| Liike |
Harjoittelu ja tavoitteet |
| Seuraaminen |
- Tavoite
Lokakuun loppuun mennessä terävät käännökset vasemmalle ja oikealle ok.
-
Tarkoituksena harjoitella seuraamista monipuolisesti osissa. Pitkiä suoria tulee harjoitella lyhyiden ja "keskipitkien" lisäksi. Ideana esim. "normaali" seuraamispätkä --> palkka, minkä jälkeen pitkä suora --> palkka ja lopuksi vielä lyhyt.
-
Paikallasiirtymisiä myös omana osanaan tai otetaan pari samassa treenissä "normaalien" käännösten kanssa, jos ei sotke koiraa.
-
Ei yhdistetä seuraamisen osia, vaan harjoitellaan käännöksiä ja suoria erikseen. Käännöksissä palkka joko heti ensimmäisestä käännöksestä tai sitten tehdään monta käännöstä esim. vasempaan peräkkäin ja palkitaan paras.
-
Ohjaaja harjoittelee eri osa-alueita myös ilman koiraa peilin edessä.
|
| Tunnistusnouto |
- Tavoite
Minunhajuiseni kapulan tunnistaminen onnistuu metsäympäristössä noin viikon hautuneilla kapuloilla.
-
Aluksi harjoitellaan metsikössä kaksi viikkoa hautuneilla kapuloilla. Onnistumisprosentin on oltava suuri. Jos alkaa ilmetä ongelmia, palataan välittömästi taaksepäin harjoittelussa eli otetaan runsaasti käpytunnareita.
-
Palkitaan pelkästä tunnistamisesta, eikä vaadita kokonaista noutosuoritusta. Naksautetaan tai sanotaan "hyvä", kun koskee/nostaa oikean kapulan.
-
Jos kaikki sujuu hyvin, kokeillaan alle kaksi viikkoa metsässä hautuneilla kapuloilla. Ei ainoastaan harjoitella kapuloilla, vaan edelleen myös kävyillä.
-
Ohjaajan tavoite on onnistua pitämään hajut tiukasti erossa toisistaan ja muistaa edetä pikkuhiljaa eteenpäin.
|
| Luoksetulon pysäytys |
- Tavoite
Taavi pysähtyy seisomaan nopeasti eri kohdissa luoksetulomatkaa. Namikupille lähtemisen tultava varmaksi: ei epäröintiä. - Harjoitellaan pääasiassa pitkällä, noin 15 m, matkalla.
- Pysäytetään koira vaihtelevasti: välillä merkillä, välillä ennen merkkiä jne.
- Treenataan eri ympäristöissä ja monenlaisilla merkeillä.
- Läpijuoksuja tehdään tarvittaessa, muuten ei juurikaan. Kokonaista luoksetuloa kokeillaan hyvin harvoin.
- Huom!
Ei missään tapauksessa tehdä maahanmenopysäytyksiä - ainoastaan seisomisia.
|
| Metalliesine |
- Tavoite
Taavi noutaa metalliesineen ilman käärettä tai ohuen käärekerroksen kera iloisesti. - Tehdään metalliesineen hakemista sisällä ja ulkona vaihtelevasti. Muistetaan myös häiriörikkaammat ympäristöt.
- Ei harjoitella juurikaan kokonaista noutoa, vaan palkitaan iloisesta tuomisesta.
- Välillä voidaan ottaa lelun kanssa eli Taavin lähtiessä palauttamaan kapulaa juostaan kauemmas ja luovutuksen jälkeen palkitaan lelulla.
- Vahvistetaan vihjettä "glane".
- Jos ongelmia ilmenee, parannetaan palkkaa ja tehdään ns. vauhtinoutoja. Käärettä on myös lisättävä tarpeen vaatiessa.
|
| Ruutu |
- Tavoite
Taaville on opetettu ruutua kosketusalustalla. Harjoittelussa on käytetty merkkejä ja eri etäisyyksiä. Tavoitteena nopea ruutuunmeno eri etäisyyksiltä. Jääköön ruutu kuin kuitenkin ns. jämäliikkeeksi eli ei treenata vielä kamalan aktiivisesti. - Treenataan ruutua eri etäisyyksiltä, kuten ennenkin. Käytetään treeneissä erilaisia merkkejä ja yritetään ottaa joskus häiriöissäkin.
- Palkka tulee ruutua kohti lähtemisestä ja kosketusalustan koskettamisesta. Palkitaan pallolla tai namilla. Pallo heitetään, nami viedään koiralle ruutuun.
|
| Muuta |
- Tutut liikkeet
Ennestään tuttujen liikkeiden kanssa jatketaan ylläpitovaihetta. Harjoitellaan satunnaisesti esim. liikkeestä pysähtymisiä ja tarkennetaan harjoittelua, jos ongelmia esiintyy. - Kontaktivahvistusta jatketaan mm.lenkeillä.
- Häiriöharjoitukset
Ainakin kerran viikossa suunnitellut häiriötreenit esim. koululla tai keskustan parkkipaikoilla. Vaihtoehtona yhteistreenit kavereiden kanssa - suunnitellaan. Häiriöharjoitukset on suunniteltava.
- Yleistä harjoittelusta
Harjoitellaan päivittäin, mutta vähän aikaa kerrallaan.
- Harjoitukset suunniteltava vähintään päässä etukäteen.
- Kiinnitetään huomiota kriteeriin, vahvistetiheyteen ja ajoitukseen - naksutinkoulutuksen kulmakiviin.
- Ohjaajan tulee kuivaharjoitella ja kirjoittaa treenipäiväkirjaa.

|