Jämsänjokilaakson perhokalastajat ry on perustettu vuonna 1996. Seuran perustivat alueella asuvat asiasta kiinnostuneet alan harrastajat. Seuran perustamiskokouksessa osanottajia oli 20. Ohjeita saimme seuran perustamiseen mm. SUKL:sta. Kotipaikkana toimii Jämsänkoski. Seuran puitteissa olemme järjestäneet ja olleet mukana monessa. Seuramme on järjestänyt tapahtumia myös nuorille. Nuorisoleiri on pyritty järjestämään mahdollisuuksien mukaan. Toimenkuvaamme on kuuluneet kalanistutukset sekä kotikosken viihtyvyyden ja siisteyden säilyttäminen. Seuramma on ollut mukana perhokalastuksen joukkueen sm-kisoissa vuonna 2003 jolloin seuramma sijoittui historiallisesti 9:nnksi ensimmäisissä arvokisoissa. Myöhemmin arvokisoissa ei ole tullut odotettua tulosta.