkastelevat kolmen päävärin; punaisen, sinisen ja vihreän keskinäisiä suhteita vallitsevassa valossa. Värilämpötilamittarit eivät ole kovin tarkkoja epäjatkuvaa spektriä säteilevien kohteiden mittaamisessa. Epäjatkuvaa spektriä esiintyy mm. paljon loisteputkivaloa olevissa kuvauskohteissa.

Fluorisoivat valolähteet

Fluorisoivaa valoa aikaansaa loisteputket, joiden sisältämä varautunut kaasu saa putken sisäpinnan fosfori päällystyksen säteilemään. Loisteputkesta tuleva valo ei ole samanlaista kuin muusta keinotekoisesta valolähteestä tuleva valo, vaikka se voi näyttää sellaiselta. Fluorisoiva valo sisältää sekä epäjatkuvan, että epätasapainossa olevan spektrin. Loisteputken väri riippuu siitä millaista fosforia siinä on käytetty ja millaista kaasua se sisältää. Loisteputkien herkkyyspiikkit osuvat suurinpiirtein vihreän ja sinisen spektrin alueille, sisältäen myös hieman punaista ja muita spektrin värejä eri suhteissa. Ja jottei asia menisi liian helpoksi niin valon intesiteetti vaihtelee sitä mukaan kun putken sisällä oleva kaasu liikkuu. Tästä johtuen fluorisoivaa valoa antava valonlähde ei ole suositeltavin valinta värivalokuvauksessa, jossa pyritään luonnolliseen lopputulokseen.

Mitä tapahtuu ilman filtteriä?

Jos valokuvaat päivänvalofilmille loisteputkivalossa on lopputuloksena vihreä värivirhe. Tämä ei ole kovinkaan mukavan näköistä, varsinkin jos kuvaat ihmisiä, koska vihreä ihonsävy saa tutunkin henkilön näyttämään lähinnä vierailijalta ulkoavaruudesta. Parempaan lopputulokseen pääsee jos käyttää kuvaushetkellä korjaavia toimenpiteitä.

Mitä korjaavia toimenpiteitä voi tehdä?

1. Voit vaihtaa kaikki fluorisoivat valonlähteet päivänvaloloisteputkiksi tai hehkulampuiksi, joiden valo on helpommin korjattavissa. Kummatkin toimenpiteet vievät luultavasti liikaa aikaaja rahaa, joten tämä on vain teoreettinen vaihtoehto.
2. Voit yrittää myös peittää loisteputken muovisella filtterillä, joka muuttaa valon lähemmäksi päivänvaloa - tämäkään keino ei ole kovin käytännöllinen.
3. Jos mahdollista kuvaa kohteesi nopealle värinegatiivifilmille (ISO 400 >), tämä antaa sinulle kaksi mahdollisuutta tehdä korjauksia; kuvaushetkellä ja printintekovaiheessa. Mitä herkemmästa negatiivifilmistä on kysymys, sitä suurempi toleranssi sillä on "vastustaa" tämän tyyppistä valoa.
4. Käytä fluorisoivan valon filtteriä. Niitä saa sekä, päivänvalofilmeille, että keinovalofilmeille ja niitä voidaan käyttää negatiivi- ja diafilmien kanssa. Näillä saadaan yleensä hyviä tuloksia, mutta mikäli kriittiseen lopputulokseen halutaan päästä, niin joudut tekemään testikuvauksen käyttämällä CC-filttereitä ja päättelemään tarvittavan suodatuksen. Yleensä oikea suodatus on magenta- ja sini-filtterin välimuoto.
5. Yritä sovittaa loisteputket käyttämäsi filmin kanssa tasapainoon. Jotkin loisteputket antavat selvästi luonnollisemman väristä valoa tiettyjen filmien kanssa. Esimerkiksi päivänvaloja värikorjatut loisteputket toimivat hyvin kun kuvaat päivänvalofilmille ja käytät suodinta. Keinovalofilmin ja suotimen kanssa on suositeltavaa kuvata lämmintä valoa antavan loisteputken valossa.
6. Käytä salamalaitetta antamaan täytevaloa kohteeseen. Tämä vähentää fluorisoivan valon vaikutusta lopullisessa kuvassa, saaden kuvat näyttämään väritasapainoltaan oikeilta.
7. Käytä Fujin Reala (ISO 100) värinegatiivifilmiä, johon on sisään rakennettu neljäs värikalvo korjaamaan fluorisoivan valon aiheuttamaa värivirhettä.

Kaasupurkauslamput

Elohopea ja natrium kaasulamppuja kutsutaan kaasupurkauslampuiksi. Niiden hyvänä puolena on pitkä polttoikä, mutta valokuvauksen kannalta niiden säteilemä valo on lähes mahdoton korjata oikeaksi, vaatien maksimaalisen määrän suodatusta hyvään lopputulokseen pääsemiseksi. Kaasupurkauslamppuja käytetään mm. teiden varsissa olevissa valaisimissa ja joissakin värikuvien tekemiseen tehdyissä pimiölampuissa.

Ota riskejä

Kaikesta edellä kirjoitetusta ei kannata pelästyä, vaan kannattaa ottaa kuvia kaikissa valaistusolosuhteissa vaikkei omistaisi ensimmäistäkään suodinta. Joskus voit onnistua luomaan väritunnelman joka sopii täydellisesti kuvaamaasi aiheeseen. Usein erilaisten valolähteiden sekoitus näyttää jännältä ja erilaiselta, joten hurjiakaan kokeiluja ei kannata jättää tekemättä. Pahin mitä voi tapahtua on, että et pidä siitä, mutta oletpahan yhtä kokemusta rikkaampi ja tiedät seuraavalla kerralla hieman enemmän värien käyttäytymisestä. Mikäli aiot valokuvaajaksi sinun tulee käyttää kameraasi ja "polttaa" filmiä, se on paras keino oppia kuvaamaan ja ymmärtämään materiaalien käyttäytymistä. Kokeile mitä voit löytää olemalla visuaalinen tutkimusmatkaaja.

SUOTIMET

Mikä on suodinten tehtävä?

Valokuvauksessa käytettävät suotimet ovat läpinäkyviä* lasista tai muovista tehtyjä "kiekkoja", jotka muuttavat niiden läpi tulevan valon määrää ja väriä. Ne asetetaan joko kameran tai suurennuskoneen objektiivin eteen (suurennuskoneissa myös objektiivin taakse suodinpitimeen) tai valolähteen eteen joka kohdistuu kuvattavaan kohteeseen. Suotimet joita käytetään valokuvauksessa on oltava tehty optisesta lasista tai muuten ne heikentävät kuvan laatua. On myös hyvä kiinnittää suotimen osto vaiheessa että se on ns. monikalvo päällystetty (MC), tämä parantaa merkittävästi sen optisia ominaisuuksia. Suotimien joita käytetään valaisimien (salamavalojen) edessä ei tarvitse täyttää optisia laatuvaatimuksia, mutta niitä on suojeltava käytön yhteydessä liialta kuumuudelta (kuumavalot), jotta ne eivät haalistuisi.
*Poikkeuksena ovat infrapunakuvauksessa käytettävät läpinäkymättömät suotimet.

Kuinka suotimet toimivat

Suurin osa suotimista on värillisiä ja ne toimivat valoa vähentävästi, "imien" itseensä ne valon värit jotka ovat vastakkaisia niiden omalle värille ja läpäisten aallonpituuksia jotka vastaavat niiden omaa väriä. Yleensä suotimet ovat yksivärisiä, mutta voivat vaihdella väritiheydeltään (väri voimakkuudelta). Koska suotimet "pidättävät" osan niiden läpi kulkemasta valosta, tarvitaan oikeaan valotukseen pääsemiseksi korjausta joka tunnetaan nimellä suodinkerroin.

Suodinkerroin

Suodinkerroin 2X tarkoittaa yhden aukon valotuksen lisäystä, kun taas 4X tarkoittaa kahden aukon lisäystä ja 8X kolmen aukon lisäystä jne. Valotuksen lisäys voidaan suorittaa, joko himmennintä avaamalla tai suljinaikaa säätämällä, myös filminherkkyyden muutos valotusmittarissa korjaa asian. Esimerkiksi mikäli käytät suodinta jonka suodinkerroin on 2X ja kamerassasi on ISO 100 filmiä voit säätää filmiherkkyyden kameraasi ISO 50 kohdalle ja asia on kunnossa. Mikäli käytät objektiivin läpimittaavaa kinofilmi- tai rullafilmikameraa tapahtuu valotuksen korjaus tietysti automaattisesti.

Kuinka eri suotimet voidaan tunnistaa toisistaan

Suotimia kuvaavia ja yksilöiviä järjestelmiä on kehitetty useita erilaisia. Laajimmin käytetty on Kodakin Wratten systeemi, jossa eri suotimet on helppo erottaa toisistaan numero ja kirjain yhdistelmillä, kuten 85B. Värikuvauksessa käytettävät suotimet on valmistettu muuttamaan kohteen valaisevan valon väribalanssia haluamallamme tavalla. Valolähteen valon väriä kuvataan värilämpötilalla ja mitataan Kelvin (K) asteina. Jos valon värilämpötila ei ole tasapainossa käyttämämme filmin kanssa on lopputuloksena filmillä esiintyvä värihuntu. Kuten jo edellä kerrottiin tarkassa työskentelyssä tarvitaan värilämpötilamittaria, josta voidaan suoraan näytöstä lukea Kelvin asteet ja näin tarvittava korjaussuodatus.

Tasapainota käyttämäsi filmi ja valonlähde toisiinsa

Paras tapa tuottaa luonnollisen näköisiä värikuvia on tasapainottaa filmi, valonlähde ja oikea suodin valotusajan kanssa. Värinegatiivifilmit omaavat aina jonkin verran korjaus mahdollisuutta printintekovaiheessa, mutta diafilmit ovat anteeksiantamattomia. Tästä syystä diafilmien kanssa valotushetken oikea värikorjaussuodatus on ensiarvoisen tärkeää lopputuloksen kannalta. Valmistajat ovat helpottaneet diafilmin käyttöä vahvistamalla erityyppisiä diafilmejä; päivänvalolle tasapainotettu diafilmi (5 500 K), Type A diafilmi fotolamppuja varten (3 400 K) ja Type B diafilmi joka on tasapainotettu studio ja keinovalolle (3 200 K). Jos Type A tai Type B filmejä valotetaan päivänvalossa on seurauksena voimakas sininen värivirhe kuvissa, kun taas päivänvalolle tasapainotetun filmin käyttäminen keinovalossa aikaansaa kuviin puna-keltaisen värivirheen.
On olemassa suurin piirtein sata erilaista suodinta, joilla voidaan korjata esiintyviä värilämpötiloja.

Yleisimmät suodintyypit joita käytetään värifilmien kanssa.

Värikorjaussuotimet

Värikorjaussuotimia (CC suotimet) käytetään tehtäessä tarkkoja korjauksia yhteen tai kahteen väriin valossa. CC suotimet saavat aikaan vähäisiä värinmuutoksia ja korjaavat pieniä värivirheitä. Niitä voidaan käyttää myös saamaan oikea väritasapaino tehtäessä väriprinttejä. CC suotimia saa erilaisilla tiheyksillä sinisen, syaanin, vihreän, magentan, punaisen ja keltaisen värisinä. Tiheyden muutos ilmaistaan numeroarvona esim. CC l0B merkitsee 10 pykälää lisää sinistä suodatusta.

Kääntösuotimet

Kääntösuotimia käytetään tehtäessä suuria muutoksia väritasapainoon. Yleisesti kääntösuotimia käytetään tasapainottamaan tietty filmityyppi ja valonlähde keskenään, mutta niitä voidaan myös käyttää luovasti halutun väritasapainon aikaansaamiseksi. Kääntösuotimet sisältävät Kodak Wratten sarjan 80 (sininen) ja 85 (kullanruskea) suotimet. Yleisesti käytetyt 80 sarjan suotimet on tarkoitettu käytettäväksi päivänvalofilmille kuvattaessa keinovalossa. Esimerkiksi 80A suodin on tarkoitettu käytettäväksi päivänvalofilmille tavallisessa 3 200 Kelvinin keinovalossa, kun taas 85B suodin korjaa väritasapainon oikeaksi käytettäessä keinovalofiliniä päivänvalossa.

Valon tasapainotus suotimet

Valon tasapainotus suotimet tekevät pienempiä korjauksia väritasapainoon kuin kääntösuotimet. Niitä käytetään saamaan vallitseva valo ja keinovalofilmi lähemmäksi toisiaan. Esimerkiksi sarjan 81 (Wratten) suotimissa on kellertävästä kullanruskeaan oleva sävy, joka auttaa alentamaan valon värilämpötilaa. Käyttämällä 81A suodinta voidaan oleellisesti vähentää sinistä aallonpituutta ilma, meri tai lumi aiheissa. 82 sarjan suotimet sisältävät sinertävän värivivahteen ja näin ollen nostavat valon värilämpötilaa. Esimerkiksi 82A suodinta käytetään vähentämään lämmintä värisävyä aikaisin aamulla tai auringon laskun yhteydessä tapahtuvassa kuvauksessa.
FL-D (päivänvalo filmeille) ja FL-B (Type B keinovalo filmeille) suotimia käytetään yleisesti loisteputkien tuottaman sini-viher valon korjaamiseen.

Harmaasuotimet

Harmaa- eli neutraali tiheys suotimia käytetään vähentämään valon määrää filmillä. Ne eivät vaikuta vallitsevaan väritasapainoon, vaan vähentävät valon kaikkia aallonpituuksia tasapuolisesti. Niitä valmistetaan vähentämään valonmäärää yhden, kahden tai neljän aukon verran. Käyttömuotona voi olla esim. syvyysterävyyden saaminen pieneksi tai erittäin herkän filmin käyttäminen kirkkaassa valossa.

Polarisaatiosuodin

Valo kulkee suoraviivaisesti, mutta valoenergiasäde "hyppii" joka suuntaan itsensä ympärillä. Polarisoitunut valo "hyppii" vain yhdessä tasossa. Polarisaatiosuodinta, joka on normaalisti harmaan ruskea väriltään käytetään aikaansaamaan polarisoitunutta valoa valokuvauksessa. Polarisoitunut valo eliminoi heijastuksia ei metallisista pinnoista, kuten lasi ja vesi, ja lisää näin värikylläisyyttä. Polarisaatiosuotimella saadaan esimerkiksi taivaan sini näyttämään syvemmältä, rikkaammalta ja kontrastikkaammalta. Kahta polarisaatiosuodinta päällekkäin käytettäessä ne voidaan kääntää toisiinsa nähden sellaiseen kulmaan missä ne toimivat valoaläpäisemättömästi, valonläpäisevyyttä voidaan lisätä ja vähentää kääntämällä suotimia eri asentoihin, näin pari polarisaatiosuotimia käyttäyttyy samoin kuin harmaasuotimet. Kun käytät polarisaatiosuodinta muista tarkentaa ensin ja sitten vasta kääntää suodinrengasta sen verran että vaikutus on nähtävissä. Kun kuvaat automaatti tarkeinteisella kameralla, joudut hankkimaan pyöröpolarisaatiosuotimen (PL-CIR), koska se ei estä tarkennuksen toimintaa samoin kuin tavallinen polarisaatiosuodin.

Dikroidiset suotimet

Dikroidisia lasisuotimia löytyy värisuurennuskoneista. Ne toimivat interferenssin avulla, siten että suotimen pintaan on päällystetty ohut kalvotus, mikä päästää tietyt valon aallonpituudet läpi ja heijastaa tietyt aallonpituudet pois itsestään estäen näin niiden vaikutus mahdoillisuuden.

Suotimet erikoistarkoitusta varten

Erikoissuotimia ovat ultravioletti-, utu- ja skylight suotimet. Kaikki nämä vähentävät UV-valon vaikutusta jonka filmi rekisteröi sinisenä. Ne aikaansaavat luonnollisen värintoiston päivänvalokuvauksessa. UV-suodinta käytetään usein myös ns. objektiivin suojasuotimena estämään naarmujen syntyminen objektiivin etulinssiin. Tähän tarkoitukseen se sopiikin mainiosti neutraalin värintoistonsa ansiosta.
Infrapunasuotimia käytetään infrapunakuvauksessa päästämään filmille ainoastaan infrapunan aallonpituuksia. On myös olemassa erikois ultravioletti suotimia, jotka päästävät ainoastaan UV-valoa lävitsensä, näitä käytetään lähinnä tieteellisessä tutkimustyössä.

Suodinsarjat

Suodinsarjat kuten Cokin-suotimet tai Lee-filters mahdollistavat erilaisten muovi suotimien asentamisen kameran objektiivin eteen omaan pidikkeeseensä. Näistä sarjoista löytyy yleensä lähes kaikki tarvitsemasi suotimet huomattavasti edullisemmin kuin erillisiä lasisuotimia hankkimalla. Huonona puolena voisi pitää muovisten suotimien naarmuuntumis alttiutta ja huonompaa optista laatua. Luovana ratkaisuna voit valmistaa itse täysin uniikkeja suotimia, jotka on helppo asentaa kyseisten sarjojen suodinpitimeen.

< takaisin