Murmelin Marsula
Marsujen terveyden asialla vuodesta 2003
Murmelin Marsula
Marsujen terveyden asialla vuodesta 2003
Päivitetty 10.2.2009
Wagner on poikastehtaamme Nellin viimeinen muttei vähäisin lisä kerhoomme. Kaikki alkoi maanantaiaamuna 28.10.2002 6:30, kun sattumalta hivenen etuajassa heräsimme todistamaan elämän pientä ihmettä. Nellin D-poikue - kaksi 117 grammaista karvapalleroa kyhjötti häkin nurkassa äidin vieressä karvat kosteina. Kaverukset saivat oitis nimekseen Viivi ja Wagner. Tuolloin marsulamme pääluku oli neljä täysikasvuista, rescuekani Elviira ja poikueet päälle. Tämä oli vuokrakaksiossa suuri määrä, joten kasvettuaan luovutusikään marsuille alettiin etsimään kotia. Viivi pääsikin viimein leikatun uroksen häkkikaveriksi joka oli juuri menettänyt kumppaninsa. Näin jälkikäteen ajateltuna onneksemme kukaan ei kysellyt Wagneria.
Heti syntymästään saakka tämä pieni popkornittaja on hallinnut suvereenisti marsulamme äänimaailmaa, eikä ole pitänyt kiirettä kasvaakseen aikuiseksi. Isänsä tapaan Wagner on luonteeltaan melkoinen pornohiiri, eikä siksi ole saanut vakituista huonetoveria pois lukien äitinsä, joka on aina silloin tällöin pitänyt kaapata pois jaloista toiseen häkkiin rauhoittumaan.
Jossain määrin poika on jäänyt suosiossa isänsä varjoon, mutta tämän muutettua vihreämmille niityille on kyllä ottanut paikkansa perheen päänä jos ei ihan vastuuntuntoisella käytöksellään, niin ainakin machomaisella lipidollaan. Räiskyvän luonteensa johdosta Wagner on myös antanut näytteitä useaan marsujen käytöstä tutkivaan juttuun näillä sivustolla. Pojan edesottamuksista olen turinoinut ahkeraan myös foorumeilla. Wagnerin iloinen jokellus erottuu joukosta ja on se ensimmäinen asia joka herättää aamuisin. Sitä innostuksen määrää kun pojan päästää haistelemaan tyttöjen merkkaamaa marsulan pihaa ei voi kuin ihmetellä päivästä toiseen.
Äiti ei ole enää pitkään aikaan tuoksunut hyvälle, mutta Wagner poika härnää tätä toisinaan jos tyttö jossain toisessa häkissä sattuu sille tuulelle. Leikkaamaton poju asustaa ja liikkuu tiiviisti vartioituna pahimpien kausien yli ja nukkuu tarvittaessa yönsä erillisessä häkissä. Mikäli äitinsä tai joku muista naaraistamme antaa Wagnerin seurassa "väärän vastauksen" eli hurisee tälle, pidämme asumuseroa vähintään päivän tai kaksi ettei vahinkoja pääse tapahtumaan.
Wagner ei ole ollut varsinaisesti päivääkään sairas ennen kevättä 2006. Ainoa asia joka tulee mieleen pojan nuoruudesta, olivat Ellu kanin vessalaatikon kuivikkeista aiheutuneet ongelmat. Marsulan ainoa kani Elviira - ennen menehtymistään syöpään, tapasi istuskella suuressa n. 70x70cm maatilavanerilla pohjustetussa laatikossa, jossa pidettiin n. 20kg paakkuuntuvaa kissanhiekkaa. Luonnollisesti myös Wagner merkkaili siellä ahkerasti ja onnistuikin saamaan paakkuja takapuoleensa. Eräänä päivänä huomasimme sen olevan vaikeuksissa. Marmorinkuulan kokoinen savi ja umpparipapanamöykky oli iskostunut pojan ahteriin ja teki ulostamisen kivuliaaksi. Tilanne havaittiin nopeasti ja ongelmasta selvittiin yksinkertaisella pyllynkaivuuoperaatiolla. Paakkuuntuva kissan hiekka poistettiin käytöstä ja tilalle tuli myöhemmin puupellettiä.
Wagnerin varsinainen piinapenkki liittyy virsateihin. Ennen episodin alkua pojan käytöksessä oli havaittavissa tiettyjä ennusmerkkejä mutta niitä ei osattu ottaa vakavasti. Wagner näet parturoi toistuvasti vatsapuoltaan nisien välistä ja kivesten ympäriltä. Tälle ei kuitenkaan löydetty selitystä ennen kuin alkoi tapahtua.
Pääsiäipyhän aamuna 2006 Wagner osoitti yllättäen vakavia virtsaamisvaikeuksia. Se vikisi, pomppi häkissään ja haroi paniikissa jalkoväliään. Koska isoisänsä Musti oli aikoinaan sairastunut ja menehtynyt virtsakiviin, ei ollut vaikeaa arvata mikä Wagnerin mieltä painoi. Koppasin marsun syliini ja tunnustelin vatsapuolta. Vatsanalus oli pissainen ja alavatsassa tuntui selvästi ääriään myöten täynnä oleva rakko - sellainen luumun kokoinen pallukka heti navan alapuolella.
Marsu oli selvästi tuskissaan, joten yritin auttaa sen asiaa puristamalla hellästi vatsasta. Tein pesuvatiin lämpimän vesikylvyn, ja laitoin marsun pyllyn sinne hautumaan pitäen samalla poikaa pystyssä seisovassa asennossa. Tällä tavalla saatoin toisella kädellä painella alavatsaa ja onnistuinkin osin löysäämään painetta. Kirkkaaseen pesuveteen päässyt pissanoro erottui selvästi.
Hetken helpotuksen jälkeen ongelma ei kuitenkaan kaikonnut mihinkään. Wagner meni uudestaan paniikkiin ja onnistui silpomaan elintään, joka vuosi verta ja tulehtui pahentaen tilannetta entisestään. Meidän huonoksi onneksemme oli pyhäpäivä, eikä paikkakunnalla ollut konitohtoria kummempaa päivystysvuorossa. Lähin mahdollinen paikka oli Oulussa, joten pikaisen puhelun ja puolentoista tunnin kiireellisen ajon jälkeen Oulun kaupungin päivystävä eläinlääkäri otti meidät vastaan.
Vastaanotolla ystävällinen tummaihoinen mieslääkäri onnistui tyhjentämään marsun rakon kokonaan, ja kertoi ettei virtsaputki ollut tukossa toisin kuin olin luullut. Tyhjennysoperaatio oli kuulemma helppo, mikä soti teoriaa vastaan että kyseessä olisi ollut kivi rakossa tai vastaavasti pienempiä virtsaputkessa tukkimassa tietä. Olin ymmälläni mutta päätimme aloittaa ab-kuurin Ditrimillä, ja varata ajan heti alkuviikosta omalle lääkärilleni jotta saisin röntgenkuvia asiantilan selvittämiseksi.
Jo seuraavana päivänä pääsimme tutun lääkärin vastaanotolle ja otimme marsusta kuvat sekä pissanäytteen. Jälleen kerran vastaukset eivät käyneet yksiin jo havaittujen oireiden kanssa. Röntgenkuvissa ei ollut merkkiäkään kivistä, mutta koeputkessa (pissanäyte) oli linkouksen jäljiltä jopa viidennes paksua harmaata sakkaa merkkinä tulehduksesta ja jostain muusta jota arveltiin kalsiumfosfaatiksi. Näyte tutkittiin myös mikroskoopin alla, mutta siitä ei löytynyt selkeää syytä Wagnerin virtsaamisvaikeuksille. Kiteisiä muotoja ei löytynyt, joten kivet olivat siksikin huono vaihtoehto. Tässä vaiheessa ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa lääkekuria ja tukiruokintaa pellettivellin muodossa.
Kotiin päästyämme esimerkin rohkaisemana päätin ottaa ohjat käsiini ja opetella tekniikan jonka olin nähnyt perättäisinä päivinä kahden eri lääkärin tekemänä: Operaatio rakon tyhjennys. Minun oli onnistuttava, sillä marsun kuskaaminen moisen vuoksi vastaanotolle useita kertoja päivässä ei ollut mikään vaihtoehto. Alun haparoinnin jälkeen homma alkoikin luonnistua. Sain vaihtevalla menestyksellä tyhjättyä herran kolme neljä kertaa päivässä, jolloin marsu pääsi ainakin hetkeksi takaisin arkirutiineihinsa eli syömään. Toimenpiteellä oli myönteinen vaikutus pojan vointiin ja mielialaan, mutta marsu näyttänyt missään vaiheessa tajuavan itse pissaamistarvettaan, ei vinkunut eikä peruutellut nurkkiin mikä oli hyvin huolestuttavaa. Yön jälkeen se löytyi yleensä surkeana heinäkasan päältä vatsanalus pissasta märkänä.
Viikko vierähti eikä edistystä tapahtunut. Päinvastoin. Wagner oli silponut itseään lisää, ja kivespussi turposi niin että pelkäsin sen vaikeuttavan tyhjennysoperaatiota. Lisäksi Wagnerin pissa - alkujaan paksua ja vaalean keltaista humusta, selkeni hieman mutta muuttui väriltään hiljalleen maitokahvin ruskeaksi. Voimassa jota tarvitsin vatsan paineluun ei tapahtunut olennaista muutosta. Väliin vähäisenkin määrän ulos saaminen oli hankalaa, mutta asiaa helpotti kun pojan pisti hetkeksi pyyhkeiden sisään lämpenemään. Itse toimenpide oli sikäli helppo, ettei painelu tehnyt juurikaan kipeää. Poju istui urhoollisesti selkä vessan lavuaariin pyyhkeellä tuettuna sen vajaan minuutin mitä toimitus kesti.
Olin tarkoituksella valinnut meneillä olevan antibioottikuurin alakanttiin n. 2/3 täydestä annostuksesta (hieman yli 0,1ml/200g kohden kertaa kaksi). Ditrimin tavanomainen vahvuus on luokkaa 0,1ml/100g kahdesti päivässä. Tarkoitus oli suojella marsun vatsaa ripulilta, mutta siitä huolimatta papana kävi selvästi löysäksi ensimmäisen viikon loppuun mennessä. Tämä luultavasti koska kipujen vuoksi marsun ruokahalu ei ollut enää entisensä vaikka tukiruokintaakin annettiin. Konstit alkoivat loppua kesken, joten varasin ajan kontrollikäynnille tasan viikko edellisen jälkeen.
Wagnerilta otettiin uusi pissanäyte, jossa näkyi edelleen tulehdus ja suuri määrä kalkkisakkaa. Olin ymmälläni sillä tiesin kutsua sakkaa terminimellä "sludge" mutta en koskaan tässä yhteydessä. Wagner ei nimittäin pystynyt kontrolloimaan itseään, ei vikissyt, ei yrittänyt peruutella nurkkiin ja jättää lammikoita kuten vastaavissa tapauksissa. Toisaalta virtsatie ei ollut mitenkään tukossa. Yhtälö viittasi jonkinlaiseen hermostovikaan alapäässä - juttu jota en halunnut ajatella. Lääkärini kuitenkin esitti tämän vaihtoehdon ja halusi kokeilla marsuun erästä hermoratoja stimuloivaa lääkeainetta jota kissoilla ja koirilla käytetään vastaavissa tilanteissa (Rinexin = vaikuttavat aineet Phenyylipropanolamiini ja Hydrokloridi, vapaa suomennos).
Jätin stimulanttiasian hetkeksi muhimaan, mutta halusin jo vaihtaa antibioottia koska Ditrimillä ei ollut selkeää vaikutusta tai olin ryssinyt sen tehon aliannostuksella. Kuuri vaihdettiinkin Vibravet:iin (Doksysykliini) 6mg kahdesti päivässä (1,25kg marsu), jonka toivoin myös auttavan pojan pahasti turvonneeseen kivespussiin itsensä silpomisen jäljiltä.
Tässä sekavassa vaiheessa kirjoitin myös aiheesta ensi kertaa GL:n foorumille (linkki) ja sainkin heti arvokkaita vinkkejä. Näistä ehkä tärkeimpänä nimim. "Lynx", "Pinta" ja "Becky" ehdottivat kipulääkityksen aloittamista (Metacam). Perusteena oli se että pissaaminen saattoi tehdä liian kipeää, eikä marsu siksi edes halunnut yrittää. Toinen teoria liittyi mahdolliseen turvotuksen kontrolloimiseen virtsarakkoa ohjaavissa hermoteissä - juttu mihin oma lääkärini ehdotti ratkaisua toisen kautta.
Yrittänyttä ei laiteta joten hain 10ml pikkupullon Metacamia vastaanotolta jo samana päivänä. Kotiin päästyäni vedin ruiskuun ohjeen mukaisen aloitusannoksen (0,25mg = n. 0,2ml/24h) kipulääkettä. Jottei pullo kontaminoituisi, tiputin ensin sopivan määrän teelusikkaan, imin siitä ja ruutasin sitten marsun suuhun jättäen sen rauhassa lepäämään. Noin tunnin kuluttua menin tarkastamaan tilannetta. Wagner oli ulkona häkistä tsekkailemassa tyttöjä ja huristeli kuin ei mitään. Olin hetken riemuissani mutta tätä ei kestänyt kauaa. Wagner palasi takaisin häkkiinsä makuulle ja syömään.
Kipulääkityksellä oli kuitenkin merkittävä vaikutus W:n päivittäisiin rutiineihin. Ensinnäkin se auttoi jomotukseen jota sen silpoma ja turvonnut kivespussi aiheutti. Lisäksi se rauhoitti tilanteen niin ettei tämä todella huolestuttava käytös enää jatkunut ja alapää saattoi parantua. Kolmanneksi lääkitys helpotti oloa niin että varsinkin heti virtsarakon tyhjennyksen jälkeen Wagner oli hetken aikaa suhteellisen normaalilla tuulella, kuhersi, bongaili tyttöjä ja mussutti heinäkasaansa. Ruokahalu ja samalla myöskin veden kulutus lisääntyi, mikä on näissä tapauksissa toivottavaa. Väliin myös tuntui siltä, että marsu sai aikaiseksi pissaa ominkin päin koska rakko ei ollut enää jokaisella tyhjennyskerralla kivikova. Yritin löytää havainnolle todisteita ja jatkuvuutta mutta turhaan.
Oma lääkärini oli jäävä pian kuukauden lomalle. Se tarkoitti käytännössä, ettei lähiseudullani ollut saatavissa peruspalveluita kummempaa tänä aikana. Jos jokin menisi metsään, olisi lopettaminen ainoa järkevä vaihtoehto. Tauko merkitsi myös että lääkkeitä piti varastoida etukäteen. Kävinkin noutamassa reseptin Rinexin hermolääkkeelle ja marssin yliopiston apteekkiin. Yllätyksekseni tuotetta ei ollut varastossa, mutta kone näytti yhtä yksikköä läheisen kauppakeskuksen valikoimissa. Sinne siis. Resepti siirtyi proviisorin toimesta ja perillä minua odotti n. 3/4 litran vetoinen perinteinen ruskeasta lasista valmistettu pullo. Hassua tässä jutussa oli, että lääke myytiin ilman pakkausta ja pullo oli vieläpä vajaa. Apteekkarin mukaan se oli myös viimeinen pullo koko Suomen maassa. Lääkkeen valmistus oli juuri lopetettu.
Kotiuduin jatkamaan Wagnerin Metacam kuuria, joka oli toistaiseksi ensimmäinen ja ainut askel parempaan suuntaan. Tässä vaiheessa toinen voimakkaampi antibiootti Vibravet oli nimittäin pistänyt poikaparan papanan aivan velliksi ja vatsa oli kaasusta kipeä. Minun oli luovuttava tämän antibiootin käytöstä vain muutaman päivän jälkeen. Vaihdoin takaisin Ditrimiin jota jatkettiin n. 80% annostuksella kohden kahden viikon rajapyykkiä. Lynx:n kommentin mukaan vaikeat virtsatietulehdukset saattoivat vaatia jopa useiden viikkojen ab-kuureja, joten jotenkin oli vain jatkettava eteenpäin.
Seuraavana päivänä (27.4) vein Wagnerin jälleen vastaanotolle tarkastukseen viimeistä kertaa ennen lääkärini alkavaa lomaa. Uusi pissanäyte otettiin: Ph 6,5, leukosyyttejä, merkkejä verestä ja edelleen suuri määrä sakkaa. En ollut enää varma mistään, mutta arvelin että marsu pystyi kyllä pissaamaan ellei se olisi niin kivuliasta. Foorumin ohjeiden mukaisesti olin alentanut kipulääkkeiden annosta ylläpitotasolle (0,12mg = n. 0,1ml/24h) joka on puolet aloitusannoksesta. Nyt kuitenkin näytti siltä, ettei ylläpitoannos riittänyt ensinkään sillä lupaavan alun jälkeen Wagner oli jälleen huonompana. Onneksi paino oli pysynyt koko episodin ajan samoissa lukemissa mikä vähensi tukiruokinnan tarvetta. Edelleen turvotus Wagnerin kivespussissa oli laskemaan päin - hyvä merkki sekin.
Antibiootin vaihtaminen takaisin Ditrimiin auttoi papanan kiinteytymisongelmaan mutta vain osittain. Lisäksi Wagnerin pissa oli kamalan väristä. Joka kerta kun puristin rakkoa, sieltä alkoi valumaan ruskean valkoista maitokahvin tapaista lietettä. Pissa kirkastui sitten tumman teen tasolle loppua kohden. En voinut kuin kuvitella millaisessa kunnossa Wagnerin virtsatie ja rakko mahtoivat olla.
Marsua tyhjennellessäni sen anatomia oli tullut varsin tutuksi, ja vatsan peitteitä tunnustelemalla pystyin seuraamaan sen virtsaputkea aina rakosta sinne missä se tulee marsusta ulos. Mielikuvissani tämä ohut ja tasaisen pehmeä elin nimittäin sisälsi peräjälkeen kaksi tai kolme selvästi tuntuvaa kyhmyä heti rakon jälkeen. Arvelin näiden olevan virtsaputken seinämään juuttuneita kiviä - liian pieniä näkyäkseen röntgenkuvissa joiden tarkkuus ei ollut kovin hyvä, mutta riittävän suuria estämään ja vaikeuttamaan pissaamista. Valkoinen sakka olisi puolestaan pääosin tulehduksen aiheuttamaa solukkoa ja mätää jota vuosi ylöspäin takaisin virtsarakkoon. Mikään muu selitys ei tuntunut kelpaavan. Sakkaa oli yksinkertaisesti liikaa että sen olisi voinut katsoa tulevan marsun sen hetkisestä ruokinnasta ja väärällään olevasta Kalsiumin ja Fosforin suhteesta - ajatus jota GL:n foorumilla tässä vaiheessa tarjottiin.
Tarvitsin pikaisesti todisteita teorialleni. Onneksi olin aikaisemmin toiseen asiaan liittyen bongannut marsut.netin keskusteluista Oululaisen klinikan nimeltä Ouluvet jonka varaan panin nyt kaiken toivoni (kolme lääkäriä, toinen röntgenlaite ja ultraääni). Varasin ajan seuraavalle torstaille (5.4). Lääkärin aikaa odotellessani Wagnerin masu parkui armoa. Ruokahalu oli ollut jo pitkään huono, kaasua riitti ja papanat jäivät kiinni klöntteinä marsun peräpäähän. Lisäksi huomasin pojan sätkivän takajaloillaan kun pidin sitä sylissä. Tämä on selkeä merkki vatsakivuista.
Ab-kuuri oli jatkunut keskeytyksettä jo kaksi ja puoli viikkoa. Oli jokseenkin selvää että antibiootit tekivät pojalle enemmän haittaa kuin hyötyä, joten homma pistettiin kokonaan tauolle tiistaina. Minulla oli vielä Rinexin pullo jemmassa, mutta viimeisimmän tiedon ja luulon varassa en enää uskaltanut kokeilla sitä. Päätin katsoa ja odottaa Oulun reissua keskittyen sillä välin marsun lääkitsemiseen Metacamilla. Beckyn rohkaisevien kommenttien myötä nostin kipulääkkeen takaisin alkuannoksen tasolle ja ylitse. Annoin pojalle n. 0,2ml vuorokaudessa tai 0,1ml kaksi kertaa päivässä mahdollisia piikkejä tasoittaakseni. Tämä tarkoitti n. 0,3 milligramman vuorokausiannosta ja viidenneksen yli suositellun, mutta oli todella tarpeen että marsun mieliala ja ruokahalu jälleen kohenisivat.
Noin vuorokaudessa ab-kuurin lopettamisesta yllätyksekseni pissan väri ja koostumus muuttui lähes normaaliksi pois lukien että sakkaa oli edelleen entinen määrä. Myös possu näytti aikaisempaa virkeämmältä, mikä oli varmaankin kipulääkkeen ansiota. Torstai iltapäivänä olimme sitten Oulussa tutkimuksissa. Wagner kävi lävitse koko repertuaarin: Kaksi settiä röntgenkuvia, ultraääni ja virtsanäyte. Jälleen kerran kaikki tulokset olivat negatiivisia. Ei kiviä, ei kiteitä, ei verta ja pissan Ph 8,5 mikä on marsulle normaali arvo. Käteen jäi ainoastaan massiivinen tulehdus jota Ditrim ja lyhyen puoleinen Vibravet kuuri ei ilmeisesti ollut kyennyt nujertamaan. Lisäksi pissan ruskea tai punertava väri aiheutui munuaisreaktiosta antibioottiin. Kuulemma normaali juttu sekin näissä kuvioissa.
Oli aika tuoda paikalle raskasta kalustoa, joten lääkäri määräsi nyt 7 päivää Baytril injektioita kotona piikitettäväksi. Normaalioloissa tähän ei ryhdyttäisi, mutta Wagnerin ruoansulatus ei kestänyt suun kautta annettavaa antibioottia. Baytril on marsulle turvallisista antibiooteista kaikkein tehokkain, mutta injektiomuodossa erittäin voimakas aine ja ph 11 saa sen käyttäytymään lähes valkaisuaineen tavoin. Se voi aiheuttaa piikitysalueelle kudosvaurioita, joten lääkkeen kanssa pitää olla tarkkana. Tästä ei tuolloin vastaanotolla puhuttu, mutta kädestä pitäen näytetyn piikitystekniikan ja kontrollikäynnistä (uusi pissanäyte) sopimisen jälkeen lähdin ajamaan marsun kanssa kotia kohden.
Marsun piikitystekniikka on ihan omanlaisensa juttu. Periaatteessa siinä ei ole mitään ihmeellistä: Nostetaan nahkasta poimu sormien väliin ja laitetaan neula sisään heti sormien alapuolelta selän suuntaisesti niin ettei piikki tökkää lihaksiin vaan jää nahkan ja kudoksien väliin muodostuvaan tilaan. No entäpä kun kyseessä on oma lemmikkisi jota et ole koskaan aikaisemmin piikittänyt jos et paljon muutakaan?
Helppoahan se ei ollut tai siltä se ainakin ensialkuun tuntui. Hommassa on kuitenkin kaksi eri selkeää työvaihetta: pistäminen ja lääkkeen antaminen. Marsu tuntee kyllä pistoksen mutta ei enää pientä nahkassa törröttävää piikkiä. Voit siis rauhassa käyttää aikasi varmistaaksesi että neula on varmasti oikeassa paikassa ennen kuin lääke painetaan perille. Esitäytettyjä ruiskuja piikitellessäni teinkin marsuuni ensialkuun reikiä enemmän kuin olisi pitänyt. Lisäksi havaitsin että neulojen terävyyksissä oli huomattavia eroja josta syytin niiden huonoa laatua. Väliin marsun paksun nahkan puhkaiseminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta ja ote lipsui. Myöhemmin kävi ilmi että osa neuloista oli tylsynyt täytön yhteydessä. Saatuani apteekista lisää neuloja homma olikin pääosin helppoa.
Neulojen ja ruiskujen hommaaminen oli oma juttunsa, mutta kuten myöhemmin osoittautui - vähemmän kuin pieru Saharassa verrattuna siihen millä tavalla kapuloita alkoi pian ropista rattaisiin itse lääkkeen kanssa.
Olin saanut mukaani seitsemän esitäytettyä ruiskua - kuusi päivää kuuria ja yhden varalle. Ensimmäinen pistos annettiin vastaanotolla. Alkuperäisen suunnitelman mukaan kontrollikäynti ja uusi pissanäyte oli suunniteltu tehtäväksi pari päivää ennen kuurin loppua, jossa vaiheessa tulehduksen pitäisi olla jo poissa. Tarkoitus oli ottaa tuo ratkaiseva pissanäyte paikkakunnalla. Ei ollut mieltä ajaa toiseen kaupunkiin pelkkää pissanäytettä varten joka kertoisi että kuuria pitäisi tai ei pitäisi jatkaa vielä x päivää.
Aloin tiedustella kontrollimahdollisuutta maanantaina piikin numero neljä jälkeen. Oma lääkärini oli lomilla, joten tiedustelin asiaa ykkösvaihtoehdostani Torniossa. Jostain syystä siellä kieltäydyttiin yhteistyöstä yksipuolisesti, ja neuvottiin jatkamaan asiointia Oulun pään kanssa. Olin tyrmistynyt mutta päätin kysyä lisäohjeita Ouluvetilta kirjoittamalla hoitoraportin perustuen silmämääräisiin havaintoihin. Päivä oli keskiviikko (piikki nro. 6) ja viestini sisältö seuraava:
Maanantaina viidennen pistoksen jälkeen marsussa oli havaittavissa selviä piristymisen merkkejä, ja samaisen illan tyhjennysoperaatiossa kävi selväksi että Wagner pystyi hallitsemaan rakkoaan normaalisti. Tätä ennen olin joka aamuisen 8, iltapäivä 16 ja ilta 23 suoritetuissa tyhjennyksissä löytänyt poikkeuksetta täyden rakon, joka oli usein myös valunut yli ja sotkenut marsun sen maatessa paikallaan. Marsu ei myöskään osallistunut tai pinnistänyt kaveriksi tyhjentäessä.
Edellisen kerran tätä positiivista käytöstä havaitsin juuri ennen uusimman kuurin alkua, ja myös vastaanotollanne kun marsu laittoi ”hanttiin” sitä puristellessa. Arvelin ensin että ab-kuurilla olisi jonkinlainen rakon lihaksia lamaannuttava vaikutus, mutta kuten sanoin maanantai-iltana tilanne näytti jo paremmalta. Tiistai oli kokonaisuudessaan hyvä päivä, ruoka maistui ja possu käyttäytyi normaalisti. Tänään keskiviikon puolella ollaan kuitenkin menty takapakkia. Rakkoa tyhjentäessä tuntuu hieman enemmän vastusta kuin eilen, ja pissan alkuosalla on edelleen selkeä ja samea valkoinen sedimentti. Alun jälkeen pissa kirkastuu ja muuttuu loppua kohden punertavaksi, joka lienee vastaava munuaisreaktio lääkkeeseen kuin Ditriminkin kohdalla.
Vastausta ei kuulunut, joten soitin torstaina perään (piikki nro. 7). Sain uudet ohjeet jatkaa kuuria ainakin seuraavat 10 päivää tai kunnes tilanne paranisi. Tästä puhelusta se varsinainen lumivyöry sitten lähti liikkeelle.
Baytrilia oli seitsemäksi päiväksi mukaan lukien varapiikki, joka ei ollut mennyt hukkaan harjoittelun myötä. Numero kahdeksan ja vaadittu 0,15ml puolestaan onnistui kalastella yhdistämällä jo ammuttujen ruiskujen jämät avaamalla ne yksi toisensa jälkeen. Tästä huolimatta olin edelleen vähintään kuusi annosta alle tavoitteen, eli jostain oli saatava nopeasti lisää injektoitavaa Baytriliä. Lisäksi halusin alkaa testaamaan itse marsuni pissaa, sillä olin nähnyt minkälaisia tikkuja hommaan käytettiin. Minun tarvitsi vain löytää niitä ja en olisi enää riippuvainen klinikoiden aukioloajoista ja ruuhkista.
Aloitin Baytrilin metsästämisen jo maanantaina kysellessäni pissakontrollia Torniosta. Vastaus oli rukkaset tässäkin asiassa. Sain Oulusta uudet ohjeet torstaina, joten perjantaina (viimeinen annos) vierailin paikan päällä toisella Kemiläisellä klinikalla. Kävi ilmi ettei heillä ollut injektoitavaa Baytriliä, eikä sitä saanut reseptille koska maassamme vain eläinlääkärit voivat hankkia tuotetta apteekista. Erinomaista. Myöskään virsakoetikkujen hankkimisen suhteen en päässyt yhtään eteenpäin (ei tietoa). Tämä tarkoitti sitä että olin käytännössä jälleen pakotettu käymään Oulussa hakemassa loput kuusi annosta. Nykyisen varastoni vihoviimeinen annos oli menevä samana iltana. Loistavaa.
Purin hammastani, mutta päätin ottaa asian rennosti ja lähteä aamulla lakki kourassa Ouluun taka-ajatuksella shoppailemaan avokin kanssa. Ajoimme ensiksi suoraan Ouluvetin parkkipaikalle vain huomataksemme sen olevan viikonlopun kiinni. Ratkiriemukasta. En ollut ajatellut varmistaa asiaa etukäteen, joten istuimme hetkisen parkkipaikalla tumput suorina. Homma jatkui puhelinsoitolla päivystävään numeroon joka on sellainen vastaajahässäkkä. Pienen pompottelun jälkeen saimmekin kiinni lääkärin vaan en muista millä paikkakunnalla. Hänellä ei ollut Baytril injektiota kaapissaan joten ei sen väliä. Minun kuitenkin annettiin ymmärtää, jotta kaupungin eli kunnallisen eläinlääkärin vastaanotolla sitä pitäisi ainakin sääntöjen mukaan hyllyssä olla.
Tämä oli hyvä tieto ja hetken pohdinnan jälkeen tajusimme että sehän tarkoittaa juuri samaa klinikkaa jossa vierailimme pääsiäisenä. Sinne siis. Paikka oli jälleen auki kun sitä eniten tarvittiin, mutta tällä kertaa vastaanotolla oli myös jonoa. Odotin ainakin puolitoista tuntia pyöritellen peukaloita erään ylihuolehtivaisen kissan omistajan jaaritellessa suljetun oven takana. Pian hermot olivat riekaleina, nälkä painoi päälle, pihalla alkoi sataa vettä ja sitä rataa. Ei voinut olla totta että minun piti käydä lävitse kaikki tämä vain saadakseni kysyä pientä asiaa - sitä jonka vuoksi olin juuri ajanut toiseen kaupunkiin, ja joka jo Murphyn lain mukaan olisi jälleen kääntyvä minua vastaan. Viimein ovi aukesi ja sain jalkani väliin.
Lysähtäessäni penkille saman ystävällisen tummaihoisen mieslääkärin eteen joka oli Wagneria aiemmin hoitanut, tiesin jo etukäteen mitä hän aikoi sanoa. "Meillä ei ole Baytriliä". Näinhän se todellakin meni, mutta hetken mietittyään lekuri keksi vaihtoehdon. Klinikalla nimittäin työskenteli useita lääkäreitä päivystysvuorossa. Kurkistamalla heidän lukittuihin kaappeihinsa (periaatteessa rikos) henkilökohtaisissa varastoissa saattoi olla. Kaappeja oli kaikkiaan neljä ja käännettyämme nurin ensimmäiset kaksi numero kolmen kohdalla pam!. Se hiivatin pullo oli sittenkin siellä. Piinapenkki, kiirastuli ja mitä niitä onkaan poistuivat harteiltani siltä päivältä saman tien. Saimme mukaan kokonaista kaksi isompaa ruiskua eli 4ml lääkettä - yllin kyllin Wagnerin kuuria ajatellen. Lisäksi kuulin että pissakoetikkuja saa apteekista ilman reseptiä kunhan käväisee hakemassa. Ei voinut kukaan tätäkään tietoa aikaisemmin kertoa!
Takaisin kotoluolassani Googletin tikkuja yliopistollisen sivuilta ja Bayerin Multistix 5 SG näytti sopivimmalta kukkarolleni (veri, tulehdustekijät, gram-negatiiviset bakut, proteiini & sokeri). Kävelin samana iltana apteekkiin, mutta heillä ei ollut tavaraa hyllyssä. Lupasivat kuitenkin maanantaiksi Oulun tukusta joten purkki pantiin tilaukseen. Maanantaina menin sitten töiden jälkeen hakemaan tikkuja, ja selvisi että myös tukkurilta oli tavara loppussa. Arvatkaa yllätyinkö. Tikkuja kuitenkin luvattiin viikon parin aikataululla toisesta tukusta joten oli pakko jäädä odottelemaan.
Pian huomasin että myös ruiskut ja neulat olivat lopussa. Minun tuurillani niiden hankkiminen ei tietenkään onnistunut yhtään paremmin - eihän. Sinä iltapäivänä lähiapteekkini ehtikin sulkea ovensa nenän edestä (30 minuuttia) kun en aukioloaikoja muistanut. Ajoin sitten kauppakeskukseen - samaan paikkaan josta olin saanut Rinexin pullon. Piruilin kassaneidille jo ennen kuin tiedustelin, sillä tiesin jälleen mitä tuleman piti. No kävi ilmi että apteekissa ei myyty ollenkaan ruiskuja ja neuloja apteekkarin päätöksellä. Mitäpä minunlaiseni huumehörhö niillä tekisikään. Seuraavaksi menin lakki kourassa yliopistolliseen jossa tikut olivat tilauksessa. Arvatkaas mitä? Neuloja löytyi mutta 1ml ruiskut olivat lopussa. Kymmenisen minuuttia kaiveltuaan proviisori kuitenkin onnistui löytämään kolme joten otin ne. Lisää luvattiin seuraavana päivänä.
Tikut saapuivat yllättäen piikkipäivänä 13, joten pääsin vihdoinkin testaamaan marsun pissaa. Tässä vaiheessa marsun niska oli piikityksen jäljiltä jo pahasti turvoksissa, ja minulla oli vaikeuksia löytää tilaa uudelle annokselle. Pissan koostumus oli runsasta sakkaa lukuun ottamatta muuttunut ehkä karvan verran parempaan, mutta en voinut lopettaa kuuria ilman faktoja. Luin purkin ohjeet huolellisesti ja suoritin tärkeän testin varmuuden vuoksi kaksi kertaa W:n ja kerran myös Nellin pissasta (vertailuryhmä). Kaikki tulokset olivat negatiivisia. Ei verta, ei tulehdusta, ei mitään. Huokaisin helpotuksesta. Kuten jo epäilin, oli tulehdus luultavimmin mennyt jo aikaa sitten mutta minulla ei ollut mitään mahdollisuutta tietää. Varmuuden vuoksi annoin vielä piikin nro. 14 ja lopetin siihen.
Hoito jatkui Metacamilla jota annoin edelleen 0,3mg/24h hallitakseni marsun vointia ja jomotusta. Muutamalla vesitipalla höystettynä marsu otti rohdon vapaaehtoisesti. Ehkä se ymmärsi mitä tämä pistävän hajuinen aine sille tekee. Nimittäin tukiruokinnasta oli jouduttu luopumaan kokonaan jo jokin aika sitten. Wagner oli kyllästynyt velliin totaalisesti. Onneksi sitä ei voinnin ja painon puolesta enää tarvittukaan.
Tyhjentelin edelleen herran rakkoa perinteiseen malliin kolmesti päivässä. Väliin homma hoitui todella helposti mutta vastusti jälleen jo seuraavalla kerralla. Episodin alkamisesta oli jo kuusi viikkoa, enkä ollut vieläkään päässyt varsinaisen ongelman ytimeen. Tämä kismitti suuresti, mutta toisaalta W:n tila oli nyt vakaa mikä antoi mahdollisuuden kokeilla juttuja. Päätinkin pudottaa herran kokonaan vedelle ja heinälle nähdäkseni olisiko tuoreilla vaikutusta sakan määrään. Muutaman päivän jälkeen tulokset näyttivätkin lupaavilta ja pissa kirkastui mutta ei riittävästi. Kyse oli oltava jostain muusta.
Teoriat pyörivät Kalsiumin vähentämisestä Fosforin ja D-vitamiinin lisäämiseen ja sitä rataa. Hassua tässä kaikessa oli, että vain Wagner näytti kärsivän ongelmasta vaikka kaikki kahdeksan söivät täsmälleen samaa sapuskaa. Wagnerilla oli siis luultavasti jokin geneettinen rasite liittyen isoisäänsä Mustiin, jonka menetimme virtsakivien vuoksi. Tuoreiden osuus oli nyt läpikäyty, joten seuraava sormi osoitti juomaveteen. Kunnallinen vesijohtovetemme nimittäin sisältää todella paljon kalkkia. Se tahraa hanat ja altaat vaaleilla läiskillä kuivuessaan. Auton pesua ei kannata edes yrittää, ellei pintoja pyyhi kuivaksi huuhtelun jälkeen.
Kyselin alan liikkeistä mahdollisuutta suodattaa vesijohtovettä kemiallisesti tai mekaanisesti kalkin suhteen. Toinen vaihtoehto olisi ostaa pullotettua vettä marketista. Vesiperä. Kumpikaan vaihtoehto ei houkutellut lähinnä kustannuspuolen vuoksi. Nelli ja W asuttivat kaiken aikaa samaa häkkiä mikä tarkoitti n. puolen litran vuorokausikulutusta. Mikä tahansa ratkaisu sitten olikin, vaadittavat järjestelyt olisivat kohtuullisen suuret ja Wagnerin kannalta elinkautiset. Tässä vaiheessa otin asian puheeksi myös työmaalla jolloin aivan sattumalta kolleegani mainitsi lähdeveden mahdollisuuden. Nimittäin vain parin kilometrin päässä työpaikaltani oli pohjavesialue ja maan päällinen lähde jota olin käynyt katsomassa kerran muutamia vuosia aikaisemmin. Sen jälkeen paikka oli painunut unholaan. Siinä oli ratkaisu!
Kävin ostamassa marketista pari kymmenen litran hanalla varustettua vesitonkkaa, ja vierailin lähteellä samana päivänä. Tunnelma oli sähköinen sillä tietyllä tavalla tunsin nyt käveleväni marsutieteen alalla sellaisia polkuja joita kukaan muu ei ollut aikaisemmin kulkenut. Kotiin palattuani tein sekoitteen 1/3 lähdevettä ja 2/3 vesijohtovettä ensimmäiseen pullolliseen. Poika menikin pian pullolle maistelemaan.
Seuraavana päivänä tullessani töistä kotiin minua odotti yllätys. Wagner odotti häkissään selvästi innoissaan, joten päästin sen jaloittelemaan. Ei mennyt aikaakaan kun possu pissaili pieniä lammikoita pitkin lattiaa. Näin sen myös merkkailevan tyttöjen häkkiä ilman inahdustakaan. En ollut nähnyt tällaista käytöstä yli kahteen kuukauteen joten iso W ei todellakaan ollut ainoa popkornittaja tuona iltapäivänä.
Seuraava puollollinen oli 50/50 ja sitä seuraava 70/30. Lopulta päädyin sekoitukseen jossa on n. viisi osaa lähdevettä ja loput vesijohtovettä. Tämä siksi että vesilaitoksen tuotteessa on selkeästi ominaisuuksia jotka estävän levän muodostumista ja veden nopeaa pilaantumista. Veden vaihtamisen myötä Wagnerin pissaaminen normalisoitui vähitellen. Meni kuitenkin jokunen viikko ennen kuin vieroitin sen kokonaan kipulääkkeistä joita se oli popsinut jo yli kolme kuukautta ja puolitoista pulloa (15ml) putkeen. Loppuvaiheessa kävi ilmi, että kipulääkkeillä jotka toisaalta poistivat kipua, saattoi olla vatsavaivoja ja kaasua aiheuttava ominaisuuksia. Vaihtamalla Metacam parin päivän Disflatyl-kuuriin vatsaongelmat jäivät taakse. Wagner oli jälleen terve!
W:n pissaongelmat olivat takanapäin, mutta remontti jatkui edelleen tavoilla joita en osannut ennakolta arvata. Näistä ensimmäisenä huomasin pojan karvapeitteen käyneen yllättäen vatsapuolelta kovin harvaksi. Perustuen aikaisempiin kokemuksiini karva- ja ihoasioissa, arvelin tämän olevan suoraa seurausta muuttuneesta ruokavaliosta. Tuoreiden jäätyä tauolle W:n päivittäinen C-vitamiiniannos oli nimittäin muuttunut olennaisesti ja tulos oli tässä.
Pistin pojan vähäksi aikaa tehostetulle C-kuurille ja silmin havaittava muutos parempaan oli näkyvissä jo kahden viikon kuluttua. Kuvassa vielä paljaita alueita koristi nyt joka puolella lyhyt sänki.
Kun C-asia oli korjattu, Wagner alkoi kärsimään tapaturmista. Kolmen kuukauden sairastelu varsinkin episodin loppupuolella oli hoikentanut poikaa ja pari sataa grammaa silavaa oli kadonnut vauhtia hidastamasta. Tämän poju arvatenkin hyödynsi popkornittamalla enemmän kuin aikoihin, sillä seuraamukset puhuivat puolestaan. Heinäkuun loppupuolella kaveri onnistui jotenkin vänkäämään toisen etutassunsa häkin pinnojen ja pohjalaatikon väliin, ja tuloksena oli irtirepeytynyt kynsi. Onneksi tilanne oli vaarattomampi kuin miltä se aluksi näytti. Verta oli pitkin poikin häkkiä ja lattiaa, mutta ei se juuri menoa haitannut. Jo seuraavana päivänä sormen päässä oli kuivunut tynkä jollaiseksi se lopulta myös jäi. Wagner seitsensorminen se vain porskuttaa entiseen malliin.
Paljon hankalampi juttu sattui n. kuukautta myöhemmin. W onnistui telomaan takajalkansa jonnekin oviaukon kaltereihin. Luulin tätä ensin vatsavaivoiksi, ja ehdin jopa hoitaa marsua parin päivän Disflatyl-kuurilla. Wagnerin masussa ei kuitenkaan ollut vikaa. Makaaminen hassussa asennossa ei johtunut kaasusta, vaan kipeästä patista jalkaterässä. Marsu pantiin jälleen tarkkailuun ja röntgenin ottoa harkittiin hetken omalla porukalla. Jomotusta kesti suunnilleen viikon verran, minkä jälkeen ontuminen väheni. Marsu laittoi jälleen painoa jalalleen joten annoin asian olla. Vaan tänäkin päivänä paikalle jäänyt kivikova patti muistuttaa tapahtuneesta. Ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä kaikkien häkkiemme oviaukkoja koristaa nyt muovista tai kovalevystä tehty lista, joka estää uusien tassujen takertumisen laatikosta ulos ponkaistessa.
Wagner-pojan viimeisin puolivuotiskausi on ollut melkoista vuoristorataa, ja tunteet ovat osin vieläkin pinnassa asian tiimoilta. Tämän tarinan kirjoittaminen on ollut paikoin vaikeaa silmiä kostuttamatta. Homma on kuitenkin tehtävä ennen kuin tärkeät yksityiskohdat painuvat unholaan. Tässä vaiheessa kun possu vielä puhuu ja puhkuu, en juuri päivääkään vaihtaisi pois. Ainahan virheitä sattuu hoidoissa, ja jossitella voi asioilla joita ei etukäteen tiennyt. W:n tapauksessa ne kuitenkin ovat tuoneet mukanaan rakentavan opetuksen ja voimallisen kokemuksen josta voi ammentaa varoja tulevaisuudessa. Kauan eläköön Wagner - Iltojen ilo ja jääräpäinen jäkättäjä!
Päivitetty 10.2.2009