
| Klikkaile kuvia isommaksi
|
Terveisiä mielenkiintoiselta Pietarin matkalta,johon
osallistuivat seuraavat yhdistyksemme jäsenet ja heidänseuralaisensa
Kailanen Teuvo ja Uotila Reino, Laiho Kirsti ja Paavo, Kortesaari Matti ja Joro-Kortesaari Lea, Muhos Eeva-Liisa ja Veikko, Oksman Vieno ja Kauko, Martikainen Pirkko ja Reijo, Lehkonen Aino ja Teinonen Anneli, Rask Tuula ja Jukka, Male'n Marja ja Rasi Eva, Nummela Lahja ja Kettunen Jaana Matkasimme Pietariin 16.5 illalla m/s Princess Marialla. Laivamatka sujui mukavasti tyynen
merenkäynnin saattelemana.Aamulla rantauduimme Pietariin kello 9.30 paikallista aikaa. Todellinen kokemus oli laskeutua laivasta huojuvia rappusia ja kovan tuulen riepotellessa meitä, mutta kaikki selvisimme siitä hengissä. Toinen koettelemus oli hidas passin tarkastus, joka kesti ainakin puolitoista tuntia ennen kuin koko ryhmä oli koossa. Suomenkielisen oppaan johdolla aloitimme kaupunkikierroksen ruuhkaisessa liikenteessä, joka eteni etanan vauhtia eteen päin. Tästä oli seurauksena ettemme päässeet majoittumaan hotelliin ennen kuin puoli kuudelta illalla. Tutustuimme ensimmäisenä päivänä Pietari-Paavalin linnoitukseen ja risteilimme pitkin Neva-jokea kuohuviiniä siemaillen. Illalla patikoimme erääseen paikalliseen ravintolaan nauttimaan illallista venäläiseen tapaan. Yövyimme paikallisessa Sokos Hotel Vasilyevskissa, joka oli siisti ja kotoisen tuntuinen. Seuraavana päivänä lähdimme oppaan kanssa tutustumaan Eremitaasiin, missä vietimme useamman tunnin ajan ja päätimme Pietarin matkamme yhteiseen lounaaseen ravintola Baltica Bry VIP-salissa, joka sijaitsi Eremitaasin Palatsinaukiolla ja kuului tsaarin komentokeskukseen. Sen jälkeen sanoimmekin näkemiin Pietarille ja nousimme satamassa odottavaan laivaamme ja aloitimme kotimatkan kohti Helsinkiä, jonne saavuimme seuraavana aamuna aikataulussa kello kello 8.30. Sää oli melkein koko matkan ajan sateinen ja kolea, mutta ei se haitannut matkamme tekoa ollenkaan.Vaikka "kulttuuria" ja taidetta tulikin jopa yliannos niin lyhyen ajan kuluessa, jäi siitä jotain jokaiselle muistoihin. Muistoja olen tallentanut valokuviin matkalta, joita voitte katsella. Kiitos kaikille matkalla olleille mukavasta matkaseurasta ja hyvää kesää! Matkaterveisin Eva Rasi |
Klikkaile kuvia isommaksi Kuvat löytyy diasarjana TÄÄLTÄ |