Mikä projekti? - prologi

Alusta asti tehoa on pitänyt saada lisää! Vaikkakin 2,8l V6 olikin kohtuu pirteä edelliseen, 2-litraiseen vakio kaasari OHC Sierraan verrattuna. Se alku oli vuonna 2001, eli kohtalaisen kauan on ajatus itänyt.

Ainainen ongelma on tietysti raha. Sitä kun ei ole. Jos olisi niin muut saisivat tehdä ja minä nauraisin :-) (Kuka täysjärkinen tälläiseen paskaan kätensä sotkisi, ainakaan halvalla.) Kesällä 2005 tuli käytyä ihan Ahvenistolla asti ja viimeistään silloin päätin, että nyt menee auto osiin. Alkuperäinen idea oli saada vähän lisää tehoa, pienellä budjetilla. Pieni oli silloin noin 1000 €

Resepti oli seuraava: uusi nokka, budjettiluokan ohjelmoitava elektroninen ruisku (MegaSquirt) nykyisen mekaanisen Bosch K-Jetin tilalle (jossa osa suuttimista kai vuotaa) ja hurjaakin hurjempien elokuvien innoittamana mitäpä muutakaan kuin ilokaasua!

Nooh. Osat kyllä mahtuisivat nipin napin tuohon kaavailtuun budjettiin naurulaitteisto mukaanlukien (tämä olisi järjestynyt tuttujen kautta Ameriikan maalta), etenkin jos ostaisi pelkän nokka-akselin ilman muita siihen kuuluvia osia. Kone kun on ajettu rapiat 350tkm, ei siihen viitsi ruuvata 150hp tehonappia noin vain ;-) Eli ihan koneremontti oli alusta alkaen myös mielessä. Ja samalla budjetti kaksinkertaistuu.

Ilokaasulaitteiston, kaikessa hauskuudessaan, hylkäsin kun projektia mietittiin kaverin kanssa. 500 € päätettiin sijoittaa mäntiin, eli projektia lähdettiin viemään vähän vakavampaan suuntaan.

Taustatutkimusta tehdessäni keksin että Scorpio Cosworthin kone olisi hieno vaihtoehto tuolle nykyiselle. Siihen ei tarvitsisi kuin tehdä perus remppa ja viritellä ruiskuboksi kiinni. Tekemistä olisi silti. Plusana vielä se, että BOA moottoreita ahdistavan katalysaattorin voisi heivata, kun oma pirssi on vielä hyvän ajan saastetehdas. Samalla tehot nousisivat varmaankin sinne 200hp tietämille (BOB koneista otettu vakiona 207hp). Ja kappas Pörssistä löytyi sopiva koneenluovuttajaehdokas ja vielä läheltä, Tuusulasta. Hinta-pyyntö oli jokseenkin kova 2500 €, mutta sen kanssa olisi vielä voinut elää. Autoa piti mennä katsomaan pari viikkoa soiton jälkeen, kun se olisi saapunut sinne Tuusulaan, mutta sepäs olikin sitten myyty, kun kyselin perään.

No se siitä ideasta. Eli takaisin vanhaan. Tässä vaiheessa alkoi syksy olemaan jo siinä vaiheessa, että päätöksiä oli tehtävä ja niitä tehtiin. Eli nykyisestä koneesta oli peli tehtävä, sillä mennään oli miten paska tahansa.

Koska auton kori on niin huonossa kunnossa, pitää sillekkin tehdä jotain. "Ja nythän se hinta pompsahati..." Palataan siihen sitten epilogissa.

Markku