|
Kasvattini
Rakkaudella kasvatetut Saagelin pennut lähtevät uusiin koteihinsa noin kahdeksanviikkoisina, rekisteröityinä, tunnistusmerkittyinä, madotettuina ja kaulapantaan ja käsittelyyn tottuneina. Pennun mukana seuraavat tarkat neuvot pennun hoidosta, ruokinnasta ja alkeiskoulutuksesta sekä tuttua kuivamuonaa muutamiksi viikoiksi eteenpäin. Uudet omistajat liitän jäseniksi Islanninkoirat Islandshundarna ry:hyn ja minun puoleeni voi aina kääntyä niin iloisissa kuin ikävämmissäkin asioissa, joita varsinkin vilkkaan nuoren koiran kanssa riittää.
Kaikki kasvattini lonkkakuvataan, jotta kasvatustyön tuloksia olisi mahdollista seurata ja sairaat linjat voisi jättää pois jalostuksesta. Pennun hinta noudattaa yleistä hintatasoa, tällä hetkellä 700 euroa.
Kasvattini tai sijoituskoirani valioksi (PK tai toko/agility) kisannut omistaja saa seuraavan Saagelin kasvattinsa ilmaiseksi. Toivon tämän innostavan koulutukseen ja kilpailemiseen, vaikkei kilpailusta olekaan tarvis tehdä tärkeintä sisältöä omaan elämään ja koiran ja ihmisen väliseen kanssakäymiseen.
|
Saagelin Á-pentue
nartut: Ársól, Ásjóna ja Ástsael
s.25.5.1999
Emä: FIN MVA Ullälvas Svertla A
Isä: FIN MVA Tunturiketun Arni-Pétur C
|
Saagelin H-pentue
nartut: Hallveig ja Hrafndís
urokset: Hagall, Hnotti ja Höttur
s.7.6.2000
Emä: FIN MVA Ullälvas Svertla A
Isä: S & N MVA Bjartmars Hrönn H
Saagelin G-pentue
nartut: Gefja, Gleymmérei ja Glóey
urokset: Gandálfur ja Grímaldur
s.19.10.2002
Emä: Saagelin Hrafndís A
Isä: Tunturiketun Golur Godason B
Saagelin F-pentue
nartut: Flegða Fóa ja Frekna
urokset: Faðmur Spori, Frekjur, Frosti ja Föstólfur
s.15.3.2003
Emä: Sindra-Katla A
Isä: FIN MVA Menjarinn Fimi B
Saagelin M-pentue
narttu: Mysa Kötludóttir
urokset: Módar Kötluson ja Mýlnir Kötluson
s.16.7.2004
Emä: Sindra-Katla A
Isä: FIN MVA Rekikelin Mattur A
Saagelin U-pentue
nartut: Úlfynja ja Urður
urokset: Ulfarinn, Unaður ja Urðarmáni
s.28.2.2005
Emä: BH, KANS, FIN, N & S MVA Una B
Isä: Ishundur´s Huni AB
Saagelin N-pentue
nartut: Náttstjarna ja Náttrún
urokset: Naskur Njósnari ja Nör Nidhöttur
s.24.5.2007
Emä: BH, KANS, FIN, N & S MVA Una B
Isä: Saagelin Módar Kötluson AC
|