Murmelin Marsula
Marsujen terveyden asialla vuodesta 2003
Murmelin Marsula
Marsujen terveyden asialla vuodesta 2003
Päivitetty 22.6.2009
Allekirjoittanut on seuraillut kiinnostuneena marsujen käyttäytymistä jo pari vuosikymmentä. Marsun puhekieleen kuuluu n. kymmenen erilaista äännettä ja vivahdetta. Se osaa hurista, pulputtaa, viheltää ja sirkuttaa erilaisin painotuksin. Marsu osaa myös elekieltä, jota se käyttää kommunikoidessaan lajitoverinsa kanssa napit vastakkain. Varsinkin pään ja lantion liikkeet ovat selkeitä visuaalisia viestejä toiselle marsulle. Ääntelyn ja esiintymisen lisäksi marsu käyttää myös hajumerkkejä. Näillä kerrotaan omistamisen halusta ja kartoitetaan kulkuyhteyksiä. Kaikki edellä mainittu yhdessä muodostavat alun kolmatta kymmentä erilaista viestiä ja tunnetilaa, joita ihminen voi tulkita ja hyödyntää lemmikin ympäristön ja hoidon suunnittelussa.
Marsu on sosiaalinen laumaeläin ja sen kieli on saanut nykyisen muotonsa evoluution seurauksena. Jotta ymmärtäisimme paremmin minkälaiset työkalut nykymarsulla on käytettävissään, meidän pitää tarkastella lemmikkimme alkuperää. Luonnollisessa ympäristössään marsu liikkuu vaihtelevassa maastossa ja aluskasvillisuudessa. Lajitovereihin ei aina ole suoraa näköyhteyttä, joten viestien perille saamiseksi ja lauman koossa pitämiseksi marsu on oppinut käyttämään erilaisia tekniikoita. Olosuhteiden myötävaikutuksella lemmikin aistit ovat kehittyneet tiettyyn suuntaan. Marsulla on erinomainen kuulo, tunto ja hajuaisti, mutta vain keskinkertainen näkö. Marsu erottaa joitakin värejä kuten vihreän ja punaisen, liikettä ja hahmoja, mutta ei käytännössä juurikaan reagoi yli viiden metrin päässä oleviin asioihin. Miksi näin?
Hiirien ja myyrien tapaan marsu jättää hajujälkiä ja muodostaa polkuja joita pitkin se siirtyy laidunpaikalta toiselle. Tämä kertoo jo paljon millä tavalla lemmikki käyttää aistejaan. Se tunnistaa tutut asiat ensisijaisesti äänen ja hajun perusteella, ei sen miltä ne näyttävät. Sama pätee myös ruokailuun. Marsun silmät sijaitsevat päässä sillä tavalla hassusti, ettei se juurikaan pysty näkemään mitä suuhun menee. Tästä johtuen marsu saattaa helposti hukata häkkiin pudotetun herkkupalan, vaikka se olisi aivan vieressä. Silmien asemasta johtuen marsulle ei myöskään ole kehittynyt ihmisen kaltaista stereonäköä. Marsu ei kohdista katsettaan tai käännä päätänsä kohteeseen arvioidakseen sen etäisyyttä. Tietyssä mielessä marsu on jo valmiiksi näkövammainen, sillä sen silmien tärkein tehtävä on havaita petoeläimen liike - ei juuri muuta. Sokeutunut mutta muuten terve marsu voikin viettää täysin normaalia elämää, eikä sitä välttämättä erota käyttäytymisen perusteella näkevistä lajitovereistaan.
Koska marsu on laumaeläin, sen elo on yleensä sitä vakaampaa mitä useampi lajitoveri ympärillä hyörii. Eläinten ei välttämättä tarvitse olla edes samassa häkissä, sillä tutut hajut ja naapurista kuuluva pulina ja heinän rouskutus rauhoittavat yksinään asuvan mieltä. Kaksin tai useamman yksilön populaatiossa marsu saa kuitenkin kaipaamaansa turvaa, eli toista silmäparia johon luottaa levätessään, ja jonka selän taakse pujahtaa kun lähistöllä tapahtuu jotain pelottavaa.
Ystävän ja lajikumppanin menetys voi olla marsulle traumaattinen kokemus. Lemmikki kaipaa lajitoverin tuomaa turvaa ja kaveruutta, ja riutuu ja masentuu helposti yksinään. Tästä syystä marsuja suositellaan hankkimaan vähintään kaksi, ja aina toisen mentyä etsiä pikainen ratkaisu tilalle. Ei ole tavatonta että tiivisti yhdessä elämänsä viettänyt pariskunta sairastuu ja menehtyy peräkanaa. Mitä enemmän porukassa on pulinaa, sitä tasapainoisempaa elämä on myös vanhuuden ja sairauden kohdatessa.
Mikäli marsun elämän ensimmäiseen puolivuotisjaksoon ei kuulu toista lajinsa edustajaa, voi tämä leimaantua hoitajaansa, ja kasvaa luonteeltaan pelottomaksi ihmistä ja myös perheen muita lemmikkejä kohtaan. Vaikka tällainen ominaisuus on toisaalta ihailtavaa, oman kokonsa tiedostamattoman ja jaloissa hyörivän lemmikin loukkaantumisriski kasvaa merkittävästi. Lajitoverin esimerkin puuttuessa marsu voi myös omaksua epäterveellisiä tapoja, ja maistella asioita joita ei ole tarkoitettu ruoaksi aiheuttaen itselleen sairastumisen tai jopa kuoleman. Marsu oppii monet asiat matkimalla muiden käytöstä.
Joskus yksinäisen marsun kaveriksi suunnitellaan kania tai muuta jyrsijää. Vaikka marsu tuleekin parhaimmillaan toimeen hyvin esim. kanin, kissan tai koiran kanssa, ei yhdessä pitämistä voi suositella kuin valvotuissa oloissa ja poikkeustapauksissa. Petoeläimen (kissa, koira) ja saaliseläimen (marsu) suhde toisiinsa ei yleensä ole ihmisille mitenkään epäselvä, mutta vastaavat erot kooltaan lähempänä olevien jyrsijöiden kesken pitäisi myös tiedostaa. Jokaisella lajilla on omanlaisensa tarpeet tilan, seuran tai sen puuttumisen, ravinnon, levon ja aktiivisuusaikojen suhteen. Kun yhteinen kieli puuttuu, riski väärinkäsitysten, tapaturmien ja kuolemantapausten syntymiselle kasvaa, ja tilanne aiheuttaa helposti jatkuvaa tarpeetonta stressiä molemmille osapuolille.
Suomen eläintensuojelulaki velvoittaa asuttamaan marsut pareittain tai laumassa *. Se miten marsu tulee loppupeleissä toimeen lajitoverinsa kanssa, riippuu kuitenkin henkilökemioista. Kaikki marsut tulevat tai eivät tule toimeen toisen kanssa olivat nämä sitten uroksia, naaraita tai sekapareja. Mikäli kyseessä on pomotteleva uros, ei sen kastroimisella yleensä ole rauhoittavaa vaikutusta. Marsu säilyttää luonteensa leikkauksesta huolimatta.
Oletusarvoisesti täysi-ikäiselle yksinelävälle marsulle hankitaan kumppaniksi luovutusikäinen poikanen. Tällöin nokkimisjärjestyksestä ei tule epäselvyyksiä. Luonteeltaan rauhallinen marsu voi hyväksyä kumppanikseen myös toisen täysi-ikäisen, mikäli tämä on rento tyyppi ja tullut taloon oloista joissa paikkaansa ja ruokaansa ei ole tarvinnut henkeen ja vereen puolustaa. Sekaparit tulevat oletusarvoisesti toimeen kitkatta, mutta tähänkin sääntöön on olemassa poikkeus. Jo kypsään ikään kasvaneet naaraat ovat monesti tietoisia laumastaan ja asemastaan, ja uusi tulokas mikäli myös täysikasvuinen ja kumpaa sukupuolta tahansa, voi saada naaraan näkemään punaista.
Marsu on laumaeläin, mutta yksilö voi ikääntyessään valita itselleen erakon elämän. Näin voi tapahtua mikäli lemmikki on kokenut elämänsä aikana nöyryytystä isompien ja vahvempien taholta, tai on jäänyt laumansa viimeiseksi tuntien pelkoa ja ahdistuneisuutta uusien tuttavuuksien seurassa. Erakkokäyttäytymistä ohjaavat viime kädessä negatiiviset kokemukset, ja riippuu paljon uusien tulokkaiden luonteesta ja rauhallisuudesta, näkeekö yksin jäänyt heissä mitään positiivista, ja vastaako se ystävällisin, aggressiivisin vai pelonsekaisin elkein. Marsun omistajalla on myös lusikkansa sopassa, sillä todella paljon voi vaikuttaa niihin tilanteisiin ja olosuhteisiin missä marsut tutustuvat toisiinsa.
http://wwwb.mmm.fi/el/laki/F/f23.html#Liite%205%20Jyrsij%C3%A4t%20ja%20kaniinit
Seuraavassa on koottuna äänikirjasto yleisimmistä marsun ääntelyistä selityksineen. Näytteet ovat mp3 formaatissa (44KHz 16bit stereo @ 128Kbit/s) ja tiedoston koko on välillä 190-400 kilotavua.
Tämä todella usein marsun suusta kuuluva röhkinä "rup, rup" on viesti lajikumppanille tyyliin "täällä minä olen". Sen tehtävä on kertoa missä mennään, ja pitää lauma koossa silloin kun näköyhteyttä ei ole. Marsu päästää tätä ääntä liikkuessaan avoimessa maastossa ja lopettaa pysähtyessään kuuntelemaan ja haistelemaan. Röhkimällä marsu osoittaa myös tyytyväisyyttä. Rentoutuessaan ja puuhastellessaan marsu voi päästää vaimeita yksittäisiä "rup" ääniä.
Kun marsu kutsuu kumppaniaan, kerjää ruokaa tai huomiota se päästää pitkän ja toistuvan sarjan kuuluvia "vihellyksiä", joiden kesto ja äänen voimakkuus kertoo asian tärkeydestä. Mitä taajempaan ja äänekkäämmin marsu huutaa, sitä suurempi tarve sillä on saada huomiota. Usein laumassa tietyt yksilöt toimivat koko porukan äänitorvina varsinkin ruoka-aikaan. Yleensä viestin sävy on positiivisen odottava, jolloin ääntelyyn liittyy myös lyhytjaksoista jokellusta. Puhtaimmillaan marsun kuikutus kuitenkin merkitsee myös hätäviestiä. Esimerkiksi vastasyntyneet poikaset kutsuvat tällä tavalla emoaan. Kun marsuun sattuu tai se pelkää, se päästää myös lyhyen sarjan kuuluvia vihellyksiä ilman jokellusta. Tästä yhteydestä viestien merkitykset voi erottaa toisistaan.
Innostunut marsu päästää ilmoille lyhytjaksoisia vihellyksiä ja jokellusta. Tätä seuraa usein myös muita ääniä kuten hurinaa. Jaloittellessaan marsu voi myös päästellä pieniä ilon kiljahduksia pukkihyppelyn lomassa. Samalla tavoin herkkuhetkeä odotteleva marsu voi saada sätkykohtauksen. Tällaista käytöstä kuvaa hyvin lainasana englanninkielestä: "popkornitus".
Marsu ilmaisee tyytyväisyyttä ja toisaalta myös mahtailee lajikumppanilleen hurinalla. Varsinkin urosmarsut tekevät näin naaraiden läheisyydessä, mutta myös ystävällisyyden osoituksena outoa marsua kohtaan. Hurina voi olla puolustusase, eli altavastaajana oleva marsu mielistelee vastustajaansa ettei tämä kävisi päälle. Samalla se kuitenkin nostaa niskavillansa pystyyn ja ojentaa jalkansa jäykiksi näyttääkseen isommalta. Marsu osaa myös kiittää saamastaan huomiosta, rapsutuksesta tai herkkupalasta hurinalla.
Tässä esimerkissä kaksi eri sukupuolta olevaa marsua saatetaan yhteen. Tällöin alkaa tyypillinen kosioriitti, jolloin dominoivampi osapuoli keinuttaa pyllyään puolelta toiselle ja hurisee. Alistuvampi osapuoli puolestaan päästää vaivaantuneen valituksen, jolla se kertoo ettei toinen ole tervetullut lähemmäksi. Tällainen viestinvaihto on tavallinen lauman sisällä, ja sillä on myös tekemistä nokkimisjärjestyksen kanssa. Kun lauman hierarkia on selvä, nämä yhteenotot vähenevät. Toisaalta ne voivat taas voimistua kun naaraat tulevat kiimaan.
Valittava ja alistuva vaikerrus on yleensä naarasmarsujen tyypillinen vastaus kun uros tai ylempiarvoinen naaras tulee liian lähelle. Marsu on ahdistunut ja kertoo lajitoverille ettei halua tätä lähettyville. Samalla tavoin marsu saattaa uikuttaa silloin kun sitä sylitellään. Tämä on merkki rauhattomuudesta, eli marsu ei halua asettua, ei ole tottunut kosketukseen, tai sillä on pissahätä. Kun ahdistunut marsu asettuu ja rentoutuu, sävy muuttuu rauhallisemmaksi ja vikinän asemasta marsu alkaa inistä vienolla äänellä tai röhkiä eli rupruttaa.
Hermostunut marsu narskuttaa hampaitaan, joka vihan tai ahdistuksen kasvaessa nousee äänitasoltaan ja muuttuu selkeästi kuuluvaksi naksutukseksi. Marsu voi naputtaa siitä ettei saa herkkujaan, ei pääse jaloittelemaan tai joku kiusaa sitä. Vihaisena tai ahdistuneena marsu kuitenkin naksuttaa vain toiselle marsulle joka naksuttaa takaisin. Mikäli kuulet naksutusta, ole valmiina erottamaan riitapukarit tarvittaessa heittämällä pyyhe kehään - kirjaimellisesti.
Pikkulinnun laulua muistuttavalla sirkutuksella marsu viestittää epävarmuutta tai lajikumppanin kaipuuta. Viesti on selvästi haikea sävyltään, ja usein lähistöllä olevat marsut jähmettyvät kuuntelemaan sitä oudoksuen tai jopa pelonsekaisin tuntein. Tämä ääni on marsujen keskuudessa sitä harvinaisempi, mitä isompi lauma on kyseessä. Toiset marsut tuovat turvaa ja läheisyyttä. Kaikki marsut eivät sirkuta koskaan elämänsä aikana, ja tähän vaikuttaa suoraan se miten paljon ne saavat viettää aikaansa samassa tilassa ja häkissä elinkumppaninsa kanssa.
Kun marsu kuulee jonkin oudon äänen josta se ei pidä ja jota se pelkää, se päästää lyhyen ja terävän hurinan. Luonnossa tämä merkki voisi tarkoittaa että petoeläin on lähestymässä, ja sen kuulleessaan lauma pysähtyy kuuntelemaan valmiina säntäämään pakosalle. Tässä esimerkissä heilutellaan avainnippua.
Marsu on pienikokoinen ja lyhytkaulainen eläin, mutta sillä on suuri pää ja ulottuva kuono suhteessa muuhun ruumiiseen. Terve ja valpas marsu nostaa aina päätään, haistelee ja kuuntelee tulijaa. Marsun näkö on huono, joten se ei yritä kääntyä siten että se havaitsisi tulijan molemmilla silmillään. Se näyttää kyllä katselevan koko ajan, mutta silmät saattavat olla suunnattuna aivan muualle. Marsu ei yritä nähdä kuinka kaukana tulija on, vaan tyytyy havaitsemaan tämän liikkeen. Tähän riittää havainto näkökentän reunalta, eli silmää ei tarvitse liikuttaa tai kohdistaa. Marsu ei myöskään reagoi suolapatsaana paikallaan pysyvään ihmiseen, mutta jos lemmikille heiluttelee käsiään kauempaa, sen saattaa saada kiinnostumaan.
Lähietäisyydellä marsu muodostaa mielipiteen toisesta eläimestä tai esineestä ensikädessä nuuhkimalla sitä. Tällä tavalla lemmikki myös tunnistaa eri asiat, eli se ei kiinnitä huomiota kohteen ulkonäköön tai muotoon samalla tavalla kuin me teemme. Pystyyn nostettu kuono on merkki siitä että marsun nenä on havainnut jotain kiinnostavaa. Kuonosta näkee myös helposti miten sieraimet työskentelevät, ja miten otus tuhisee yrittäessään arvuutella kohteen suuntaa. Marsu ei näe herkkupalaa kädessäsi yli metrin päästä, joten saat lemmikin kiinnostumaan siinä vaiheessa kun se haistaa virikkeen. Pidä siis hetken herkkua linjassa kasvojesi ja marsun kanssa, ja puhalla keuhkojen täydeltä lemmikin suuntaan. Muutaman sekunnin kuluttua ilmavirta saavuttaa marsun ja muutos on selvä.
Marsut merkkailevat mielellään reviiriään, ja koiran tavoin niillä on anaalirauhaset. Yleisesti ottaen marsujen merkkailuasioihin pätee yksinkertainen sääntö: Omalla hajulla pyritään peittämään toisen hajua. Mikäli sitä ei ole, ei ole mitään peittämistä. Mikäli marsujen yhteistä jaloittelutilana toimivaa lattiaa pidetään riittävän puhtaana luudun ja mopin avulla, se myös pysyy sellaisena kauemmin. Mikäli lattialle ilmestyy pissatahroja joita ei siivota pois saman tien, on samassa paikassa pian lisää pissatahroja.
Marsut merkkaavat myös toisiaan. Pissasuihku tyttöjen kesken ei ole mitenkään tavatonta, ja häirikön tai alemmassa asemassa olevan päälle ruikitaan armotta. Urokselta tällainen käytös ei fyysisten eroavaisuuksien vuoksi onnistu, ja niinpä lähentely-yritysten aikana uros pyrkii merkitsemään toisen osapuolen ensin ahdistamalla tämän nurkkaan tai seinän viereen, ja sitten pyörähtämällä ja pyyhkäisemällä tätä takapuolellaan.
Kun marsu nostaa päätään ja nyökyttelee toiselle marsulle, on se yleensä merkki uhkailusta ja mahtailusta. Eläin yrittää kurottaa mahdollisimman ylös, ja pystyyn nostettu kuono paljastaa hampaat, jotka ovat valmiina hyökkäykseen. Mikäli marsu nostaa myös niska- ja selkäkarvansa pystyyn, on tilannetta syytä tarkkailla huolellisesti. Tällaiseen tapahtumaan liittyy myös hampaiden narskuttelua. Mikäli riitapukarit hyppäävät toistensa kimppuun, ne tulee välittömästi erottaa ja tarkastaa puremahaavojen varalta. Eräs tehokas keino erottaa tappelevat marsut on heittää pyyhe kehään - kirjaimellisesti. Tämä hämmentää osapuolet jolloin ne myös unohtavat hetkeksi toisensa. Vaihtoehtoisesti voi kokeilla huutaa pukareille kovalla äänellä. Tappelevan marsupallon hajottaminen kädellä on varmaankin se huonoin vaihtoehto, sillä silloin saattavat toisen riitapukarin naskalit komistaa kämmenselkää, ja toisaalta myös marsu voi lentää kaaressa kun puremaa säikähtää ja vetäisee käden pois. Kokeiltu on.
Marsu hurisee ja siirtelee painoaan puolelta toiselle pyllyään pyörittäen yrittäessään tehdä vaikutuksen toiseen osapuoleen. Elettä käytetään usein nokkimisjärjestystä selvittäessä. Kyseessä on kosio- tai mahtailuyritys, johon toinen osapuoli vastaa näykkäisemällä tai pissasuihkulla (uroksen ja naaraan kohtaaminen) tai ystävällisellä hurinalla mikä osoittaa hyväksyntää. Jos vastaus on kieltävä, marsut alkavat pian narskuttamaan hampaitaan, jolloin toisen tai molempien osapuolten tulisi perääntyä vikisten.
Joskus marsun jaloitellessa tai odottaessa ruokaa sen näkee saavan sätkykohtauksen, jossa se suorittaa sarjan mitä eriskummallisimpia hyppyjä, pyrähdyksiä ja sätkimistä. Saattaa se samalla päästää myös kiljahduksia tai jokellusta. Varsinkin nuoret marsut ovat alttiina tälle käytökselle, ja se tarttuu helposti myös vanhempiin. Lähes poikkeuksetta kyseessä on silloin ratkiriemukas marsu, joka ei tahdo pysyä nahoissaan.
Jähmettyminen on varuillaan olevan marsun luonnollinen reaktio outoja asioita kohtaan. Saaliseläimenä marsu jähmettyy kuuntelemaan ja tarkkailemaan ympäristöään, ja yrittää ottaa selvää onko havaittu tulija, outo ääni tai uusi ympäristö sille vaarallinen, ja pitääkö olla valmiina säntäämään pakoon. Kun marsu jähmettyy, kaikki normaalit rutiinit kuten syöminen, juominen ja lepääminen menevät silloin tauolle, sillä ne häiritsevät keskittymistä ja toisaalta voivat paljastaa eläimen olinpaikan pedolle. Vaikka ihminen ja koti ei marsulle enää edustakaan petoa ja vaaraa, lemmikki käyttäytyy edelleen evoluution seurauksena oppimiensa vaistojen varassa.
Jähmettynyt marsu odottaa sieraimet tuhisten, korvat höröllä, ja silmät päästään pullistellen tilanteen kehittymistä. Joskus tätä jökötystä voi kestää tuntikausia, tai se voi laueta hätääntyneeseen kuikutukseen tai epävarmuutta osoittavaan sirkutukseen. Mikäli lemmikki on juuri riistetty tutusta ympäristöstä ja sisaruksistaan (omistajanvaihdos), se voi hyvinkin tarvita päivän tai kaksi omaa aikaa tutustua rauhassa uusiin hajuihin ja ääniin ennen kuin uskaltaa rentoutua ja keskittyä marsumaiseen puuhasteluunsa ihmisten läsnäollessa. Vastaavasti mikäli lemmikki on tutussa ympäristössä mutta joutuu sattumalta epämiellyttävään tilanteeseen, se kannattaa laukaista rapsutuksella, sylityksellä, herkkupalalla, tai toisen yksilön tuomalla turvalla ja kaveruudella.
Mikäli marsu on paniikissa ja ryntäilee holtittomasti ympäri asumustaan, kokeile laittaa reilu heinäkasa ja anna lemmikin piiloutua alle rauhoittumaan. Hyvän heinän tuoksu ja mutustelu rauhoittavat yksinäisen mieltä. Lisäksi kasan sisältä on edelleen turvallisuutta tuova näkö ja kuuloyhteys ympäröivään maailmaan, mitä pimeä koppi ei välttämättä tarjoa.
Allekirjoittanut ei ole tätä koskaan nähnyt, mutta kovasti säikähtäessään marsu voi "kuolla" hetkeksi. Se kaatuu selälleen ja näyttää kuolleelta, kunnes muutaman hetken kuluttua virkoaa kuin syvästä unesta. Tämä on vaistomainen saaliseläimen reaktio, jota tavataan myös muilla nisäkkäiltä.
Marsujen väliset käyttäytymissäännöt ja nokkimisjärjestys muodostuvat pitkälti yksilöiden luonteenpiirteiden mukaan. Kolmen tai useamman laumassa, missä näitä monimutkaisia vuorovaikutussääntöjä pääsee kunnolla tarkkailemaan, huomaa ennen pitkää millä tavalla marsut luovat säännöt kanssakäymiselleen. Asiassa käytännönläheisenä esimerkkinä toimii Murmelin marsula, missä eri taustaiset lemmikit laitetaan hieromaan tuttavuutta toistensa kanssa, ja tulokkaista pyritään muodostamaan toimivia laumoja talossa jo hyvän aikaa olleiden kanssa.
Olen lukenut eri lähteistä mutta myös itse pannut merkille, että marsu puolustaa ennen kaikkea laumaansa (jos sellaista on), mutta myös merkitsemäänsä reviiriä, ruokailu ja lepopaikkoja. Jotta voidaan luoda tasapuoliset olosuhteet kaikille, ja uusille tulokkaille järjestää tutustumis-, ja verkostoitumismahdollisuus ilman vakinaisten kotikenttäetua, marsut tutustutetaan toisiinsa puolueettomalla maaperällä, jossa ei ole kummankaan hajua. Tämän lisäksi järjestelyssä on hyvä olla mukana runsaasti sijaistoimintaa eli ruokaa. Suomennettuna vanhojen partojen ja uusien tulokkaiden ensitapaaminen on kaikkein hedelmällisimmillään yhteisen juhla-aterian ääressä ulkoaitauksessa kesäisellä nurmella, tai vastaavasti sisällä perusteellisen siivouksen ja paikkojen desinfiointikierroksen jäljiltä. Mahdollisimman huonoja paikkoja nokkimisjärjestyksen luomiseen ovat kulkuyhteyksiltään ahtaat tehdashäkit, ja nämä tulisikin sulkea pois käytöstä tutustumisen ajaksi.
Entuudestaan tuntemattomat marsut hyväksyvät harvemmin toisensa muitta mutkitta, ja varsinkaan mikäli toisella tai molemmilla osapuolilla on jo oma laumansa ja arkipäivän rutiininsa. Sama yhtälö pätee myös marsulassa erikseen asutettuihin yksilöihin, joita yritetään myöhemmin yhdistää. Eriasteiset yhteydenotot ja vastakkainasettelut ovat käytännössä väistämättömiä, mutta pyyhettä ei tarvitse heittää kehään heti ensimmäisten soraäänten myötä. Negatiivisesta käytöksestä sallitun rajoissa ovat toisen näykkäisy tai jahtaaminen "älä tule lähelleni", ja hampaiden narskuttaminen "olen hermostunut". Sen sijaan kahden vastakkain asettuminen sillä tavoin ettei kumpikaan peräänny, ja jolloin osapuolista toinen tai molemmat hyppäävät toisen kimppuun, on tuomittavaa. Tällaiset yhteydenotot tulisi lopettaa alkuunsa, ja jakaa porukkaa ruokailemaan erillään toisistaan laittamalla väliin neutraali yksilö tai taikakuutioista muodostettu väliseinä. Marsu on perusluonteeltaan rauhaa ja harmoniaa rakastava eläin, ja paras mahdollinen stressin poistaja on syöminen. Ennen pitkää osapuolten kiinnostus pitäisi kääntyä yhdessä ruokailemiseen, jolloin ensimmäinen erä on voitettu.
Kun kuvut on täytetty ja on aika levon, marsuista stressaantuneimmat mikäli heitä on, on syytä erottaa rauhoittumaan omissa oloissaan. Sovun tekoa jatketaan mahdollisesti seuraavana päivänä järjestämällä uudet pidot. Tällä tavoin ehkä jo kahden tai kolmen tutustumiskierroksen aikana ja jälkeen marsut muodostavat toisistaan ennakkokäsityksen, jonka mukaan ne osaavat käyttäytyä jatkossa vakavampien yhteydenottojen välttämiseksi. Luodun verkoston toiminta lopullisessa muodossaan on kuitenkin kiinni tilajärjestelyistä. Itsenäisille, alistetuille ja stressaantuneille yksilöille täytyy antaa mahdollisuus vetäytyä omiin oloihinsa muiden häiritsemättä.
Tämän artikkelin kirjoitushetkellä 2006 marsulassa asustaa seitsemän marsua, joista kaksi on syntynyt talossa. Loput viisi ovat pitovaikeusmarsuja, jotka ovat eläneet osan elämästään toisessa kodissa. Viisi marsua on tyttöjä, ja kaksi poikaa joilla molemmilla miehuutensa tallella. Aikaisemmin marsulan painopiste on ollut selkeästi poikien puolella, mutta tilanne on kääntynyt pikkuhiljaa päinvastaiseksi. Kaiken kaikkiaan tämän porukan yhteiselämä vaatii tiettyjä erityisjärjestelyjä, joissa kunkin yksilön luonne ja tarpeet on otettava huomioon ulkoiluvuoroja suunnitellessa.
Esimerkkinä kohta viisivuotias marsuherramme Wiljami on elänyt suuren osan elämästään erakkona ennen meille saapumistaan. Poika on seurallinen ja itsevarma tyyppi. Tämä heijastuu siten että marsu tulee toimeen ja sietää lähes poikkeuksetta kaikkia mukaan lukien marsulan toinen herra Wagner. Toki tyttöjen läsnä ollessa poikien välillä on kismaa. Tästä syystä pojat ulkoilevat eri vuoroissa. Satunnaiset yhteenotot eivät kuitenkaan ole johtaneet tappeluihin. Wiljami ei ole maskuliininen tai aggressiivinen kuten Wagner, joten se tyytyy naksuttelemaan hampaitaan. Wagner puolestaan kumartaa iäkkäämmän kaverinsa arvovaltaa, eikä uskalla kohdata tätä napit vastakkain.
Tytöistä Nellin poismenon jälkeen matriarkan paikkaa pitää itseoikeutetusti Sissi, sillä se on vanhin. Tämä marsu tuli meille n. vuoden iässä Villen kanssa, ja on tottunut hulinaan ympärillään. Wiljamin tapaan Sissi on passiivinen, eikä koskaan aloita nahistelua. Se voi kyllä maiskauttaa suutaan ja ojentaa riitapukareita, mutta ei osallistu tai haasta riitaa. Pojista Wiljamia kohtaan Sissi pitää puolensa hyvin, ja torjuu sen lähentelyt. Tästä syystä pariskunta on pysyvästi asutettu keskenään. Wagnerin machomaista lipidoa vastaan Sissillä ei sen sijaan ole aseita, joten näitä kahta nähdään harvemmin yhdessä muutoin kuin tämän artikkelin ääninäytteissä.
Seuraavaksi esittelyä kaipaa nimensä veroinen Pikku-Myy, jonka hain eläinkodista Tyrnävältä keväällä 2006. Tämä piskuinen reilu 600 grammainen mamma tuli meille puutteellisista oloista valmiiksi raskautettuna, ja on isompiensa varjoon jättämänä mahdollisimman surkea pieni possu. Tästä huolimatta se pitää rapsuttelusta, ja olen myös saanut sen tulemaan ulos kuorestaan mitä ihastuttavimmalla tavalla. Se on nimittäin ottanut Wiljamin suojelijakseen ja seuraa tätä kaikkialle marsujen jaloitellessa. Viime aikoina Myy on myös rohkaistunut tulemaan pihalle itsenäisesti, ja kirmaileekin mielellään aina kun häkin luukku aukaistaan.
Vain pari viikkoa meille saapumisensa jälkeen Pikku-Myy toteutti mahdottoman: Synnytti ainokaisen ja terveen yli satagrammaisen pikkutytön, jonka nimeksi tuli "Viiru" ulkonäkönsä mukaan. Tämä nuori neiti on täydellinen vastakohta äidillensä: täynnä tulta ja tappuraa. Jos talossa on tyttö joka pistää hanttiin pornohiiri W:lle, se on juurikin Viiru. Vasta puolen vuoden iässä ja n. 800g painossa tyttö näyttää välittömästi Wagnerille kaapin paikan, nostaa pyllyä, pissii silmään, ja käy päälle mikäli poika uskaltaa huristella liian lähelle. Tämä on kuitenkin täydellinen lottovoitto isolle W:lle, joka nyt äitinsä viimein lähdettyä vihreämmille laitumille on ollut ilman elämänkumppania ja veroistaan. Tilanteen hetken rauhoituttua nämä kaksi marsua tulevat toimeen erinomaisesti. Samassa häkissä heitä ei kuitenkaan voi majoittaa, ettei ainainen pilke W:n silmäkulmassa pääsisi valloilleen.
Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä pikkutyttöjen myötä taloon muutti miltei samaan aikaan toinen emä ja tytär Kemijärveltä. Meille tullessaan Emma ja Raili olivat todella kosketusherkkiä, ja varsinkin Emma oli kovin äkäinen ja moppasi herkästi pienempäänsä Railia aina kun silmä vältti. Tämä saattoi johtua siitä että molemmat olivat tullessaan syöpäläisten kansoittamia (väiveet), mikä teki niiden olon tukalaksi. Kun olot vakiintuivat ja salamatkustajista päästiin eroon, elo on ollut huomattavasti tasaisempaa. Emma on marsuista varautuneempi, mutta pitää rapsuttelusta. Kiinni ja syliin se ei kuitenkaan suosiolla anna. Myös Raili vierastaa käsittelyä, jota marsulassa ei nykyisin anneta niin paljoa kuin olisi tarpeen.
Emma tulee erinomaisesti toimeen Sissin kanssa, koska tämä on passiivinen eikä yritä muuta kuin häätää tämän ruokakupilta. Myös Wiljamin seura kelpaa, koska poika ei yritä ensimmäisenä hypätä selkään. Nämä kaksi nähdäänkin usein nukkumassa samassa häkissä Railin viihtyessä yksin tai Sissin seurassa. Wagnerin kanssa homma menee yksipuolisesti kilpajuoksuksi, joten pojan kanssa näitä kahta ei nähdä yhdessä. Myöskään Pikku-Myyn ja Viirun seura ei ole mieluinen. Kokeilimme tätä aluksi, mutta marsulan heiveröisimpänä asukkina varsinkin Pikku-Myy joutuu liian helposti sekä suurikokoisen Emman, että jo myös hyvään kokoon kasvaneen Railin moppaamaksi.
Hieman yli puolivuotias Raili on monella tapaa tullut äitiinsä. Se ei juuri pidä sylittelystä, ja on varautunut muita marsuja paitsi passiivista Sissiä ja leppoista Wiljamia kohtaan. Varsinkin Viirun kanssa sukset menevät kunnolla ristiin, ja siksi näitä marsuja ei nähdäkään yhdessä. Viiru ja Emma ohittavat huomioimatta toisensa, mutta Viirun ja Railin ollessa lähes saman ikäisiä ja kokoisia vastaan asettelu on selvä. Taisteluhaavojen välttämiseksi olen erottanut marsut toisistaan viimeksi siinä vaiheessa, kun ne puolueettomalla maaperällä jo hyppäsivät toisiaan kohti. Tulevaisuus ei liene yhtään ruusuisempi, joten vähintään häkin kalterin mitta on erottava nämä kaksi toisistaan pysyvästi.
Marsulan kokoonpano ja sosiaaliset suhteet pysyivät jokseenkin muuttumattomina huhtikuulle 2008 asti. Emma, Raili ja Sissi muodostivat tuolloin oman kuppikuntansa, Pikku-Myy ja Viiru toisen, ja joissa molemmissa Wagner säännöllisesti vieraili. Viirun yllättävä sairastuminen ja poismeno vain kahden vuoden iässä (katso marsulan röntgenartikkeli) kuitenkin rikkoi tuon harmonian Myrtsin kohdalla. Jäätyään ilman häkkitoveria tyttöä kokeiltiin asuttaa ensin Wiljamin kanssa, joka oli Myrtsille turvaa tarjonnut ennen Viirun syntymää. Kuusi vuotta täytettyään Wiljamin käytös oli kuitenkin muuttunut päällekäyvään suuntaan kaikkia marsulan tyttöjä kohtaan, ja tämän katson johtuneen jonkinlaisesta luonteen muutoksesta (mahdollinen dementia). Suojellaksemme marsulan tyttöjä ja Wiljamin yhä hintelämmäksi käyvää olemusta, poju piti käytännössä erottaa pysyvästi muista marsuista. Pikku-Myy puolestaan sai pysyväksi seuralaisekseen Wagnerin, ja nämä kaksi viettivätkin rauhallisia eläkepäiviä vuodenvaihteen ylitse.
Helmikuussa 2009 oli puolestaan Wagnerin vuoro siirtyä äitinsä luokse vihreämmille niityille. Tämä muutos muodostui kestämättömäksi Pikku-Myyn kannalta. Vain vajaa vuosi tyttärensä mentyä se joutui nyt toistamiseen yksin, kärsi masennuksesta ja riutui. Heikkokuntoisesta Wiljamista ei ollut enää kaveriksi, ja pojan voimat loppuivat huhtikuussa takapään tunnon hävitessä yön aikana. Myrtsin lohduttoman tilanteen korjaamiseksi järjestettiin 6.4. marsulan mittapuussa ennennäkemätön kampanja, ja sille haettiin aktiivisesti uusia kavereita foorumeilta ja ilmoitustauluilla. Ehdokkaita ilmoittautuikin nopeasti ja enemmän kuin olisin voinut kuvitella verrattuna aikaisempaan 'rekrytointikierrokseemme'. Tulijoita olisi ollut vielä moninkertainen määrä, mutta pilliin oli puhallettava häkkien täyttyessä nopeasti.
Huhtikuussa samaisena päivänä kun marsulan Wiljamin matka päättyi Oulun Lemmikkiin, kotimatkalla Kemiin kyydille otettiin Oulun Alppilan ja Koskelan rajamaalta puolitoistavuotiaat pitovaikeustytöt ja siskokset Papu ja Taavi. Molemmat ovat helppoja käsitellä, luonteeltaan itsenäisiä, tietoisia asemastaan, ja pitävät puolensa turhankin hyvin. Odotukset tyttöjen liittämisestä Pikku-Myyn kanssa olivat alkuun korkealla, mutta näin ei ole käyvä. Kokoero on yksinkertaisesti liian suuri tulokkaiden hyväksi, ja meille saapuessaan Papu ja Taavi olivat varsin hyökkääviä muuta porukkaa kohtaan karvoihin katsomatta. Tutustuttaminen marsulan Emmaan ja edes aina puolueettomaan Sissiin ei onnistunut. Syyksi paljastui jälleen väiveiden aiheuttama lisärasite. Syöpäläisistä päästiin kuitenkin nopeasti eroon lääkekaapissamme vakiovarusteena olevalla Ivermektiinillä, ja tyttöjen elämässä käännettiin uusi sivu. Papu ja Taavi saavat toistaiseksi pitää oman laumansa, ja yhdistämisharjoituksia jatketaan myöhemmin.
Vajaata kuukautta siskoksia myöhemmin marsulan pääksi saapui junalla Helsingistä Mauno − kolmivuotias rekisteröity pitovaikeusuros, joka kumppaninsa kuoltua oli viettänyt pitkän aikaa yksinäisyydessä. Lyhyiden valmisteluiden jälkeen juuri tätä kaveria oli tavallaan odotettu, sillä marsulan pojat olivat juuri siirtyneet ajasta ikuisuuteen, ja ajatus pelkän tyttölauman paimentamisesta tuntui allekirjoittaneesta yksipuoliselta tehtävältä. Tällöin passivoituminen muodostuu helposti ongelmaksi kun porukassa syödään, levätään ja pulskistutaan, eikä juuri kiinnostuta muusta maailmasta. Mauno lunastikin useita lupauksia eloisalla luonteellaan, mutta toisaalta levottomuutensa (hankala käsiteltävä, huomion hakeminen häkin kaltereita pureskelemalla vuorokauden ympäri) ja nirsoilu ruoka-aikaan ovat aiheuttaneet selkeitä ongelmia. Nopeasti meille tultuaan marsun paino tipahti 200 grammaa, mistä osa oli varmasti ylimääräistä, mutta vauhti on ollut huolestuttava. Villen kohtalon toistumisen estämiseksi asiaan on pitänyt puuttua tarmokkaasti, ja Maunoa on pidetty häkkilintuna kunnes oppii ylläpitämään massaansa. Toisaalta Mauno viihtyy ja näyttää rauhoittuvan varsinkin marsulan Emman seurassa, joten pitää katsoa olisiko tässä ratkaisun avaimet painopuolen nousuun saattamiseksi.
Lyhyen esittelyn jälkeen Maunosta ei ole ollut Pikku-Myyn häkkitoveriksi, vaikka nämä toisiaan erittäin hyvin sietävätkin. Kokoeroa on puoli kiloa Maunon hyväksi, ja tämä tarkoittaa ettei Myyllä ole juurikaan aseita vastustaa Maunon lähentely-yrityksiä. Mahdollisesti kuitenkin molempien ikääntyessä ja rauhoittuessa yhdessä asuminen voidaan toteuttaa, kuten se onnistui Wagnerin tapauksessa. Täysin yllättävä käänne asiassa on kuitenkin tapahtunut marsulan Sissin suunnalta. Viimeisimmän leikkauksen myötä (munasarjarakkulat, kasvain munanjohtimessa) marsulan matriarkka jatkuvasta kiimasta rauhoituttuaan haki kumppania Myrtsistä, joka vanhan piian yllättäen hyväksyi. Kun asiaa nyt tarkemmin ajattelee, ei Sissillä ja Myrtsillä suurempia kahnauksia ole ollut aikaisemminkaan, ja syystä tai toisesta nimenomaan Viiru ja Sissi eivät tulleet ollenkaan toimeen. Näitä kahta tai kolmea ei siis ole nähty yhdessä, ja Sissi kuului Emman ja Railin laumaan. Nyt kuitenkin Sissin ja Pikku-Myyn löydettyä toisensa he ovat käytännössä erottamattomat.
Maunon saavuttua olin päättänyt että marsulan rivit olivat jälleen täynnä, eikä lisäväelle ollut tarvetta. Toisin kävi sillä jo seuraavana päivänä Torniossa odotti pikaista ratkaisua ei vähempää kuin kolmen marsun rescuekeissi omistajan vakavan sairauden vuoksi (marsulamme on ilmoitettu turvakotien listalle). Meille muuttivat kaksivuotias Nella, kolmevuotias Nepa ja vuoden ikäinen Ykä. Puutteellisista oloista ja ylläpidosta huolimatta possut olivat hyvässä terveyden tilassa, todella helppoja käsiteltäviä, ja reippaita Nellan alun pieni varautuneisuus ja pelko pois lukien. Tytöistä varsinkin vanhempi Nepa on varsinainen symppis, ja muistuttaa kovasti Sissiä nuorempana, jolloin tämä pää pystyssä tutki ja kiersi kämppää ympäri, eikä varonut ketään tai mitään. Nepan kanssa pitääkin olla tarkkana, sillä se tulee suoraan jalkoihin pyörimään, ja onpa nähty jo karkaavan marsulasta aidan läpi, ja palaavan omatoimisesti koiramme Minnin ja vierailevan ystävänsä Aapon (mäykky) ihmetellessä vierestä.
Marsulan pääluku oli hetken täydet kymmenen, mutta Railin odottamattoman äkillisen sairauskohtauksen ja menehtymisen myötä (taustalla keuhkosyöpä) marsulan Emman maailma romahti, ja äiti jäi hetkeksi yksin ja ahtaalle uusien tulokkaiden painostuksessa. Hakien turvaa ensin vanhasta häkkikumppanistaan Sissistä, Emma astui samalla tietysti Myrtsin varpaille. Vaan Myrtsin kannalta Emma - Raili akselilla ongelmat ovat aina tulleet nimenomaan Railin puolelta, joten tämän poistuttua kuvioista itseään puoli kiloa suuremman Emman hyväksyminen olisi olettanut olevan hankalampaa kuin se lopulta oli. Marsulan vanhan kaartin lippua pitävä kolmikko sopi nopeasti vanhat riitansa, ja he tulevat toimeen ilman välikohtauksia samassakin häkissä vanhapiika Sissin pitäessä äitien välit viileinä.
Vasta lyhyen aikaa meillä ollut rescuekolmikko on myös osoittanut huomattavaa mukautumiskykyä, ja pienten ensikahinoiden jälkeen Emma on oppinut tulemaan toimeen Nepan ja varsinkin nuoremman Nellan kanssa, joka on vajavaisten tietojeni mukaan äiti itsekin. Ulkoaitauksessa kaikki viisi tyttöä plus toinen pojista ovat pärjänneet hienosti, mutta toistaiseksi sisätiloissa olen antanut omaa aikaa ja rauhaa leikkauksesta kuntoutuvalle Sissille, ja täysin stressitöntä ympäristöä kaipaavalle Pikku-Myylle, Emman ollessa majoitettuna yksin tai Nellan kassa. Tämä järjestely on tarpeen myös siksi, että Sissi ja Myrtsi viihtyvät pääosin häkissä ruokailemassa ja lepäämässä, vaikka ovi olisi auki, ja jostain syystä nämä kaksi eivät kerta kaikkiaan siedä Nepaa samassa häkissä, ja josta seuraa välittömästi tappelu.
Päivitetty 22.6.2009