Napatyrä

Tyräksi sanotaan ruumiinontelon seinämässä olevaa normaalia suurempaa aukkoa, josta yleisimmin pullistuu rasvakudosta ulospäin. Yleisin koiranomistajan ja kasvattajan havaitsemista tyristä on napatyrä. Se on lähes aina synnynnäinen tai syntymän yhteydessä aiheutettu/aiheutunut vika, joskin perinnölliset seikat vaikuttavat myös vahvasti sen syntyyn.

Napatyrä huomataan yleensä pennun ollessa muutaman viikon ikäinen. Kuitenkin pienet napatyrät voivat jäädä jopa eläinlääkäritarkastuksessa huomaamatta.

Pienet napatyrät ovat vaarattomia, eivätkä yleensä vaadi hoitoa. Suuremmat napatyrät vaativat leikkaushoidon. Tämän hoidon tulee Kennelliiton sopimuksen mukaan maksaa koiran kasvattaja.

Napatyrä on todettu reserssiiviseksi ja polygeeniseksi viaksi. Napatyräisen koiran jalostuskäyttöä tulee harkita perusteellisesti, valiten tällaiselle koiralle puoliso, jonka tausta on tältä osin kunnossa.