Britit kohtasivat Lepaalla 13.8.2006
Perinteinen brittiautojen vuotuinen tapaaminen oli tänäkin vuonna
järjestetty Lepaan puutarhaoppilaitoksen pihapiirissä. Sää tosin oli tänä vuonna
suotuisampi kuin edellisenä vuonna ja saimme nauttia aurinkoisesta kesäpäivästä.
Rovereita oli jälleen paikalla edustava otos sekä henkilö- että maastoautojen osalta.
Uusia vieraita olivat ainakin Land Rover 109 FWD, Rover 827 coupe sekä
Rover 3500 Van den Plas.
Varsin runsaasti oli muutenkin sellaisia autoja, jotka eivät olleet paikalla
edellisen vuoden tapahtumassa. Ja aika suuri osa näistä oli käytettynä Saksasta tuotuja.
Sokerina pohjalla oli todella upea, vielä siirtokilvissä ollut punainen
Lotus Espirit Turbo. Sen kahdella turbolla terästetystä V8-moottorista
löytyy noin 400 hevosvoimaa. Upeasta käyntiäänestäkin saimme näytteen.
Paikalla oli myös viimeisen päälle entisöity vuosimallin 1936 Rolls-Royce, joka
oli aikoinaan uutena toimitettu Intiaan, josta se on tullut USAn ja Englannin
kautta Suomeen vuonna 2001.
Minäkin yritän ensi vuonna osallistua tapahtumaan sellaisella kulkupelillä,
jollaista ei ilmeisesti aiempien vuosien tapahtumissa ole näkynyt.
Kuvia tapahtumasta löytyy
täältä.
(Julkaistu
Rover Ystävät-lehden numerossa 2/2006)
www.iki.fi/era1/lepaa2006