Etusivu - Tallista - Informaatio - Hevoset - Jalostus - Toiminta - Yhteydet - Sivukartta

Muistojemme kaunis maa
Levätkää rauhassa rakkaimpamme, emme unohda teitä koskaan.




Varsan kuvan on ottanut / photo of filly taken bt Lydia A. Williams, taustakuvan ja muokkauksen on tehnyt Eilowy Tuuli oli käynyt hänen ylitseen, ei häntä enää ollut.
Katson hautansa vasta luotua multaa, kedon kukkia päällä sen.
Kuulen sydämeni kaipauksen, tunnen tyhjyyden.
Näen hänet vierelläin, kuiskauksen kuulen, taas tunnen tuulen.
Surun kyynel kastaa maan, sydämeni ryhtyy vuotamaan.
Kuulen äänensä lempeän, tiedän on tärkeä mulle hän.
Nimensä tähtiin kirjoitan, sydämeeni sen sijoitan.
Ystävyys säilyy ainiaan, sydämessä kun sitä vaalitaan.
Muistot jäävät elämään, vaikken sinua enää nää.

- Kaikille Avalon Race Horsesin edesmenneille rakkaille

Jokainen heistä oli ainutlaatuinen, yksilö jota kukaan ei voi korvata, ystävä vailla vertaa. Levätköön rakkaimpamme rauhassa, muistoissamme he säilyvät iäti, emmekä me unohda, mitä he meille antoivat. Rakkautemme säilyy, vaikkeivät he enää ole keskuudessamme, vaan ovat poistuneet ajasta ikuisuuteen, vihreämmille laitumille, sinisempien vetten tykö. Heistä jokaisella oli oma tarina kerrottavanaa ja he jättivät kavionjälkensä suoraan sydämiimme, polttomerkiten meidät omikseen.

Tälle sivulle on koottu Avalonin edesmenneiden hevosten tiedot, jotta ne voitaisiin linkittää omien jälkeläistensä sivuille ja jättää näin niistä tieto myös jälkipolville. Toivomme kasvattiemme omistajien linkittävän tämän sivun kasvattiemme sukutauluihin, kun niiden vanhemmat siirtyvät taivaslaitumille.


Hyppi's Vield Lady, Welsh sec. B tamma s. 21.10.2004 k. 13.05.2006. Muistosivulle

Kuvan © Eilowy Kuunkajon Yön Musta Enkeli
suomenhevonen, tamma
s. 31.12.2004 k. 09.07.2006
rautias, 158cm
Enkelin suurimmaksi saavutukseksi jäi sijoitus KRJ Cupossa marraskuussa 2005, luokassa Kür Vaativa B. Valitettavasti neito sai elää varsin epävakaata elämää, joutuessaan kiertämään omistajalta toiselle. Lopulta Enkeli kuitenkin palasi kasvattajalleen ja jäi luoksemme, sillä sopivaa kotia ei tuntunut olevan tarjolla. Enkeli nukkui ikuiseen uneen 09.07.2006 kun se jouduttiin lopettamaan varsonnan jälkeen syntyneen rajun tulehduksen vuoksi, kun jälkeiset eivät tulleet kokonaan ulos. Tamman varsa jäi sen ensimmäiseksi ja viimeiseksi, saaden osakseen kaikkien myötätunnon. Tämä hieno tamma oli eläissään aivan liian aliarvostettu ja vaikka emme voi sitä koskaan korvata, voimme laittaa toivomme sen jälkeläiseen. Lepää rauhassa Enkeli, muistamme sinut aina.

Jälkeläisiä tästä tammasta jäi yksi
07.07.2006 orii Revonhäntä (i. Vinkan Tulilintu) om. Avalon
Orpovarsa opettelee kilpahevoseksi, joko ravuriksi tai ratsuksi. Toden näköisesti kenttähevoseksi.

Kuvan © Winner’s Circle Horse Farm HC Denrion Atmell
englantilainen täysiverinen, tamma
rautias, 170cm
s. 18.09.2002 k. 01.07.2006
Mell juoksi statistiikan 38: 3-3-5-6 ja voittosumman 19 775v€. Se edusti vanhan sukupolven laukkaajia, vanhaa ja hyvää sukulinjaa. Vuonna 2003 Mell oli LJ rankinglistojen viides ja jätti myös täten kavionjälkensä historiankirjoihin. Tamma kypsyi nuorena hitaasti ja aloitti kilpailemisen vasta 3-vuotiskaudellaan, näyttäen kaikille sitä epäilleille että osasi juosta. Luonteeltaan Mell oli iloinen ja energinen aivan loppuun saakka. Vanhuus ei tuntunut vaivaavan tammaa laisinkaan. Lopulta se nukkui pois kaikessa hiljaisuudessa perjantain ja lauantain välisenä yönä kesä-heinäkuun vaihteessa vuonna 2006. Tätä hienoa tammaa jäi kaipaamaan koko tallihenkilökunta. Tamman suku jatkuu sen kahdeksassa varsassa.

Jälkeläisiä tästä tammasta jäi kahdeksan
22.07.2004 orii BDF Artemios (i. Grand Royal)
Artemios on teillä tietymättömillä, jos tiedät jotakin oriista, ota yhteyttä.
28.12.2004 tamma BDF Light Madam (i. GVR Double Falcon) om. Aymin Arabians
Saavutukset: stat. 23: 5-1-5-3 vs. 40 000v€ / voittoprosentti 21,7, sijoittumisprosentti 60,9 / Queen of VGF Summer toinen
03.07.2005 tamma E-K-A Southern Silvery (i. Agave's SpeedyCat) om. Agave
Saavutukset: stat. 37:2-5-6-4 vs. 66 500v€ / voittoprosentti 5,4, sijoittumisprosentti 46
01.12.2005 orii Fearless of Avalon (i. Agave's One Last Time) om. Beaucoup
Veeti on menestynyt radoilla upeasti ja kilpailee yhä
04.01.2006 tamma RMS' Candlelight (i. S.U Pretty Fly) om. Avalon
Candle on menestynyt radoilla hyvin ja jatkaa yhä kilpailemista
21.01.2006 orii RMS' Red Sunrise (i. RMS' Sun has Ricen) om. Scorpia
Redi on vasta aloittanut kilpailemisen.
15.03.2006 orii Trouble of Avalon (i. Eilo's Never Again) om. Ansku
Trouble on vasta aloittanut kilpailemisen
01.04.2006 orii RMS' Rebellious Musikant (i. S.U Pretty Fly)
Emänsä viimeinen varsa, joka ei ole vielä aloittanut kilpailemista.

Kuvan © Candice Chavez EM’ Dark Little Wonder
Englantilainen täysiverinen, orii
ruunikko, 175cm
s. 26.11.2004 k. 17.08.2005
isälinja: Dark Chest of Wonder xx
emälinja: SunShine xx
Deri juoksi statistiikan 25: 1-2-3-3 ja voittosumman 20 000 virtuaalieuroa.
Deri oli viimeinen niistä kolmesta hevosesta jotka täytyi lopettaa tuntemattoman epidemian pyyhkäistessä tallimme ylitse viikolla 33 vuonna 2005. Ostimme Derin alunperin vain tasoitushevoseksi ja tasaisen luonteen periyttäjäksi. Deri oli luonteeltaan aivan liian lempeä laukkaajaksi, siltä puuttui taistelutahto. Silti orii periytti hyviä jälkeläisiä, jotka ovat saaneet osansa sen tasaisesta luonteesta, mutta omaavat silti taistelutahtoa. Tämä jo lopettaneen Equa Machintosin kasvatti toimi apuhevosena nuorten ja kokemattomien hevosten kouluttamisessa, siihen se soveltui tasaisen luonteensa ansiosta mainiosti.
Derissä jäämme kaipaamaan sen lempeää luonnetta, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.

Jälkeläisiä tästä oriista jäi neljä:
15.02.2005 tamma RMS’ Lady Killer (e. Secret Love) om. Agave
saavutukset: stat. 34:3-6-4-7 vs. 60 200v€ / voittoprosentti 9, sijoitumisprosentti 59
15.02.2005 ori RMS’ Devil Boy (e. Secret Love) om. Sasnak
Kuollut 01.08.2005
18.02.2005 tamma RMS’ Make Me Proud (e. Only For Love) om. Agave
saavutukset: stat. 12:1-5-3-0 vs. 28 500v€ / voittoprosentti 8, sijoittumisprosentti 75
18.02.2005 ori RMS’ Sun has Ricen (e. Only For Love) om. Avalon
saavutukset: stat. 71: 6-13-5-6 vs. 103 750v€ / voittoprosentti 8,5, sijoittumisprosentti 42 / VLAH II, B-luokan jalostusorii (60%)

Kuvan © Candice Chavez Only for Love
Englantilainen täysiverinen, tamma
ruunikko, 167cm
s. 03.01.2002 k. 16.08.2005
Juoksijan statistiikaksi muodostui lopulta 15: 3-2-4-0 ja voittosummaksi 33 500 virtuaalieuroa
. Juoksija oli toinen tuntemattomaan epidemiaan menehtyneistä kolmesta hevosestamme viikolla 33 vuonna 2005. Juoksija lopetettiin taudin leviämisen pelossa, sen ollessa hyvin huonossa kunnossa, näin oli kai parasta, vaikka se julmalta tuntuukin. Juoksija oli sekin ensimmäisiä virtuaalihevosiani ja suuntautui jo alkujaan laukkoihin. Tamma kisasi täällä suomessa vain muutaman kisan, vaihtelevalla menestyksellä ja lähti sitten Amerikkaan serkkuni valmennettavaksi oman ajanpuutteeni vuoksi. Amerikassa tamma juoksi kohtalaisella menestyksellä ja palasi seitsemänvuotiaana kotiin. Päätimme tuolloin lopettaa tamman kisaamisen. Jäämme kaipaamaan tämän tamman tulisia tempauksia ja pirteitä aamutervehdyksiä.

Lepää rauhassa Juoksija, nyt olet ikuisesti vapaa.

Jälkeläisiä tästä tammasta jäi viisi
01.10.2004 ori Eilo’s Legend (i. Lord Shadow) om. Timmerstuga
Ratsu, useita sijoituksia kouluratsastuksessa
01.11.2004 ori Eilo’s Never Again (i. Lord of Shadow) om. Avalon
saavutukset: stat. 26: 6-4-1-3 vs. 42 400v€ / voittoprosentti 23, sijoittumisprosentti 54 / VLAH II, B-luokan jalostusorii (60%)
20.01.2005 ori RMS’ Running Death (i. Agave’s One Last Time) om. Siéro
saavutukset: stat. 10:0-3-4-0 vs. 22 000v€ / voittoprosentti 0, sijoittumisprosentti 60
18.02.2005 tamma RMS’ Make Me Proud (i. EM’ Dark Little Wonder) om. Agave
saavutukset: stat. 12:1-5-3-0 vs. 28 500v€ / voittoprosentti 8, sijoittumisprosentti 75
18.02.2005 ori RMS’ Sun has Ricen (i. EM’ Dark Little Wonder) om. Avalon
saavutukset: stat. 71: 6-13-5-6 vs. 103 750v€ / voittoprosentti 8,5, sijoittumisprosentti 42 / VLAH II, B-luokan jalostusorii (60%)

Kuvan © Candice Chavez Secret Love
Englantilainen täysiverinen, tamma
tummanruunikko, 165cm
s. 24.04.1999 k. 15.08.2005
Lori ehti laukata itselleen statistiikan 31: 2-3-5-2 ja voittosumman 37 000 virtuaalieuroa.
Tämä persoonallinen tamma oli ensimmäinen virtuaalihevoseni ja suuntautui laukkoihin vasta myöhemmällä iällä. Lori oli varsinainen monitaituri, joka sijoittui niin koulussa kuin esteilläkin. Tamma lopetti kisaamisen lähellä kuudennen ikäkautensa alkua jännevaivojen takia. Jälkeläisiä tältä tammalta jäi seitsemän, joskin sen ensimmäinen varsa kuoli vain parin päivän ikäisenä synnynnäiseen heikkouteen. Lori on käytettävissä tilausvarsojen emänä.
Lorissa jäämme kaipaamaan sen räväkkää luonnetta ja iloisia tempauksia. Lori oli ensimmäinen tuntemattomaan epidemiaan menehtyneistä kolmesta hevosestamme. Se lopetettiin sen kunnon äkillisesti heiketessä ja taudin leviämisen pelossa, tämä ei kuitenkaan vähennä rakkautta ja lämpöä jolla muistamme tätä tammaa.

Jälkeläisiä tästä tammasta jäi kahdeksan
21.09.2004 tamma Eilo’s Wonder of Love (i. Darks Chest of Wonder)
Kuollut 23.09.2004
02.11.2004 tamma Eilo’s Shadow of the Sorrow (i. Dark Chest of Wonder) om. Cullamore
saavutukset: stat. 12: 1-2-2-2 vs. 16 700v€ / voittoprosentti 8,3, sijoittumisprosentti 58,3
01.12.2004 ori Avalon’s Maestoso (i. Vancouver’s Lucky Boy) om. aavistus.
saavutukset: KTK III (69p), Ratsu, useita sijoituksia koulu- ja rataesteratsastuksessaa
28.12.2004 ori RMS' Artáx (i. SB Bober-Moz xx) om.
saavutukset: stat. 16: 4-4-2-3 vs. 67 000v€ / voittoprosentti 25, sijoittumisprosentti 81,3
05.02.2005 tamma RMS’ Flying Secret (i. S.U. Pretty Fly) om. Timmerstuga
Kilpailee edelleen
15.02.2005 tamma RMS’ Lady Killer (i. EM’ Dark Little Wonder) om. Agave
saavutukset: stat. 34:3-6-4-7 vs. 60 200v€ / voittoprosentti 9, sijoitumisprosentti 59
15.02.2005 ori RMS’ Devil Boy (i. EM’ Dark Little Wonder) om. Sasnak
Kuollut 01.08.2005
31.04.2005 ori RMS’ Adrejuu (i. S.U. Pretty Fly) om. Connaway
saavutukset: stat. 49: 12-7-3-4 vs. 215 700v€ / voittoprosentti 24,5, sijoittumisprisentti 53,1 / Summer Race Prince 2005

Kuvan © Candice Chavez Stickypaw's Illusion
Englantilainen täysiverinen, tamma
ruunikko, 161cm
s. 24.07.2004 k. 11.08.2005
Statistiikka 21: 0-2-4-0 ja voittosumma 15 500v€ eivät häikäise ihmeellisyydellään.
Illusion oli aina luonteeltaan hankala tamma, mutta jäämme kaipaamaan sen luonteen tulisia leimahduksia harmaina aamuina. Illusion oli laukkaajana pettymys, kahdestakymmenestäyhdestä lähdöstään se ei voittanut ainoatakaan ja sijoittui vain kuudessa. Illusion kuoli verenhukkaan tuskallisen pitässä varsonnassa, varsa oli tamman toinen ja tuli ulos peräasennossa. Varsa selvisi, emä ei. Illusionia jäävät siis tallihenkilökunnan lisäksi kaipaamaan orpo tammavarsa, joka sai nimekseen RMS' Sun has Set xx ja aikaisempi varsa RMS' Lady Too Close xx.
Lepää rauhassa Illusion, tuskasi ovat poissa, mutta rakkautemme säilyy.

Jälkeläisiä tästä tammasta jäi kaksi
21.02.2005 tamma RMS’ Lady Too Close (i. La Sirène Cashmir-Lan)
Ratsu, sijoituksia koulu- ja rataesteratsastuksessa
11.08.2005 tamma RMS' Sun has Set (i. S.U Pretty Fly) om. Avalon
saavutukset: stat. 68: 1-5-6-10 vs. 61 100v€ / voittoprosentti 1, sijoittumisprosentti 32

Kuvan © Eilowy Eilo’s Via Dolo Rosa
eestinponi, tamma.
mustankimo
s. 1995 k. 2005
Suru ehti jättää jälkeensä kaksi suloista jälkeläistä, sekä sijoittua urallaan useammankin kerran. Via Dolo Rosa, tuskien taival. Sitä tamman alkuelämä oli, mutta rakkaudella (kiitos myös sinulle Pipsu) tammasta tuli elämäniloinen ja kaunis neitokainen, jota me jäämme muistamaan lämmöllä. Tulemme kaipaamaan Surun tempauksia ja tuittuilua, mutta ennen kaikkea sen lempeitä hetkiä. Nuku rauhassa rakkaamme, emme unohda sinua koskaan.
Liian lyhyt on yhteinen aikamme taivaltaa, liian usein ystävä tieltä asuta saa. Häntä jäämme kaipaamaan, muistojamme vaalimaan, sydämissämme rakastamaan.

Jälkeläisiä tästä tammasta jäi kaksi
07.12.2004 tamma Kuunkajon Tuskaton Taival (i. Lumimarjan Casmir)
Kuollut keväällä 2005
27.01.2005 ori Kuunkajon Suruton Sankari (i. F.S. Fredrico) om. Miia
Ratsu ja opetushevonen, muutama sijoitus kouluratsastuksessa

Kuvan © Lydia A. Williams Eilo’s Wonder of Love
Englantilainen täysiverinen, tammavarsa.
musta
s. 21.09.2004 k. 23.09.2004
Secret Love synnytti varsansa liian aikaisin, hetken näytti siltä että pikkuinen tammavarsa selviäisi ja viikonpäivät se sinnittelikin, mutta kuoli sitten heikkouttaan. Varsa ehdittiin kuitenkin nimetä ja sitä rakastettiin sen syntymästä viimehetkiin. Uskomme, että sen on nyt hyvä olla, vaikka se jättikin jälkeensä suuren surun.

Tällä pikkuvarsalla olisi ollut varsin oiva suku, sen isä oli Darks Chest of Wonder ja tämän yhdistelmän erinomaisuuden osoitti sen täyssisar Eilo's Shadow of the Sorrow, joka sai nimensä pikkusisarensa kuoleman muistolle.



Kuvan © Eilowy Newermind Freedom
Tennessee Walking Horse, orii.
musta
2004-2005
Dome oli minulle rakas ja luonteeltaan mitä ihastuttavin, vaikkeivät sen kisatulokset kummoisia olleetkaan. Lopulta Domen jaloissa alkoi esiintyä jännevaivoja ja muitakin ongelmia. Raskain sydämin me sallimme eläinlääkärin nukuttaa hänet ikuiseen uneen 28.04.2005 Vaikka se kuulostaa julmalta niin oli parasta, sillä Dome ei olisi pian enää kyennyt edes ravailemaan tarhassa jalkojensa pettäessä.
Lepää rauhassa rakas, rakas ystävämme, emme unohda sinua koskaan.

Kuvan © Candice Chavez Lord Shadow
Englantilainen täysiverinen, orii
ruunikko
s. 23.4.1995 k. 2005
Lordi oli meille rakas, mutta lähti kuitenkin maailmalle vuonna 2004, kun tallin oli pakko vähentää hevosiaan rahanongelmien vuoksi. Ei kuitenkaan kestänyt kauankaan kun Lordi palasi meille, se oli sairastunut äkillisesti ja mennyt huonoon kuntoon, eikä uusiomistaja näin ollen voinut pitää sitä. Lordi nukkui pois kaikessa rauhassa eräänä yönä, emmekä koskaan todella saaneet tietää mikä sitä oli vaivannut.
Kuvan © Eilowy Nyt asiasi ovat kuitenkin hyvin rakkaamme, sillä edessäsi aukeavat taivaan laitumet.



Eilo’s Knight of the Night
Arabialainen täysiverinen, orii
ruunikko
2004-2005
Knight kuoli äkillisesti ja varoittamatta kaaduttuaan tarhassa ja katkaistuaan niskansa. Myönnämme raskain sydämin, että ehkä niin oli parempi. Orii oli luonteeltaan vaikea ja miltei mahdoton hallita, eikä sille löytynyt kotia millään. Yritimme parhaamme, mutta kerta toisensa jälkeen Knight heitti ratsastajan koulukentällä selästään, jopa kisoissa. Lepää kuitenkin rauhassa Knight, annoit meille osoituksen siitä kuinka katoavainen jopa nuori elämä on.

Kuvan © Eilowy K.K. Love Melody
New forest poni, tamma
ruunikko
1997-2004
Melody oli ensimmäisiä virtuaalihevosiani ja jätti jälkeensä vain yhden jälkeläisen. Melodyssa jäämme kaipaamaan sen avointa ja ystävällistä luonnetta. Melody piti lopettaa joulukuussa 2004 vaikean murtuman takia. Tamma liukastui tarhassa ja kaatuminen etujalan päälle koitui kohtaloksi.
Melody, kiitos kaikesta, sinä opetit meille paljon, avasit silmämme ja toit luoksemme naurun. Lepää rauhassa rakas ystävä.

Jälkeläisiä tästä tammasta jäi yksi
01.12.2004 orii Avalonin Feenikslintu (i. Harabell) om. Sugar P.
Ratsu, muutamia sijoituksia kenttä- ja rataesteratsastuksessa

Webdesing made by Eilowy, 2006. Otsikon hevoskuvan on ottanut Allison L. Janezic, maisemakuvan Eilowy.
Ulkoasu toimii selaimilla Internet Explorer, Motzilla Firefox, Opera ja Netscape, sekä resoluutioilla 800 x 600 ja siitä ylöspäin