JÄMSÄNJOKILAAKSON
PERHOKALASTAJAT RY-

SIDONTAILLAT

Jämsänjokilaakson perhokalastajat pitävät sidontaillan joka torstai kevät- ja syyskaudellai. Jokaisena sidontailtana on jokin sidonta-aihe, esimerkitsi taimen,- lohi- tai harjusperhot. Sidontalloissa keskustellaan aiheisiin liittyviä asioita ja kehitellään uusia perhoja. Paikalla on normaalista 5-15 henkilöä. Meillä on ollut muutamia erikoisvieraita, kuten Veli Autti, Lauri Syrjänen ja Heikki Anttonen  alias "Mr. pompero". He ovat käyneet opastamassa perhonsidonnan salaisuuksia. Tälläisenä iltana parhaillaan paikalla on ollut useita kymmeniä jäseniä.

Seuralla on huomattava määrä sidontatarpeita (myös levysiipisiin) joita jokainen voi hyödyntää sidontailloissa tarpeen mukaan, sidonta penkkejäkin on muutama, joten jos ei omista.

NUORISOLEIRIT

Jämsänjokilaakoson perhokalastajat ry ovat järjestäneet mahdollisuuksien mukaan nuorisoleirin kesä- heinäkuun aikoihin. Leirin on normaalisti viikonlopun mittainen. Leiripaikkana on toiminut Jämsänkosken Koskenpäällä sijaitseva Survosenkoski. Kurssille on osallistunut 10-12 nuorta, myös pari tyttöäkin on innostunut mukaan. Leiri alkaa yleensä viikonloppua edeltävällä viikolla muutaman tunnin mittaisella sidontaopetuksella, joka myös jatkuu koko leirin ajan.

Varsinainen leiri alkaa lauantaina, jolloin ohjaajat  opastavat henkilökohtaisesti heittämään perholla jokaista leiriläistä. Heille opastetaan, myös mikä on potkuhaavin merkitys ja tarkoitus perhokalastuksessa, sekä kuinka sitä käytetään! Leirillä käydään läpi monia muita perhokalastukeen liittyvistä valineistä. Mukana on ollut edellisten leirien osaanottajia kertaamassa ja oppimassa uusia taitoja, sekä saamassa lisää kimmoketta tähän loistavaan harrastukseen.

KALARETKET

Olemme tehneet joka vuosi tai mahdollisuuksien mukaan muutamia yhteisiä kalaretkiä Suomen tunnetuimmille koskille ja joille. Paikkoina ovat olleet Huopanan,- Kapeen,- Kitusen,- ja Kuusaankosket. Myös isoimmat joet ovat olleet mukana, kuten Simojoki ja Kymijoen Langinkoski. Saalistuliaiset ovat olleet kohtuullisia. Retken pituudet ovat vaihdelleet 1-7 vrk.