sisällön alkuun   |
etusivu edellinen sivu opiksi ja ojennukseksi työkalupakki mukava tietää kätköjä, kätköjä

Pekan gepsit

Hankin ensimmäisen navigaattorini noin 1992. Käytin sitä patikkaretkillä ja kanoottireissuilla.

Kulkemisen luonne muuttui gepsin kanssa. Kartan ja kompassin avulla tuli kuljettua suoraa reittiä seuraavalle kohteelle. Gepsin kanssa saattoi liikkua vapaammin maaston ja maisemien mukaan; gepsi ohjasi takaisin reitille. Yleensä katsoinkin kulkusuunnan summittaisesti auringosta ja tsekkasin silloin tällöin gepsistä miten sivussa reitiltä olin.

Pekan Garminit

'90-luvun alussa ei navigaattoreita kovin suuri valikoima ollut. Hankin Garminin mallin GPS 50 ja olen siitä lähtien ollutkin garminiitta.

Garmin GPS 50:n käyttöohjeessa mainostettiin, että se on MultiTrack-vastaanotin, joka pystyy seuraamaan jopa kahdeksaa satelliittia samanaikaisesti. Gepsin muistiin saa tallennettua 250 reittipistettä ja 10 reittiä. Laite painaa noin 550 grammaa paristoineen.

Seuraava gepsini on Garmin GPS 12XL. Se on jo 12-kanavainen. Reittipisteitä mahtuu muistiin 500 kpl. Niistä voi muodostaa 20 reittiä, jokaisessa korkeintaan 30 pistettä. Painoa on puolet vähemmän kuin vanhimmassa - 270 grammaa pattereineen.
Tämän toisen Garminin kanssa aloitin geokätköilyn. Kun gepsistä meni syksyllä 2002 näyttö rikki, ostin samanlaisen uuden.

Kesäloma 2003 kului melkein pelkästään kätköjen parissa. Loman jälkeen tuli gepsikuume ja piti tilata Garmin eTrex Vista. Siinä on kaikenlaisia lisukkeita: kompassi, korkeusmittari ja jonkinlainen karttakin. Vistaan saa tallennettua 1000 reittipistettä ja 20 reittiä kussakin jopa 125 pistettä. Gepsi on 150 grammaa kevyt. Muistia on 24 MT.

Garminin gepseihin on saatavilla parikin erilaista maastokarttaa Suomesta. Maahantuoja Navcor Oy:n Vapaa-ajan kartat ovat Maanmittauslaitoksen peruskartta-aineistoa, joiden mittakaava on Etelä-Suomessa 1/10000, Lapissa 1/50000. Suomi on jaettu kuuteen alueeseen. Metsästäjän Erätukun Topo-Suomi kartat on tehty yhteistyössä Genimapin ja Maanmittauslaitoksen kanssa. Suomi on pilkottu GT-karttojen mukaisiin alueisiin, joita on 17.

Ostin alueen 1 Vapaa-ajan kartan, joka käsittää Suomen lounaisosan suunnilleen Jyväskylään asti. Karttaohjelman käyttö kyllä muuttaa "työskentelytapoja". Aiemmin syöksyin maastoon aika lailla kylmiltään. Korkeintaan tulostin MapQuest-kartan kätkön tienoilta.
Nyt olen suunnitellut retkiä etukäteen. Olen merkinnyt kartalle etappipisteita ajomatkalle, esimerkiksi risteyksiä josta pitää kääntyä pikkutielle ja mahdollisia parkkipaikkoja. Helpottaa kun gepsi antaa ilmoituksen saapumisesta kääntymispaikkaan vähän etukäteen. Vaikka kyllä auto on liian nopea; usein tulee silti ajettua risteyksen ohi.
Kartta myös helpottaa reittisuunnittelua maastossa, voi katsoa korkeuskäyriä ja väistää jyrkimmät rinteet.

Kesällä 2004 iski taas gepsikuume, nyt minulla on työkaluna Garmin GPSMAP 76C. Siinä on värinäyttö, muistia kohtalaisen paljon, 115 MT, 1000 reittipistettä ja 50 reittiä, paino 215 grammaa. Vähän on iso kapula kun on tottunut Vistaan, mutta aika käteensopiva ja näppärä käyttää. Nikkelimonimetalliakut kestävät pitkään.

GPSMAP 76C

En tunnusta olevani piintynyt garminiitta, kyllä Magellankin saattaisi käydä. Katsotaan kun kuume taas nousee.

 

takaisin

25.7.2004
29.10.2005 ylävalikko