Murmelin Marsula
Marsujen terveyden asialla vuodesta 2003
Murmelin Marsula
Marsujen terveyden asialla vuodesta 2003
Päivitetty 2.5.2008
Vuoden 2005 päättyessä marsulamme pääluku oli neljä. Olimme suhteellisen lyhyessä ajassa menettäneet kaksi ystäväämme Lenni-Kallen ja Villen, marsulan matriarkalla Nellillä oli jo ikää ja pojallansa Wagnerilla jatkuvia ongelmia terveytensä kanssa. Lisäksi olimme juuri muuttaneet vuokrakaksiosta omakotitaloon. Marsujen uudet ja muhkeat tilat näyttivät tyhjiltä ja hiljaisilta, joten otin asiakseni hankkia porukkaan lisää vilskettä ja tassujen rapinaa. Toimeen alettiin tosissaan helmikuussa 2006. Uusia asukkeja haettiin mm. Apulan, Marsut.netin, lehtien ja markettien ilmoituspalstoilta. Näistä viimeisin oli tuonut kotiimme Villen ja Sissin vuosi ja risat aiemmin.
Tällä kertaa tarjonta oli aikaisempaa heikompaa ja flaksi ei käynyt sitten millään. Toisaalta saattoi syynä olla sekin, että marsujen valintakriteerini oli jatkuvasti kiristynyt ja yksipuolistunut. Esimerkiksi Oulussa hieman yli tunnin ajomatkan päässä olisi ollut pienokaisia suoraan kasvattajalta, mutta tarkemmin asiaa pohdittuani tulin tulokseen etten oikeastaan sellaista halunnut. Tuolloin minua kiinnostivat eniten juuri edesmenneen Villen kaltaiset marsupersoonat, joiden potentiaali tuntui olevan suurin pitovaikeusmarsujen kohdalla. Jatkoin siis sopivan hoidokin etsintää.
Pari kuukautta myöhemmin olin totaalisen kyllästynyt odotteluun. Apulan ilmoituksen perusteella Oulussa oli marsutyttö tai kaksi, ja niistä väännettiin jopa hetkisen kättä. Alun ilmoittelun jälkeen kyseiset marsut olivat kuitenkin ehtineet vaihtaa omistajaa jo kahdesti hieman sekavissa merkeissä. Ilmeisesti omistajalla oli kova tarve saada lemmikit pois, ja haksahti välikäteen joka hyödynsi mukana tulleet häkit ja tarvikkeet, mutta välitti sitten eläimet saman tien kolmannelle osapuolelle samaisen palstan kautta. Tyttöparat. Marsulan sivusto ja nimi eivät vielä tuolloin olleet tunnettuja, joten mahdollisuuteni vedota seikkoihin kuten turvattuihin eläkepäiviin ja ylläpidon kompromissittomaan tasoon olivat rajalliset. Lisäksi olin myöhässä. Pian tämän jälkeen huomasin myös Oulun eläinkodilla ilmoituksen adoptiomarsusta, mutta sekin oli kuulemma mennyt nopeasti.
Aurinko alkoi sananmukaisesti paistamaan risukasaan vasta 23.4 noin kolmen kuukauden odottelun jälkeen kun allekirjoittanut lähti automatkalle Oulun eteläpuolella sijaitsevalle pikkupaikkakunnalle (Tyrnävä). Apula ilmoitti eläinkodin hoivissa olevasta hieman yli vuoden ikäisestä tyttömarsusta joka oli vailla kotia. Tuossa vaiheessa marsukuume oli kasvanut jo sellaisiin mittoihin, että olin valmis matkaamaan vaikka maan ääriin uuden hoidokin perässä. Näin myös kävi.
Perillä peltojen keskellä pienellä maatilalla minua odotti valtaisa lauma koiria lähes kaikissa sateenkaaren väreissä. Niitä juoksenteli pitkin pihaa kymmeniä, ja häkeissä oli toinen mokoma. Autosta ei ollut juurikaan poistuminen ilman lupaa, mutta ainakaan paikasta ei voinut erehtyä. Eläinkoteihin tottumattoman ensivaikutelma oli pienoinen shokki, sillä en osannut kuvitella millaiseen rakoon marsut mahtuisivat moisen kennelin keskellä. Minua odoteltiin jo, joten vastausta ei tarvinnut kauaa odotella.
Marsut oli sijoitettu makuukammariin sellaiseen tolppien päälle lastulevystä, sängyn pohjalaatikosta tms. kyhättyyn parin neliön kokoiseen terraarioon, johon koirilla ei ollut suoraa näköyhteyttä. Järjestely oli käytännön sanelema ja varsin toimiva sellainen, mutta todella askeettinen ilmestys kaikkiaan. Marsuja oli aitauksessa muistaakseni viisi kappaletta ilman virikkeitä, tasoja tai pesäkoppia. Perusasioista oli huolehdittu sillä otukset näyttivät terveiltä ja valppailta, mutta kovin säikkyjä ne olivat. Lisäksi makkarin huoneilman laatu oli seisova ja tunkkainen, mikä näkyi nenissä ja kuului hengitysäänissä.
Hetken perästä sain käsiini marsuista pienimmän, aivan hengettömän kokoisen rääpäleen jota muut olivat selvästi heikoimpana sortaneet. Siinä oli piskuinen tyttönen nimeä myöten. Omistajan mukaan marsu oli alun perin hankittu lemmikkiliikkeestä Haaparannasta, ja oli jäänyt liian pieneksi (paino tuolloin n. 600g), jotta sillä olisi uskaltanut pentuja joskus teettää. Vai sellaisia tulevaisuuden suunnitelmia... Meitä marsuharrastajia on tunnetusti moneen lähtöön. En kuitenkaan odottanut löytäväni sellaista paikasta, missä eläinten pito on enimmäkseen kovaa työtä, ja missä niille pitäisi etsiä uusia koteja sen sijaan että lisääntymistä suunniteltaisiin ihan omaksi huviksi ja hyödyksi.
En ollut tullut sotimaan, joten pakkasin marsun varovasti auton takapenkillä odottavaan häkkiin ja koppiin ja poistuin paikalta kotia kohden. Varmuuden vuoksi kävin lähikaupassa hakemassa pussin porkkanoita, ja lohkaisin pieniä kolikoita viltin alle nestevajausta torjumaan. Suunnilleen varttitunnin ajon jälkeen kuulin rousketta takapenkiltä. Siellä siis oltiin edelleen hengissä ja tolpillaan.
Parin tunnin paluumatkan jälkeen marsulan poppoo kerääntyi tulokasta ihailemaan. Seuranneessa perusteellisessa terveystarkastuksessa ei löytynyt juuri muuta huomautettavaa, kuin tukkoinen nenä, vinkuva hengitys, sekä selvästi nälkiintynyt ja hontelo olemus. Marsu laitettiin kasvupelletille ja heinäkasaan mutustelemaan. Massaa alkoikin pian kertyä mukavasti mutta ei aivan oletetusta syystä.
Meni vain muutama päivä kun avoni Myrtsiä olkkarin sohvalla sylitellessään huomasi jotain odottamatonta. Pikkumarsun vatsassa tuntui selvästi pikkumarsun potkut. Tämä oli todella negatiivinen käänne tuoreen tulokkaan tilassa. Ensinnäkin se tarkoitti, että H-hetkeen oli korkeintaan pari kolme viikkoa aikaa. Tyttönen oli kuitenkin jo selvästi yli vuoden ikäinen (n. 1v, 3kk), joten se kuului sitä myöten Dystosia riskiryhmään. Todella pienikokoisena ja mahdollisesti lantionluunsa jo kiinni luuttaneena olimme todellisessa vaarassa menettää uuden ystävämme saman tien.
Ruokinnan puolella ei ollut oikeastaan mitään korjattavaa. Hontelon olemuksensa vuoksi kasvurehua oli jo valmiiksi suussa, ja marsulan pakastin ja lääkekaappi pursusivat kaikkea tarvittavaa. Sen sijaan allekirjoittaneen vauvomistiedot ja taidot olivat pahasti ruosteessa, joten foorumilta piti apuja pikimiten kyselemän. Pieni helpotuksen huokaus pääsi samana iltapäivänä kun sain selville miten tyttömarsun lantion luut tunnustellaan, ja totesin että aukihan ne jo olivat.
3.5.2006 piinallinen odotus päättyi ja pahin muuttui parhaimmaksi. Myrtsi oli pukannut pihalle yhden ainokaisen terveen tyttölapsen. Synnytys meni nappiin, jälkeiset oli syöty ja paikat putsattu esimerkillisesti kun aamu puoli kahdeksalta marsulan ovet aukaisin. Seuraavaksi alettiin jännäämään tuoreen äidin maidontuotannon alkamista. Tummia pilviä ei kuitenkaan näkynyt silläkään osastolla, ja jo samana iltapäivänä pienokainen oli tiiviisti kiinni äitinsä nisällä.
Pelkästään kokonsa puolesta Pikku-Myy kuuluu automaattisesti nokkimisjärjestyksessä hännille, joten sitä on käytännössä suojeltava isokokoisten ja voimakasluontoisten marsujen moppaamiselta. Meille tullessaan tyttö oli jo valmiiksi erittäin arka, eikä tilannetta auttanut yhtään se että päätin sovittaa sitä toisten tulokastyttöjen eli Emman ja Railin laumaan. Myrtsi vain sulkeutui syvemmälle kuoreensa, eikä uskaltanut tulla ulos jaloittelemaan. Viiru tyttönen puolestaan kasvoi todella reipasta vauhtia, ja osoittautui jo hyvissä ajoin ennen vieroitusikäänsä tempperamenttiseksi energiapakkaukseksi. Se mm. puolusti äitiään isompien marsujen lähentelyiltä, ja näytti pian kaapin paikkaa myös Wagnerille joka melkoisena pornohiirenä tunnetaan, ja jonka lipidolle kukaan toinen tyttö pois lukien edesmennyt äitinsä ei ole mahtanut mitään. Niin oman arvonsa tuntevasta pikkutytöstä on kyse, että enempien kahinoiden välttämiseksi ajatus yhdestä isosta tyttöporukasta täytyi vähitellen haudata. Marsut oli jaettava entisen mallin mukaisiin sekaryhmiin, joissa sekä urokset että naaraat ulkoilevat yhdessä ja erikseen sen mukaan miten henkilökemiat ja kiima-ajat järjestelyn sallivat.
Uuden suunnitelman mukaisesti pikkutytöt ulkoilevat vuorotellen Wagnerin, ja vuorotellen Wiljamin ja Sissin kanssa, jolla on marsulan kaikkiin tyttöihin neutraali mutta matriarkaalinen suhde. Viirun varttuessa täyteen kokoonsa pieniä kahinoita Sissin kanssa on kyllä ollut, mutta nämä ovat päättyneet rauhallisissa merkeissä lyhyellä ajojahdilla ja hampaiden narskutuksella. Sittemmin olot ovat vakiintuneet, eikä hankauksia ole nimeksikään.
Myrtsiin muutoksella oli ehkä suurin ja positiivisin vaikutus, sillä se kerrassaan ihastui Wiljamin rauhalliseen ja herrasmiesmäiseen olemukseen, ja siihen että tämän lähellä pikkuäiti saattoi viimeinkin olla oma herttainen itsensä ja rentoutua. Niin hiljaisesta ja sisäänpäin kääntyneestä tädistä kuoriutuikin muutamassa viikossa iloisesti lattialla piipertävä persoona. Noin muuten Myrtsi on edelleen kovin vaatimaton ja vähään tyytyvä, mutta rapsutuksista ja jokaisesta ulkoilutilaisuudesta nauttiva pikkumarsu.
Syy Pikku-Myyn pieneen kokoon on mitä ilmeisimmin puutokset ruokintapuolella, ja alakynteen jääminen silloin kun parhaat palat ovat olleet jaossa. Näin ollen sen massan kehitys on jatkuvassa tarkkailussa, ja aika ajoin täti on pistettävä marsulan ikäpojan Wiljamin kanssa erilliseen häkkiin mutustelemaan kahvimitallinen tai pari pikkumarsun kasvupellettiä kaikessa rauhassa. Näihin pitoihin ovi on suljettava myös tyttäreltä, sillä tämä on osoittautunut melkoiseksi papanatehtaaksi ja hyvää ruokaa rakastavaksi kaveriksi.
Marsulan nuorimmaisen alkutaipaleella syötetty kalsiumpitoinen 2:1 pelletti kääntyi kovimman kasvun taittuessa itseään vastaan, ja tytön pissat menivät todella vaaleiksi ja selkeästi sakkaisiksi niin että satunnaisia vikinöitä pissatessa kantautui korviini marsulasta tämän tästä. Kyseinen vaiva oli iskenyt samoihin aikoihin myös toiseen tulokkaaseen, Emmaan jonka jäljiltä saatoin löytää silloin tällöin hieman punertavia pissoja. Oli selvää että jotain muutosta ruokintapuolella oli tehtävä, joten vaihdoin pellettiä Ca : P suhteeltaan kevyempään vaihtoehtoon, ja tarkistin myös tuorepuolella oksalaattipitoisia eineksiä vähemmäksi (porkkana). Tämä auttoi selvästi, ja tyttö on ollut oireeton jo useamman kuukauden.
Vuosi 2007 näyttää pikkutyttöjen osalta aurinkoiselta. Akuutteja ongelmia ei ole näköpiirissä, ruohokausi on jälleen avattu ja lämpimät kesäpäivät ulkoaitauksessa odottavat ottajaansa.
Pikku-Myy aka "Myrtsi" helmikuu 2005 - 27.10.2011
Viiru aka "Viiru-Hiiru" 3.5.2006 - 28.4.2008
Päivitetty 2.5.2008