Miten pääsen mukaan kaverikoiratoimintaan? Kennelliiton kaverikoiratoiminta laajenee koko ajan. Tavoitteena on saada toiminta kattamaan koko maan. Haaveena on saada kaverikoira jokaisen tarvitsevan ulottuville. Vierailuista kiinnostuneita kohteita löytyy runsaasti eri puolilta maata ja toiminnasta kiinnostuneita ja motivoituneita koiranomistajia sekä sopivia koiria on kaikkialla Suomessa. Toimintaan on mahdollista lähteä mukaan kahdella tavalla. Jos paikkakunnallasi on jo toimivia kaverikoiraryhmiä, pääset mukaan ottamalla yhteyttä näihin ryhmiin. Toimivat kaverikoiraryhmät perehdyttävät uusia koirakoita jatkuvasti. Perehdyttämisessä kaverikoiraryhmän edustajat tapaavat uuden koirakon ja tutustuvat koiraan. Ohjaaja saa tapaamisessa kotiläksyjä eli kaverikoiramateriaalia tutustuttavaksi. Tämän jälkeen uudelle koirakolle annetaan hieman harkinta-aikaa, jonka jälkeen alkaa käytännän perehdytys. Ensimmäiset käynnit koiranohjaaja tekee tarkkailijana ilman omaa koiraa. Kun uusi koirakko lähtee ensimmäiselle käynnilleen, se saa kokeneemman kaverikoiranohjaajan tuekseen ilman koiraa. Mikäli paikkakunnallasi ei vielä ole kaverikoiratoimintaa, toiminnan käynnistäminen on paikallisesta aktiivisuudesta kiinni. Toiminnasta kiinnostunut koiranohjaaja ottaa yhteyttä Kennelliiton kaverikoirakoordinaattoriin Sanna Heikkiseen ja ilmoittautuu alueensa yhteyshenkilöksi. Tämän jälkeen yhteyshenkilö tiedottaa omalla alueellaan kaverikoiratoiminnan aloitussuunnitelmista. Kiinnostuneet koiranomistajat ilmoittautuvat alueensa yhteyshenkilölle, joka pitää yhteyttä Kennelliittoon. Kun tarpeellinen määrä innostuneita koirakoita on koossa, pidetään tiedotustilaisuus, jossa sovitaan kurssiaika ja -paikka. Tämän jälkeen alkaa koiranomistajien harkinta-aika, jonka jälkeen kurssi pidetään. Viikonloppukurssilla kuunnellaan ensimmäisenä päivänä teoriaa muun muassa asiakasryhmien erityispiirteistä, kohtaamistilanteista, koiran tulkitsemisesta ja toiminnan erityispiirteistä. Toisena päivänä koirat otetaan mukaan käytännön harjoituksiin. Lisäksi kuullaan esimerkkejä muualla järjestetystä kaverikoiratoiminnasta.
.jpg) Kaverikoiriksi sopivat erityisen hyvin iäkkäämmät, jo elämää nähneet koirat. Ohjaajan pitää olla yli 16-vuotias.
Mitä toiminta vaatii koiralta ja ohjaajalta? Kaverikoirat ovat tavallisia aikuisia kotikoiria, joille on jo kertynyt elämänkokemusta erilaisista ihmisistä, paikoista, hajuista ja tilanteista. Koiria ei kouluteta erikseen kaverikoiratoimintaan, vaan niiden tulee olla perusluonteeltaan toimintaan sopivia. Kaverikoiratoiminnan läht&öuml;kohtana on, että kohtaamistilanteesta nauttivat ja saavat hyvän mielen kaikki osapuolet: asiakas, koiranohjaaja ja koira. Kaverikoirakurssilla pääsee kokeilemaan, miten oma koira suhtautuu apuvälineisiin ja miten itse osaa toimia kohdatessaan asiakkaan. Ikäviä kokemuksia saaneet koirat, aikaisemmin ihmistä kohtaan aggressiivisesti käyttäytyneet koirat tai koirat, joiden taustaa ei tunneta, eivät ole sopivia kaverikoiratoimintaan. Kaverikoiran tulee olla terve, mielellään vähintään 2-vuotias, ihmisystävällinen koira, jolla on hyvä ja luottavainen suhde ohjaajaansa. Koiran tulee itse haluta ottaa kontaktia vieraisiin ihmisiin, eikä se saa häkeltyä erikoisista hajuista, liukkaista lattioista, yllättävistä liikkeistä tai äänistä. Koiran tulee kyetä toimimaan laumassa ja olla ohjaajansa hallittavissa. Koiraa ei missään vaiheessa pakoteta tai käsketä vierailukäynnillä ottamaan kontaktia asiakkaisiin. Koiranohjaajan tulee tuntea koiransa erittäin hyvin ja osata ennakoida sen käytöstä. Hänen tehtävänsä on taata turvallinen kohtaaminen sekä asiakkaalle että koiralle. Koiranohjaajaa koulutetaan kaverikoirakurssilla sekä asiakasryhmien kohtaamisessa että koiran lukemisessa ja ohjaamisessa vierailutilanteissa. Hänen tehtävänsä on ymmärttää, milloin koira ei enää viihdy vierailulla. Kaverikoiran ohjaajalla tulee olla riittävästi aikaa toimintaa varten, sillä käynnit sijoittuvat pääasiassa iltoihin ja viikonloppuihin. Kaverikoirakäynnit ajoitetaan vierailukohteiden aikataulujen mukaan, joten koirakoiden on pystyttävä joustamaan aikatauluissaan. Koiranohjaajan tulee sitoutua toimintaan pitkäjänteisesti. Kaverikoiratoiminnan jatkuvuuden omalla alueella takaavat sitoutuneet, motivoituneet ohjaajat, joilla on halu saada aikaan hyvää mieltä koiriensa avulla. Yleensä kaverikoiraryhmillä on monipuolista toimintaa myös vierailukäyntien ulkopuolella.
Kaverikoiratoiminnan historia Kaverikoiratoiminta alkoi Suomessa vuonna 2001 avustajakoirakouluttaja Leena Rajalan ja Kennelliiton yhteistyänä. Ensimmäinen kaverikoirakurssi järjestettiin Paimiossa, josta se laajeni Salpausselän alueelle ja sitä kautta eri puolille maata. Tällä hetkellä toiminnassa on mukana noin 300 koirakkoa.Suomen ensimmäiset kaverikoirat Julle, Elma ja Ninnu palkittiin Turussa tammikuussa 2004. Toiminnan käynnistämisen ideana oli Leena Rajalan käytännässä havaitsemat kokemukset koirien positiivisista vaikutuksista erityisryhmiin. Leena on koulutettujen koiriensa kanssa vieraillut jo 1990-luvun lopulta asti erityisluokassa pitämässä "koiratunteja", joilla on opeteltu monia arjessa hyädyllisiä taitoja ja kouluaineita koirien avulla. Leena Rajalalla on kokemusta myös koirien käyttämisestä aivovammapotilaiden kuntoutuksessa. Koirien avulla on saatu aikaan merkittävää edistymistä kuntoutumisessa ja toimintakyvyn paranemisessa. Kaverikoiratoiminnan ideana oli tuoda koirien aikaan saamat terapeuttiset vaikutukset mahdollisimman monen tarvitsevan ulottuville. Koirien kouluttaminen erityistehtäviin on vaativaa ja aikaa vievää ja niinpä kehitettiin toimintamalli, jossa tavalliset perhekoirat omistajineen voivat tuoda iloa ja lämpöä erityisryhmien, kuten vanhusten, vammaisten ja lasten, arkeen. Kaverikoira-nimi todettiin sopivaksi kuvaamaan näitä karvaisia hyväntekijäitä. Terapiakoiria kaverikoirat eivät ole, sillä sellaiseen työhön ei Suomessa ole vielä laadittu pätevyysvaatimuksia eikä tarjolla ole koulutusta. Koiranohjaajatkaan eivät ole käynneillä töissä, heille ei makseta palkkaa eikä heillä ole terapeutin pätevyyttä. Ensimmäiseltä kaverikoirakurssilta Paimiosta valmistunut kaverikoira Julle käy edelleen tapaamassa kurssin jälkeen tapaamaansa kehitysvammaista tyttöä viikoittain. myös Salpausselän kennelpiirissä vuonna 2002 pidetyltä kurssilta valmistuneet kaverikoirat Nähtä, Fanni, Oodi ja Toto ovat edelleen aktiivisesti mukana toiminnassa. Kaverikoiratoiminta alkoi ja on jatkunut pyyteettömänä vapaaehtoistoimintana, jossa empaattiset ja hyväntahtoiset koiranomistajat tarjoavat oman koiransa ystävyyttä myös toisen ihmisen iloksi.
Ota yhteyttä mikäli asut Rovaniemen lähistöllä ja haluat mukaan Kaverikoiratoimintaan! |