Team LaHo
Jo vuosikymmenen ajan ovat Lahden alueen
hoffilaiset toimineet yhdessä harrastaen kaikkea mukavaa koiriin enemmän tai
vähemmän liittyvää. Toiminta on kasvanut vuosien mittaan muutaman koirakon
pienestä ryhmästä suurehkoksi hyvähenkiseksi joukoksi, jolta onnistuu kaikkea
luonnetestien järjestämisestä aina karaoken ”laulamiseen”. Seuraavaksi hieman
toiminnastamme.
Tottelevaisuutta harrastamme keskiviikkoisin klo
18 alkaen ulkokentällä. Talvisin olemme käyneet myös Päijät-Hämeen
kennelpiirin harjoitushallissa joka parillisen viikon maanantaina
klo 18–20.
Maastolajeista harrastamme pääasiassa hakua.
Hakutreenit meillä on noin kerran viikossa ympäri vuoden. Joukostamme löytyy myös
innokkaita jäljen ja viestin harrastajia. Maastotreenien ajan ja paikan
sovimme joka kerta erikseen. Niin maasto- kuin tottistreenienkin jälkeen
tapoihimme kuuluu perinteisesti käydä kahvilla ja harrastaa näin sosiaalista
toimintaa.
Ja tätä sosiaalista toimintaahan LaHolla riittää
muutenkin runsain mitoin. Vuosittaiseen ohjelmaan kuuluu viikonlopun kestävät
pikkujoulut. Tervakosken tapahtumaan olemme perinteisesti kokoontuneet
isommalla porukalla viikonloppua viettämään. Saunailtoihinkin syy tuntuu
löytyvän melko helposti ja luonnollisesti jonkun LaHolaisen menestyttyä on juhlahumua ilmassa!!
Tärkeintä LaHon toiminnassa on kuitenkin koirien ja ihmisten
mukava yhteinen ajanvietto ilman turhaa ryppyotsaisuutta.
Tervetuloa kaikki hoffi-ihmiset niin läheltä
kuin kaukaakin tutustumaan iloiseen joukkoomme!
LAHOSSA ON IMUA!!
Menossa mukana
|