Arvostelut

Linkit

Daichi-san

Yoshihiro Takahashi: Weed

Kuka muistaa vielä iki-ihanan Hopeanuolen!? Joillekin (kuten minulle) Hopeanuoli oli ensimmäisiä animeita ja sen takia on kyse puhtaasta nostalgiasta kyseisen koiran seikkaluja nähdessä. Joo, mutta miten Weed liittyy Hopeanuoleen? No, Weed on jatkoa koiratarinaan, jossa seurataan Gingan (Hopeanuolen) pennun Weedin seikkailuja löytää isänsä ja koirien utopia. Julkaisija Comics One julkaisi aluksi erilaisempia mangoja netin kautta, mutta on myös nyt siirtynyt tavalliseen formaattiin.

Tarina alkaa kun Weedin äiti kuolee ja hölmöhkö, mutta hyväsydäminen koira GB lähtee huolehtimaan Weedistä tämän etsinnässä isäänsä ja koirien utopiaa. Ensimmäisessä albumissa kaksikko kohtaa vanhan emokoiran, joka etsii pentuaan. Käy ilmi, että pentu on läheisillä vuorilla pahamaineisen ja säälimättömän koirajengin ryhmässä. Weed lähtee hakemaan pentua, mutta tämä ei haluakaan lähteä, vaan tappaisi enemmin oman äitinsä, koska koirajengi on saanut mahdutettua hänen päähänsä ajatuksen siitä, että äiti hylkäsi pentunsa ja antoi ihmisten viedä tämän pois. Hopeanuolesta tuttua draamaa on siis luvassa. Kuten Hopeanuolessa, myös näiden koirien joukkio kasvaa erilaisista koirista, jotka liittyvät mukaan omista syistään. Uusissa koirissa, jotka ryhtyvät seuraamaan Weediä on paljon tuttua: he muistuttavat suuresti Hopeanuolessa olleita koirahahmoja kuten itse Weed on kuin ilmetty isänsä sekä ulkonäöllisesti että henkisiltä ominaisuuksiltaan. Perusidea on, että Weed hämmästyttää aikuiset koirat taidoillaan ja voimakkuudellaan vaikka on vasta pieni pentu. Hopeanuolesta tuttu Daisuke on myöskin mangassa, mutta tällä kertaa hän on jo aikuistunut ja muistaa edelleen rakkaan koiransa, josta tuli legenda tappamalla Akakabooto. Melkein tulee tippa silmään nostalgisessa mielessä lukiessa tätä mangaa kun näkee suosikkikoiralegendan heräävän eloon jälleen kerran.

Mangaka Yoshihiro Takahahsi osaa hommansa koirien ja ympäristön piirrossa. Layout on taattua shonenlaatua ja manga-albumin lukee nopeasti läpi. Takahashin ensimmäinen sarja oli Shitamachi Benkei, josta sinkosivat sitten nämä kaksi jatkosarjaa eli Ginga- Nagareboshi-Gin eli tuttavallisemmin Hopeanuoli ja nyt Weed. Suosittelen varsinkin niille, jotka ovat ihastuneet Hopeanuoleen ja tietysti koiraihmisille (jotka eivät järkyty eläimellisestä väkivallasta). 

Hopeanuolesta

Hopeanuoli nimellä julkaistuja videoita löytyi 90-luvun keskivaiheilta kauppojen hyllyiltä. Se kertoi pienestä tiikerijuovaisesta akita-koiranpennusta, jonka isä kuolee taistelussa hirviökarhu Akakabootoa vastaan. Nuori poika Daisuke ottaa Hopeanuolen koirakseen, mutta hänen isoisällään on toiset ajatukset mielessään ja hän ryhtyy kouluttamaan kovaotteisesti Hopeanuolta, jotta tämä jonain päivänä pystyisi tappamaan Akakabooton. Rääkkäyskoulutus ei mene hukkaan ja opittujen taitojen ja sitkeyden avulla sankarimme pystyy yllättämään ja vakuuttamaan tulevia vihollisiaan. Ensimmäinen videossa on eniten väkivaltaa ja verta ja se on huonoin koko sarjasta, mutta se oli riittävän erilainen ja hyvä, jotta ostaisi seuraavan videon, jossa meno paranee huomattavasti, kun Hopeanuoli jättää ihmiset ja ryhtyy seuraamaan villikoiria, joilla on myös suunnitteilla surmata hirviökarhu. Villikoirien johtaja muistuttaa hälyttävästi Hopeanuolen isää, mutta on menettänyt muistinsa eikä muista pentuaan.  Villikoirat jakaantuvat eri ryhmiin ja lähtevät etsimään sankareita, jotka olisivat kyllin vahvoja taisteluun. Kolmannessa videossa meno paranee, jos se on yleensä mahdollista ja tässä osassa seurataan täysin villikoirien seikkailuja. Neljäs video on oudosti saksittu kokoon eri jaksoista ja välillä katsoja on ihan pihalla missä mennään. Tosin sensuroidut kohdat ovat aika väkivaltasia kuten karhun pään leikkaaminen ja karhunpentujen kaulan katkaisut. Loppu on kumminkin niin ihana ja surullinen, että se kruunaa tämän henk.kohtaisen klassikon.

Animaatio on kohtuullista, ottaen huomioon että tämä anime on 80-luvulla tehty. Kaikkein upein elämys Hopeanuolessa ovat musiikit: ne ovat sitä japanilaista poppia ja melodioita, joihin ihastuu helposti ja ne luovat juuri oikeanlaisen tunnelman. Alkutunnaria voisi kuunnella vaikka kuinka kauan. Hopeanuoli vaikuttaa syvästi, koska se kertoo surullisen sankarilegendan pienestä pennusta, joka pääsee tavoitteisiinsa, mutta ei ilman menetyksiä. On myös upeaa nähdä Hopeanuolen kasvavan pienestä viattomasta pennusta villikoirien uudeksi uljaaksi johtajaksi.

Hopeanuolen isä Riki on villikoiralauman johtaja, eikä hän muista pennustaan mitään. Hopeanuoli saattaakin itsensä vaikeaan tilanteeseen väittämällä johtajaa isäkseen.

 

 

On niin vaikea olla kriittinen lapsuuden sankareille

*

Bemmun sivuilta voi tilata Hopeanuoli-ja Weedmangoja japani-importtina