Hobby Radio Club Pola Finland
C.B. RADIO CLUB POLA - Pohjanmaan LA- Kerho Kotipaikka
Töysä.
Vuodesta 1991 toiminut Radioharrastajien
vapaamuotoisena
yhteenliittymänä, keräten pientä jäsenmaksua vuosittain.
Vastikkeena julkaisemme kolme jäsenlehteä vuodessa
jäsenten laatimista artikkeleista.
Vuosittainen kesäleiri on myös muodostunut perinteeksi.
Myös pienempiä kokoontumisia on vuoden aikana järjestetty,
näistä on yleensä tiedoitettu bulletiinissa.
Toimihenkilöt ovat vapaaehtoisesti ilman korvausta mukana
toiminnassa, joten kaikki muut tapahtumat ovat maksuttomia, paitsi jos
pilkkikilpailu on järjestetty siitä on peritty pieni osallistumismaksu..
Jäsenmäärä on vaihdellut 140-190 jäsenen välille vuosien varrella.
Jäsenistö koostuu kannatusjäsenistä, DX kuuntelijoista, radioamatööreistä,
sekä muista LA- puhelimien käyttäjistä ja radioharrastajista.
POLA - HISTORIA
Talvinen tervehdys täältä Melan ja Päivänsäteen
maisemista. Aurinkoinen ja varmaan kaikkien aikojen unelmakesä
meille suomalaisille säitten puolesta on muistojen ketjussa. Joulu,
vuoden suurin juhla, lähestyy jälleen vauhdilla ja; kerhollamme
on myös merkkivuosi edessä tulee 15 vuotta taivalta tammikuun
4. päivänä kerhon perustamisesta. Niinpä yhtenä
perustajajäsenenä
Pola-kerhossa ajattelin luoda pienen katsauksen kuluneisiin vuosiin
kerhon historiassa. Liikennöinti CB-bandeilla 1990 alkupuolella
oli aktiivista, kun internet ja kännykkä vieneet ihmisten
aikaa.
Aina löytyi juttuseuraa kanaviita. Seutukunnalla oli aiemmin vaikuttanut
Aslakerho, mutta toiminta oli loppunut.
Tilausta uudelle kerholle siis oli ja päätettiin tunnustella
uuden perustamista. Aktiiveja löytyi yllättävän
paljon kuin myös kannatusta kerhon perustamiselle. Marraskuussa
1991 kutsuin innokkaita koolle Isomäen kylän Tammelaan ja
ilmapiiri oli sähköisen innostava. Koolla oli seuraavat LA-tunnukset:
Justeeri, Pikku-Kalle, Kapu, Piispa, Pastori, Mylläri, Mela ja
Päivänsäde, ehkä joku muukin.
Yhteistuumin päätimme perustaa kerhon ja pidimme perustavan
kokouksen Ähtärin Osuuspankin kerhohuoneella 4.1.1992. Siitä
kerhon toiminta lähti käyntiin. Saimme kaupungilta Vääräkosken
entisen opettajan asuntolan kerhohuoneeksi, jossa pidimme kokoukset,
pikkujoulut alkuvuosina ja kokoonnuimme viikollakin tarinoimaan nokittain.
Päätettiin julkaista myös jäsenlehti ( Bulletiini
)
joka onkin oma tarinansa.