Saarenmaan kylpylämatkan kuulumisia!

Näpsäytä hiirellä kuvaa isommaksi
048
050
051
052
053


Esimiesveteraanien kylpylä- ja virkistäytymismatka Saarenmaalle tehtiin heinäkuun 22.-25.päivinä.
Mukana oli 32 yhdistyksemme jäsentä ja seuralaista. Ensin seilasimme laivalla Tallinnaan, josta jatkoimme matkaa bussilla, välillä lautallakin seilaten, Saarenmaan pääkaupunkiin Kuressaareen. Kylpylähotellimme sijaitsivat Kuressaaren keskiaikaisen linnan,puiston ja rantapromenadin välittömässä läheisyydessä. Ilmat olivat suosiollisia, sillä auringon lämpö ja muutama virkistävä ukkoskuuro  piristivät 
oleskeluamme Viron kauneimpiin saariin lukeutuvan, Saarenmaan luonnon helmassa. Saaren tärkein nähtävyys oli 1300-luvulla rakennettu Kuressaaren piispanlinna, missä myös Saarenmaan oopperaviikon konsertit esitettiin. Osa meistä käyttikin tilaisuutta hyväkseen osallistuen konsertteihin. Tutustumisen arvoinen oli myös 1899 rakennettu tuulimylly Veski, joka oli 1974 restauroitu kahvila-baariksi. Kylpylän tarjoamien hoitojen välissä meillä oli aikaa tutustua Kuressaaren idylliseen kaupungin keskustaan.
Lauantai-iltana järjestimme yhteisen tutustumistilaisuuden Meri-kylpylän ulkoterassilla, tutustuen toisiimme ja keskustellen jäsenistöä kiinnostavista asioista. Sunnuntaina, kun jouduimme lähtemään kotimatkalle jo aamuvarhaisella, oli mielessä ajatus, että olisi voinut nauttia pidempäänkin Saarenmaan upeasta luonnosta. Matkamuistot kuvien muodossa mukana.Kuvat 048, 050, 051, 052 ja 053 otettu laivalla menomatkalla. Kuvat 055, 060 ja 061 otettu kaupunkikierroksella. Kuvat 064, 065, 066, 067 ja 069 otettu tutustumistilaisuudessa lauantai-iltana.
Kiitos kaikille mukana olleille mukavasta ja iloisesta matkaseurasta ja hyvää kesän jatkoa!
Eva Rasi



Muutama kuva Saarenmaan saarikierrokselta.
terveisin Kyösti Miettinen
Lauttasatama Saaremaalle mentäessä Kalastajapatsas (Töll ja Piret) Merikylpylän lähellä  Piispanlinna
                                                      
Tuulen tuivertamia puita Pangan rannalla Anglan entisöidyt tuulimyllyt (Veski) Kaalin meteoriittikraatteri
                                             


                               055                                               060                                                        061
    Näpsäytä hiirellä kuvaa isommaksi
064
065
066
067
069