Sananen koulutuksesta
Taavista oli alun perinkin määrä tulla aktiivinen harrastuskoira, ja minä olin valmis opiskelemaan paljon uutta koirankoulutuksesta. Ennen Taavia koulutuskokemukseni rajoittuivat bichoneidemme peruskoulutukseen osallistumiseen sekä hoitokoirieni kouluttamiseen. En kuitenkaan ollut mitenkään erityisesti paneutunut koirien oppimiseen, vaan lähinnä kouluttamiseni oli perustunut koirakirjojen kuvallisiin ohjeisiin. Taavin myötä olen saanut paljon korvaamatonta kokemusta kouluttamisesta ja uskon, että kyllä minä joskus vielä opin koiria kouluttamaan.
Jo ennen Taavin saapumista päätin, että koulutan tulevan koirani positiivisen vahvistamisen ja naksutinkoulutuksen avulla. Menetelmä on viime vuosina käynyt entistä suositummaksi, ja tiedonmäärä ko. aiheesta on kasvanut huimasti. Olin aikaisemmin kokeillut Juuso-bichonimme kanssa naksuttelua, mutta en todellakaan tuolloin ollut perillä naksutinkoulutuksen punaisesta langasta. Lähinnä naksutteluni oli alkeellista ”kunhan vain naksuttelen”-koulutusta. Käytännössä aloitin Taavia kouluttaessani positiivisen vahvistamisen opettelun täysin alusta.
Tavoitteena oli alusta alkaen kasvattaa Taavista kelpo koirakansalainen, jonka kanssa on ennen kaikkea helppo elää. Vaikka nykyään ehkä hiukan aliarvioinkin omaa taitavuuttani kouluttajana Taavin ollessa nuorempi, en ole epäonnistunut. Ainakin sosiaalistamiseen käytetty aika on todella maksanut itsensä takaisin, sillä se on ollut pohja ylipäätään kaikelle koulutukselle.
Taavin koulutuksessa, varsinkin tokon suhteen, minua on auttanut todella paljon ystäväni Tuija. Hänellä on kokemusta koirien kouluttamisesta useiden vuosien ajalta ja ennen kaikkea tokosta, sillä ovathan Tuijan molemmat kultaisetnoutajat tottelevaisuusvalioita. Tuijalta olen saanut monta hyödyllistä vinkkiä, jotka ovat auttaneet eteenpäin Taavin kanssa. Tukea ja tietoa minulle ovat antaneet agilityn saralla seuramme kouluttajat Mira ja Marjaana.
Parin, ihanan shelttini kanssa viettämäni vuoden jälkeen olen todella joutunut sisäistämään sen tosiasian, että koirien kouluttaminen on mekaaninen taito, eikä siihen opi kuin harjoittelemalla. Lisäksi useat ennen uskomani totuudet ovat korvautuneet toisilla. Esimerkiksi dominanssi ja käsitys koirien ja susien samankaltaisuudesta ovat joutuneet epäilyni kohteeksi – ainakin osittain. Nykyään yritän parhaani mukaan opiskella lisää koirien käyttäytymisestä (rauhoittavat signaalit, elekieli) ja tietenkin oppimisesta.
Tokoa treenailemme kotioloissa ja parhaamme mukaan myös häiriössa, kuten vierailla kentillä. Mielestäni häiriöharjoittelu on yksi todella tärkeä osa koulutusta, joten pyrin tällä hetkellä järjestämään Taaville ainakin kerran viikossa harjoitukset, joihin osallistuu muita koiria.
Lyhyesti sanottuna Taavin koulutuksen perusperiaatteeksi on noussut koiran aktiivisuus, oma-aloitteisuus ja innokkuus. Taavilla on mahdollisuus tarjota erilaisia toimintoja, joita minä vahvistan tai jätän vahvistamatta. Tämä on ns. uuden toiminnon opettamisvaiheen pääjuttu, mutta tietenkin vanhoissa liikkeissä tehdään käskyjen mukaan.
Mikään vaikea koulutettava poika ei ole, sillä sitä voi mm. motivoida monin tavoin. Palkkana koulutuksessa voi käyttää niin lelua kuin namejakin. Vaikka koulutus ei koskaan ole täydellisesti suoritettu, olen saavuttanut ainakin yhden suuren tavoitteen: Taavista on kasvanut koira, jonka kanssa on helppo elää. Pystyn pitämään koiraani irti, se tottelee minua erilaisissa tilanteissa, ja arkielämämme on sujuvaa. Nyt parin vuoden peruskoulutuksen jälkeen voimme paneutua koulutuksessa tarkemmin harrastamiimme lajeihin ja käyttää aikaa jo opittujen taitojen hiomiseen.