sisällön alkuun   |
etusivu edellinen sivu opiksi ja ojennukseksi työkalupakki mukava tietää kätköjä, kätköjä

GEOKÄTKÖILYVERMEET

Geocaching.com -sivuston ylläpitäjällä Groundspeak'illa on useita keskusteluryhmiä, joissa käydään mielipiteenvaihtoa geokätköilyä sivuavista aiheista. Foorumien pääsivulta on linkit alaryhmiin.

Ylimpänä on ryhmä, jossa on GC.com-sivuja koskevia tiedotuksia. Sitten seuraa vajaa parikymmentä aiheenmukaista, englanninkielistä foorumia. USAn sisäisiä keskusteluja käydään seitsemässä alueellisessa ryhmässä. Kansallisia foorumeita, joissa voi myös keskustella omalla kielellä, on runsas tusina. Yksi näistä on pohjoismaiden ja Baltian foorumi. Lopuksi on vielä kolme Waymarking-ryhmää ja tilastotietoja, esim. parhaillaan kirjautuneena olevat nimimerkit.

Suomalaisten keskustelupaikka on Pohjoismaiden ja Baltian foorumi. Sinne voi kirjoittaa ihan selvällä suomenkielellä. Jos säikeen aihe liippaa muitakin kuin täkäläisiä, on hyvä kirjoittaa englanniksi. Muitakin kieliä voi foorumissa käyttää. Suomalaiset ovat ryhmässä valtaväestönä, koska monilla muilla mailla on paikallisia foorumeita muualla.

KIRJAUTUMINEN

Foorumeihin on linkki GC:n sivulla. Niihin pitää kirjautua erikseen, mutta se käy samoilla tunnuksilla kuin GC:hen. Sivun ylälaidassa on linkki Log in. Kotikoneella voit laittaa rastin ruutuun Remember me , niin ei tarvitse joka kerta kirjautua. Jos tunnet tarvetta olla näkymätön eli nimesi ei näy kirjautuneiden käyttäjien luettelossa, ruksaa myös kohta Log in as invisible.

FOORUMIASETUKSET

Profiilisivullasi GC.com'issa voit määrittää pikkukuvan eli avatarin, joka näkyy kirjoittamiesi viestien vieressä. Kuva tulee näkyviin kun kirjaudut ulos foorumista ja uudelleen sisään.
Profiilisivulla on myös paikka foorumitittelille, joka tosin tulee näkyviin vain maksaville jäsenille. Muilla se on Geocacher tai alle kymmenen viestiä kirjoittaneella Tadpole - nutipää. Jos haluat käyttää vakioallekirjoitusta, kirjoita se profiilisivulle. Allekirjoituksessa voi käyttää linkkejä muodossa [url=http://jokuverkkosivu.fi/alisivu.htm]Sivun nimi[/url]. Kotipaikka (Location) näkyy myös foorumiviesteissä.

Foorumiasetuksiin pääset sivun ylälaidassa olevasta My Controls-linkistä. Aikavyöhykkeen voit muuttaa Board Settings -kohdassa Suomen GMT +2 tuntia asetukseen. Muuten oletusasetukset ovat yleensä OK.

VIESTIEN LUKEMINEN

Foorumin yläosaan on naulattu muutama pysyvä säie. Muut ovat aikajärjestyksessä, viimeksi kommentoidut ylimpänä. Sivun alalaidassa näkyy tällä hetkellä kirjautuneiden käyttäjien nimimerkit.

Jos säikeessä on viestejä, joita et vielä ole lukenut, on säikeen otsikon alussa oranssi-valkoinen ruutu. Se on linkki Goto last unread, eli siitä aukeaa säikeen viimeinen, lukematon viesti. Jos haluat merkata koko foorumin luetuksi, valitse Forum options-valikosta Mark forum as read and return.

Säie aukeaa luettavaksi klikkaamalla otsikkoa. Replies-sarakkeessa näkyy montako vastausta säikeeseen on kirjoitettu. Numerosta aukeaa luettelo kirjoittajista. Topic starter on aloittanut säikeen, nikistä pääsee hänen profiilisivulleen. Seuraavana on säikeen lukukertojen määrä ja sitten linkki viimeiseen viestiin ja sen kirjoittajan profiiliin.

Foorumiviestien vasemmalla puolella näkyy viestin kirjoittajan nimimerkki, hänen avatarinsa ja lisätietoja kirjoittajasta. PM-nappulasta voit lähettää hänelle viestin.

VIESTIIN VASTAAMINEN

Säikeen alussa ja lopussa on linkki Add reply. Siitä aukeaa viestieditori, johon voit kirjoittaa vastauksen. Tekstiä voi muotoilla muuttamalla fonttia, kokoa tai väriä. Ei yleensä kannata ellet halua korostaa jotain tekstin osaa.

Linkin saat lisättyä maalaamalla linkkinä näkyvän tekstin ja painamalla maapallonappia. Kirjoita tai kopioi avautuvaan ruutuun linkin kohdesivun osoite.
Sähköpostilinkin voit lisätä kirjekuorinapista, kirjoita meiliosoite ruutuun. Viestiin on mahdollista liittää myös kuvia. Kuvien on oltava jossain verkkosivulla tai internet-palvelimella, viestiin tulee linkki kuvan sijaintipaikkaan.
Viestissä voi käyttää luetteloita, joko numeroituja tai luettelomerkillä varustettuja. Ja veikeillä hymiöillä voi ilmaista tuntemuksia.

Jos haluat näyttää jonkun tekstin osan lainauksena, maalaa teksti ja klikkaa Wrap in a Quote -painiketta. Foorumiviestien kommentoinnista on juttua myöhemmin.

Preview Post -painike näyttää viestin esikatselun. Kannattaa käyttää, siitä on helpompi oikolukea teksti ja siitä voi kokeilla että linkit toimivat. Add Reply postittaa viestin.

Säikeen lopussa on Fast Reply -linkki. Siitä aukeaa yksikertaisempi vastausruutu, johon voi kirjoittaa pelkkää tekstiä, ei linkkejä tai muotoiluja.

KOMMENTOINTI

Kun haluat kommentoida jotain foorumiviestiä, klikkaa viestin alalaidassa olevaa Reply-linkkiä. Viestieditori aukeaa ja siihen on kopioitunut kommentoitava teksti [quote]-tagien välissä. Voit poistaa osan lainauksesta jos vastaat vaikka yhteen viestin lauseeseen, muuten toisen kirjoittamaa tekstiä ei tietenkään sovi muutella. Kommentissa voit käyttää muotoiluja, linkkejä, kuvia ym. kuten edellä.

Jos haluat kommentoida yhdellä kertaa useampaa viestiä, paina niiden viestien Quote-nappia, joka samalla muuttuu punaiseksi. Klikkaa sitten Add reply -linkkiä, editori aukeaa kaikkien kommentoitavien tekstien kera.

ETSIMINEN

Kun etsit tietoa jostakin aiheesta tai haluat vaikka kirjoittaa uuden viestin vanhaan säikeeseen, voit käyttää foorumin etsintätoimintoa. Search-linkki on Groundspeakin logon alla olevassa siniharmaassa kentässä.

Etsintäkriteerinä voi olla hakusana tai useampi tai voit etsiä määrätyn nimimerkin kirjoittamia juttuja tai jopa jonkun kätköilijän viestejä tietystä aiheesta.

Jos hakusanoja on useampi, etsitään viestejä, joissa esiintyy joku sanoista. Hakua voi tarkentaa etu- tai loppuliitteillä. Jos sanojen edessä on plussa (+juna +asema), etsitään juttuja, joissa on molemmat sanat. Miinus etumerkki kertoo, että tekstissä ei saa olla sitä sanaa (+juna -asema). Sanan lopun voi korvata kertomerkillä, tuloksena ovat kaikki viestit, joistä löytyy sanan alkuosa (juna* => juna, junasta, junanvaunu jne). Fraasia etsittäessä laitetaan sen ympärille lainausmerkit ("Juna on asemalla").

Etsintä tapahtuu aktiivisena olevasta foorumista, mutta kohteen voi vaihtaa luettelosta. Etsittäville viesteille voi myös asettaa aikarajan.

Ennen uuden säikeen aloittamista kannattaa etsiä, onko aiheesta ollut puhetta jo aiemmin ja mieluummiin jatkaaa olemassa olevaa säiettä.

UUDEN SÄIKEEN ALOITTAMINEN

Foorumisivujen ylä- ja alalaidassa on uuden säikeen aloittamista varten linkki New Topic. Säikeen aihe tulee Topic Title -ruutuun. Suomekielisten juttujen alkuun on hyvä laittaa lyhenne FIN: .
Seuraavalle riville voit kirjoittaa esim. aiheen englanniksi niin muunmaalaiset voivat kysellä jos aihe kiinnostaa.

Säikeen aloitusviestin voit kirjoittaa tavanomaisesti editorilla. Säikeen otsikon yhteyteen voi liittää veikeän hymiön tai asiallisen kysymysmerkin jos aiheena on joku tiedustelu.

 


Onpa pitkä juttu - tuli taas väännettyä rautalankaa. Foorumin käyttäminen on kuitenkin ihan helppoa ja hauskaa kun alkuun pääsee. Aluksi itsekin ujostelin, mutta nyt on jo tullut kirjoitettua yli 700 viestiä.

Geokätköilijät käyttäytyvät foorumissa varsin kohteliaasti ja ystävällisesti netikettiä ja foorumin ohjeita noudattaen.

 

 

takaisin

 

9.9.2006