![]() |
|
| Takaisin tallin etusivulle - Muut hevoset - Tärkeää tietoa - Karttasivu | |
![]() |
Tiedot:
|
|
Luonnekuvaus: Meille tullessaan Misteli eli Missi oli jo kovasti rauhoittunut tuosta ao. edellisen omistajan kuvauksesta. Se hermoilee nykyisin todella paljon vähemmän, on kuuliaisempi ratsastaa ja on taas oppinut luottamaan ihmisiin. Se säikkyy edelleenkin joitain yllättäviä asioita, mutta ei aivan niin helposti kuin nuorempana. Ratsastaessa se vaatii yhä päättäväistä ja osaavaa ihmistä selkäänsä. Sille pitää kuitenkin antaa säännöllisesti mahdollisuus päästä irrottelemaan vähemmällä kontrollilla maastolenkille, silloin se on parhaimmillaan ja onnellisimmillaan. Kisoihin vietäessä Missistä tulee hieman epäluuloinen ja pelokaskin, joten voi olla ettei silllä enää pahemmin kisata vaan annetaan elää stressitöntä elämää ja toimia siitostammana ja tallin lemmikkimussukkana. Missi on sellainen "väärinymmärrettyjen hevosten ystävän" toivehevonen, sillä kun se oppii luottamaan ihmiseen, siitä saa parhaan kaverin joka kävelee perässä vaikka minne ja ilman riimua. Ensin täytyy vain ansaita sen luottamus, mikä voi olla helppoa tai sitten ei. Kaikin puolin Missi on juuri sellainen hevonen mikä sopii meille ja mitä meillä ymmärretään ja rakastetaan samoin kuin muitakin tallikavereitaan. Entisen omistajan kertomaa: Missin tullessa meille se oli todella arka. Tamma suorastaan perääntyi karsinassa takanurkkaan, aivan kuin pelkäisi jotain pahaa tapahtuvan hoitajan tullessa karsinaan. Pitkän ja lähes tuskallisen ajan kuluttua alkaa Missi viimein muistuttaa 'oikeaa' hevosta siinä mielessä, ettei lähde heti pää kolmantena jalkana juoksemaan karkuun kun näkee ihmisen. Maastossa edelleen todella vaikeaa käydä muualla kuin tutuilla reiteillä. Kaikki yllättävä on erittäin pelottavaa ja siinä sitä sitten mennään kaviot jylisten takaisin talliin suorintareittiä jos vaikka traktori sattuu tulemaan vastaan. Tulevaisuudessa ehkäpä rauhoittuu vielä tästä? Muuten hoitaessa on ihan jees. Aristelee mahan alta ja päätä erityisesti. Rauhallisesti harjattuna ja kamojen päälle laittaessa Missi toimii ihan kivasti, ei ongelmaa. Muidenkin isojen hevosten (tai pienentekin..) tapaan pullistelee hurjasti satulavyötä laittaessa mutta tämä taitaa olla enemmän tapa kuin poikkeus ainakin meidän tallissa. Kaviot Missi nostaa reippaasti, siinä ei ei ilmeisesti havaitse mitään pelottavaa ja vaarallista jos yksi jalka on maasta ilmassa. (Joka sinänsä on outoa, mutta toisaalta ei tämän aivoituksista oikein selvää tunnu saavan..) Ratsastettaessa vaatii kovasti
töitä ratsastajalta saada Missi toimimaan kauniisti kentällä.
Enemmän tamma on koulukentille sopivampi, kun tuntuu esittävän
aina niin kovasti ja on oikein edukseen kunhan tosiaan ratsastaja osaa
vaatia niitä oikeita asioita. Tunninkin aherruksen jälkeen on
niin tamma kuin ratsastajakin aina aivan hiestä märkä,
mutta molemmat yleensä saa olla todella tyytyväisiä suoritukseen.
|
|
![]() |
Jälkeläiset: t. Silmukan Jemina (i. RSA
Tuntematon Sotilas) Suku: i. Mysteerin Valo (Mysteerin Ratkaisija - Valotar)e. Mandariini (Tuntematon - Mandariinitar)
|
Kisat: Entisen omistajan kanssa
kisailtua: |
|
| © Wanhus (kuvat Martina M.) | |