KUVA UI MUSIIKIN VIRTAAN
Lauri Kukko, kuvat Jorma Airola.

Voiko musiikkia kuvittaa, tuon abstraktin taidemuodon siitä kärsimättä? Eikö ole kyseenalaista antaa kuulijalle konkreettisia mielikuvia musiikista, josta ehkä on jo syntynyt tietty sisäinen näkemys? Onko sävellys ns. vapaata riistaa kuvin tulkittavaksi välittämättä säveltäjän mahdollisista vaikutteista?

HAASTE

Kun vuoden 2008 alussa kuulin ajatuksesta kuvittaa Edvard Griegin pianokonsertto live-esityksessä, oli päällimmäisenä tunteena epäilys.
Haaste tuli Espoon Musiikkiopistolta, jonka 35 v-juhlakonsertissa teos esitettäisiin. Pianosolistina olisi Paavali Jumppanen opiston nuorten sinfonikkojen säestyksellä. Haasteen saajana oli Tapiolan Kamerakerho, joka lyhyen pohdinnan jälkeen otti sen rohkeasti vastaan.

RAJAUS

Kun ryhdyimme pohtimaan tulevaa tehtäväämme, oli tiedossamme vain kaksi varmaa seikkaa: digitekniikka ja esitysajankohta, 30. lokakuuta. Kaikki muu odotti selvittäjäänsä.. Päällimmäisinä kysymysten pinossa olivat tietysti kuvien aiheet. Kuunneltuamme konserttoa ja ehkä Griegin tuotantoa ennestään tuntienkin, monille tuli mieleen luonto.
Eikö norjalainen säveltäjä perustanut luomistyötään elämyksiin luonnossa, kuten Sibeliuksen kohdallakin usein väitetään? Siis kauniita luontokuvia häiveellä, vai mitä? Kolmiosaisen konserton kesto on noin puoli tuntia. Tarvitaanko kymmeniä vai satoja kuvia? Muodostimme vapaaehtoisista Grieg-ryhmän pohtimaan asioita.
Tuloksena syntyi ajatuksia, joista tärkein lienee periaate: Musiikki on pääasia. Kuvien on vain hienovaraisesti säestettävä. Tältä pohjalta ehdotin, että ”tavallisten” luontokuvien sijaan kuvaisimme luontoa puoliabstrakteina pintoina, jotka eivät heti paljasta alkuperäänsä. Sellaisia kuvia on helpompi kytkeä kuvaketjuksi musiikin virtaan. Samasta aiheesta pitää ottaa useita, hieman erilaisia sommitelmia ja väreiltään kirjavia tulisi välttää.
Musiikki on ajassa liikkuva taidemuoto. Visuaalinen eteneminen koetaan liikkeeksi vasemmalta oikealle ainakin länsimaissa. Niinpä pyrin itse kuvaamaan pintoja, joissa korostuvat elementit (varjot, viivat yms.) olivat vaakatasossa tai kallellaan oikealle. Lapin kevättalvessa kamerani tallensi lukuisia ”varjoja hangella” –kuvia, kelohirsien kierteisiä halkeamia jne. Ennen kesää Grieg-kansiossani oli kolmatta sataa otosta.
Ryhmän itseluottamus paisui havainnosta, että vanhoista kuvista saattoi kelvata jokin osa tai että samasta otoksesta voi rajata useita kelpo pintoja. Ääneen lausuttiin jopa ajatus siitä, että koko urakkaan voisi riittää parikymmentä kuvaa eri osituksineen. Kuvien väriäkin voisi muunnella tarpeen mukaan. Näillä eväillä annoimme kesän tulla vastaan.
Elokuun lopulla tavatessamme, tuli ilmi, ettei ryhmän jäsenille ”abstraktin luonnon” löytäminen ollutkaan helppoa. Grieg –varasto jäi muutaman kuvaajan varaan.

SEKUNTIPELI

Varsinainen työ, musiikin ja kuvavirran yhteensovittaminen alkoi syyskuussa, työkaluina tietokone ja Photoshop Elements.Tehokkuuden lisäämiseksi ryhmää supistettiin kolmeen.
Paavali Jumppaselta saimme cd –tallenteen vastaavasta esityksestäUSA:n kiertueelta. Mittasimme konserton kestoksi sekuntia vaille 31 minuuttia. Osien välisistä tauoista ei ollut tietoa.
Aloitimme toisesta, hitaasta osasta, joka on myös lyhin. Ensimmäisen päivän saldo jäi miinukselle. Homma oli kaikkea muuta kuin helppo. Samoihin aikoihin tulee jobinpostia: Emme voi käyttää Tapiola –salin suurta valkokangasta. Se laskeutuisi kapellimestarin selkään! Ainoa mahdollinen heijastuspinta on lavan takaseinä, kellertävää puuta!
Tieto pudotti värit minimiin ja kuvien laatuvaatimukset huusivat kovia kontrasteja. ¬- Oliko meillä sellaisia?
90% Grieg –varastosta karsiutui. Hyvästi ”varjot hangella” ja hopeiset kelot, samoin lukuisat muut kuvakohteet. Jäljelle jäivät mm. virtaavan veden varjot ja kiillot voimakkaassa vastavalossa, nekin mustavalkokuviksi muunnettuina.
Onneksi olin kuvannut ahkerasti keväistä puroa, kuten työparini Lassi Ritamäkikin. Näillä otoksilla saimme 2. osan valmiiksi.
Oli selvää, että kuvia tarvittiin huomattavasti lisää, vaikka keksimmekin käyttää samoja kuvasarjoja toistuviin sävelkulkuihin. Purot pysyvät paikoillaan. Kävin kahdesti noutamassa lisäevästä Kirkkonummelta, viimeisen kerran vain päiviä ennen H-hetkeä.
Istumalla koneen edessä useita täysiä työpäiviä saimme kuvavirtamme ajoitetuksi cd –levyn mukaiseksi ja valmiiksi kenraaliharjoituksiin, jotka olivat vain päivää ennen juhlaesitystä.
Kenraali videoitiin, jolloin havaittiin, että nyt konsertto sujui minuutteja nopeammin kuin esikuva –cd:llä.
Alkoi pikainen lyhennysoperaatio: kuvia poistettiin ja häivytyksiä lyhennettiin huomaamattomasti sieltä täältä, koska nousukohtien, hidastusten ja etenkin finaalin on osuttava kohdalleen.

FINAALI

Juhlailtana Esa Kivivuori on salin teknisessä valvomossa videotykin vieressä, hiellä työstetty dvd –levy valmiina ajettavaksi. Lassi ja minä istumme kädet kosteina kutsuvieraspaikoilla täydessä salissa.
Konserton ensimmäinen osa pysyy kohtalaisesti ruodussa. toisessa huomaamme orkesterin kiirehtivän, kuvavirtamme jää jälkeen. Tauko ennen viimeistä osaa on lähes olematon, joten tiedämme, etteivät finaalin viimeiset tahdit tule synkkaamaan kuviimme. Onneksi Esa on valppaana ja lyö pahvin projektorin eteen samalla hetkellä kun kapellimestarin tahtipuikko heilahtaa viimeisen kerran. Juhlaesitys oli kymmenkunta sekuntia kenraaliakin nopeampi.

LOPPUHUUHTELU

Miten riviyleisö koki ”kuvituksen”? Todennäköisesti vain harva tajusi myöhästymisiä ajoituksessa, esityshän oli ainutkertainen, tekijöiden kohdalla myös ainutlaatuinen. Juhlavalaistusta lavan ympärille oli lisätty, mikä hieman haalensi taustakuvia entisestään. Mutta kuten sanottua: Konsertissa musiikki on pääasia – tässäkin.
Työn tilaaja, Espoon Musiikkiopisto oli ilahtunut lopputuloksesta. Me tekijät myös tyydymme siihen, vaikkei Griegiä soitettu tällä kertaa aivan meidän nuottiemme mukaan. Olemme monta kokemusta rikkaampia, ehkä viisaampiakin ja huomaamme sienimetsässä viheltävämme osia eräästä pianokonsertosta.


< takaisin