|
|
|
Menimme jo
perjantaina 27.2. Tallinnaan. Tulliselvitys tuotti ongelmia sekä vei aikaa ja
rahaa.
Veimme kolme romuralliautoa trailereineen yöksi Saku-suurhalliin. Ensin
käskettiin ottaa bensatankit
pois, koska on palovaara. Aikamme neuvoteltuamme tankit sai jättää, kun otti
akut pois.
Myös hotellin kanssa oli pieniä ongelmia.
Kisa-alue oli pieni
ja kun sinne laitettiin 24 autoa, ei siellä kovinkaan paljon päässyt
liikkumaan.
Varsinkin kun parhaimmillaan kolmekin Volgaa paukutti minua yhtä aikaa. Oma
lukunsa olivat virolaiset
mammanpojat, jotka eivät liikkuneet kahteen ensimmäiseen erään lainkaan.
Säästelivät romujaan.
"Säännöt" sanoivat, että kaksi erää saa olla liikkumatta. Sitten
kun liikkuivat seuraavissa erissä, ajoivat
kerran-kaksi eteen ja taas kulmaan piiloon. Autojakaan ei katsastettu lainkaan.
Eli aivan idioottimaiset säännöt. Suomalaisten sisu ei antanut periksi alkaa
pupuilemaan.
Ensin tippui Manne,
sitten minä - vaihdelaatikon totaaliseen hajoamiseen, seuraavaksi tippui
Sheikki.
Kovan yrittämisen jälkeen kone kilahti kiinni öljyn poistuttua koneesta.
Parhaimpana oli Sirppi, 11.
Sirpin kohtaloksi koitui virranjakajan kansi ja se, että sitä ennen annettiin
ns. 30 sekunnin sääntö,
koska kuulemma "yleisö ei jaksa enää olla". Yleisömäärää en
tiedä, mutta eräiden arvioiden mukaan
heitä oli ehkä 5000. Tulisipahan joskus Suomeenkin tuollaisia ihmismääriä
katsomoon.
Haluan kiittää
avusta Tomppaa, joka antoi hallinsa ja työkalunsa käyttöön, Samia joka mm.
hitsasi,
Aria, Hullu-Harria, Hullumpaa, jotka toimivat mekaanikkoina sekä muusta avusta
mm. Sheikkiä, Jossua,
Mannea, Teemua, Kaidea, Sirppiä ja Arvo Vardjaa ja kaikkia niitä jotka nyt
unohdin tässä mainita.
Jos ensi vuonna on
uusi kisa Saku-suurhallissa, niin mieli tekee lähteä sinne uudelleen,
mutta ei kuitenkaan Ladalla. Meidän kannatusjoukoista lensi Saku-suurhallista
ulos tai ei päässyt
sisään seuraavista syistä: kassissa oli eväitä, avaamattomia limupulloja,
suklaata,
liikaa humalassa, videokamera mukana.
Suomessa romuralli
on turvallisempaa. Seuraavan kerran meidät nähdään radalla
18. huhtikuuta Keravalla ja sen jälkeen 5. kesäkuuta Tampereella.
kirjoitti Tapio "Tappari" Leponiemi
![]() Manne Virtanen lähti kisaan jo kerran ajetulla Ladalla
|
![]() Paikallisen kuskin Volvo |
![]() Mossehan se siinä
|
![]() Valtaosa autoista oli Volgia |
![]() Monella oli useampi rengas takakontissa kisan aikana
|
![]() Huomaa pakoputki ja kattokoriste |
![]() Varsin hauskan näköinen Saab 99
|
![]() Oven kahvoja enemmän kuin ovia |
![]() Tapparin Ladan kylki - mutta vielä mennään
|
![]() Tappari ehti kuvata kesken ajonkin |
![]() Manne vasemmalla ja Sirppi oikealla
|
![]() Näkymä takaikkunasta |
![]() Saabi ei kauaa ollut kaunis
|
![]() Puulattia ja betonireunukset |
![]() Radalle tippui kaikkea paskaa
|
![]() Tapparin vaihdelaatikko hajosi tähän |
![]() Ei voinut muuta kuin kiittää yleisöä ja poistua kehästä
|
![]() Savua ja tunnelmaa riitti |
![]() Mosse mikä Mosse
|
![]() Huomaa rengaskoko ja vararengas takakontissa |
![]() Sheikin Volvon "leveä hymy"
|
![]() Hallin kaunein "Remontti-Reiska" |
![]() Sheikki ei helpolla luovuta
|
![]() Virolaiset ihmettelevät Sheikin touhuja |
![]() Sheikki hitsaa tolppaa kiinni
|
![]() Hullumpi tarkkana. Ilman jauhesammutinta ei hallissa saanut hitsata |
![]() Joku oli sentään liimannut numeron oveen, ihmeteltiin että miksi se pitää liimata katolle
|
![]() Keskellä Sirppi Ladallaan |
![]() Kone kilahti
|
![]() Sheikki kiittää yleisöä
|
![]() Savua ja melua
|
![]() Sirppi oli suomalaisista paras |
![]() Rautaa rajan takaa
|
![]() Ei ole ruotsalainen, vaikka värit siihen viittaakin |
![]() Kisan voittaja
|
![]() Lähdössä kotimaahan
|
![]() Tapparin Lada edestä... |
![]() ... ja takaa |
|
|
|
Killer Brothers - kuskit:
| 2. Tomi Jauhiainen | Lada | |||
| 4. Karjalan Tuima | Lada | |||
| Sijoittumattomat: | ||||
| Ilomantsin Huima | Lada | |||
| Käpylän Kanki | Saab 99 | |||
| Sami Terri | Lada | |||
| Tappari | Lada |
![]() Karjalan Tuima puristuksissa
|
![]() Karjalan Tuima ja vauhtiraita |
![]() Ladat vastakkain
|
![]() Tomppa sijoittui hopealle
|
![]() Viimeisellä matkalla... |
![]() ...hyvin palvelleena
|
![]() Samin Sultan-Lada
|
![]() Sami vaahdoissa |
![]() Ilomantsin Huima ryhtyy pakittamaan
|
![]() Porno-Lada kaukana Ilomantsista |
![]() Käpylän Kanki ja Saab Suomesta |
![]() Varjopoliisiauto tiensä päässä
|
![]() Tapparin La Tuska-katiska
|
![]() Tappari tulee alkuerään |
![]() Kumpulainen lähentelee keltaisella Ladalla
|
![]() Tappari pääsi liukkaille keräilyssä
|
|
|
![]() Pyydykseen ei tarttunut mitään
|
![]() Purkua odottaa kotipihassa |
![]() Oven alareunat olivat mädät
|
![]() Pronssia Kyllöselle kromi-Ladalla
|
![]() Diesel Volvollakin yritettiin |
![]() Coltissa vasen kylki lähes ehjä, toinen aivan paskana |
![]() Ladoista huonoimpaan kuntoon mennyt
|
![]() Jerkku ja Sunny |
![]() Perä pystyssä kuin kukolla - Nissan Sunny
|
![]() Rönkön shopattu Volvo 360
|
![]() Jossun Lada notkahtanut |
![]() Simo Käräjämiehen voittoisa Lada |
![]() Hullu Harrin Corolla taas lyhyenä
|
![]() Kaitpa se Carina on - tai oli |
![]() Perätön Tanari
|
![]() Farmari Volvo |
![]() Keltaisen Ladan päätepysäkki
|
|
|
|
Aurinko paistoi
taivaalla ja myös tiimillemme. Teimme ennätykset:
- ensimmäinen voitto
- 4 finaalissa
- 6 välierissä
- 7 autoa kisassa
Killer Brothersin autot ja sijoitukset:
1. Tomi Jauhiainen,
Lada
3. Pekka Lähde, Mersu diesel
7. Karjalan Tuima, Lada
9. Harri Manninen, Sierra
- Marko Silventoinen, Volvo 340
- Tappari, Lada
- Jarno Airasmaa, Kadett B
![]() Rohkeasti Fiestall
|
![]() Teemu Norrena ja Mega Micra 6 x 6 |
![]() KE-20
|
![]() Lego-Lada |
![]() Tapparin Killer La Tuska |
![]() Keräsiköhän hameväeltä suosikkiauton ääniä? Markon Volvo 340.
|
![]() Kaukaa Joensuusta eikä turhaan: taas finaaliin. Karjalan Tuima Lada. |
![]() Carina - testivoittaja? Ei kuitenkaan Tampereella. |
![]() mm. Lada vasemmalla alimmaisena
|
![]() mm. Fiesta oikealla alimmaisena |
![]() Pekka Mersulla 3. ja Karjalan Tuima (31) Ladalla 7. Kuva: Conte
|
![]() Etualalla meidän tiimin Mersu ja Sierra. Kuva: Conte |
|
|
|
|
Killer Brothersin autot ja sijoitukset: 2. Tappari,
Lada 2105
|
Lahti 18.7 tulokset: 1. Sirppi
Lehtimäki, Lada 1200L |
|
|
![]() Hassu-Ville sai Nissanillaan Paras yritys -palkinnon |
![]() Sakke sai tällä Show Car -pytyn
|
![]() Vahattu Volvo 740 |
![]() 2 Ford Granadaa
|
![]() Soinisen Lepa Volvo 245:llä 10. |
![]() Lehtosen Jannen Opel Ascona
|
![]() Makee kattokoriste |
![]() Tappari ja Kyrtsi katsastamassa Fiat Regataa
|
![]() Tervetuloa kyytiin sanoo Gardiemeisterin Jarno |
![]() Kisan kakkonen ja kolmonen
|
![]() Toivo Toppisen farkku-Lada |
![]() Kyllösen Ville pyöräytti Ladan katolleen
|
![]() Jouni Kivelän Saab |
![]() Ascona Ladojen välissä
|
![]() Kipinää |
|
|
|
Helsingin romuralli
sujui jälleen kerran aurinkoisissa merkeissä vaikka sitä ennen oli satanut
viikko kaupalla.
Kisa oli mainio ja yleisöä viihdyttävä. Ettei kaikki olisi ruusuilla
tanssimista, niin otan tässä julkisesti kantaa tuohon Volvo 245:n
vaarallisuuteen, koska sääntökokouskaan ei tuonut asiaan ratkaisua. Pidän
romurallia Suomessa turvallisena lajina kaiken kaikkiaan jos ei laske pieniä
mustelmia ja venähtymiä. Itse myös Tallinnassa ajaneena tiedän, että
naapurissa touhu on paljon vaarallisempaa. Eiköhän siis tähän mahtavaan
lajiin ja yhteishenkeen sovi pieni tällänen herättelykin eli silmien avaus.
Joka tapauksessa pidän jokkista paljon vaarallisempana lajina. Siellä, kun
vauhdit nousevat korkealle noilla pienillä fiiateilla, jotka ovat usein
läpimätiä ja jo alkujaankin heikkopeltisiä koirankoppeja.
Viimeisestä kisasta tulee trilleri, koska Killer Brothersin Tomi Jauhiainen ja Bomb Team Racingin Simo Käräjämies ovat tasapisteissä SM-johdossa. Muillakin on vielä teoriassa mahdollisuuksia mutta käytännössä jompi kumpi vienee SM-tittelin.
Kirjoittaja: Tappari
|
Killer Brothersin autot ja sijoitukset: 1. Karjalan Tuima,
Lada 2105
|
Helsinki 5.9. tulokset: 1.
Karjalan Tuima, Lada SC
Komissaario Kebab, Saab |
|
|
|
|
Killer Brothersin autot ja sijoitukset: 3. Karjalan
Tuima, Lada 2105
|
Anjalankoski, tulokset: 1. Sirppi
Lehtimäki, Lada 1200L SC,
Jossu-Kissa, Nissan Sunny |
|
LOPPUTULOKSET KAUDELLA 2004: 1. Esa Lehtimäki,
Last Drivers Team, 37 p. |
|
| Ennen kisaa | Kisan jälkeen |
![]() Karjalan Tuima
|
![]() |
![]() Marko
|
![]() |
![]() Tappari
|
![]() |
![]() Tomppa
|
![]() |
![]() Janne
|
![]() |
![]() Julle
|
![]() |
![]() Hullu Harri
|
![]() |
![]() Sirppi
|
![]() |
![]() Temmi Timonen
|
![]() |
![]() Kärppä ja Tappari törmäyskurssilla
|
![]() Kahva edellä -Lada |
![]() Tuoppi törmäili lennokkaasti
|
![]() Lada ja Corolla STW |
Kuvat: Maiju
![]() Jossu ja Sheikki |
![]() Ikimetsä Racingin edustajia
|
![]() Esa "Sirppi" Lehtimäki on Romurallin Suomen mestari toisena vuonna peräkkäin
|
![]() Kuvassa vasemmalta Ville Kyllönen, Hullu Harri (joka edusti Ripa Sundströmiä), Esa Lehtimäki, Simo Käräjämies, Tomi Jauhiainen, Sami Terri (joka edusti Karjalan Tuimaa), Tappari ja Marko Silventoinen
|
Romurallitiimi Killer Brothersin
palkinnot.
|
![]() Jani Tavikainen oli Rokkirallin valtias. Oli niin nopea mies laivallakin, että saatiin kuvaankin vain takaapäin :)
|
Vasemmalta: rokkirallin tulokas pytyn sai
Vape Osmo, |
![]() Vuoden team-palkinnon sai Team Osmo Heinola. Pyttyä pitelee "Pää-Osmo" Osmo Osmo
|